Lapsen raivokohtaukset
Meillä on hieman alle 3-vuotias tyttö. Ensimmäiset " pahat" raivarinsa sai n. 2v 4kk. Ilman syytä alkoi huutamaan ja heittäytymään lattialle ja löi päätänsä seinään ja lattiaan niin että koko päänahkakin oli mustelmilla. Tätä jatkui n.1kk, tosin hiukan lievempänä. Nyt hieman vajaa 3-vuotiaana on alkanut taas tulla " pahoja" raivareita. Ensimmäinen oli taas pahin, heitteli ja potki leluja, hakkasi päätään lattiaan ja repi hiuksiaan irti päästä ja huuto oli tietysti mieletöntä.
Tyttö on " tavanomaista fiksumpi" , jonka vuoksi lähdin hakemaan " diagnoosia" aspergeristä, mutta piirteet eivät juurikaan täsmänneet.
Onko muilla ollut vastaavaa? Voiko tämä tosiaan olla tempperamenttisen lapsen uhmaa, kuten asiantuntijat ovat minulle kertoneet? Olo näiden raivareiden jälkeen on todella voimaton, kun mitenkään ei voi lastaan auttaa.
Heippa!
Kuulosti niin tutulta :). Meillä tyttö myös vajaa kolme vuotta ja ensimmäiset raivarit sai n. 2v3kk. Välillä oli muutaman kuukauden tauko ja nyt noin kuukauden verran on aina välillä näitä raivareita tullut. Lähinnä hän silloin potkii ja lyö mihin vain sattuu osumaan ja on ihan makaroonina. Esim. joskus kaupassa näitä saanut ja on ollut pakko yksinkertaisesti kantaa kaupasta huutavana pois. Monesti pissat tulee housuun muuten täysin vaipattomalle tytölle. Raivarin jälkeen tyttö on kuin aurinko ja ihan eri tyttö. Itsellä välillä voimaton olo, mutta toisaalta uskon että kysessä on nimenomaan tempperamenttisen tytön uhma ja siksi olen toisaalta vain tyytyväinen, että itse jaksaa ne raivarit menettämättä itse kovin pahasti hermojaan. Sitten kun raivarin jälkeen halitaan on olo todella hyvä.
Tiedän että voimia vaatii varsinkin kun itselläkin on joskus huono päivä.Eiköhän me tästä kuitenkin voittajina selvitä :).
Mukavaa joulun odotusta.