Siis MITEN te toimitte 3v uhmaikäisen kanssa, joka EI tottele!!???!

toi vaihe on kestänyt vuoden.



Joo joo, oon varmaan epäonnistunut kasvattajana jne. Mutta omasta mielestäni oon toiminut johdonmukaisesti, jopa monesti tiukasti.



Tuskin teillä kuitenkaan yhtä jääräpää kuin meillä. Eli voit ajatella positiivisesti, jollakin asiat on vielä huonommin.

Sanon ihan rauhallisesti, mutta päättäväisesti että nyt äiti laskee kolmeen ja sitten sinä teet näin. Yksi, kaksi, kolme. Ja 95 % tapauksissa lapsi tottelee, vaikka olisi hetkeä aikaisemmin tehnyt aivan päin vastoin!



Niissä 5 % tapauksista joissa hän ei tottele, menen ja nostan lapsen syliin ja asia tehdään yhdessä/pakotetaan tekemään.

Et sitten tiedä että se pakottaminen lisää uhmaa?

Sun pitää keksiä nyt muut konstit.

Mä puin kyllä kolmivuotiasta vielä enkä nostanu meteliä siitä.

Sanon ihan rauhallisesti, mutta päättäväisesti että nyt äiti laskee kolmeen ja sitten sinä teet näin. Yksi, kaksi, kolme. Ja 95 % tapauksissa lapsi tottelee, vaikka olisi hetkeä aikaisemmin tehnyt aivan päin vastoin!

Niissä 5 % tapauksista joissa hän ei tottele, menen ja nostan lapsen syliin ja asia tehdään yhdessä/pakotetaan tekemään.

Mutta jotenkin tuntuu vähän hassulta olla koko ajan jotain laskemassa.. :)

Ja kyllä meilläkin edelleen puetaan lapsen päälle, mutta ei kai se ikinä opi jos ei tarvitse koskaan tikkua ristiin pukemisen suhteen laittaa?

Hallelujaa! Eli siis sellaiset 10kk tätä ehkä enää edessä!

ap

miten hän saa turvavyön kiinni, jos aikoo olla noin ahtaassa paikassa. Ja yhdessä olisimme miettineet erilaisia mahdollisuuksia, jotka kaikki olisi todettu mahdottomiksi, joten lopulta järkevä lapsi keksisi itse mennä turvaistuimeen. Yhtenä vaihtoehtona kun olisi käveleminen kotiin.



En minä uhkaile, raivoa, käske, määrää jne. vaan keskustelen noin yksinkertaisessa tilanteessa. Ei siinä kenenkään henki ole kyseessä, joten ei ole kiirettä. Ihan turha huudattaa lapsia jossain parkkipaikalla tai huutaa itse, lapsi kun oppii aika äkkiä olevansa se pomo, vaikka aikuinen muuta yrittää.



Eikä se 3v jaksa uhmata pitkään, koska tajuaa, että äiti on niin tyhmä, ettei edes huomaa uhmailua vaan luulee, että nyt jutellaan.

kasvattaminen alkaa onnistua vasta kolmannen kohdalla ;)



Ja tämä siis vitsiä ja sarkasmia, älkää ottako hernettä nenään.



Meillä esikoinen oli varsinainen jumpittelijajussi. Ei tehonnut mikään. Seurakunnan kerhossa täti itkien kertoi, ettei enää jaksa hoitaa lasta, kun se ei tottele. Me sitten kotona pyörittiin kuin pässi narussa, kun lapsi vei.



Sitten tuli toinen lapsi ja oli vähän pakko alkaa kiristää otetta. Johdonmukaisuutta sääntöihin tuli pikku hiljaa.



No sitten tuli kolmas ja johan alkoi lyyti kirjoittaa. Jos ei pukenut, lähdettiin ulos pukematta. Jos ei syönyt, kun piti, sitten ei syöty ja oli nälkä. Jos ei kerännyt leluja, sitten kerättiin itse lelut pois ja vietiin vintille se erä jäähylle.



