Olen kotiäiti ja kyllähän tämä kotona olo velttoiluakin on.

tuntuu olevan melkoista velttoilua sielläkin kun päivät pitkät notkutaan av:llä facessa jne..siellä ei kuitenkaan lapset häiritse tätä velttoilua.

on niiiin paljon helpompaa kun on työssäkäyvä äiti, voi työnantajan kanssa sopia lääkärikäynnit ym ja pääsee ihan yksin käymään kun lapset on päivähoidossa, voi luksusta.

no,

itselle lasten kanssa olo on ollut aika raskasta aikaa, koska näennäisestä tekemättömyydestä ja velttoilusta huolimatta koko ajan pitää olla skarppina, ihan koko ajan, koska pienet ovat kovin ehtiväisiä ja onnettomuuksille alttiita...



Myöskään oma pää ei tahdo kestää sitä elämän pientä piiriä, samoja leluja ja riitoja ja rutiineja. Veikkaan että tämä "velttoilu-herra" ei ole kokeillut kuinka puuduttavaa pienten lasten hoitaminen yksinään on. Kun elämästä puuttuu rahan tekeminen ja paljolti myös ostaminen ja kuluttaminen, pitäisi löytää elämään muuta sisältöä ja arvoja, ja se ei olekaan ihan helppoa, kun on tottunut siihen että vain tuottaminen ja kuluttaminen on arvokasta ja oikein ja ihmisen osa.

Velttoilu-herra tuskin myöskään on valvonut öitä itkevien lasten kanssa eikä muutenkaan ilm. ymmärrä ihmisen perustarpeista paljonkaan. Kun on lusikalla saanut järkeä, niin tommostahan siitä seuraa :(

Talouskasvu (rikkaille) ja köyhien köyhdyttäminen edelleen ja ihmisen elämän alistaminen pelkäksi tuotantokoneiston osaksi on melko sairas ajatus kaiken kaikkiaan. Elämme henkisesti köyhiä aikoja. Maassamme 80%:lla ihmisistä on liikaa kaikkea, ja silti ainut mistä media paasaa on talouskasvu. Ymmärrän että talouskasvua pitää saada esim. absoluuttisesti köyhään Afrikkaan, mutta meillä pitäisi olla oikeasti hyvin toisenlaisia tavoitteita (vai pitäisikö?)

Hyvä, jos joku saa velttoillakin. Itsellä on kyllä kädet täynnä, vaikka lapsia on vaan kaksi. Yleensä ehdin kerran päivässä käymään koneella ja tv:tä tulee katseltua, kun lapset on saatu nukkumaan.



Muuten saa koko päivän pyykätä, tiskata, laittaa ruokaa, siivota, pestä lattioita ja pyyhkiä pölyjä. Ulkonakin on iso piha, jota parhaillaan "rakennetaan", joten jos satun saamaan vauvan päiväunille vaunuihin, niin yritän tehdä pihaa 2-vuotiaan kanssa.



Mies tulee kotiin töistä viiden maissa, syö ja istuu sen jälkeen koneella loppuillan tai menee omia menojaan, koska tarvitsee sitä kuuluisaa omaa aikaa. Minä en moisesta pääse nauttimaan. Lapsenhoitoapua meillä ei ole yhtään. Että se siitä helppoudesta.



Toisaalta kyllä pelkään myös ajatusta töihin palaamisesta. Kodinhoito on edelleen minun vastuullani ja työ vie suurimman osan päivästä. Miten mahdan jaksaa silloin arjen pyörittämistä..?

tosin valvomaan itkuisia öitä. Kotiäitiyden rankkuus lienee henkisessä ja taloudellisessa köyhyydessä, kun puuttuu aikuinen seura ja rahat tehdä kaikkea kivaa.

Molemmat voi olla rankkaa/helppoa kotona tai töissä olo. Sehän riippuu niin monesta asiasta! Minusta yhden lapsen kanssa kotona oli todella mukavaa ja lepposaa ja töissäkin yhden lapsen jälkeen oli mukava olla, eikä kotityöt vielä sitten töitten jälkeen kaatuneet päälle. Mutta nyt lapsia kolme, joista kaksi todella huonosti nukkuvaa lasta ja kyllä kotona olo tuntuu raskaalta, mutta varmaan se töissä olo, kunhan sinne menen, tuntuu vielä raskaammalta, koska myös kotona työt ovat lisääntyneet ja väsyneenä on vaikeampi jaksaa hoitaa työnsä hyvin.

