Kastelua muilla 6-7-vuotiailla?
Pojallani, joka menee syksyllä ekalle kouluun, on vaivana ollut aina enemmälti tai vähemmälti kastelua. Välillä menee pitkiä aikoja kastelematta, jopa puoli vuottakin, sitten ongelma taas palaa.
Yökastelua on noin aika ajoin, ei mielestäni ongelmaksi asti. Liittyy runsaaseen veden juontiin illalla. Suurempi ongelma on päiväkastelu. Tätä tapahtuu esim pojan ulkoillessa ja kesken mukavien leikkien ei malta lähteä kotiin pissalle. Vasta kun hätä on siin suuri,että pissa alkaa tulla housuun, on kiire vessaan, mutta läheskään aina ei ehdi. Housut kastuvat kokonaan tai osaksi.
Huolettaa miten poika koulussa pärjää,jos ongelma ei syksyksi poistu. Ja mitään erityistä lapsen elämässä ei ole tapahtunut näiden kastelukausien alla. Kertokaa jos muilla ollut samoja ongelmia ja mikä niihin on tepsinyt!
Kommentit (6)
Päivällä sitä kai aina jossain vaiheessa lirahtaa. Tai sitten poika vetää housut liian aikaisin jalkaan. Joka päivä tolkutetaan että sitten ajoissa vessaan ja pissaat loppuun asti, mutta ei auta!
OLetteko käyneet lääkärissä asian takia ja jos niin tk:ssa vai erikoislääkärillä?
käytiin sairaalan poliklinikalla muutaman kerran asian tiimoilta. Tutkimuksissa (uä ja sitten semmoinen tutkimus, jossa selvitettiin pissaamisen nopeutta erikoiskoneella.) selvisi ylivenyttynyt rakko liian panttaamisen seurauksena. Hoitona oli parin tunnin välein pissalle käskeminen. Hankaluus alkoi 5-vuotiaana ja 6-vuotiaana saatiin loppumaan. Enää ei vahinkoja ole ollut.
Menkää lääkärille.
Myös virtsatietulehdus voi olla syynä. Meilläkin otettiin kahteen kertaan testi.
Alkoi neljän vanhana ja jatkuu edelleen joka yö ja joka päivä ainakin kahdesti. Neuvona muistuttaminen vessaan ja sitten laitan ohuen tenan päivällä housuihin.
äkkiä lääkäriin! Saatte lääkkeitä, jotka hyvässä lykyssä voivat auttaa ja elokuuhun mennessä vaiva on taakse jäänyttä elämään.
Tosi noloa pojalle, jos koulussa tulee pissat housuun...
Meillä sukulaispoika yökasteli vielä ensimmäiselläkin luokalla melkein joka yö. Päivisin ongelmana oli juuri tuo "ei malta jättää leikkejä kesken" ja lähti pihalta vessaan usein liian myöhään jolloin housuun saattoi tulla kakkonenkin!
Pojalla oli käytössä lääkkeetkin yöpissan vähentämiseksi, mutta niistä ei ollut mitään apua. Poikaa myös raahaattiin vessaan öisin ja tuohon showhun meni aina n. 30min, koska poika oli niin sekaisin ja vihainen herätyksestä ettei pissaamisesta meinannut tulla mitään. Aamulla väiti kiven kovaan, etti ole edes pissalla käynyt, joten aivan kujalla on pissareissuilla ollut.
Pojalle otettiin sitten käyttöön se patjahälytin ja poika oppi täysin kuivaksi VIIKOSSA! Se oli aivan käsittämätön juttu, sillä taistelua kaikin mahdollisten keinojen avulla oli käytö jo vuosia.
Ja nuo päivävahingotkin jäivät sitten pois pikkuhiljaa.