Uskovaiset eivät näe metsää puilta?

"MINÄ olen tie, totuus ja elämä", ja hän kehoitti seuraamaan itseään.

vaikka Jeesus onkin tie pelastukseen, niin hänen ympärilleen on rakenneltu kaikenlaisia oppikokoelmia ja oikeanlaisen elämän ihanteita.



Eli jos Jeesus esim. sanoo Raamatussa että uskokaa minuun, niin ihmiset eivät malta antaa Jeesuksen sanoille arvoa sellaisenaan, vaan lisäilevät niihin kaikkea, kuten miten uskoontulon pitäisi tapahtua, millaisia elämänvalintoja uskovan ihmisen pitäisi tehdä, miten Raamattua pitäisi tulkita jne. Ja jos joku näistä periaatteista poikkeaa, niin aletaan herkästi kyseenalaistaa henkilön koko uskonelämä.



Jeesus on kristinuskossa keskeinen, mutta se miten ihminen uskoo ja mikä merkitys sillä on hänelle - siinä pitäisi olla huomattavasti enemmän vapautta kuin mitä monet piirit tällä hetkellä harrastavat.

onko Jeesus Kristus, Jumalan Poika, saanut pestä sinun syntisi puhtaiksi verellään.

Minä olin aiemmin perinteinen uskovainen, ja ajattelin Jeesuksen sanat Raamatussa perinteisesti ja kuten uskonyhteisöni opetti. Eli että Jeesuksen sanat "Minä olen tie, totuus ja elämä" tarkoittaisivat, että täytyy uskoa ja pitää yllä persoonallista rukoussuhdetta Jeesukseen, joka tosin on kuollut mutta elää taivaassa kuten Raamattu opettaa.



Kolmekymppisenä minulle tuli iso uskonkriisi ja alkoi tuntua että rukoukseni on pelkkää höpinää eikä ole oikeasti mitään Jeesusta jossain tuolla joka kuulisi. Koskaan se ei ainakaan vastannut selkeästi, niin että erottaisin sen oman mieleni aatoksista joita rukoillessa tulee. En pystynyt enää uskomaan myöskään perisyntiin enkä helvettiin enkä ristinlunastukseen. Minusta tuli agnostikko moneksi vuodeksi.



Nyt ihan viime aikoina minulla on tullut taas halu lukea Raamattua ja miettiä uskonasioita, mutta nyt näenkin ne tosi eri tavalla kuin ennen. Eism. tuosta "minä olen tie, totuus ja elämä" kohdasta ajattelen nyt, että se tie on Jeesuksen syvempi jumalallinen minuus, ei Jeesus-ihmispersoona. Ja että tämä sama jumalallinen minuus kuin joka oli Jeesuksessa, on myös meissä, jolloin MINÄ olen se tie, totuus ja elämä jota minun pitää etsiä, ei joku mielessä kuviteltu kuolleista noussut tyyppi jota ei kuulu ei näy. Uskonetsintäni on siis kääntynyt ulkoisen olennon palvomisesta sisäänpäin hiljaisuudessa kääntymiseksi. Tuloksia on jo tullut, olen nimittäin alkanut kokea jumalallisen läsnäolon niin itsessäni kuin ihan kaikessa muussakin mitä on. Mutta niinhän se Paavali sanoikin Kristuksesta, että hän on kaikessa ja pitää kaiken koossa. Ehkä Kristus jota etsitään ei olekaan Jeesus-muoto vaan Kristus joka on kaikessa, myös minussa.

Jeesus voi tulla pesemään mun auton, mutta mieluiten "vedellä" :)

Hei! Mitä tarkoittaa Jeesukseen uskominen? Että pitääkö uskoa johonkin tyyppiin nimeltä Jeesus? Vai olisiko kuitenkin tarkoitus uskoa ja pyrkiä noudattamaan Jeesuksen antamaa esimerkkiä kuinka asennoitua elämään? Jeesus puhui rakkaudesta! Ei siitä kuinka häntä pitää palvoa. Miten tämä asia on niin vaikea "tosiuskoville"?

