Lue keskustelun säännöt.
Miksi mä otan niin raskaasti?
09.05.2012 |
Tuntuu että jokaisena päivänä jossain vaiheessa mä vaivun vitutuksen synkkiin syövereihin, ja mä en enää osaa pyristellä pois.
Aina tapahtuu jotain ikävää, tämäkin päivä mennyt muuten positiivisesti, mutta nyt mies ja lapsi tappelivat aivan turhaan, mulla mustenee silmissä ja tuntuu että elämän on yhtä helvettiä ja täysin pilalla.
Saan jotenkin nukuttua ja uuden päivän uudet asiat kannattelee mua eteenpäin, siihen asti kunnes taas tapahtuu jokin negatiivinen asia. Synkistyn. Ja mitä pidempään tätä on jatkunut, sen vähemmän mä jaksan iloita mistään kivasta, koska jännitän, mitä ikävää kohta tapahtuu ja ahdistun kun tiedän etten voi sivuuttaa sitä olan kohautuksella, vaan se todella rasittaa mua.
Kommentit (2)
Toi hengittämisjuttu toimi melkein heti. Voiko tämmöinen olla vakavaa, ja miksihän minä olen nykyään tämmöinen, ennen ei ole ollut vaikeaa...
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiseen reaktiokaavaan ei ole onneksi pakko alistua jos siihen on kyllästynyt. Ikäviä asioita tapahtuu elämässä aina, niin kuin mukaviakin, ja varsin pitkälle itse voi valita miten niihin suhtautuu (ainakin ellei kärsi varsinaisesta masennus-sairaudesta johon toivottomuus ja synkkyys kuuluu sisäänrakennettuna).
Pystyisitkö mitenkään palaamaan nykyhetkeen kun ikävien tapahtumien odottaminen alkaa ahdistaa? Nythän mielesi karkaa nykyhetken tilanteesta projisoimaasi tulevaisuuden tilanteeseen, jota siis ei ole (ainakan vielä) edes olemassa, ja joka on ahdistava. Tämä on aika tarpeetonta itse aiheutettua ahdistusta oikeastaan, koska se ei auta mitenkään edes kohtaamaan sitä tulevaa ikävää jos sitä oikeasti tulee, vaan päinvastoin on syönyt jo etukäteen voimia kohdata vaikeudet. Helppoja tekniikoita joilla nykyhetkeen voi pyrkiä palaamaan kun huomaa tulevaisuuden pelkoa ovat:
- keskittyminen täysin nykyhetken aistimuksiin niin omassa ruumiissa kuin ympäristössäkin.
- keskittyminen omaan hengitykseen, sen pienimpiinkin vivahteisiin kuten miltä ilma tuntuu nenän reunoilla kun hengittää, kulkeeko henki yhtä vahvana molemmista sieraimista, miten keuhkot laajenevat
- vähän toisentyyppinen on omien ajatusten ja tunteiden tarkkailu ikään kuin ulkopuolisena. Tällöin ei yritetä katkaista ajatusvirtaa mutta otetaan siihen etäisyyttä seuraamalla sitä "sivusta", jolloin sen ahdistavuus vähenee.
Tuo nykyhetkeen keskittyminen on lähinnä ensiapu tilanteessa jossa huomaa että taas alkaa iskeä päälle negatiivinen tulevaisuuden pelkääminen. Pidemmällä tähtäimellä olisi hyvä opetella tiedostamaan syvältä omia ajattelun pohjaoletuksia, ja tämä tapahtuu helposti seurailemalla aina kun vaan muistaa ja huomaa, omia päässä risteileviä ajatuksia. Kun sitten tunnistaa mielessään synkkiä ajatuskuvioita, voi miettiä ovatko nämä elämässäni jotenkin rakentavia ja hyödyllisiä vai ei. Jos ei ole, voi aktiivisesti pyrkiä korvaamaan uskomuksen vähemmän masentavalla versiolla. Esim. jos uskomus on ollut "elämä on merkityksetöntä koska vähän väliä tulee tuskallisia kokemuksia", voi sen muuttaa vaikka muotoon "elämässä on tuskallisia kokemuksia, mutta niin on iloakin, eikä kumpikaan tee toista merkityksettömäksi, ja elämään kuuluu koko tunteiden kirjo".