G: Mikä sinut on yllättänyt vanhemmuudessa?

Ei varsinaisesti mikään lapsessa ja perhe-elämässä, on sellaista kuin ajattelinkin. Se yllätti miten negatiivisesti äitiyteen Suomessa suhtaudutaan. Sitä ei tullut ajateltua ennen lasta.

No esimerkiksi nämä jatkuvat syytökset, kotiäidit on laiskoja, uraäidit itsekkäitä, imetykseen liittyvät syytökset, ja syytökset siitä jos lapsi saa kaupan ruokaa tai käyttää kertakäyttövaippoja, äitien rupsahtamisesta irvaillaan jatkuvasti. Lista on loputon.

nimimerkki 17 v ...ja still going strong:) Ei vaan kyl tää vois jo vähetä...mut ei kun on teinejä talossa.

Aikaisemmin minulla oli joitain kavereita, joilla oli jo perhe ja useita lapsia. Tosin kaveruutemme perustui yhteisiin harrastustoimintoihin. Kun itse sain lapsen kaikki halusivat nähdä vauvan, mutta "pakollisten" onnittelujen jälkeen minut on jätetty ihan yksin. Ilmeisesti minusta ei ole heille enää mitään hyötyä ja iloa, kun minulle ei voi enää delegoida automaattisesti kaikkia pikkutehtäviä kissanristiäisten järjestämisessä. Ehkä jotkut ovat järkyttyneitä siitä, että minäkin sain lapsen, kun en kertonut siitä etukäteen kaikille. Tällä hetkellä koen, että olen totaalisen yksin. Olen huomannut vanhojen tuttavuussuhteiden pinnallisuuden eikä uusia ihmissuhteita ole tullut. Kukaan vanhoista tuttavista ei soita minulle.

...

Aika samat fiilikset! Eniten kyrsii eräs sukulaispariskunta, joille olemme mieheni kanssa olleet vuosien ajan jonkinlainen lastenhoito-, huvitus- ja avustusyksikkö. Nyt kun vauvan takia kieltäydyin viimeisimmästä projektista, ei tyypeistä ole kuulunut mitään... Silti vauvani on parasta mitä minulle on tapahtunut.

Tämä yllätti minutkin. Miten olenkaan äitinä vapaata riistaa kaikille arvosteluille. Arvostelua tulee läheltä ja "julkisesti" (esim. median kautta) tekee sitä niin tai näin..

Se kuinka pienistä asioista osaan iloita lasten mukana. Eilen esimerkiksi lapsi huomasi kuinka puihin on tullut vihreetä.

Pahin on ehkä että ei oo ikinä omaa aikaa. En tarkoita että haluasin mennä baareissa ym. Vaan haluaisin käydä p...lla rauhassa!

Aina joutuu punnitsemaan kaikki tsiljoonasti ja siltikään ei ole varma tekikö oikein.

En kestä uhmaavaa lasta ollenkaan vaan raivoan jatkuvasti. En ollut myöskään valmistautunut jatkuvaan sairasteluun, enkä siihen ettei minulla ole enää omaa aikaa ja tilaa ollenkaan.

Minua pidetään helposti ärtyvänä, kärsimättömänä jne. ihmisenä, mutta kummasti vaan luovin arjessa lähes yksin erityislapsen kanssa! Kuntoutusjuttuja, palavereja, tappelua hoidosta...kaiken hoidan itse.

Sinulle 13:

Yritä aktiivisesti hankkia uusia tuttavia, mielellään samasta elämäntilanteesta. Mene vauvan kanssa perhekahvilaan, muskariin tms tai sinne hiekkalaatikon reunalle ja juttele niitä näitä muiden äitien kanssa.

Älä vetäydy syrjään! Itse imetän reilusti siinä kahvipöydässä samalla kun juttelen kavereiden kanssa. Vaipan vaihto on ainoa syy, miksi pitää hetki käydä muualla, mutta soseenkin voi aivan hyvin vauvalle syöttää siinä missä muutkin syövät.

Ruokapaikkaan mentäessä vien ensin vauvan vaunuissa valitsemani pöydän luo (valjailla kiinni, jos on sen ikäinen, että on pelko putoamisesta), jätän hoitolaukun siihen, otan lompakkoni ja käyn hakemassa sitä ruokaa. Ei se ole mikään ongelma, jos ei siitä tee sellaista. Jos tarvitset apua, niin hymyile ja kysy rohkeasti, kyllä ihmiset auttavat! Itse olen saanut apuja monta kertaa, kun olen kahden lapsen kanssa sitä tarvinnut, esim. vahtineet vauvaa, kun käyn vessassa isomman lapsen kanssa, jos vaunut eivät mahdu kahvilan vessaan.

Se, että kolmen lapsen kasvattaminen teini-ikään ei riittänyt, vaan piti tehdä iltatähti. Nyt olen kiinni lapsissa käytännössä koko elämäni: ensimmäiset vuodet hoidin pikkusisariani, sitten omia lapsia, ja tulevaisuudessa lapsenlapsia.



Mikä hassuinta, en edes oikeastaan pidä lapsista.

Ekan lapsen äitinä on aina ollut helppoa olla. Toisen lapsen äitinä oleminen on niin erilaista, paljon rankempaa kuin osasin kuvitella. Mä en ollut osannut kuvitellakaan, että oma lapsi voi olla niin erilainen kuin mitä itse on, että pitää aivan tosissaan tsempata että ymmärtäisi häntä ja osaisi kohdella häntä oikein, lapsen persoonaa kunnioittaen.