Minä olin aiemmin perinteinen uskovainen, ja ajattelin Jeesuksen sanat Raamatussa perinteisesti ja kuten uskonyhteisöni opetti. Eli että Jeesuksen sanat "Minä olen tie, totuus ja elämä" tarkoittaisivat, että täytyy uskoa ja pitää yllä persoonallista rukoussuhdetta Jeesukseen, joka tosin on kuollut mutta elää taivaassa kuten Raamattu opettaa. Kolmekymppisenä minulle tuli iso uskonkriisi ja alkoi tuntua että rukoukseni on pelkkää höpinää eikä ole oikeasti mitään Jeesusta jossain tuolla joka kuulisi. Koskaan se ei ainakaan vastannut selkeästi, niin että erottaisin sen oman mieleni aatoksista joita rukoillessa tulee. En pystynyt enää uskomaan myöskään perisyntiin enkä helvettiin enkä ristinlunastukseen. Minusta tuli agnostikko moneksi vuodeksi. Nyt ihan viime aikoina minulla on tullut taas halu lukea Raamattua ja miettiä uskonasioita, mutta nyt näenkin ne tosi eri tavalla kuin ennen. Eism. tuosta "minä olen tie, totuus ja elämä" kohdasta ajattelen nyt, että se tie on Jeesuksen syvempi jumalallinen minuus, ei Jeesus-ihmispersoona. Ja että tämä sama jumalallinen minuus kuin joka oli Jeesuksessa, on myös meissä, jolloin MINÄ olen se tie, totuus ja elämä jota minun pitää etsiä, ei joku mielessä kuviteltu kuolleista noussut tyyppi jota ei kuulu ei näy. Uskonetsintäni on siis kääntynyt ulkoisen olennon palvomisesta sisäänpäin hiljaisuudessa kääntymiseksi. Tuloksia on jo tullut, olen nimittäin alkanut kokea jumalallisen läsnäolon niin itsessäni kuin ihan kaikessa muussakin mitä on. Mutta niinhän se Paavali sanoikin Kristuksesta, että hän on kaikessa ja pitää kaiken koossa. Ehkä Kristus jota etsitään ei olekaan Jeesus-muoto vaan Kristus joka on kaikessa, myös minussa.

Tuollaista oppia ei Raamatussa opeteta.

mutta tuo Kristuksen etsiminen itsestä kuulostaa korviini oudolta. Etkö tunne ristiriitaa sen suhteen, että sinussa on myös pimeä, paha puoli ihmisenä - miten sen rinnalla voisi elää myös Kristus? Vai koetko hänet pahuutesi lunastajana tms?



Minä pidän edelleen Kristusta itseni ulkopuolisena, tosin ajattelen että esim. empatiakyky ja rakkaus ovat jumalallisia ominaisuuksia ihmisessä, Jumalan yleismaailmallisia lahjoja ihmiselle. Mutta yhtä lailla ihmisessä on pimeä puoli ja vaihtelevasti pahuutta. Ainakin omalla kohdallani se vetää nöyräksi ja koen tarvitsevani armoa ja Jumalan apua. Onneksi se on olemassa tässä ja nyt, juurikin Kristuksessa.



Mielenkiinnosta kyselen! :)

Hei! Mitä tarkoittaa Jeesukseen uskominen? Että pitääkö uskoa johonkin tyyppiin nimeltä Jeesus? Vai olisiko kuitenkin tarkoitus uskoa ja pyrkiä noudattamaan Jeesuksen antamaa esimerkkiä kuinka asennoitua elämään? Jeesus puhui rakkaudesta! Ei siitä kuinka häntä pitää palvoa. Miten tämä asia on niin vaikea "tosiuskoville"?

ihminen ei voi millään teoillaan tulla niin puhtaaksi että sillä pelastuisi iankaikkisuustuomiolta. Siihen vaadittaisiin täydellisyyttä, mutta ihminen ei koskaan siihen pysty vaikka yrittäisikin parhaansa noudattaaa Jeesuksen esimerkkiä ja olla hyvä ihminen. Tämän takia sanotaan, että Jeesuksen ristinkuolema oli veriuhri, joka poistaa ihmiskunnan syyllisyyden, mutta että tämä pelastus täytyy ottaa vastaan uskomalla siihen (siis uskomalla Jeesukseen ja tämän pelastustyöhön).

t. 5

Kiitos sulle vastauksesta! Nää Jeesus-mantran hokijat ovat niin rasittavia:)

Ihanaa lukea kun joku "näkee metsän puilta".

