Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa että jäisin 3 vuodeksi kotiin, mutta...
28.05.2012 |
...ei kuitenkaan ole tarpeeksi varakas ns. elättämään minua ja lastamme hoitovapaalla yhtään, vaan se tarkoittaisi sitä että minulta menisi ihan kaikki hoitorahat ja lapsilisät asuntolainan lyhennöksiin ja pienistä säästöistäni maksaisin yhtiövastikkeesta ja kauppalaskuista puolet, ja tietysti puolet lapsen kaikista jutuista. Niukasti elämällä selviäisimme säästöilläni sen 3 vuotta, mutta sitten säästöni olisivat menneet ja se alkuperäinen haaveeni (siirtolapuutarha-mökki) entistä kauempana.
Mies laittaisi yhteisiin kuluihin saman verran rahaa kuin minä, mutta hän on kuitenkin ansiotyössä, ja pystyy ansaitsemaan itselleen myös hieman ylimääräistä.
Minulla on hyväpalkkainen työ odottamassa, ja haluaisin ettei tarvitsisi laskea jokaista penniä.
Miehen mielestä lapsen olisi hyvä olla 3 ekaa vuotta kotona äidin kanssa, eikä ratkaisu olisi sekään että hoitovapaalla hän olisi vaikka sen viimeisen vuoden lapsen kanssa ja minä pääsisin aikaisemmin töihin. Tavallaan ymmärrän, ja sitten taas ärsyttää.
En tiedä mitä ajatella. Olenko tosi itsekäs kun haluaisin olla kotona "vain" 1,5 - 2 vuotta ja sitten palata takaisin töihin, että rahasta ei tulisi tiukkaa enkä kadehtisi mieheni mahdollisuutta viettää aikaa myös aikuisten kanssa päivittäin?
Ajatuksia?
Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (53)
eikä kyse ole siitä etteikö mieheni haluaisi elättää minua ja lasta hoitovapaalla, se vaan että hänellä ei freelancer-yrittäjä ole niin suuret tulot että se olisi mahdollista. Jos hänelle yhteisten menojen jälkeen jää joku 200e omaa rahaa käteen, ei elämä siitä kauheasti piristy jos vaikka antaisikin mulle sen toisen satasen. Se olisi silti mielestäni kituuttamista.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka vielä ei uskalleta edes sitoutua yhteiseen talouteen.
Perhe on yhteinen yritys. Siinä ei lasketa vaivoja eikä rahoja. Toinen hoitaa yöheräilyt, toinen ansaitsee enemmän rahaa. Yhdessä puurretaan sen oman perheen eteen. Jos on laskettava vaivoja, rahoja, työmääriä ja omistautumista, ollaan jossain ihan muussa ihmissuhdeviidakossa kuin perheessä.
Hyvät ihmiset, lapsi on iso vastuu eikä hetken päähänpisto. KOettakaa ennen sen hankkimista edes oivaltaa, mitä sen lapsen kasvattamiseen vaaditaan. Ei sen lapsen ole hyvä elää ilmapiirissä, jossa lasketaan jokainen sentti, mopinveto ja paidan pesu. Tai ainakin näiden arvo on pitänyt sopia paljon ennen lapsen hankkimista.
on sinulle tärkeämpi kuin miehesi yritys ja oma lapsesi?
Tähän kysymykseen on olemassa kaksi ratkaisua:
1. sinä jäät kotiin ja mies maksaa enemmän yhteisistä menoistanne siitä hyvästä, että hänen lastaan hoitaa äiti kotona
2. Olet kotona vuoden tms. ja menet sitten töihin kun rahat ei muuten riitä.
vaan pohjautuu jo hyvin pitkään tutkimusperinteeseen (1970-luvulta alkaen).
Olen itse ollut hämmästynyt siitä, miten paljon tietämys lapsen kiintymyssuhteen kehityksestä on edistynyt esim. viimeisen 20 vuoden aikana. Teorialle alkaa olla jo mittavaa näyttöä, ja sitä on saatu myös eläimillä tutkien (esim. emostaan erotetut rotanpoikaset stressaantuvat ja ahdistuvat -> vaikutukset näkyvät aivojen rakenteessa ja toiminnassa).
Aloitin hiljattain psykologian opinnot (täydennän vanhaa tutkintoa) yliopistossa uudelleen, ja ihan meidän lehtorimme ovat sitä mieltä, että kiintymyssuhdetietämys on edistynyt huikeasti viimeisen 10-20 vuoden aikana. Ehkä hekin sitten ovat "hurahtaneita" ;-) mutta en kuitenkaan ihan huuhaana todellakaan tätä asiaa uskaltaisi pitää.
