Voiko 2,5-vuotiaalle suuttua kun tämä heittää lautasen maahan?

Eli yleensä joku kyllä istuu lapsen kanssa pöydässä ja tekee myös silloin tuota paiskomista. Joskus lentää haarukka, joskus lautanen, joskus kaadetaan mukillinen maitoa. Lapsi saa paljon huomiota, mutta sitä on jakamassa myös 6-vuotias isoveli. :)

lasta suututtaa varmaan kun ei itse pysty syömään, näin ne taaperot kun haluavat itse kaiken tehdö eivätkä vielä mitään osaa! Yritä antaa taaperollesi sellaista ruokaa että pystyy sormin syömään, aluksi ja sitten puhut samalla siitä miten harjotellaan kohta lusikalla syömistä. Taaperon raivarit iseinmiten johtuvat kiukusta kun ei itse saa tehdä eikä vielä pysty. Helpottaa todella kun löytyy keinot jotka saa taaperon tuntemaan että OSAA ia IHAN itse.

Kyllä moni tuon ikäinen OSAA IHAN itse syödä. Tiedän monia 1½-vuotiaitakin jotka syövät IHAN itse.

Lapsen aliarvioimasta tuollainen..

Pienennä ruoka-annoksia. Ja reippaalla kädellä. Meillä ainakin loppui ruokapöydässä temppuilu kun aloin antamaan reippaasti pienempiä annoksia esikoiselle.

Syy voi olla jossain muussakin, mutta tuossa yksi ehdotus.

Onko teillä "lautanen tyhjäksi" periaate?

No, jos on niin se joutaa pois. Omasta mielestäni ruokaan liittyvinä periaatteina saa olla vain "maista ennenkuin sanot ettet tykkää". Ruokailuhetkistä tulee todella nopeasti ahdistavia lapselle jos ruokailuun liittyy paljon sääntöjä.

Osaako lapsi puhua? Jos joku ruoassa tekee vaikka mahan kipeäksi, mutta hän ei vain osaa sanoa sitä.

Syynä voi olla sekin että lapsi näkee että sinä olet hermot kireällä heti ruokailun alkaessa ja hän sitten stressaa siksi..

Kun lapsi herää juttelet asiasta hänen kanssaan ja sanot että jos viellä heittää lautasen lattialle niin joutuu siivoamaan sotkut itse ja sen jälkeen jäähylle miettimään. Muistutat asiasta viellä ennen seuraavaa ruokailua ja jos näin tapauhtuu niin lapsi siivoaa ja sen jälkeen kärsii rangaistuksensa. Kyllä 2 vuotias jo ymmärtää mitä saa mitä ei saa tehdä.

jos ei esim tykkää ruoasta. En usko, että on mahavaivoista tms kyse kun tekee ihan kaikkein ruokalajien kanssa näin. Meillä ei ole lautanen tyhjäksi-periaatetta, mutta lapsi syö hyvin ja osaan annostella oikean määrän ruokaa, usein hän pyytää vielä lisääkin. Tämä tilanne ei toistu joka ruokailulla, mutta n. kerran päivässä. Tänään selitin lapsen rauhoituttua ja syötyä ruokansa, että ruokaa ei ole enempää kun sinä heitit sen lattialle ja jouduin heittämään ruoan roskiin. Tuntui menevän perille.



2,5-vuotiasta en kyllä vielä laita siivoamaan, on liian pieni siihen. N. 4-5-vuotiaasta on esikoinen itse pyyhkinyt rätillä sotkujaan joskus, jos on tahallaan kaatanut tai murustellut tms. t. ap

kyllä tämä nykyajan vanhemmuus on helvetin vaikeaa. Ei saa sitä ja täytyy tätä, äidin on oltava yli-ihminen ja joka helvetin nyanssia hiotaan pitkään ja hartaasti, että taaperosta kasvaisi älykäs koululainen, tapainoien nuori ja vahva ja itsenäinen työmäaailmassa pärjäävä aikuinen.

Js jos sitten ei menekään ihan putkeen, tenva vetää uhmaa, kokeilee rajojaan kuten ikäkohtaisesti kuuliuu (teininä eri tavalla kuin 3 vuotiaana) aikuinen syyllistäää itseään ja mammalauma ruokkii ja ruoskii, että miten pitää oll aja miten ei saa olla..

ja lopputulos on täällä palstalla omaa epävarmuuttaan ja epätietoisuuttaan ihmettelevä vanhempi, joka ei kestä melua, itkua, omia tunteitaan, lapsen tuneita eikä naapurin muijaa, joka on vahva ja sinut itsensä kanssa eikä säikähdä sen enempää itseään kuin omia lapsiaan.

Noin 30 v sitten oli huomttavasti helpompaa, koska kasvattajakin sai olla ihminen vikoineen ja virheineen, jaksaa ja olla jaksamatta - ja sanoa senääneen ilman huostaanottopelkoa.

Hirveän surullista, mutta niin totta.

Lapselle sanotaan, että aha, lopetit syömisen, kiitos. Nyt saat siivota sotkusi.



Ja sitten lapsi siivoaa sen mitä lapsi osaa, äiti loput. Mutta koko ajan niin, että lapsi on se "päätekijä" ja vastuullinen.