Olis teidän kannattanu kouluttautua alalle, josta pidätte, niin ei olis se työnteko niin vastenmielistä. Ite voin kyllä sanoa, et oon kokenu lastenhoidon rankkana ja mies myös, vaikka hänkin on luonteeltaan kova, ahkera työmies, joka ei turhaan valita. On jotenkin kummallista miten joku voi pitää tätä leppoisana, kun hetkenkään rauhaa ei saa silloin kun on yksin lasten kanssa. Tietysti senhän te täällä haluatte kuulla: että olette jotenkin superihmisiä ja -vanhempia.

Hyvä, jos joku saa velttoillakin. Itsellä on kyllä kädet täynnä, vaikka lapsia on vaan kaksi. Yleensä ehdin kerran päivässä käymään koneella ja tv:tä tulee katseltua, kun lapset on saatu nukkumaan.

Muuten saa koko päivän pyykätä, tiskata, laittaa ruokaa, siivota, pestä lattioita ja pyyhkiä pölyjä. Ulkonakin on iso piha, jota parhaillaan "rakennetaan", joten jos satun saamaan vauvan päiväunille vaunuihin, niin yritän tehdä pihaa 2-vuotiaan kanssa.

Mies tulee kotiin töistä viiden maissa, syö ja istuu sen jälkeen koneella loppuillan tai menee omia menojaan, koska tarvitsee sitä kuuluisaa omaa aikaa. Minä en moisesta pääse nauttimaan. Lapsenhoitoapua meillä ei ole yhtään. Että se siitä helppoudesta.

Toisaalta kyllä pelkään myös ajatusta töihin palaamisesta. Kodinhoito on edelleen minun vastuullani ja työ vie suurimman osan päivästä. Miten mahdan jaksaa silloin arjen pyörittämistä..?

Ymmärrän vielä jotenkuten niitä jotka haluavat väen vängällä itse tehdä kaiken, eikä ees anna miehen koskea imuriin/pölyhuiskaan/lapsiin. Mut tota en ymmärrä, et jos pelottaa jaksaminen, niin ei itse sit tee asialle mitään ja laita ukkoa kans hommiin. Kyllä se vastuu on myös sulla et suus avaat, vaikka meillä on sanomattakin selvää et kummallekin kuuluu oma aika ja kotityöt

piilee ihan yksinkertaisesti siinä että on niin sidoksissa koko ajan lapsiinsa, harvoin pääsen päivisin edes vessassa käymään ilman että joku huutaa oven takana tai jos ovi on auki niin koko porukka sitten siellä vessassa, töissä ei tällaista ongelmaa koskaan ollut ;)

olin kotona yhteensä kuusi vuotta (lapsilla 3v.ikäeroa) ja olihan se helppoa!

Pidin kodin puhtaana, tein ruokaa ja hoidin lapset.

Päivässä oli paljon hommaa, mutta onhan sitä hommaa työssäkäyvilläkin, samat siivoukset ym.ehkä vähemmissä määrin mut kuitenkin



Pääsin niin helpolla kotiäitinä, nyt sitä osaa kunnolla arvostaa kun on työelämässä.



Toisaalta jos olisi vaikka kolme lasta peräkkäin niin vois olla eri ääni kellossa, mutta kolmen vuoden ikäerolla kaksi lasta = helppoa!



Nautin kyllä niistä vuosista

kun saisi autossa rauhassa kuunnella radiota :)

palaan työelämään, mutta tällä hetkellä hoidan kotona lapsia ja haaveilen siis sairaslomista ja siitä että voi tarvittaessa vaikka keskellä päivää käydä lääkärissä YKSIN ja tosiaan nuo työmatkatkin vielä kun saisi omissa ajatuksissaan lipua kohti työpaikkaa ja se vessassa käynti, voi vaan ilmoittaa työkavereille että käyn vessassa ja ruokataukokin vielä :) Voi olla että sitten työelämässä en osaa arvostaa näitä vapauksia enää..

kuinka vanhoja lapset ovat, miten lapset nukkuvat jne. Jos on vauva, joka on vaativa, on helppous ja velttoilu kaukana. Kaksi vaippaikäistä on sama juttu, helpolla ei pääse. Mutta jos lapset ovat tavallista hoitoa vaativia, eivät erityislapsia, ja isompia, esim. nuorin jo 3, alkaa olla helppoa.

se, että kävisi töissä JA hoitaisi samat asiat kotona, kuten töissä käydessä täytyy tehdä. Toki tällöin joutuu usein tinkimään jostain asioista ihan ajanpuutteen ja jaksamisen vuoksi.