Raamatussa sanotaan että "jumala on sisäisesti teissä" ja että te olette "pyhän hengen temppeli".

mutta tuo Kristuksen etsiminen itsestä kuulostaa korviini oudolta. Etkö tunne ristiriitaa sen suhteen, että sinussa on myös pimeä, paha puoli ihmisenä - miten sen rinnalla voisi elää myös Kristus? Vai koetko hänet pahuutesi lunastajana tms?

Mielenkiinnosta kyselen! :)

En pidä itseäni pahana pohjimmiltani ekä lunastusta kaipaavana. Koen olevani pohjimmilta olemukseltani hyvää, kaunista ja jumalallista: rauhaa, energiaa, rakkautta. Koen tämän usein hiljentyessäni elävästi, ja yhteyden tuon energian kautta kaikkeen olemassa olevaan, ja sitä kautta rakkauden kaikkeen.

Tiedostan kuitenkin että tämä ihmishahmo jona nyt liikuskelen, ajattelee ja tekee myös pahaa. En kuitenkaan ajattele sitä todellisena olemuksenani vaan tietylaisena "vääränä itsenä", joka on kehittynyt kun en ole ollut persoonankehitykseni aikana tietoinen yhteydestäni Jumalaan. Olen oppinut sen myötä kaikenlaista kuten että olen erillinen kaikesta, että elämä on taistelua, että asioita pitää koko ajan arvostella ja luokitella ja sitten kärsiä jos tapahtuu liikaa asioita jotka luokittelen huonoiksi tai kärsimykseksi jne.

Tämä vanha ehdollistunut itse "höpöttää päässäni", se on sellainen minä-kertojan ääni jonka ajatukset on varsin pahoja ja sairaita usein - ei koska edes tuo väärä minä olisi paha, vaan koska se on pelokas ja ahdistunut ja kokee että sen täytyy puolustaa minua. Minä en kuitenkaan itse enää samaistu tuohon ääneen, vaan koen olevani tietoisuus jossa se puhuu, hiljainen rauhallinen tietoisuus, joka voi tarkkailla noita ajatuksia ja kaikkea muutakin. Kyllä minä vielä useinkin kyllä samaistunkin tuohon ääneen ja teen ikäviä tekoja sen vallassa, en ole todellakaan ulkoisesti synnitön. Se on kai ihmisen osakin niin kauan kuin täällä maan päällä ollaan. Kun noin käy, en voi kuin taas kääntyä hiljaisuuteen ja Jumalan puoleen uudestaan, ja saan rauhani. En koe edes, että Jumala tuosta tuomitsee, vaan että olemme ei pahoja syntisiä vaan kuin lapsia, jotka vasta opettelevat henkistä elämää, eikä kukaan syytä lapsia heidän tekemistään virheistä.

Jeesukselle kirjoitusten mukaan näytti olevan tärkeintä että ihminen voi kokea olevansa armahdettu ja että häntä rakastetaan. Jeesus puhui ilosanomasta ei pakkouskosta. En usko Jeesukselle olleen tärkeää että juuri hänen persoonaansa uskotaan vaan hän opetti jumalan valtakunnan olevan sisäisesti meissä ja jumalan valtakunnan olevan meidän keskellämme. Sekä yhteisen hiljentymisen voiman olevan (siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu niin olen heidän keskellänsä) tärkeä. Jeesus ilmentyy meille henkensä kautta (pyhä henki, rakkauden henki, rakkautta, rauhaa ja iloa)=hengen hedelmät. Itse ollessani tekemisissä henkisten tai miksei muidenkin asioiden yhteydessä mietin lisääntyykö hengen hedelmät(rakkaus, rauha ja ilo) vai lisääkö asia pelkoa ja epävarmuutta. Valitettavasti melko usein uskovaiseten parissa ei aina hengen hedelmät kuki, vaan siellä pelotellaan ja luodaan epävarmuutta kyselemällä "uskotko oikein". Jeesus itse puhui oppeja vastaan ja että ei ole syytä pelkoon.

