En oikeastaan ihmettele miten ihmisestä tulee kouluampuja tms.

Oma suu pitää myös saada auki ja kertoa asioista aikuisille. Ei kukaan ole selvännäkijä.





t. koulukiusattu myös

ja menin väliin jos näin kiusaamista.

Yhä samaa työelämässä.



T. myös koulukiusattu, joka valitsi uhrin osan sijasta selviytyä.

se ole niin helppoa vain valita kertovansa tai ettei jättäytyisi uhrin osaan.



Minä olin lapsena niiiin superujo, että en uskaltanut juuri edes vilkaista vierasta ihmistä päinkään ja pakenin nurkan taa, jos joku edes moikkasi. Puhumattakaan, että olisin uskaltanut alkaa puhelemaan tällaisista asioista aikuisille.



ap

Nytkin valitset osan, siinähän puolustelet ja jaat ymmärrystä sille että joku tulee ja tappaa.



Ei sun tartte luonnettasi muuttaa mutta voit aktiivisesti jatkaa elämää ja olla välittämättä. Uhri olet niin kauan kuin märehdit vanhassa ja annat sen vaikuttaa. Tuskin sun kiusaajat enää ajattelee kuten joskus lapsena.



3

ap edelleenkin ymmärtää, että joku voi tehdä sen valinnan ampumisen suhteen eikä tätä valintaa, että haaveilee mielessään kostosta. Tämä oli pointti.



Kun täälläkin aina ihmetellään miten joku voi tehdä tuollaisen ratkaisun lähteä ampumaan.



ap

Periaatteessa viestisi on oikea; älä anna kiusata itseäsi. Sinulla ei kuitenkaan näytä olevan mitään käsitystä, miten vaikeaa sellainen on ihmiselle, jonka itsetunto on lyöty maahan.

pystyn hyvin ymmärtämään, että joku ei vaan enää kestä vaan päättää mennä ampumaan kiusaajat jos aseitakin on helposti saatavilla.



Vika ja syy on vain ja ainostaan kiusaajissa. Mitäs ärsyttävät jonkun sietokykynsä äärirajoille. Ei ihan pienestä nälväilystä kenenkään pää sekoa mutta jos toistuvasti ja systemaattisesti kiusataan, syrjitään ja jätetään porukan ulkopuolelle niin ei mikään ihme jos heikompi nuori turvautuu lopulta väkivaltaan.

Minäkin olen entinen koulukiusattu. Ja kostosuunnitelmat oli pohdinnassa täälläkin. Ja tuosta kertomisesta sen verran, että opettajathan tekevät kaikki kivoja pikku kikkoja: esim. pakottavat kertomaan koko luokan edessä että kuka nyt on kiusannut ja miten (muka). Siinäpä sitten yrität olla itkemättä, kaikki tuijottavat sinua, kiusaajat tirskuvat koska tietävät ettet saa sanaa suustasi. Ja sen kertomiskokemuksen jälkeen tuskin kerrot kellekään enää mitään.



Ei niitä opettajia tai kiusaajien vanhempia voisi vähempää kiinnostaa mitkään kiusatut, kyllä se kiusaaminen nähdään mutta ei vaan kiinnosta. Minut pakotettiin koulupsykologille, ja se olikin ainoa apu mitä sain. Eli kertoa voit vaikka joka päivä, mutta eipä se mitään vaikuta.