Miksi soittelette miehellenne töihin?

Siis te jotka soittelette.

Eikö ne asiat voisi hoitaa työajan ulkopuolellakin.

Eikö miehenne työ olekaan niin tärkeää, että siihen pitää keskittyä?

Meillä se menee niinpäin että mies soittelee mulle tänne kotiin. Jos ajaa vaikka paikasta a paikkaan b, niin saattaa soitella ajan kuluksi. Ei siinä mitään, kivaahan se on!

Tärkeäksi soittaa miehelle, kun synnytys lähti käyntiin, vaikka oli töissä.



Katsoin tärkeäksi soittaa miehelle, että piipaa-autolla mennään sairaalaan, kun lapsi satutti itsensä.



Muissa asioissa laitoin tekstiviestin...

ja hän osaa olla vastaamatta, jos tilanne niin vaatii.



Voin soittaa pienistäkin jutuista, vaikka että tuo maitoa tullessasi tai että ehditkö viedä illalla lapsen harrastukseen tai että tonttikauppa, jota havittelemme, etenee tms. Myös hän tiedottaa minulle soittamalla tai viestittämällä, miten yhteiset asiat etenee tms. Ja laittaa vaan joskus viestin, mitä kuuluu.

Välillä hänellä on hyvinkin aikaa jutella puhelimessa, välillä taas panee kännykän äänettömälle, ja soittaa vasta sitten takaisin, kun ehtii.



Useimmat aikuiset ihmiset - minäkin - osaavat kännykkätavat.



Aina välillä tulee kiireellistä tarkistettavaa. Hakeeko mies lapset vai minä, ehtiikö käydä kaupassa kotiin tullessaan, ostanko hänelle jotain tiettyä, tarvitseeko apteekista jotain (kun käyn itse ruokatunnilla) jne.

sanoa, että en soittele, tekstiviesti riittää ja vastaus kaffetauolla/lounaalla.

Mutta olenhan minäkin soittanut: sain itse aamulla puhelun että 5vko vanha vauvamme voi tänään (siis silloin pari vuotta sitten) lähteä keskolasta kotiin.

Edes miehen esimies ei vetänyt hernettä nenään tuosta soitosta, eikä siitäkään, että mies sen jälkeen lähti ja jätti työt tekemättä.

Kun lapsivedet meni liian aikaisin ja kotiin piti saada joku katsomaan isompia lapsia kun minulle tuli pikalähtö sairaalaan.

Kun lapsi joutui onnettomuuteen, katsoin, että se asia on tärkeämpi kuin miehen työ.

Kerran olen soittanut kun kotona tipuin tikkailta ja sain aivotärähdyksen.



En tiedä ap sinun miehestäsi, mutta minun mieheni on pitänyt minua ja lapsia työtään tärkeämpänä.

Siis selvää on, että soittaa saa, jos on asiaa. Eikä asian todellakaan tarvitse olla mikään huipputärkeä, vaan perheessä asioita pitää koordinoida esim. tyylin käyn kaupassa mitä tuot.



Mutta vaimolla on ollut tapana soittaa ja ruveta selittämään, mitä postissa on tullut ja lukemaan ääneen Hybby Hallin kuvastoa. Ihan kuin tuota ei voisi käydä läpi kotonakin.

ehtiikö käydä kaupassa kotiin tullessaan, ostanko hänelle jotain tiettyä, tarvitseeko apteekista jotain (kun käyn itse ruokatunnilla) jne.

että muuten tulisin täällä kotona hulluksi tuon mykkäraivokääpiön vuoksi

Ehkä pari kertaa viikossa tai harvemmin.



Yleensä muistutan tuossa neljän paikkeilla lapsen harrastuksesta, että muistaa lähteä (tekee töitä normaalisti 17.30 asti), joskus saatan soittaa, että käy matkalla kaupassa.



JOskus harvoin pari kertaa vuodessa soitan, että olen migreenissä/sairas ja hänen tarvitsee hakea lapset.



JOskus (ehkä kerran kuussa) soitan, että pitäisi jäädä ylitöihin ja voiko hakea lapset. Tämä ehkä harvemminkin, koska yleensä sovimme asian etukäteen, mutta hän pyytää sitten vielä usein soittamana ja muistuttamaan siinä neljän kieppeillä.

jossa suurimmaksi osaksi päivää ei tarvitse niinkään keskittyä siihen työhön vaan on ns. valvomista että kaikki menee niinkuin pitää. Tietenkin on myös hetkiä ettei mies kerkeä puhua ja sanoo sen kyllä. Mutta 6h päivästä on sellaista passiivista..



Minulla on liittymä että puhelut liittymien välillä on ilmaisia.



Meillä on tapana viettää yhteisiä kahvihetkiä, eli kun minä juon aamukahvia, menen ns. miehen kanssa kahville. Saatetaan lukea samaa lehteä ja on niin sanottu yhteinen vitsi että käydään yhdessä kahvilla, tai ruokatunnilla.



Soittelen myös milloin mistäkin turhanpäiväisestä arkisesta asiasta. Eletään pikkulapsiarkea ja aika paljon soittelen: "Arvaa mitä Matti on nyt taas keksinyt, Maija piirsi seinään tai koira söi maton.. Tämä on tällaista ajan tappoa sekä puolin että toisin. On meillä joskus ihan oikeitaki puheluita mutta suurin osa on tällaisia tyhjänpäiväistä yhteistä kivaa, hölmöilyä tms.. :)



Mies soittelee myös aika paljon mutta yleensä minä siksi ettei mies vain herättäisi lapsia silloin kun olen saanut koko muksukaartin päiväunille.