Aika pian jälkikasvu (ja me vanhemmat myös) oppivat sen, että jos me jotain sanotaan, siitä myös pidetään kiinni ja uhkailua ja kiristystä ei tule turhaan - kaikki toteutetaan.



Mutta huhhuh, kyllä oli ensimmäisen ja vielä toisenkin lapsen kanssa säännöt hukassa. (Täällä ehkä anonyymisti uskaltaa kertoa, että me lahjottiin esikoista suklaalla tekemään mitä tahansa.. Voi luoja.)

miten hän saa turvavyön kiinni, jos aikoo olla noin ahtaassa paikassa. Ja yhdessä olisimme miettineet erilaisia mahdollisuuksia, jotka kaikki olisi todettu mahdottomiksi, joten lopulta järkevä lapsi keksisi itse mennä turvaistuimeen. Yhtenä vaihtoehtona kun olisi käveleminen kotiin.

En minä uhkaile, raivoa, käske, määrää jne. vaan keskustelen noin yksinkertaisessa tilanteessa. Ei siinä kenenkään henki ole kyseessä, joten ei ole kiirettä. Ihan turha huudattaa lapsia jossain parkkipaikalla tai huutaa itse, lapsi kun oppii aika äkkiä olevansa se pomo, vaikka aikuinen muuta yrittää.

Eikä se 3v jaksa uhmata pitkään, koska tajuaa, että äiti on niin tyhmä, ettei edes huomaa uhmailua vaan luulee, että nyt jutellaan.

Liian usein se keskustelu unohtuu, kun on jo itse niin raivona tilanteesta. (joo, älä mene mukaan lapsen uhmaan...)

Mutta yritän muistaa tämän ensi kerralla, vaikka itseä ketuttaisikin!

ap

ARGGGHHHHH!

Auttakaa nyt hyvät ihmiset! Miten te toimitte omien uhmaikäisten kanssa, joille sana ei tehoa.

Esim. tänään kauppareissulle lähtiessä avasin auton oven, ja laskin poja sisälle. Mutta p**kat se mihinkään istuimeensa mennyt, vaan vääntäytyi sinne istuimensa ja siskonsa turvakaukalon väliin. Ja kun ei itse viitsisi änkeä sinne (eikä edes mahdu) eikä sana kuulu, eikä uhkailla enää viitsi (meillä muutenkin periaate, että turhia ei uhkailla, mutta jos niin tehdään, se todellakin toteutetaan jos tarve vaatii) niin mitä teen???

Ja kun päivässä on miljoona samanlaista tilannetta; ei tule syömään, ei riisu vaatteita, ei pue, ei vie purkkaa roskiin, vaan pudottaa lattialle, eikä suostu sitä viemään pyynnöstä huolimatta jne jne... Kun jos aina äiti/isä tulee ja pakottaa fyysisesti jonkun asian hoitamaan, niin kai siitäkin lapsi oppii, että kohta joku tulee ja asian hoitaa. Ei tarvitse mitään koskaan uskoa.

Joo-o. Ohimenevä vaihe, mutta kiinnostaisi ihan tsempityksenä tietää, miten teillä toimitaa`? :)

Mä sanon usein meidän lapsille, että sitä mukaa kun saa ison pojan oikeuksia, tulee myös velvollisuuksia. Ja jos ei osaa käyttäytyä kuten iso poika, niin ne oikeudet menettää.

Tuo autojuttu nyt on sellainen, että laskisin kolmeen ( antaisin sen verran aikaa siirtyä omaan istuimeen), ja sanoisin, että sen jälkeen äiti laittaa taas vähän aikaa suoraan istuimeen, kun ei lapsi nähtävästi osaa vielä toimia kuten iso lapsi.

