Apua, taidan olla kusessa
Minusta on tullut pakkomielteinen "laihduttaja" vaikkei kiloja ole edes liikaa. Huomasin tänään kaupassa miettiväni "0 kalorisia" "ruokia" itselleni ja liikunnan harrastaminen on ryöstäytynyt käsistä.
Tässä illan tunnustus, heittäkää kivillä.
Kommentit (5)
eikös sitä sanota, että ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel siitä paranemiseen?
Silti olen järkyttynyt. En olisi omalle kohdalleni uskonut, olen kuitenkin aina ennen ollut tyytyväinen kehooni, niin siksi en voi ymmärtää tätä. :o
Sinua ilmeisesti ei, joten miksi vaivaudut edes kommentoimaan? ;)
-ap
Senkin anorektinen viherpiiperö ja tissitön neurootikko. Sinunkaltaisesi kalkkilaivan kapteenin takia me muutkin voimme huonosti aina kun näemme sinut laahustavan kaduilla ja kaupan käytävillä. Zombietkin näyttävät omaavan enemmän eloa kuin sinä. Niistä nokka täyteen kokaiinia ja ryöstä kaupasta 5 kiloa lihaa mukaan ja kävele pokkana ulos. Olettaen siis että jaksat kantaa tuollaisen määrän sataa metriä kauemmaksi. Oikeastaan, revi paketti auki jo kaupassa ja vedä kyljys raakana. Harrggh! Näytä hampaita kaupan vartijalle. Sitten kun pääset kotiin, voit heittää vaa'an parvekkeelta pihalle. Sitä et tule tarvitsemaan enää. Kalorittomilla ruoilla estät vain vatsalaukkuasi pienenemästä. Sinun tulee nimenomaan syödä pieniä määriä superruokaa, millä tässä yhteydessä tarkoitan ruokia joissa on ihan perhanasti kaloreita. Tämä siksi että kun syöt kourallisen rasvaa, jaksat koko päivän ja vatsalaukkukin kutistuu. Nollakaloriruoilla et saa aikaan yhtään mitään. Kun olet tämän lukenut loppuun, tee itsellesi ruisleipäpala jonka päälle ladot 6 siivua meetvurstia ja 6 siivua juustoa. Vedä huiviin kevytmaidon kanssa. Tästä lähtien alat juomaan maitoakin, paitsi et rasvatonta. En tiedä mitä liikuntaa harrastat mutta lopeta se ja mene punttisalille. Kasvata lihaksia ja kasvata rasvakerrosta. Sitten saat heitellä kivillä muita nollakalorifiilejä.

Tämä oli ihan oikeasti illan piriste!! :DD Nauroin kyyneleet silmissä, kun kuvittelin että joku oikeasti tekisi noin! Kiitos, nyt on hyvä mennä nukkumaan, mikäli luiden kolinalta saan unta.. ;DD
Hyvää yötä!
T:ap