Olisitko sinä halunnut itsesi äidiksesi?

Olen imenyt äidiltäni ne vahvuudet, joita arvostin itse lapsena ja lisännyt ne mitä toivoin että hänellä olisi vielä lisäksi ollut.



Tietenkään en täydellinen ole minäkään, mutta oppia ikä kaikki:)

olisin kovasti halunnut itseni äidikseni. Syy siihen on se että teen IHAN KAIKEN päinvastoin kuin oma äitini teki. Oma äitini on psykopaatti, tunnevammainen, sadistinen luonnevikainen hullu, joka kasvatti väkivallalla, alistamisella, häpeällä ja nöyryytyksellä lapsen, jolla meni aikuisena toistakymmentä vuotta itsensä kasaamiseen rikkinäisistä palasista.



Mutta lopputulos on sitäkin parempi, koska teen kaiken päinvastoin kuin äitini - joka oli kutakuinkin maailman huonoin äiti - niin lopputulemana minä olen kutakuinkin maailman paras äiti :)



Olen tästä surkeasta lapsuudestani kovan miettimisen jälkeen löytänyt yhden positiivisen indikaation, ja se on nimenomaan se, että paskalla äitiydellään oma äitini viitoitti tietä minun hyvälle äitiydelleni. (muuta hyvää siitä sitten onkin vaikea keksiä) :)

Nyt pikkulapsi aikana olisin kelvannut itselleni, mutta kun lapseni tulee teini-ikään, minusta tulee juuri sellainen tiukkapipoäiti josta itse teininä ajattelin että onneksi oma äiti ei ole sellainen. Itselläni ei ollut mitään rajoja, johon olin teininä luonnollisesti oikein tyytyväinen. Nyt aikuisena tiedän että olisin tarvinnut sellaisia.

Pääperiaatteeni on, että kunnioitan lasta. Se ei tarkoita että hän saisi tehdä mitä haluaa mutta kaikessa, mitä teen tai puhun, kohtelen häntä kunnioittavasti, en ikinä alentuvasti tai loukkaavasti.

Minä en nalkuta! En kaivele menneitä, en valita lastenhoidon ankaruutta.



Minusta olisi kasvanut paljon onnellisempi, jos olisin ollut itseni äiti. Elämä olisi ollut vapaampaa ja mukavampaa. Olisin saanut tarttua mahdollisuuksiin sen sijaan että joka kerta sain kuulla, että ei sinusta ole siihen, kun ei ole ollut muistakaan.



Erityisen ihana äiti olisin ollut pienelle minulle. En ikinä, koskaan, milloinkaan pakottaisi lasta maistamaan tai syömään yhtään mitään.

vaikkein omassa äidissänikään paljon vikoja ole. Ehkä sen, että olen aidosti kiinnostuneempi lasteni asioista, kun vanhempani olivat. Lisäksi annan PALJON enemmän positiivista palautetta omille lapsilleni kuin minulle koskaan on annettu.

Olisin monella tapaa ihanneäiti itselleni, olen todella kuunteleva, keskusteleva, monesta asiasta kiinnostunut ja annan aikaa lapsille.



Mutta olen myös huonoina hetkinä raivoava äiti, joka on lyönyt lapsiaan. Sitä en olisi halunnut itse kokea kertaakaan, enkä haluaisi että sitä olisi joutuneet lapsenikaan kohtaamaan mtuta niinpä vain ovat.

Syyllistys on supervalttini, muutenkin olen huono ja kärsimätön.

Lapsen näkökulmasta olen liian tiukka, ja myös omasta mielestäni suutun liian kovasti. Joskus huudan lapsille tosi lujaa ja melko pienestä syystä :(



Olisin kuitenkin halunnut itseni mieluummin kuin oman äitini, myös lapsena. Minulla ei ollut mitään rajoja, mutta ei myöskään sitä rakkautta, huolenpitoa tai muutakaan... Äiti huolehti ruoan pöytään ja loput hoidin itse. Pyykit, koulut, tulemiseni ja menemiseni, harrastusteni kustannukset. Lisäksi äiti ei puuttunut isän juomiseen ja väkivaltaan minua kohtaan. Lapsena pidin vapaudestani, mutta aikuisena olen ymmärtänyt rajojen merkityksen.

4 ja 10, ollankohan me samasta perheestä? Olen lapsieni mielestä liian tiukka, oikeasti lapseni eivät ymmärrä, miten vähän heiltä edes vaaditaan käytöstapoja/uskomista sääntöihin jne. On ehkä niin, että kun itsellä ei ole ollut mitään rajoja teininä, niin tosiaan nyt aikuisena tajuaa, että nuorella pitää olla rajat. Ja mitä kaikkea tuolla yössä tapahtuu/voi tapahtua, nykyään vielä pahempaa kuin 20 vuotta sitten. Ja kuinka ihanaa onkaan olla aikuinen, ettei enää tarvitse kulkea öisin missään, mitä nyt koiran kanssa käydä ulkona..

Olin onnekas saadessani elää tasapainoisen lapsuuden rauhallisen ja äärettömän kärsivällisen, viisaan äidin kasvattamana ja tiedän olevani lapselleni turvallinen äiti, sillä kasvatan häntä hyvin pitkälle samoin kuin oma äitini kasvatti minua.

Olen mielestäni empaattinen äiti, erityisen hyvä olen lohduttamaan.



Toisaalta oma äitini oli kotiäiti, itse käyn töissä. Vaikea sanoa kumpi olisi ollut minulle lapsena parempi - ehkä oma äitini, joka oli kotona. Oma äitini jaksoi myös panostaa enemmän joihinkin asioihin lasten kanssa kuin mitä itse jaksan.

mutta äitini oli vielä huonompi. Ja oikeastaanhan mä olinkin oma äitini, ja mä taisin olla äidinkin äiti.

Hän oli pitkäpinnaisempi, älykkäämpi ja hauskempi kuin minä. Ja laittoi parempaa ruokaa.

olen kasvaut sijaisperheessä 14 vuotiaaksi ja sen jälkeen laitoksessa.. olisin todellakin halunnut vaikka itseni äidikseni, silloin minulla olisi ollut Äiti, ja lapsillani Mummu.

Isompi ongelma on se, että lapseni eivät ole minä, ja siksi en aina ole heille yhtä loistava kuin olisin ollut itselleni.

Itse olen toista maata, toki olen huolehtivainen, mutta myös nuorekas ja aika hauska.



En myöskään sylje lasiin, niin kuin oma äitini

No en helvetissä. haluaisin äidikseni todella rikkaan, empaattisen ja muutenkin täydellisen ihmisen. Olisi sillä ollut varaa palkata 1-2 hoitajaa, kun sillä olisi ollut muutakin elämää, ei vaan kakkavaipan vaihto. Mun kanssani se olisi jakanut kivoja asioita, iltasatuja sekä soitonopetusta. Ja etten olisi teini-ikäisenä halveksinut, niin tottakai sillä olisi ollut hieno ammatti, hienot harrastukset ja hieno suku. Sekä siitä huolimatta omaa elämää, jota teini oloisi voinut katsella ihaillen.

Useimmiten olisin joo. Välillä olen väsynyt tai kiukkuinen, silloin oma äitini vie voiton, hän ei ikinä ollut.

niin minulla on ollut parempi isä kuin itse olen. Hän teki pitkää päivää eikä ollut niin läsnäoleva isä kuin olisin toivonut, mutta meillä oli kuitenkin ehjä perhe. Itse en ole tarjonnut lapsilleni vakaata, turvallista kotia, vaan olen asettanut etusijalle omat kypsymättömät ja itsekkäät mielitekoni.