Muuten mä olen sitonut suurimman osan kivoista jutuista siihen, että ensin suoritetaan jokin velvollisuus. Esim. lapset tyhjentää ensin tiskikoneen, sitten pelaan heidän kanssaan lautapeliä. Oma huone siivotaan ensin, sitten otetaan iltapala ja saa vanukkaankin. Ensin laittaudutaan yöasuun, pestään hampaat jne. ja sitten luetaan kirja. Jos ei meinaa alkaa hommat sujua, lapsi saa ensin valita kirjan, ja se luetaan kun hommat on hoidettu.

Purkan kanssa meillä pidetään välillä taukoja, kun meilläkin ne tuppasi putoamaan suusta minne sattui. Lapselle asia selväksi: purkkaa ei sitten ole, jos ei sitä osata syödä. Se purkka ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätöntä, voi käyttää xylitol-pastilleja ja hampaiden pesukin riittää.

Uhkailun sijaan kannattaa muuten käyttää monissa asioissa enemmän sellaista "tämä on fakta"- meininkiä. Ettei anna lapsen uhmalle sitä vastinetta, ei lähde siihen tahtojen taisteluun, että kumpi määrää. Itse olen huomannut, että sanamuodolla on tosi paljon merkitystä, ja sillä, että selittää asioita tarpeeksi. Meidän just 4-v täyttänyt kuopus on ainakin sellainen, että se ei kestä mitään " teet koska äiti sanoo"- juttuja, vaan hän tarvitsee sen oikean syyn, miksi jotenkin toimitaan.

Eli vähän kuin selittäisit lapselle, että ulko-ovi pitää panna lukkoon, ettei kukaan mene ilman lupaa sisälle, samalla meiningillä voi sanoa sen, että purkkaa ei voi ostaa kotiin, jos ne purkat pudotellaan lattialle.

Sitten kannattaa myös erottaa ne hetket, jolloin lapsi on liian väsynyt tms. toimimaan oikein, ja auttaa häntä oikeasti niinä hetkinä. Meillä esim. tämän pienimmän väsyessä liikaa, hänelle tuli mieletön tarve pompotella minua. Siis väänsi koko ajan itkua ja komenteli tekemään ihan kummallisia asioita, ja mä tein. Koska siten me kaikki päästiin helpommalla, ja lapsi pääsi nukkumaan hyvillä mielin, vaikka välillä olisikin ollut sukat käsissä ja kalsarit päässä noin suunnilleen.

Samoin tuo meidän lapsi ei alle 3-v iässä kestänyt kaupassa käyntiä. Sen näki ihan täysin lapsesta, että kaikki ne virikkeet vaan oli ihan liikaa, jaksoi alkureissun tsempata, ja sitten lähti ihan täysin lapasesta. Turha siinä olisi ollut uhkailla ja komentaa, kun tilanne oli lapsellekin tosi vaikea.

Anteeksi pitkä sepustus, mutta noin summa summarum: käyttäkää enemmän porkkanaa ja vähemmän keppiä, älkää turhaan ajako lasta ja itseänne tilanteisiin mitkä aiheuttaa turhaan pahaa mieltä, ja ne asiat, mitä pidätte oikeasti tärkeinä, niistä pitäkää kiinni. Eli valitkaa taistelunne.

Ollaankohan me sitten saatu ne kaksi ensimmäistä lasta edellisessä elämässä, sillä meillä kyllä on jo esikoisella sama kuri kun teidän kuopuksella. ;)



Mutta ei se näköjään uhmaa estä...



ap edelleen :)

Tuosta on ihan turha lähteä riitaa rakentamaan. Jos on kiire, niin sitten vaan nostat lapsen istuimeen. Jos ei, niin harhauta. Laulu toimii usein aika hyvin.