Tuo Erja Rusasen kirja on hyvä perusteos lähdeviitteineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni oli samassa tilanteessa. Hänen miehensä halusi laittaa lapset hoitoon heti kun äitiysloma loppui, sanoi saat jäädä kotiin jos hoidat kaikki maksut kuten ennen lapsia.
Ystäväni oli tosi neuvoton ja oli mm ottamassa lainaa, jotta saisi jäädä kotiin.
Lopulta ystäväni sai vähän mieheltä tulea kun pystyi todistamaan ostaa mm lapsille vaatteita kirpparilta, normaalisi ei olisi kirppareilla aikaa kierrellä. Lisäksi hän piti kodin siistinä, eli mies pääsi pälkähästä kotitöistä, ystäväni luopui aiåutosta ja tietenkin päivähoitomaksut jäivät maksamatta.
Mies on insinööri, eli ystäväni teki listan asioista mitä hän tekee kotona ja sitten mies verasi mitä menoja tulisi ja aina kun ystäväni löysi jotain kirpparilta halvemmalla, tehtiin taulukkoon plussa.
Ehkä lopullinen päätös tuli siitä kun ystäväni sai vatsataudin ja mies joutui ottamaan vastuun lapsista. vatsatauti oli siis tosi rankka ja ystäväni joutui sairaalaan tiputukseen pariksi päiväksi. Lapset saivat hoitopaikan ystäväni äidiltä, mutta koska äiti tiesi tilanteen, sanoi anoppi hoitoaika on se ja se ja hinta on se jne, mieshän haki kumpanakin päivänä lapset myöhempään ja lisäksi aamuisin myöhästyi töistä.
Anoppi myöhemmin puhui tyttärensä puolesta katso nyt miten tulit hakemaan myöhässä ja ei näin homma toimi.
Lopulta tehtiin niin että ystäväni oli kotona nuorimman kanssa 2 v, mies maksoi laskut ja ystäväni maksoi perheen ruuat ja kaikki omat ja lasten menot ja mies kaiken muun. Mies halus vielä tasotusta, koska hän omasta mielellään omistaa enemmän asuntoa enemmän, kunnes taas anoppi lysyi minkälaista palkkaa mies maksaa tyttärelleen, jäkun nyt hän ei saa palkkaa, vaikka tekee kotona töitä.
Mua säälittää sun tilanne tosi paljon. Ja ihmettelen miksi naiset Suomessa ovat tosi moni näin tyhmä ettei sovi näitä asioita etukäteen. Mun toisen ystävän vanhemmat maksoivat tyttären osuuden vuokrasta parin vuoden ajan, kun hänen poikaystävä niin vaati. Nyt tilanne on toinen. Mies on työtön, ollut yli 10'v ja ystäväni elättää koko perhettä.
Jos ei selviä edes kauppalaskusta?? Jos sulla on ollut hyvät tulot, sähän saat ekan vuoden ihan hyvää äitiyspäivärahaa. Sitten voitte pyytää pankilta lyhennysvapaan vuoden tai pari, ja maksaa korot. Kai se miehesi nyt pystyy laskut maksamaan? Muutenhan se saa vähemmän kuin saisi päivärahaa työttömänä...
Jos teitä ei ole kuin vauva ja aikuiset, niin ruoka ja laskut kuittaantuvat helposti tonnilla, ja voi jäädä jo ylikin... lisäksi sitten lainan korot. Joka tapauksessa pienehkölläkin palkalla pitäisi pärjätä. Jos siis haluaa. Eihän sitä tarvitse ostella aina vaatteita sun muuta, joskus voi keskittyä vaan oleelliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätät sen sitten kun on pakko päättää. Eli oot äitiysloman/vanhempainvapaan normaalisti ja sen jälkeen mietit mitä teet. Jos et tiedä varmasti niin ilmoitat, että oot vaikka 8 kk hoitovapaalla. Sittenhän tiedät jo taas tarkemmin mitä mieltä olet ;)
Ei ole pakko päättää kaikkea niin tarkoin etukäteen. Ethän tiedä sitäkään kestääkö sinun pää olla kotona.
Tähän kysymykseen on olemassa kaksi ratkaisua:
1. sinä jäät kotiin ja mies maksaa enemmän yhteisistä menoistanne siitä hyvästä, että hänen lastaan hoitaa äiti kotona
2. Olet kotona vuoden tms. ja menet sitten töihin kun rahat ei muuten riitä.
1. Miehellä ei ole varaa maksaa enemmän yhteisistä menoistamme, vaikka hänkin laittaisi perheellemme kaiken irtoavan rahansa, joutuisin käyttämään hoitovapaan aikana säästöjäni, koska meillä on kummallakin asuntolainaa. Se että hän voisi maksaa ehkä 100 - 200 euroa enemmän kuluja kuukaudessa, ei vielä helpota ketään.
