Lasteni kaverit syövät melkein päivittäin meillä
Hei!
Mulla on alkanut pikku hiljaa korpeamaan, kun kouluikäisten (9- ja 11 v) lapsieni kaverit syövät päivällistä useita kertoja viikossa meillä. Eikä heitä juurikaan kysellä kotiin iltasella. Kaverit tulevat meille koulun jälkeen ja lähtevät meiltä iltaisin. Yleensä meidän kehoituksesta. Sinäänsä on kiva, että lapsillani on kavereita eikä heidän tarvitse olla koulupäivien jälkeen yksin. Mutta nyt ollaan ajauduttu siihen, että päivällispöydässämme on usein pari ylimääräistä suuta syömässä.
Alkuun en hennonnut kieltää heitä tulemasta syömään kanssamme, sillä kaverit usein kertoivat ettei heillä ole ketään kotona ja kotona ei ole ruokaa vasta kuin myöhään illalla, kun vanhemmat tulee töistään kotiin. Nyt vaan ruokailusta meillä on muodostumassa tapa.
Neuvokaa nyt viisaammat mitä teen ongelmamme kanssa. En hentoisi olla antamatta ruokaa lapsille, mutta päivällinen on meillä ollut ns. päivän yhteinen hetki, jossa olemme kaikki koolla.
Ps. kyseessä ei ole heikkotuloisten perheiden lapsista vaan tuloiltaan meidän perhettä varakkaampien perheiden lapsista.
Kommentit (24)
että kavereita saa käydä kahtena päivänä viikossa ja ruokaa ei tarjota. Jos lasten kaverit tuleat suoraan koulusta, riittää vierailuajaksi vallan hyvin pari tuntia ja sitten saattelet heidät ovelle tyyliin kiva, kun kävitte.
Kuka teillä määrää?
mä muistan kun pentuna mulle opetettiin että jos kaverilla aletaan syömään, niin on tultava kotiin eikä missään nimessä saa tuppautua ruokailemaan...
tämä tosin meni siihen että vielä aikuisenakin koen ruokatarjoilut hankalina tilanteina.
itse kyllä sanoisin että odottakaa te vieraat lapsemme huoneessa tms silläaikaa kun me syödään.
muutenkin olen aina kysynyt lapsen vanhemmilta että onko ok jos nicopetteri syö meillä tällä kertaa, niin tietävät sitten.
eikö teilä ole lastenne kavereiden vanhempien yhteystietoja puh numeroa tms?
tämäkin on outoa, ja varmaan tapahtuu urbaaneissa kaupunkiyhteisöissä.
Pitäskö vaan sanoa vieraille että meillä on nyt ruoka-aika. Menettekö te kotiin syömään vai odottamaan Viljon huoneeseen? Tämä on näin yksinkertaista.
Kirjoitin palstalle yksi päivä somalipojasta jota ei oltu kutsuttu meille, joka oli meillä/pihalla aamusta iltaan, niin tällä palstalla oltiin sitä mieltä että minun olisi kuulunut ruokkia vieras lapsi! Samainen lapsi muuten halusi bussirahan meiltä kun lähti illalla, se annettiin. Ruokaa ei tarjottu mutta juotavaa kyllä.
Välillä palstalla pitäisi ruokkia kaikki lapset, tutut sekä tuntemattomat ja välillä ei ruokita ketään. Metka paikka tämä av. Vai onko se niin et mamut ruokittava ja muita ei?
Hankala vaihe nyt, kun täytyy muuttaa tavat. Täälläpäin kaverit kukin menee kotiin syömään. Sun on ajettava ne pois kun alaette syömään eli sanot, että on mentävä kotiin.