Mikä miestä vaivaa?
Ollaan oltu yhdessä jo kohta 18v. ja meillä on kaksi lasta. Helppoa elämä ei ole ollut, mutta rakastan miestäni syvästi ja uskon mieheni ainakin jollain tasolla rakastavan minua.
Nyt on mennyt ehkäpä n. puoli vuotta oudosti..mies on etäinen, väsynyt, ehkä jopa masentunut, on koko ajan huolissaan rahasta, vaikka mitään suurta hätää ei ole, säästöjä on ym. Lapsia kohtaan käyttäytyy normaalisti ja ylisuojelevasti.
Minulle mies ei puhu, kuulen asioita toisilta (miehen työkavereiden vaimoilta tms) tai tyyliin anopilta. Miehellä ei ole paljoakaan kavereita, on joko töissä tai kotona. Muutaman kerran vkossa käy harrastuksissa. Baareissa ei käy. On haluton (ei niinkään sängyssä), unohtelee asioita, hajamielinen, välillä "unelmoi" jostain ja katselee etäisesti, ei koskettele enää mitä teki ennen, hymyilee harvemmin, äksyilee ja hakee koko ajan vikoja minusta ja minun tekemisistäni vaikka koko ajan parhaani yritän. Itse esittää martyyriä.
On todella kateellinen minun menoistani ja siitä, kun haluan juhlia ystävien kanssa n. 1 x 2kk välein. Minä en miestäni kiellä juhlimasta, joko hän ei itse halua koskaan lähteä jos joku pyytää tai sitten meillä on ollut jo muita sovittuja juttuja.
Pointti on kuitenkin se, että sängyssä miehellä on kaksi eri persoonaa..olen aina välillä fantasioinut ihan hassuja juttuja kun mies tuntuu muuttavan nappia painamalla.. ;)
Mutta siis välillä mies on tosi "lahna", vähän jotain huulilla yrittää pussailla siis huulia ja sit jo haluaa tyrkkiä sisään. Siinä kyllä aina samanlainen, että haluaa myös minun laukeavan.
Suuseksiä ei enää ole ollenkaan, joskus oli satunnaisesti. Mieheni ei ole maailman paras suuseksin antaja, mutta vuosien myötä parantunut ja olen ollut huolissani miksi se on nyt kokonaan loppunut.
Mutta sitten taas toisinaan, mies tulee sänkyyn ja juttelee ja silittelee..silmistä huomaa, kun mies muuttuu halukkaaksi ja sitten "ottaa" minut (kun siis muuten se on sellaista pannaanko kysymyksiä ym "vinkumista", mitkä taas minua jossain määrin latistaa..) ja se on todella kiihottavaa. Silloin seksi on mahtavaa, eri asentoja, koskettelee vartaloani ihan eri tavalla, vaikka suuseksiä edelleen ei siis kuitenkaan ole. Mutta silloin mies suutelee kiihkeästi koko vartaloa, kaulaa, ottaa hiuksista kiinni, koskettelee, myös kasvojani, pitää käsiä kiinni ym.
Mistä siis johtuu tämä totaali muutos sängyssä, noin kuukauden välein? Ja miksi muun ajan on kauhean etäinen ja tyly, vaikka minusta seksiä mies saa eikä mieliala muutu näiden upeiden iltojenkaan jälkeen.
Miehellä työstressiä ja/tai tuleva tai päällä oleva börnis. Jos henkiset voimavarat vähissä, niin ei aina jaksa "vietellä" vaimoaan.