- MINÄ ansaitsen perheessämme enemmän rahaa, jo ennen lasta ja jopa äitiyslomalla ansiosidonnaisella päivärahalla. Mutta hoitovapaalla saan vain muutaman hassun satasen hoitorahaa, joten tiukkaa tulee olemaan.
2. No niin. Tässä nyt on juurikin kyse siitä että raha periaatteessa riittäisi, jos käytän omat säästöni, mutta mietin että miksi minun täytyisi tehdä niin, etenkin kun kaipaan takaisin töihin jo nyt (lapsi 8kk) Olen ilmeisesti itsekäs.
- Vaikka mies ei painostakaan jäämään kotiin, minulla on huono omatunto siitä että haluan töihin ja rahaa. Ja sitten toisaalta harmittaa että mies ei voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, koska yrittäjänä hänen työnsä on epävarmempaa eikä siitä noin vain jäädä kotiin vuodeksi, ilman että aiheutuu peruuttamatonta vahingoa asiakkuuksiin jne. Ja sitten toisaalta, mies uskoo että lapsen on parasta äitinsä, eli minun, hoidossani.
Kinkkistä on :/
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka joku muu hankkiikin...
Nuo pitää miettiä etukäteen.
kai sen sanoo järkikin, että kiintyminen on ylitäydessä päiväkodissa vähän vaikeaa...
että jos lapselle on kehittynyt normaali kiintymyssuhde vaikka ekan vuoden aikana hänen ollessaan kotihoidossa, se jotenkin romuttuu jos hän joutuu vuoden ikäisenä päiväkotiin??
ps. en ole se biologi mutta samaa mieltä hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi äiti joka lykkää lapsensa vauvana päiväkotiin ei kuulosta muutenkaan täyspäiseltä, joten en usko, että hän sen ekan vuoden aikana saa aikaiseksi tarpeeksi tukeaa kiintymyssuhdetta.
Tosin silloin on yksi ja sama milloin hän sen taakan lykkää sitten yhteiskunnan harteille. Ehkä tuollaisen "äidin" lapsi saakin laitoksessa parempaa hoivaa kuin kotona. Siinä olet ihan oikeassa.
sille tasolle, että lapsi pystyy pitämään mielessään mielikuvan äidistään (isästään) hoitopäivän ajan. 1-vuotiaalle päiväkotiin jääminen on hylkäämiskokemus, ja valitettavasti nykyisellään päiväkodit eivät tarjoaa yhtä pysyvää korvaavaa kiintymyssuhdetta (pysyvää omahoitajaa), ja lapsiryhmät ovat liian isoja ja hälyisiä.
Ilmoittaudupa vaikka avoimen yliopiston kehityspsykologian kursseille, jos et tätä usko. Tai keskustele asiasta kenen tahansa lapsipsykologin, -psykiatrin tai lastenlääkärin kanssa.
kai sen sanoo järkikin, että kiintyminen on ylitäydessä päiväkodissa vähän vaikeaa...
että jos lapselle on kehittynyt normaali kiintymyssuhde vaikka ekan vuoden aikana hänen ollessaan kotihoidossa, se jotenkin romuttuu jos hän joutuu vuoden ikäisenä päiväkotiin??
ps. en ole se biologi mutta samaa mieltä hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyse ole arvovalinnasta rahan ja lapsen välillä. Itse uskon siihen, että jokainen vanhempi tietää, mikä heidän tilanteessaan on parasta omalle lapselle ja tekee ratkaisunsa sen mukaisesti. Väitän, ettei lapsen kotihoito 3-vuotiaaksi siten, että elintaso laskee radikaalisti, ole (välttämättä) lapsen etu!
vaan siitä että ap haluaa mieluummin kesämökin kuin lapsensa parasta.
Lapsia ei pidä hankkia ennen kuin on aikuinen - ja siihen lapseen on oikeasti varaa!
vaan siitä että ap haluaa mieluummin kesämökin kuin lapsensa parasta.
Lapsia ei pidä hankkia ennen kuin on aikuinen - ja siihen lapseen on oikeasti varaa!
Ap onkin tämmöinen 35 vuotias teini... ;)
Olen ollut nyt kotona 8kk vauvan kanssa, enkä ole laittamassa lasta päiväkotiin ennen kuin osaa kävellä ja ilmaista itseään jonkin verran. Hassua että joku mieltää heti että olen sydämetön ja huono äiti joka tunkee vauvan hoitoon...kiitos vain.