Olen usein miettinyt mitähän Jeesus itse mahtaisi tykätä tästä uskonnosta joka hänen ympärilleen on kyhätty. Jeesus, joka sanoi että Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä ja teidän keskellänne; Jeesus joka viihtyi pahimman syntispohjasakan seurassa ja rakasti heitä tuomitsematta ja vaatimatta uskoa itseensä tai mihinkään muuhunkaa armahduksen ehtona; Jeesus joka vastusti jäykkiä ja hengettömiä uskonnollisia organisaatioita. Pahaa pelkään että Jeesus ei välttämättä pitäisi tästä kristinuskoksi sanotusta jutusta juurikaan.



Jeesus sanoi että julitsi Jumalan valtakuntaa ja ilosanomaa. Nyt tämä ilosanoma näyttäisi olevan jotain tämäntapaista nykyuskonnon mukaan: olette kaikki täysin kelvottomia syntisiä ja pahoja, mutta uskomalla oikein Jeesukseen ja pelastukseen teidät voidaan armosta päästää kuolemanne jälkeen taivaaseen - sen sijaan jos ette usko, joudutte ikuiseen kidutukseen helvettiin. Ilosanomako? Minusta tuo on kiristystä!

mutta tuo Kristuksen etsiminen itsestä kuulostaa korviini oudolta. Etkö tunne ristiriitaa sen suhteen, että sinussa on myös pimeä, paha puoli ihmisenä - miten sen rinnalla voisi elää myös Kristus? Vai koetko hänet pahuutesi lunastajana tms?

Mielenkiinnosta kyselen! :)

En pidä itseäni pahana pohjimmiltani ekä lunastusta kaipaavana. Koen olevani pohjimmilta olemukseltani hyvää, kaunista ja jumalallista: rauhaa, energiaa, rakkautta. Koen tämän usein hiljentyessäni elävästi, ja yhteyden tuon energian kautta kaikkeen olemassa olevaan, ja sitä kautta rakkauden kaikkeen.

Tiedostan kuitenkin että tämä ihmishahmo jona nyt liikuskelen, ajattelee ja tekee myös pahaa. En kuitenkaan ajattele sitä todellisena olemuksenani vaan tietylaisena "vääränä itsenä", joka on kehittynyt kun en ole ollut persoonankehitykseni aikana tietoinen yhteydestäni Jumalaan. Olen oppinut sen myötä kaikenlaista kuten että olen erillinen kaikesta, että elämä on taistelua, että asioita pitää koko ajan arvostella ja luokitella ja sitten kärsiä jos tapahtuu liikaa asioita jotka luokittelen huonoiksi tai kärsimykseksi jne.

Tämä vanha ehdollistunut itse "höpöttää päässäni", se on sellainen minä-kertojan ääni jonka ajatukset on varsin pahoja ja sairaita usein - ei koska edes tuo väärä minä olisi paha, vaan koska se on pelokas ja ahdistunut ja kokee että sen täytyy puolustaa minua. Minä en kuitenkaan itse enää samaistu tuohon ääneen, vaan koen olevani tietoisuus jossa se puhuu, hiljainen rauhallinen tietoisuus, joka voi tarkkailla noita ajatuksia ja kaikkea muutakin. Kyllä minä vielä useinkin kyllä samaistunkin tuohon ääneen ja teen ikäviä tekoja sen vallassa, en ole todellakaan ulkoisesti synnitön. Se on kai ihmisen osakin niin kauan kuin täällä maan päällä ollaan. Kun noin käy, en voi kuin taas kääntyä hiljaisuuteen ja Jumalan puoleen uudestaan, ja saan rauhani. En koe edes, että Jumala tuosta tuomitsee, vaan että olemme ei pahoja syntisiä vaan kuin lapsia, jotka vasta opettelevat henkistä elämää, eikä kukaan syytä lapsia heidän tekemistään virheistä.

Upea kirjoitus! tää on just sitä että ymmärretään asiat syvällisemmällä tasolla, eikä jäädä näpertelemään sanojen ja "Jeesus-käsitteiden" kanssa. Nähdään metsä puilta.