Sekin on yllättänyt, kuinka sitovaa pikkulapsiaika on. Kaikki aina sanovat, että se menee niin nopeasti, mut ei tosiaan tunnu siltä. :)



Äitiys on tosi palkitsevaa, mutta myös täynnä pettymyksiä, johin en osannut varautua, koska ei niistä missään puhuta.

Tämä yllätti minutkin. Miten olenkaan äitinä vapaata riistaa kaikille arvosteluille. Arvostelua tulee läheltä ja "julkisesti" (esim. median kautta) tekee sitä niin tai näin..

teet niin tai näin niin kummiskin teet väärin...

toivottavasti minulla on joskus sen verran kertynyt itsevarmuutta äitinäolemisesta ettei tarvitse miettiä mitä kukin miettii tekemistäni valinnoista...

Loputtoman lempeyden, kärsivällisyyden ja lapsille omistautumisen sijaan olenkin itsekäs, väsynyt ja kiukkuinen.



Kuvittelin myös olevani tasainen ja rauhallinen ihminen...

Tiesin että olen lyhytpinnainen mutta jotenkin naiivisti luulin että oman lapsen kanssa se pinna kyllä venyy.. No onhan se venynytkin mutta edelleen se on naurettavan lyhyt ja menee kymmeniä kertoja päivän aikana. Jotenkin olen pettynyt itseeni että en vielä 35 vuotiaanakaan osaa hallita itseäni niin että en hermostuisi pienistä tyhmistä asioista jolla ei loppupeleissä ole paskaakaan väliä, tyyliin jos lapsi heittää puurolautasen lattialle. So what, siinähän heittää ja on ilman ruokaa. Mutta ei, mä vedän kilarit ja oon sit itsekseni keuhkoamassa turhaa.

Kyllä se jatkuva tarvitseminen eniten ahdistaa. Kauhea huoli kaikesta samalla kun yrittää kestää jatkuvaa sekasortoa ympärillä. Syytin aikanaan omaa äitiäni "jatkuvasta huutamisesta" ja kireydestä, mutta samasta puusta näytän itsekin olevan. Olen onnellinen lapsistani, mutta joskus haluaisi vain olla tyhjässä valkoisessa huoneessa...

Sinulle 13:

Yritä aktiivisesti hankkia uusia tuttavia, mielellään samasta elämäntilanteesta. Mene vauvan kanssa perhekahvilaan, muskariin tms tai sinne hiekkalaatikon reunalle ja juttele niitä näitä muiden äitien kanssa.

Älä vetäydy syrjään! Itse imetän reilusti siinä kahvipöydässä samalla kun juttelen kavereiden kanssa. Vaipan vaihto on ainoa syy, miksi pitää hetki käydä muualla, mutta soseenkin voi aivan hyvin vauvalle syöttää siinä missä muutkin syövät.

Ruokapaikkaan mentäessä vien ensin vauvan vaunuissa valitsemani pöydän luo (valjailla kiinni, jos on sen ikäinen, että on pelko putoamisesta), jätän hoitolaukun siihen, otan lompakkoni ja käyn hakemassa sitä ruokaa. Ei se ole mikään ongelma, jos ei siitä tee sellaista. Jos tarvitset apua, niin hymyile ja kysy rohkeasti, kyllä ihmiset auttavat! Itse olen saanut apuja monta kertaa, kun olen kahden lapsen kanssa sitä tarvinnut, esim. vahtineet vauvaa, kun käyn vessassa isomman lapsen kanssa, jos vaunut eivät mahdu kahvilan vessaan.

Sinulle 13:

Yritä aktiivisesti hankkia uusia tuttavia, mielellään samasta elämäntilanteesta. Mene vauvan kanssa perhekahvilaan, muskariin tms tai sinne hiekkalaatikon reunalle ja juttele niitä näitä muiden äitien kanssa.

Älä vetäydy syrjään! Itse imetän reilusti siinä kahvipöydässä samalla kun juttelen kavereiden kanssa. Vaipan vaihto on ainoa syy, miksi pitää hetki käydä muualla, mutta soseenkin voi aivan hyvin vauvalle syöttää siinä missä muutkin syövät.

Ruokapaikkaan mentäessä vien ensin vauvan vaunuissa valitsemani pöydän luo (valjailla kiinni, jos on sen ikäinen, että on pelko putoamisesta), jätän hoitolaukun siihen, otan lompakkoni ja käyn hakemassa sitä ruokaa. Ei se ole mikään ongelma, jos ei siitä tee sellaista. Jos tarvitset apua, niin hymyile ja kysy rohkeasti, kyllä ihmiset auttavat! Itse olen saanut apuja monta kertaa, kun olen kahden lapsen kanssa sitä tarvinnut, esim. vahtineet vauvaa, kun käyn vessassa isomman lapsen kanssa, jos vaunut eivät mahdu kahvilan vessaan.

Helsingistä olen...

En ole vielä innostunut noista hiekkalaatikkojutuista. Lapsi ei osaa vielä kävellä, niin ei ole mitään järkeä lähteä roikkumaan leikkipuistoihin. Ja muutenkin vierastan ajatusta semmoisesta elämänvaihekaveruudesta, jos ainoa syy kaveerata jonkun kanssa on se, että elämäntilanne yhdistää. Se kun voi muuttua milloin tahansa. Joku palaa töihin, hankkii lisää lapsia jne eikä sitten taas ole "tarvetta" sellaiselle kaveruudelle, jos ei ole muuta yhteistä kuin se, että molempien elämänvaiheeseen kuuluu jonkun vaippojen vaihtaminen ja siitä puhuminen...

Nro 13