Tuossa iässä pitää jo oppia syyt ja seuraukset.

kyllä tämä nykyajan vanhemmuus on helvetin vaikeaa. Ei saa sitä ja täytyy tätä, äidin on oltava yli-ihminen ja joka helvetin nyanssia hiotaan pitkään ja hartaasti, että taaperosta kasvaisi älykäs koululainen, tapainoien nuori ja vahva ja itsenäinen työmäaailmassa pärjäävä aikuinen. Js jos sitten ei menekään ihan putkeen, tenva vetää uhmaa, kokeilee rajojaan kuten ikäkohtaisesti kuuliuu (teininä eri tavalla kuin 3 vuotiaana) aikuinen syyllistäää itseään ja mammalauma ruokkii ja ruoskii, että miten pitää oll aja miten ei saa olla.. ja lopputulos on täällä palstalla omaa epävarmuuttaan ja epätietoisuuttaan ihmettelevä vanhempi, joka ei kestä melua, itkua, omia tunteitaan, lapsen tuneita eikä naapurin muijaa, joka on vahva ja sinut itsensä kanssa eikä säikähdä sen enempää itseään kuin omia lapsiaan. Noin 30 v sitten oli huomttavasti helpompaa, koska kasvattajakin sai olla ihminen vikoineen ja virheineen, jaksaa ja olla jaksamatta - ja sanoa senääneen ilman huostaanottopelkoa.

Vai sittenkin niin, että äidit ajattelivat enemmän lasta ja vähemmän itseään. Silloin oli vielä tiedossa, että lapsuus on todella lyhyt aika elämässä eikä vanhempien koko ajan pitänyt keksiä syitä päästä pois lasten luota. Nyt on päinvastoin eli vanhempien vastuuton lapsuus jatkuu pitkälle yli 30v synttäreiden.

Tuohan on todella huonoa käytöstä. Ei asioita saa heitellä! Kyllä sen jo voi 1 -vuotiaallekin opettaa.



Ehdottomasti kuria ja kasvatusta alusta alkaen tai tulee noita päiväkotien kauhukakaroita...

mutta tottakai saa näyttää lapselle, että tavaroita ei heitellä! Tuon ikäinen lapsi jo ymmärtää kiellot hyvin.

Saa ihan uskomattomia raivareita. Toki raivota saa ja tunteita näyttää, mutta en jaksaisi siivota hänen tahallaan sotkemia sotkuja. Mietin, että kyllähän 2,5-vuotiaan pitäisi kuitenkin jo ymmärtää, että tuollaista ei saa tehdä. Eihän häntä oikein voi mitenkään "rankaistakaan" kun on jäähylle liian pieni, joten kai se napakasti sanominen on ainoa vaihtoehto. Tänään kyllä meni huutamisen puolelle. t. ap

poistetaan lapsi (myös reilu 2v.) aina ruokapöydästä kun tekee jotain kiellettyä, esim. heittää lautasen lattialle. Vollottelee ja raivoaa sitten aikansa jossain muualla kuin keittiössä ja pääsee takaisin ruokailemaan kun rauhoittuu.



Itselläkin joskus palaa käämi ja huudan lapselle, mutta sehän tietysti vain ruokkii lapsen käsitystä siitä että huutaminen ja mesoaminen on hyväksyttävää toimintaa silloin kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi. Eli tämä metodi toimii vain jos itsellä pysyy maltti kun sitä raivoavaa pikkuihmistä kiikuttaa ulos keittiöstä (usein kerta toisensa jälkeen, kun ilmestyy keittiöön riehuprotestoimaan).

ei siis pidä sitä minään rangaistuksena... Päinvastoin, sehän on jotain "siistiä" mitä päiväkodissa isommat tekee.

Rangaistukseksi pois pöydästä ja napakka ei.

Huutaminen helpottaa (aikuista) mutta ei se pidemmän päälle auta. Sitäkin on kyllä tullut kokeiltua :/

Saa ihan uskomattomia raivareita. Toki raivota saa ja tunteita näyttää, mutta en jaksaisi siivota hänen tahallaan sotkemia sotkuja. Mietin, että kyllähän 2,5-vuotiaan pitäisi kuitenkin jo ymmärtää, että tuollaista ei saa tehdä. Eihän häntä oikein voi mitenkään "rankaistakaan" kun on jäähylle liian pieni, joten kai se napakasti sanominen on ainoa vaihtoehto. Tänään kyllä meni huutamisen puolelle. t. ap

Joku sainoi, ettei huutaa saisi, koska lapsi saa tästä huonon mallin. Mutta niinhän se saa kaikesta muustakin, eli logiikan mukaan mikään rangaistus ei tepsi, jos pitäisi keksiä toimintamalleja, joita lapsi ei saisi oppia.



Esim. pöydästä poiskantaminen - saako toisen ihmisen kantaa pois, jos tämän toiminta ei miellytä?



Raivoamista toki kannattaa varoa, mutta meillä toimii hyvin ns. vihainen puhe. Tietyt äänenpainot kertoo, että isä on tosissaan. Äänenpainoja tulee sitten lisää tilanteen vakavuuden mukaan, mutta eipä ole lautanen enää tuossa iässä lattialle lentänyt, nuorempana kylläkin.

varpaillasi lapsen takia. Mun 2 v tapasi aina lopuksi kaataa kaikki jäljellä olevat ruokansa. En reagoinut mitenkään. Poistin hänet vain pöydästä, "kiitos, nyt loppui ruokailu". Tapa loppui.

Lapsesi tietää saavansa reaktion, kun heittää lautasen. Olethan seurana ruokailun ajan. Toivottavasti ruokailu ei ole teillä peliä? Se syödään, mikä syödään, muuta ei touhuilla ja sitten kiitos ja pois.