HIENOA!

Voi kun olisi olemassa sellainen yhteisö jossa voisi kokoontua näin ajattelevien ihmisten kanssa:)Olisi tilaa omille ajatuksille ja jatkuvalle hengen uudistumiselle mistä myös raamattu puhuu.

Olen itse ahdasmielisestä uskovaisesta perheestä ja suvusta jossa kristilliset "hokemat" olivat tärkeämpiä kuin itse raamatun syvällisempi sanoma rakkaudesta ja henkisyydestä. On eheyttävää lukea kirjoituksia joissa päästää pintaa syvemmälle. Kiitos!

Voi kun olisi olemassa sellainen yhteisö jossa voisi kokoontua näin ajattelevien ihmisten kanssa:)Olisi tilaa omille ajatuksille ja jatkuvalle hengen uudistumiselle mistä myös raamattu puhuu.

Ei tällaisia pohdintoja voi ruveta käymään etenkään herätyskristillisissä piireissä. Siellä ei ole niille tilaa.

8

Voi kun olisi olemassa sellainen yhteisö jossa voisi kokoontua näin ajattelevien ihmisten kanssa:)Olisi tilaa omille ajatuksille ja jatkuvalle hengen uudistumiselle mistä myös raamattu puhuu.

Ei tällaisia pohdintoja voi ruveta käymään etenkään herätyskristillisissä piireissä. Siellä ei ole niille tilaa.

8

Minä yritin hetken aikaa. Olin niin riemastunut siitä miten virkistävästi nyt näin Raamatun uudella tavalla, että menin kirkon piirissä toimivaan rukouspiiriin. Kyllä sitä kaipaa kuitenkin ihmisiä joiden kanssa voisi jakaa näitä syvällisiä pohdintoja, varsinkin kun itsellenikin nämä löydöt ovat aika uusia - edistyneempi samankaltaisella tiellä olisi kiva tuntea.

Mutta niinhän siinä kävi että sain vain kasan vääräoppisuusleimoja niskaani: "mystikko", "new agelainen", "panteisti", "harhaoppinen". Minulle kerrottiin että ellen heti käänny perinteisiin oppeihin niin helvetin lieskat tulevat minut perimään. Mutta miten minä voisin kääntyä takaisin sinne elottomaan ja kylmään mielikuvitususkoon, jossa olin yli 10 vuotta, kun tunnen löytäneeni jotain elävää? Ja miten minä voisin enää edes nähdä ne Raamatun tekstit samoin kuin ennen, kun sisäinen oivallukseni näkee ne toisin?

Toisaalta en sovi mihinkään new age -piireihinkään vaikka sellaiseksikin minut jotkut uskovat leimasivat. Minä kun en ole mikään sellainen joka uskoo kaiken maailman kristalli- ja mennyt elämä -terapioihin ja astrologiaan sun muihin, ei sellaiset kiinnosta minua ollenkaan. Minua kiinnostaa todellisuuden olemus tässä ja nyt, Jumala tässä ja nyt, se mitä minä itse olen aidosti tässä ja nyt, eikä mitkään ylimääräiset hörhöilyt.

t. 5

Jumalan niin rukoilkaa kuka Hän on ja kuinka voi löytää Hänet! Voisitte myös aloittaa Raamatun lukemisen evankeliumeista rauhassa ja miettien.



Tämä on parempi keino kuin perustaa oma uusi mutulahko näitten kristikunnan yli 41.000 lahkon lisäksi:)

Jumalan niin rukoilkaa kuka Hän on ja kuinka voi löytää Hänet! Voisitte myös aloittaa Raamatun lukemisen evankeliumeista rauhassa ja miettien.

Tämä on parempi keino kuin perustaa oma uusi mutulahko näitten kristikunnan yli 41.000 lahkon lisäksi:)

tehneet kaiken tuon mitä ehdotat, päätellen kuvatusta historiasta perinteisinä uskovina. Eikä se mikään lahko ole jos haluaisi joskus kokoontua suurin piirtein samoin ajattelevien ihmisten kanssa vaihtamaan ajatuksia.