Me ollaan ns. vastarakastuneita vaikka yhteiseloa onkin ollut jo pitkään. Meillä on hyvä kausi menossa ja toivoisin että tätä jatkuisi vielä 10 vuoden päästäkin.

No, vaikka ihan vaan huviksi esim. puhelinseksi on oikein mukava piriste kesken työpäivän.

Mies ei vastaa jos on just joku kesken tai sitten vastaa ja sanoo että soitellaan myöhemmin nyt on vähän kiire.



Omasta mielestä en soittele turhaan, oli sitten kyse mistä tahansa asiastani. Jos soittelisin ihan vaan juoruillakseni tai aikani kuluksi, niin sitten vois mieskin ihmetellä?

kasata kaikkia arkisia asioita vain viikonlopuiksi.

Siis te jotka soittelette.

Eikö ne asiat voisi hoitaa työajan ulkopuolellakin.

Eikö miehenne työ olekaan niin tärkeää, että siihen pitää keskittyä?

yhteisiä juttuja, mutta en joka päivä. Mutta mun työkaverin mies (koti-isä) soittaa sille 2-3 krt tunnissa. Se on minusta outoa. Siis ihan joka sukkahousun pukemisen ja riisumisen jne.

niin arvasin että tänne on vastattu juuri näitä "no kyllä minä koin tarpeelliseksi soittaa kun synnytys lähti käyntiin/lapsi joutui sairaalaan" jne. vastauksia.

Luulen ettei näitä tarkoitettu vaan tätä:

Mutta vaimolla on ollut tapana soittaa ja ruveta selittämään, mitä postissa on tullut ja lukemaan ääneen Hybby Hallin kuvastoa. Ihan kuin tuota ei voisi käydä läpi kotonakin.

Mulla on tuttu joka tekee tuota. Soittaa myös miehelleen töihin jos ei tiedä mitä ruokaa tekisi, jos posti tulee 5min myöhemmin kuin normaalisti tai jos naapuri tekee jotain normaalista poikkeavaa... Ja hän siis pommittaa niillä puheluilla miestään kunnes mies vastaa.

Jos mies ei vastaa heti, saa hän haukkuryöpyn niskaansa.

Joo tuolla kaverilla ei ole hirveämmin muita kavereita kuin miehensä ja minä. Hän on aika energiasyöppö, enkä jaksaisi oikeasti häntä, mutta hänen selkeä seurankaipuu ja yksinäisyys on saanut minut säälimään häntä.

Melkein päivittäin soitan jostain asiasta.



Meiltä kuoli lapsi vuosi sitten, olen kotona lapsien kanssa ja häiritsen mieheni tärkeää työtä pälisemällä turhilla asioillani, mies ei tosin siitä kritisoi ja vastaa jos ehtii jutella eikä ole vaikka palaverissa, tosin nyt kun lapsi kuollut niin keskeyttää vaikka palaverinsa.



Asia olisi jälleen voinut odottaa sitä että mies tulee kotiin. Luultavasti soitan huomenna ja ylihuomennakin jostain erittäin turhasta asiasta, kuten tahtooko se syödä kalakeittoa vai makaronilaatikkoa.

mutta mun mies ainakin on niin järkevä, että tajuaa olla vastaamatta jos ei pysty ottamaan puheluita vastaan tai tajuaa kertoa minulle jos soittelu ärsyttää. Ihan puhumalla tällänenkin asia selviää, ei tarvii tulla tänne huutelemaan ja ihmettelemään muiden tapoja

Tosi kiireellistä...

ehtiikö käydä kaupassa kotiin tullessaan, ostanko hänelle jotain tiettyä, tarvitseeko apteekista jotain (kun käyn itse ruokatunnilla) jne.

Ei se olennaisen TÄRKEÄÄ ole, mutta kiirellistä, opi erottamaan kaksi eri adjektiivia.

Eli ei paljon auta illalla voivotella, että voi kun sun pitää lähteä apteekkiin, itse kävin päivällä ja OLISIN voinut ostaa samalla sullekin, mutta kun en tiennyt, mitä tarvitset.

Kännykät on tehty nimenomaan helpottamaan arkista elämää. Mieheni osaa olla vastaamatta, kun on palaverissa ja minä osaan luottaa siihen, että hän soittaa, kun ehtii. Eli en yritä rimputella viiden minuutin välein...

ja hän osaa olla vastaamatta, jos tilanne niin vaatii.

Voin soittaa pienistäkin jutuista, vaikka että tuo maitoa tullessasi tai että ehditkö viedä illalla lapsen harrastukseen tai että tonttikauppa, jota havittelemme, etenee tms. Myös hän tiedottaa minulle soittamalla tai viestittämällä, miten yhteiset asiat etenee tms. Ja laittaa vaan joskus viestin, mitä kuuluu.

Mä avokonttorissa ja miehellä on oma työhuoneensa. Osataan molemmat olla vastaamatta, jos toinen soittaa huonoon aikaan. Joskus soitellaan juuri sellaisia normaaleja asioita (mitä syödään, kumpi käy kaupassa, miten palkankorotusneuvottelut etenee tms.). Joskus saatan esim. lounastunnilla soittaa ja avautua jostain työjutusta miehelleni, samoin hän mulle. Jos on kiire, sanotaan että jutellaanko illalla.