Ja koko päivän olen hälytystilassa. Tottakai stressiä on vähemmän ja kotitöitä ehtii tehdä päivällä ihan erilailla kuin työssä olevat ja siksi mä olenkin kotona.

helpommin ostaa palveluita kuten kotisiivousta ja vaikka ruokaa valmiina, hinnasta välittämättä. Kotihoidon tuella taas kaikki oli pakkokin tehdä itse, ja kaikesta pihistellä. Ja kotihoidon tuella kotona ollessa jotenkin kaikki kotityöt (iltaisinkin) helpommin ovat naisen kontolla, kun kerran on vain kotona. Työssä ollessani meillä kotityöt ovat jakautuneet tasa-arvoisemmin, tosin kaikilla ei varmasti näin ole.

Minusta tosin koti ei koskaan ole ollut töissä käydessä sellainen "pommi" kun lasten kanssa kotona ollessa, koska kukaan ei siellä päivän aikana ole ollut sotkemassa.

Omat lapseni pienellä ikäerolla, ja työt ollet "leppoisahkoja" asiantuntijatöitä. Helpommalla olen päässyt töissä kuin pienten lasten kanssa kotona. Mutta perhetilanteita ja töitä on erilaisia, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

oli tai ei, niin ainakin se on helpompaa kuin se, että kävisi töissä JA hoitaisi samat asiat kotona, kuten töissä käydessä täytyy tehdä. Toki tällöin joutuu usein tinkimään jostain asioista ihan ajanpuutteen ja jaksamisen vuoksi.

Vauva nukkui paljon. Sen jälkeen loppui nukkumiset ja olin väsyneempi. Mutta nyt viimesillään raskaana ja hoitaessa vajaa 2-vuotiasta voin sanoa, että rankkaa on. Vauvan syntymän jälkeen tuskin helpottuu. Menisin heti takaisin duuniin, jos mies jäisi kotia velttoilemaan.

Kotona oleminen oli henkisesti raskasta ja yksinäistä. Samat rutiinit päivästä toiseen ja lasten ehdoilla eläminen. Töissä käyminen virkistää, koska työ on sellaista mistä pidän ja tapaan ihmisiä (-kivat työkaverit) jotka puhuu muustakin kuin lapsista. Riippuu kai persoonastakin minkä kokee raskaaksi? Koen että töissä käyminen on tavallaan mun omaa aikaa (vaikkei se ihan niinkään ole;). Lapsia jaksaa paljon paremmin kun on muutakin elämää. Niin ja lapsia on kolme.

Haluaisin töihin mutta en yksinkertaisesti ehdi tällä hetkellä keskittyä työnhakuun. Kaikki aika menee lapsen hoidossa (1,5v), kodin siivouksessa, kaupassa käynnissä, ruuanlaitossa, asioiden hoidossa, jne. Mieheni ei tee mitään kotihommia. On töissä muualla arkena ja viikonloppuisin lepää. Olemme onnellisia mutta en usko että tässä tilanteessa jaksaisin edes sitä päiväkotirumbaa yksin arkisin. Toki kaipaan omaa aikaa, edes töiden muodossa. En ole ollut kertaakaan erossa lapsesta yli 6h. Jos olisi ollut vakipaikka johon palata äitiyslomalta, olisin varmasti jo töissä. Tunnen piston luterilaisessa, työn raskaan raatajan sydämessäni, koska en ole töissä. Yritän joka päivä vakuuttaa itselleni että teen oikein, kun olen kotona ja että tämä on lapsen parhaaksi.

Minulla on ainakin kädet täynnä töitä. Haaveilen siitä, että saan syödä rauhassa ja käydä vessassa rauhassa.