Kaikkeen sitä näköjään tottuu, joskus olisin säikähtänyt tätä miehen käytöstä

Meillä on tänään ollut mukava, tavallinen päivä perheen kanssa. Sopuisaa ja sävyisää. Ei siis pitäisi olla ollut mitään, mistä miehen raivari olisi saanut tulta alleen.



Niin vaan kuitenkin äsken mies karjui olohuoneesta kovaan ääneen kirosanojen siivittämänä että mihin on hukattu musiikkisoittimen kaukosäädin (tarvittu viimeksi joskus pari vuotta sitten) ja sitten kuului vielä tavaroiden paiskontaa (etsi sitä säädintä ilmeisesti ja heitteli mielenosoituksellisesti ja raivoaan purkaen eteensä osuneet tavarat/lehdet lattialle) ja kiroili äänekkäästi karjuen ja huusi että "sinä sen olet satavarmasti hukannut, tule heti etsimään se, perkele!!"





Mua ei jaksanut miehen purkaus liikuttaa senkään vertaa, että olisin vaivautunut kunnolla edes vastaamaan, mutisin kyllästyneesti jotain että no ei kuule mitään hajua, ja onko toi nyt tosiaan tollasen raivoomisen arvonen asia.



Ja sitten annoin miehen jatkaa raivoustaan ja huutokiroiluaan, jatkaen itse netissä seikkailua.



Siis mä oon niin tottunut, mies on tollainen hirveän temperamenttinen, saattaa suuttua nollasta sataan mitättömästä asiasta ja purkaa sen ärjymällä kaikille, huutamalla, kiroamalla, jopa hajottamalla tavaroita, ja sit taas parin minuutin päästä on ihan oma itsensä, rauhallinen, ja kaikki on ok. Eli ei tässä mitään hätää ole.



Ainoa mikä mua vähän häiritsee on se, kun lapset joutuvat tätä kuuntelemaan. Tosin eivät he pelkää, (eivät ainakaan näytä siltä, toinen vilkaisi isäänsä ja jatkoi tyynesti kirjan lukemista, toinen tuhahti jotain että no ei mitään hajua missä säädin on) mutta ovat niin tottuneet tähän, valitettavasti.



No joo, täytyy kyllä sanoa, että mies näyttää positiivisetkin tunteensa helposti, leikkii, nauraa ja hassuttelee lasten kanssa yhtä estottomasti kuin raivoaakin.



Alkuaikoina kauhistelin kun mies ensimmäisiä kertoja näytti viitteitä luonteestaan, ja kauan yritin häntä muuttaakin. Enää en jaksa, ei se mihkään muutu, ei näe käytöksessään mitään vikaa. Ja mä en tiedä, onko hän siinä oikeassa, vai olenko mä vaan jo niin tottunut. Ja jos olen, onko se sitten hyvä vai paha asia. Vai neutraali.



Meillä nyt vaan on vähän tällaista.