Mun mielessä uhmaamisessa ei ole kyse siitä, että osaako lapsi itse tehdä sen asian. Yleensä aina osaa. Kyse on siitä, et saako tahtonsa läpi. Jos lähtee jankkaamadn ja konentelemaan montaa kertaa, niin lapsi "voittaa", koska lapsen tavoitteena on usein viivyttää. Uhmstilanteessa mun mielestä voi tehdä melkein kaiken lapsen puolesta, koska kyse ei ole taidon oppimisesta vaan siitä, että tehdäänkö aikuisen vai lapsen tahdon mukaan.

tietää, että on erittäin tehokas keino saada huomiota ja ja ja.....on niin raivostuttava vaihe, mikä lie häntä siihen touhuun on ajanut?



Meillä alkoi uhma n. 2,5 vuotiaana ja puolisen vuotta oli rytinää ja rätinää, sitten rauhoittui, mutta nyt taas se uhma on nostanut päätään. Luulin jo, että selvittiin sillä puolella vuodella, kun niin rauhallista tässä jo oli useampi kuukausi, mutta näköjään olin väärässä.



Vaatii vaan pitkää pinnaa, johdonmukaisuutta ja yritän ainakin itse olla menettämättä hermoja. Kehun monta kertaa häntä päivässä, otan syliin ja mukaan arjen askareisiin, yritän löytää hänestä ne kaikki hyvät puolet ja toivon vaan, että tämäkin vaihe menee ohitse omia aikojaan.



Mutta siis taistelua on meilläkin esim. pukemistilanteet, uloslähdöt yms.

Mene lapsen ajatusmaailmaan mukaan olkaa yhdessä ja ennakoi. Eli ennen autoon menoa ota esiin, löydätköhän oman turvaistuimen, kun istut siinä äiti ojentaa sulle nallen, niin nalle näkee maisemia. .... Jokos näyttää tutulta? Missäs meidän koti on? Kun ollaan kotona saat auttaa äitiä ostosten purkamisessa hyllylle. jne. Älä ota asennetta, sinä olet lapsi ja minä elän tätä elämääni ja siirtelen sinua mukanani vaikka oletkin aika raivostuutava kun e t kuitenkaan tottele. Vaan. Mennään tekemään lettuja yhdessä. Harmi meidän pitää nukkua ensin päiväunet, muuten letut menee ihan pieleen, kun äitiä väsyttää liikaa. Yhdessä tehdään.

Koiran koulutuksesta olen tämän oppinut. Negatiivisella käytöksellä ei saa mitään huomiota, mutta positiivisesta saa palkkaa (enimmäkseen kehuja).



Jos lapsi siis istuu väärällä paikalla, en huomaa tilannetta. Laitan pikkusisaruksen ensin, sitten saatan tehdä jotain muuta ja kerron, että kohta tulen laittamaan turvavyön kiinni. Jos lapsi on vieläkin väärällä paikalla, saatan laittaa turvavyön kiinni, vaikka lapsi ei ole siinä. Kohta lapselle tuleekin jo hätä, että "hei, olen väärällä paikalla!" --> katos, ja laitetaan vöihin omalle paikalle.



Mutta kivan fiiliksen pitäminen yllä on yhtä tärkeää. Pitää nähdä vähän etukäteen, milloin uhma lähestyy. Jos alkaa kiukuttelemaan esim. ruoasta tai vaatteista, annan olla. Lapsi ei saa huomiota ja yleensä parissa minuutissa tulee takaisin toimintaan. Saattaa jopa kertoa, että "nyt minulla ei ole enää huono mieli ollenkaan". Sitten saatan kysyä, että miksi hänellä oli paha mieli aiemmin. Keskustelemme asiasta ja yleensä toteamme, että kaikkia harmittaa välillä, ja se on ihan ok, mutta yleensä harmistus menee ohi.



Turvallisuuteen liittyvät jutut ovat kuitenkin ehdottomia. Eli esim. se, että parkkipaikalla ja tietä ylittäessä pidetään aikuisen kädestä aina kiinni. Jos näistä yrittää lipsua, palautus tapahtuu ruotuun positiivisella rangaistukselle, eli käytännössä suullisella huomautuksella ja kädestä/vartalosta kiinniottamisella (ei kuitenkaan väkivaltaisesti). Samoin käy, jos on liian raju pikkusisaren tai koiran kanssa.