Kiihkouskovaiset, agressiiviset uskovaiset eivät tunnu näkevän edes niitä puita vaan tuijottavat omia sormiaan ja luulevat niitä metsäksi. He ovat ylimielisiä (mikä on synti), aina valmiita tuomitsemaan muut helvettiin (älä tuomitse muita ettei sinua tuomittaisi), korottavat itsensä muita paremmaksi kun pitäisi olla nöyrä. Tekevät siis lähes kaiken juuri päinvastoin kuin mitä Jeesus opetti ja julistavat suureen ääneen olevansa valittuja. Välillä oikeasti ihmettelen mitä Raamattua nämä ihmiset ovat lukeneet kun eivät tunnu tuntevan sitä kirjaa mitä itse olen lueskellut aikoinani. Ja totta kai minä olen se Piru joka Heidän Raamattuaan on lukenut kun lainaan suoraan Jeesuksen lauseita.



Rakasta muita niin kuin rakastat itseäsi. Mitä tulee tuohon ehdolliseen rakkauteen, niin kyllä se minusta on rakkautta jos pystyy rakastamaan vain ihmistä joka ei ole esim. tappanut toista ihmistä, lakkaisi siis rakastamasta myös itseään jos tappaisi jonkun, tosin onhan niitäkin maailma täynnä jotka pystyvät rakastamaan vain tappajia ja päätyvät tappamaan itsekin jotta olisi rakastamisen arvoinen.



Itse olen ihmetellyt miten eritavalla Jeesus suhtautuu uskoon kuin Jumala. Jumala vaati (en nyt äkkiä nimeä muista) miestä tappamaan poikansa uskonsa merkiksi. Jeesus taas puhuu järestään kaikkea tuollaista vastaan ja yrittää saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaa eikä tekemään jotain vain koska joku käskee. Jos on nälkä saa ottaa pellosta ruokaa syödäkseen vaikka olisi kuinka pyhäpäivä, jos on lehmä jumissa ojassa se pitää sieltä auttaa vaikka se koetaankin työnteoksi pyhäpäivänä. Sana on Laki vain niin kauan kun pystyy itse toimimaan sen muikaisesti ilman että sitä tarvitsee kyseenalaistaa.



Uskonpuhdistuksia ei tarvitsisi jos jokainen uskoisi ihan vain sydämessään.

Miksi minun täytyisi olla kiitollisuudenvelassa pojalle, jonka isä antoi tämän kuolla silmiensä edessä (vaikka olisi pystynyt estämään sen!!).

Tunnen sääliä, kauhua, ristiriitaa ja ahdistusta ajatellessani Jumalaa julmana ja ankarana isänä. Mietin jo lapsena kirkossa, miltä Jeesuskesta tuntui tulla isänsä luokse verisenä ja piiskattuna taivaaseen ja kiittää tätä toisten ihmisten syntien pelastuksesta. (vrt. perheväkivalta)

Sen sijaan arvostan kovasti äiti Mariaa, joka synnytti pojan ihmeestä ja kasvatti tätä rakkaudella.

onko Jeesus Kristus, Jumalan Poika, saanut pestä sinun syntisi puhtaiksi verellään.

Miksi minun täytyisi olla kiitollisuudenvelassa pojalle, jonka isä antoi tämän kuolla silmiensä edessä (vaikka olisi pystynyt estämään sen!!).

Ja sitten sekin että Jumala on kaikkivaltias, mutta on kuitekin luonut myös pahat henkivallat sekä antanut ihmisen langeta syntiin. Ja nyt sitten uhkailee näitä ihmisiä jotka eivät mitään tilalleen voi, helvettirangaistuksilla. Syyttäisi vaan omaa vajavaista luomistyötään jos asia noin on!

Ja sitten vielä tämä pelastuksen tapa, että pitäisi uskoa joku tarina veriuhrista ristillä joka sovittaa synnit, että se ristillä kuollut mie elää vieläkin jne. Kaikki eivät vain PYSTY uskomaa tuollaisia, se vaikuttaa monelle pelkiltä vanhoilta taruilta ja saduilta joiden todenperäisyyttä ei voi mitenkään varmistaa. Ja nämä ihmiset jotka omaa syyttään eivät pysty uskomaan, pannaan helvettiin? Rakastava Jumala todella!