mietin kuolemaa välillä
Kommentit (6)
ja ei oikeastaan ole ketään kelle puhuisi..
ja oikestaan pelottaakin puhua mitä sisälläni tunnen.
lapsuudessa oli jo niin että asioista vaiettiin..
esim. äidin kuolema ..ei sanakaan,,,en vieläkään tiedä miksi ja mitä tapahtui..
ehkä odotan jotakin ihmetta ja sitä onnea.
tarkoitukseni ei ole hakea sääli vaikka saattaa siltä kuulostaa.
olen vain heikko ihminen joka ei kestä kovaa elämää
Mutta et saa koskaan mahdollisuuttakaan olla onnellinen. Kuollut on kuollut ja madoiksi mätänee.
Jokaisella on oma polku kuljettavanaan. Toisilla on poluillaan enemmän kivikkoja kuin toisilla...
Toivottavasti löydät omalle vaelluksellesi jonkun tavoittelemisen arvoisen päämäärän. Tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matka itsessään.
eteenpäin kuin zombie..
ei vain kiinnosta elämä. vaikka tulisikin onni niin ei se kauaan kestä ja sama jatkuu.
Perusvirhe on siinä, että odotat onnen "tulevan jostakin". Onni pitää löytää itsestään. Tyytyväisyys elämään löytyy itsesi sisältä, ei sitä tuo kukaan muu.
Vaikea on antaa mitään neuvoja. Kun jotkut sukeltaa niin syvällä, että niiden jotka ui pinnalla, on vaikea nähdä, millaisia painoja he kantavat mukanaan.
Voiko niistä painoista päästä eroon? Tai pystyykö niiden avulla raahautumaan rannalle ja aloittamaan alusta?
Toivon, että löytäisit tavan ja tarkoituksen.