Iltatoimet tehty yöpuvun laittamista vaille. Lapsi livistää huoneestan alakertaan ja alkaa juosta ympyrää keittiö-olohuone akselilla.

Vanhempi jää yläkertaan yöpuku kädessä.

Miten toimitaan?

Tiedän, että se laskeminen auttaa lähes aina.

Mutta jos ei, niin annanko lapsen juosta puoli yötä? Uhkaan ja kiristän, että jos et nyt heti tule tänne, niin iltasatu jää lukematta? Vai menen itse ja raahaan lapsen takaisin yläkertaan, jolloin lapsi on taas "voittanut"?

Iltatoimet tehty yöpuvun laittamista vaille. Lapsi livistää huoneestan alakertaan ja alkaa juosta ympyrää keittiö-olohuone akselilla.

Vanhempi jää yläkertaan yöpuku kädessä.

Miten toimitaan?

Tiedän, että se laskeminen auttaa lähes aina.

Mutta jos ei, niin annanko lapsen juosta puoli yötä? Uhkaan ja kiristän, että jos et nyt heti tule tänne, niin iltasatu jää lukematta? Vai menen itse ja raahaan lapsen takaisin yläkertaan, jolloin lapsi on taas "voittanut"?

Kukaan ei huomaa juoksemista. Tuskin se ilman yleisöä on hauskaa. Tehkää omat iltatoimet, sammuttakaan valot, lähtekää nukkuamaan. Harva lapsi tosissaan jää tuossa vaiheessa mitään ympyrää juoksemaan.

tietää, että on erittäin tehokas keino saada huomiota ja ja ja.....on niin raivostuttava vaihe, mikä lie häntä siihen touhuun on ajanut?

Meillä alkoi uhma n. 2,5 vuotiaana ja puolisen vuotta oli rytinää ja rätinää, sitten rauhoittui, mutta nyt taas se uhma on nostanut päätään. Luulin jo, että selvittiin sillä puolella vuodella, kun niin rauhallista tässä jo oli useampi kuukausi, mutta näköjään olin väärässä.

Vaatii vaan pitkää pinnaa, johdonmukaisuutta ja yritän ainakin itse olla menettämättä hermoja. Kehun monta kertaa häntä päivässä, otan syliin ja mukaan arjen askareisiin, yritän löytää hänestä ne kaikki hyvät puolet ja toivon vaan, että tämäkin vaihe menee ohitse omia aikojaan.

Mutta siis taistelua on meilläkin esim. pukemistilanteet, uloslähdöt yms.

lattialle tahallaan pissaajan kanssa vakavasti siitä, tarvitseeko hän sittenkin vaipan taas. Ja ostaisin vaikka tosi pieniä vaippoja kaappiin. Jos pissaisi, toteaisin vaan, että jaahas, jos ei vielä osaa mennä vessaan, sitten täytyy pitää sitä vaippaa, ja laittaisin sen vaipan, joka olisi tosi pieni ja epämukava.

Mutta ei siis niin, että sanoisin lapselle, että tässäpä sinulle pieni ja epämukava vaippa, vaan niin, että lapsi tajuaisi olevansa ihan liian iso vaippaan. En kyllä katselisi noin isoa tahallaan lattialle pissailevaa lasta.

Meillä lapsi teki sitä, että lirautteli tahallaan housuun vähän pissaa. SIis ihan oikeasti tahallaan, naureskeli sitä tehdessään. Hänelle riitti se, että sanoin tuosta vaippa-vaihtoehdosta, ja se, että pari kertaa lirautti hämähäkkimies-asuunsa, jonka sitten laitoin pyykkikoriin, ja annoin olla siellä jokusen päivän. Ja lapsen kysyessä muistutin miksi se on pyykissä, ja että aina kun siihen lirauttaa pissaa, se pitää taas pistää saman tien pyykkiin.

