Mitä seuraamuksia tulee vauvalle, jos sen vie aina

vois hyljätä.

kun ei kerran tiedetä mistä "raivoaminen" johtuu niin kait se jotain hylkäystraumoja saa. jos se ei vaan yleisvitutusta voi sitä vaikka sattua. ja sellaista vauvaa/lasta en hylkäisi ikinä.

Ei vauvat ilman syytä itke.

ei välttämättä mitään, mutta riskejä tuollaisessa "hylkäämisessä" on. Sillä voi olla vaikutus esim. itsetunnon kehitykseen, vauva ei tunne itseään tärkeäksi ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla jopa jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä pelkästään se, että vauvan annettaan huutaa itsensä uneen välttämättä aiheuta mitään pahoja ongelmia. Mutta onhan se yksi riskitekijä, ja vauvana saatuja hylkäämis- tms. kokemuksia on vaikea myöhemmin terapiassa paikata, koska niitä ei pysty muistamaan, silloin niitä on vaikea käsitelläkin.



Ja tämä siis ihan omaa mutu-ajattelua, en yritä väittää että oikeasti tietäisin asiasta jotain...

Ensinnäkin, jos noin tekee, niin sitä se vauva juuri parkuu, että pelkää että se laitetaan sinne sänkyyn yksin, eli rangaistaan hylkäämällä juuri kun lapsella on paha olla ja hän tarvitsee rauhoittelua.



Toisekseen noin kerjätään uniongelmia. Lapsi yhdistää sängyn rankaisemiseen eikä osaa nukahtaa siellä.



Ap, ymmärrän kyllä sen turhautumisen tunteen, kun lapsi ei rauhoitu. Se ei kuitenkaan mene niin, että lapsi on tuhma ja jatkaa itkemistä vaan sun kiusaksi.Hän on täysin avuton hillitsemään itseään ja hänellä voi olla fyysisestikin paha olla. Sylissä pitäminen on aina parempi vaihtoehto kuin yksin jättäminen, joka voi aiheuttaa lapsessa ihan aidon paniikin ja pelon tunteita.



Kuitenkin, jos susta tuntuu että satutat vauvaa jos et laske häntä sylistä, tai et vaan kestä rauhallisena, niin silloin pinnis on tietenkin pienempi paha. Mut ei tuota voi missään nimessä suositella.

vaikka ois huomionhakuistakin itkua niin oppii sit sillekin ettei se huutaminen mitään auta kuitenkaan kun kukaan ei auta ja viedään vaan pois joten oppii olemaan ilmaisemasta noita tunteita. Mä pitäisin ihan sylissä vaan tai sit jos ei sylissä viihdy niin istun vaikka lattialla vieressä ja silittelisin tai olisin ylipäätään läsnä.

Raivoaminen tarkoittaa sitä että tietoisesti kiukutellaan, mutta ei vauva vielä semmoiseen pysty. Vauva vaan ilmaisee tuntemuksiaan itkullaan.



Kyllä sillä on yleensä vakavat seuraukset jos lapsen tarpeiden ilmauksiin ei vastata (jos tällainen käytös on jatkuvaa varsinkin). Lapsen kehitykselle on tärkeä vaihe, jossa hänellä on kaikkivoipaisuuskuvitelma, jossa hän uskoo että eleillään hän voi säädellä maailmaa. Esim. itku johtaa ruoan saantiin tai syliin pääsyyn tms. Tämä on vauvan tapa kommunikoida maailman kanssa ja jos se ei saa kehittyä rauhassa kun vauvan kommunikointiyrityksiin ei vastata tarkoituksenmukaisesti, voi sillä olla kauaskantoisiakin seurauksia siinä miten tämä ihminen myöhemmin tunnistaa omat tarpeensa, miten luottaa yleensä elämään, miten pääsee ajallaan alkamaan ottaa etäisyyttä äidistä ja lähtemään tutkimaan maailmaa. Perusluottamuksen tunne ja itsetunnon kehitys on vaarassa.

meidän toiselle lapselle toisinaan, ja kyllä siitä oli aika pitkäkestoiset seuraukset. Kun äiti totuttaa itsensä kestämään vauvan itkua, hän vastaa siihen aina enemmän ja enemmän viiveellä. Tämä taas johtaa siihen, että lapsi itkee paljon ja pitkään vielä pitkään vauvavuoden jälkeenkin.



Meillä toinen lapsi on ollut paljon itkuisempi ja vähemmän iloinen, "vaikeampi" ja vaativampi kuin esikoinen, ja se on ihan minun oma syyni, koska annoin hänen itkeä, olin kärsimätön enkä lohduttanut. Mulla on siitä niin paha olla ja kadun tosi paljon - varsinkin koska tiesin että se on vauvalle vahingollista enkä ikinä ois antanut esikoisen itkeä tuolla tavalla. Se oli vaikea elämäntilanne, mut mun ois pitänyt hakea apua, oma ylpeys vaan esti sen.

meidän toiselle lapselle toisinaan, ja kyllä siitä oli aika pitkäkestoiset seuraukset. Kun äiti totuttaa itsensä kestämään vauvan itkua, hän vastaa siihen aina enemmän ja enemmän viiveellä. Tämä taas johtaa siihen, että lapsi itkee paljon ja pitkään vielä pitkään vauvavuoden jälkeenkin.

Meillä toinen lapsi on ollut paljon itkuisempi ja vähemmän iloinen, "vaikeampi" ja vaativampi kuin esikoinen, ja se on ihan minun oma syyni, koska annoin hänen itkeä, olin kärsimätön enkä lohduttanut. Mulla on siitä niin paha olla ja kadun tosi paljon - varsinkin koska tiesin että se on vauvalle vahingollista enkä ikinä ois antanut esikoisen itkeä tuolla tavalla. Se oli vaikea elämäntilanne, mut mun ois pitänyt hakea apua, oma ylpeys vaan esti sen.

Lukekaa tämä ajatuksella!

Meillä vauva oli ihan pienenä itkuinen ja vaativa. Nyt hieman isompana on iloinen ja hyväntuulinen. Häntä on pidetty paljon sylissä ja pidetään edelleen ja itkuun on pyritty vastaamaan heti. Toki joskus on pitänyt mennä toiseen huoneeseen vähän henkimään, kun on ollut jotkut pitkät kitinäsessiot :)

Mua kanssa mietityttää, mitä tarkoittaa, kun vauva "raivoaa".