Meille ei oltu kerrottu luokan yhteislahjasta. Olipa kiva viedä oma lahja :(
Lapsen luokan kaikki muut oppilaat olivat tehneet kortin opettajalle, jotka oli yhdistetty yhdeksi isoksi korttikirjaksi. Lisäksi vanhemmat olivat antaaneet rahaa, jolla oli ostettu joku lahja. Siis todellakin kaikki muut. Meillä ei ollut mitään tietoa tällaisesta yhteislahjasta.
Me vietiin sitten se oma kukka sen yhteiskukan viereen. Kyllä nolotti. Tuskin meitä oltiin jätetty tahallaan pois, mutta olisi kyllä joku voinut ehkä tarkistaa jossain vaiheessa, että jokaiseen kotiin menee varmasti tieto.
Omalla lapsella hirveän ulkopuolinen olo nyt, kun sille ei oltu kerrottu tästä korttikirjastakaan. Kurjaa aloittaa kesäloma näin.
Kommentit (30)
Siis todella outoa käytöstä yhteislahjan kerääjän toimesta. Onhan hänellä lista luokan oppilaista. Lähettäessä pitäisi tarkistaa, että kaikki saavat kyselen. Vastaukset saadessaan voi vielä tarkistaa niiden tilanteen joilta ei vastausta tullut. (ovat voineet olla reissussa, posti yksinkertaisesti hukkunut muun sp postin sekaan) Näin ainakin meillä on toimittu. Parempi kysyä useammin ja varmistaa kuin vain räiskiä menemään tuollaisella mentaliteetilla. Jos ei jaksa, niin sitten ei olisi moiseen vapaaehtoishommaan pitänyt edes ryhtyä.
Mutta miksi et AP viime vuonna sanonut mitään? Täsähän on voinut hyvin käydä niin, että unohduit viime vuoden s-postilistalta ja jos et sanonut mitään, niin mistä ne vanhemmat olis tajunneet, että unohduit siltä? Ja on ihan yleistä, että tällaiset asiat hoidetaan vähän viime tingassa, eli vaikka kaksi viikkoa aikaisemmin joku on vielä sanonut, ettei kukaan hoida, niin joku on voinut silti lähettää kyselyn sen jälkeen. Ja kaivoi ehkä viime vuoden yhteismeilin esille ja käytti sitä pohjana, jottei tarvinnut naputella nimiä uudelleen? Kyllä sun täytyy osata nyt puhua asiasta, eihän kukaan voi näin tietää, mistä tämä johtuu!
Vaikuttaa siltä, että hankkeiden"puuhamies" ei jostain syystä vain pidä sinusta ja kiusaa näin sinua ja lastasi. Kaksi kertaa peräkkäin sama juttu kuulostaa todellakin ihan tahalliselta - onko kenties hänen lapsensa pistetty keräämään nimet korttiin ja lueteltu tarkoin ketä siihen pistetään (eli lapsesi ei välttämättä ole edes huomannut mitään jos yksittäin on kyselty ne nimet). Todella TODELLA lapsellista toimintaa.
Hyvää kesää kuitenkin sinulle ja lapselle, älä anna idioottien pilata kesää ja mieltäsi.
Minä olen meidän tytön 6. luokan yhteyshenkilö ja laitoin sähköpostilla viestin. Kahden osoite oli muuttunut. Sanoin tytölle, että kertoo näille lapsille asiasta. Kertoi, mutta ilmeisesti ei ole tieto mennyt vanhemmille asti.
Itse en edes tiedä ko. vanhemmista mitään muuta kuin nuo annetut s-postiosoitteet, jotka eivät sitten menneet perille.

samassa osoitteessa, nimi on sama, mikään ei ole muuttunut. Ymmärrän toki, että erehdyksiä sattuu. Mutta silti, olisi voinut kuitenkin laskea sen sähköpostilistan (tai millä sitten ovatkin pitäneet yhteyttä) henkilöt. Ja olisi voinut viimeistään korttien kokoamisvaiheessa laskea, onko kaikilta tullut kortti.
ap

Minä ottaisin jo nyt yhteyttä opettajaan ja kertoisin asiasta
Multa kysyttiin, mutta en osallistunut. Vietiin oma lahja. Oli muutama muukin joka vei oman lahjan. En todellakaan halunnut päteä vaan viedä mieluisan lahjan.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2013 klo 12:27"]
Multa kysyttiin, mutta en osallistunut. Vietiin oma lahja. Oli muutama muukin joka vei oman lahjan. En todellakaan halunnut päteä vaan viedä mieluisan lahjan.
[/quote]
Kai sä nyt ymmärrät, mikä on ero siinä, viekö vain oman lahjan omasta tahdostaan vai osallistuuko yhteislahjaan ja vielä lisäksi vie oman lahjan?
Kurja juttu! Nyt kuitenkin nautitte kesästä ja syksyllä kerrot opelle miten asia on. Sitäpaitsi, meillä on myös yhteislahja, ja kortissa aina on lukenut vain esim. 5a oppilaat ja vanhemmat, ei koskaan nimiä eriteltynä. Tuskin se ope katsoo, kuka on osallistunut ja kuka ei.