Meillä mies on käyttänyt sitä neljään lapseen menestyksekkäästi ja kerran vanhin lapsista, nyt 22-vuotias, kysyi nauraen, että mitäs sitten olisi tapahtunut. Mies myönsi, ettei koskaan ajatellut niin pitkälle, kun lapset aina totteli kakkosesta...:)



Jopa meidän 2-vuotias osaa toimia, kun isä alkaa laskemaan. Lapsi on tosi kovapäinen ja on mietitty, että sitten voisi huutaa tosi kovaa. Meillä ei muuten huudeta kovaa, mutta se voisi olla sitten se sanktio. Hmm. Katsotaan, päääseekö mies tämän nuorimman kanssa joskus sinne kolmoseen.

Iltatoimet tehty yöpuvun laittamista vaille. Lapsi livistää huoneestan alakertaan ja alkaa juosta ympyrää keittiö-olohuone akselilla.

Vanhempi jää yläkertaan yöpuku kädessä.

Miten toimitaan?

Tiedän, että se laskeminen auttaa lähes aina.

Mutta jos ei, niin annanko lapsen juosta puoli yötä? Uhkaan ja kiristän, että jos et nyt heti tule tänne, niin iltasatu jää lukematta? Vai menen itse ja raahaan lapsen takaisin yläkertaan, jolloin lapsi on taas "voittanut"?

Kukaan ei huomaa juoksemista. Tuskin se ilman yleisöä on hauskaa. Tehkää omat iltatoimet, sammuttakaan valot, lähtekää nukkuamaan. Harva lapsi tosissaan jää tuossa vaiheessa mitään ympyrää juoksemaan.

Meillä jäisi todellakin tuo just 4-v juoksemaan, laittaisi varmaan telkkarin päälle, hakisi kaapista syötävää jne.

Sulle joka tuota kysyit, hommahan on siinä, että jos sanot laskevasi kolmeen, niin kerrot toki mitä tapahtuu, jos ei lapsi palaa sänkyyn, ja sitten toteutat sen. Muuten hommasta menee kaikki teho.

ELi et tietenkään sano: äiti laskee kolmeen, ja sit pitää olla sängyssä. Vaan että äiti laskee kolmeen, ja jos et ole sängyssä, menet jäähylle ja jää iltasatu lukematta.

Eika kaikkeen aina tarvitse liittää tuota valtataistelua. Asiat asioina. Kun kerran ollaan nukkumaan menossa, niin sitten kanssa mennään, tavalla tai toisella ilman voittajia tai häviäjiä. Jos homma sujuu, lapsi saa laulun tai sadun, ja jos ei suju, jää näitä paitsi.

Meidän tuolle just 4-v täyttäneelle on illalla sänkyyn rauhoittuminen vieläkin niin vaikeaa, että jompi kumpi meistä aikuisista käy aina "nukuttamassa". Eli käytännössä on siinä huoneessa kunnes lapsi nukkuu/ on rauhoittunut kunnolla.

Iltatoimet tehty yöpuvun laittamista vaille. Lapsi livistää huoneestan alakertaan ja alkaa juosta ympyrää keittiö-olohuone akselilla.

Vanhempi jää yläkertaan yöpuku kädessä.

Miten toimitaan?

Tiedän, että se laskeminen auttaa lähes aina.

Mutta jos ei, niin annanko lapsen juosta puoli yötä? Uhkaan ja kiristän, että jos et nyt heti tule tänne, niin iltasatu jää lukematta? Vai menen itse ja raahaan lapsen takaisin yläkertaan, jolloin lapsi on taas "voittanut"?

Kukaan ei huomaa juoksemista. Tuskin se ilman yleisöä on hauskaa. Tehkää omat iltatoimet, sammuttakaan valot, lähtekää nukkuamaan. Harva lapsi tosissaan jää tuossa vaiheessa mitään ympyrää juoksemaan.