Ajattelin että 1,5 vuotiaana tai 2 vuotiaana voisi mennä päiväkotiin. Mies toivoo että olisin koko 3 vuotta kotona.
Minkäs teet, minua harmittaa se kun se viimeinen vuosi tarkoittaisi sitä että haaveeni siirtolapuutarhamökistä lykkäytyisi vielä lisää muutamalla vuodella. Eikä se kesämökki ole yksin haave itseäni varten, vaan mielestäni olisi lapsellekin ihanteellista päästä luonnonhelmaan täältä asfalttiviidakosta.
Tässä nyt arvotaan sitten kumpi on lapsen kehitykselle oikeasti olennaista, se että olen tiukasti sen 3 ekaa vuotta kotona, vai se, että lapsi menee esim. 2 vuotiaana taaperona hoitoon ja vielä kun lapsi on lapsi, meillä olisi tarjota hänelle kesämökki-idylliä.
-ap
ihmettelen, miten ihmeessä voit vielä olla noin köyhä.
Ja miten se miehesi yrityskään ei tuota kunnolla?
Meillä oli tuossa vaiheessa velaton asunto ja velaton kesämökki.
Minulla menestyvä firma ja lasten isällä hyväpalkkainen vakityö.
Ja todellakin meillä hoidettiin lapset kotona 4- ja 6-vuotiaiksi ja se, jolla oli vakityö jäi kotiin niin että yritys ei vaarantunut.
ihmettelen, miten ihmeessä voit vielä olla noin köyhä.
Ja miten se miehesi yrityskään ei tuota kunnolla?
Meillä oli tuossa vaiheessa velaton asunto ja velaton kesämökki.
Minulla menestyvä firma ja lasten isällä hyväpalkkainen vakityö.
Ja todellakin meillä hoidettiin lapset kotona 4- ja 6-vuotiaiksi ja se, jolla oli vakityö jäi kotiin niin että yritys ei vaarantunut.
Pääsit vähän leuhkimaan täällä kuinka oikein olette osanneet elää elämäänne. Varmaan toooosi idyllistä, ja kaikki jotka eivät pääse samaan ovat väärässä?
No tässäpä sulle vähän tietoa meidän köyhyydestä:
- 600 000 euron arvoinen asunto, josta kummallakin jäljellä asuntolainaa yhteensä 140 000e, eli 70 oooe per nokka. (Joo, emme ole muuttamassa pienempään asuntoon, koska viihtyisä koti on meille äärimmäisen tärkeä) Lainaa lyhennetään tosi tiukkaan tahtiin, joten alle 40 vuotiaina ollaan velattomia ja tavoitteena oli saada kasaan myös se siirtolapuutarhan vaatima 50 000 - 100 000e.
Tästä voit varmaan huonommallakin matikkapäällä päätellä että ansaitsemme ihan hyvin silloin kun kaikki menee hyvin. Eli kun minä olin lihavapalkkaisessa vakityössäni ja mieheni tekee sen mitä yrityksensä tuottaa.
Tämä voi tulla sinulle vähän yllätyksenä, mutta kaikki ihmiset eivät ole sellaisilla aloilla yrittäjiä, joissa tulot ovat vakio. Ja ihan turhaa sanoa että miehen olisi pitänyt kouluttautua sitten toiselle, turvallisemmalle alalle ja päläpälä, erilaisia ihmisiä ja yrittäjiä tarvitaan, senkin kapeakatseinen vatipää.
- Ja teillä siis isä on jäänyt kotiin ja hoitanut lapset? Kun sinulla on se menestynyt firma. Miten kuvittelet sitten olevasi oikeutettu arvostelemaan minua siitä että haluaisin töihin ansaitsemaan rahaa, kun et itsekään ole lapsiasi hoitanut? Tekopyhää. :D
-ap
minkä takia vauva pitää panna hoitoon? Kivat sulle.
Sinullahan ei ole kumpikaan vanhemmista hoitamassa lasta, joten tilanteesi on ihan eri.
Ja tiedoksi vain, että minun firmani sijaitsee kotona, joten olen lasteni ulottuvilla edelleen 24/7.
Ja yrityksen menestys on AINA kiinni yrittäjästä, ei alasta.
Jos mies haluaa lapsella parasta, hänkin voi jäädä kotiin. Maksaa sitten oman osuutensa niistä hoitovapaakorvauksista.
Tekee muuten hyvää isä- lapsisuhteelle