Meillä jäisi todellakin tuo just 4-v juoksemaan, laittaisi varmaan telkkarin päälle, hakisi kaapista syötävää jne.

Sulle joka tuota kysyit, hommahan on siinä, että jos sanot laskevasi kolmeen, niin kerrot toki mitä tapahtuu, jos ei lapsi palaa sänkyyn, ja sitten toteutat sen. Muuten hommasta menee kaikki teho.

ELi et tietenkään sano: äiti laskee kolmeen, ja sit pitää olla sängyssä. Vaan että äiti laskee kolmeen, ja jos et ole sängyssä, menet jäähylle ja jää iltasatu lukematta.

Eika kaikkeen aina tarvitse liittää tuota valtataistelua. Asiat asioina. Kun kerran ollaan nukkumaan menossa, niin sitten kanssa mennään, tavalla tai toisella ilman voittajia tai häviäjiä. Jos homma sujuu, lapsi saa laulun tai sadun, ja jos ei suju, jää näitä paitsi.

Meidän tuolle just 4-v täyttäneelle on illalla sänkyyn rauhoittuminen vieläkin niin vaikeaa, että jompi kumpi meistä aikuisista käy aina "nukuttamassa". Eli käytännössä on siinä huoneessa kunnes lapsi nukkuu/ on rauhoittunut kunnolla.

Iltatoimet tehty yöpuvun laittamista vaille. Lapsi livistää huoneestan alakertaan ja alkaa juosta ympyrää keittiö-olohuone akselilla.

Vanhempi jää yläkertaan yöpuku kädessä.

Miten toimitaan?

Tiedän, että se laskeminen auttaa lähes aina.

Mutta jos ei, niin annanko lapsen juosta puoli yötä? Uhkaan ja kiristän, että jos et nyt heti tule tänne, niin iltasatu jää lukematta? Vai menen itse ja raahaan lapsen takaisin yläkertaan, jolloin lapsi on taas "voittanut"?

Jotkut asiat, kuten pukeminen, siivoaminen ja lähteminen vaan tapahtuvat, lapsen toimista huolimatta. Eli jos Legot pitää siivota lattialta laatikkoon, ja käsky ei tehoa, nostan lapsen kainaloon ja poimin hänen kädellään Legot laatikkoon sen kummemmin kommentoimatta.

Ne asiat jotka vaan tapahtuvat eivät riipu lapsen mielipiteistä, kiukuttelusta tai viivytyksistä- ne ovat yleismaailmallinen totuus ;))

Tuossa ylemmässä tilanteessa olisin napannut lapsen kainaloon, pakottanut yöpuvun päälle ja sitten siirtynyt seuraavaan tapahtumaan (iltasatu) kuin mitään erikoista ei olisi sattunut.

Olen yrittänyt luoda lapselle kuvaa että äiti on maailman napa, kun äiti sanoo että nyt Legot siivotaan, se myös tapahtuu. Riippumatta siitä, kerääkö lapsi itse legonsa vai kerääkö äiti lapsen kädellä, lopputulos on se että legot kerättiin.

Ja yleisesti, harhautus, pakottaminen ja kehuminen toimivat uhmiksella... (kuulostaa kauhealta!) :)

Se kaikkein suurin viisaus jonka olen oppinut on ettei kannata kysyä kysymyksiä. Ei siis "mennäänkös ulos" vaan "nyt mennään ulos, muistatko sen ison koiran joka nähtiin eilen?"

Tai jos kysyy, annetaan tasan 2 vaihtoehtoa. Ei "otatko perunaa?" vaan "perunaa vai porkkanaa?".

Ei "pue pusero" vaan "puetko tänään punaisen vai sinisen puseron?"

Voimia aplle, rankkaa aikaa! Mutta kohta tuosta uhmiksesta kuoriutuu maailman ihanin, auttavainen ja oppivainen lapsi, odota vaan... :)))