miten tehdä "alaiselle" selväksi se, että MINÄ olen se esimies?
olen vastuulisessa asemassa ja "tavallaan" työtoverini esimies.
hän ei noteeraa sanomisiani millään lailla, tekee juuri niinkuin itse haluaa tai on haluamatta. valtaa koko ajan lisää "valtaa" itselleen, vaikkei sitä hänellä ole. hän on MINUN apulainen.
en haluaisi olla ilkeä ja vittumainen, olen ollut ns. kiltti, liian kiltti. mutta nyt on asiat muututtava. sen ihmisen asenne alkaa hankaloittaa minun työtäni.
olemme aiemmin olleet samalla viivalla työtovereita,mutta minut nostettiin paikan esimieheksi,työskentelemme kahdestaan. voitte kuvitella että lähtötilanne on vaikea.
en halua korostaa esimiesasemaani,vaan saada sen ihmisen tekemään työt kunnolla, niinkuin pitää. hän kokee, että kun edellinen esimies lähti,hän voi nyt ottaa valtaa mielinmäärin ja elää kuin pellossa.
apua?
Kommentit (27)
Määräät päivän ja ajan. Sitten aloitat "että kun tällainen pitäisi pitää" ja alat käymään asioita lävitse. Pääset kyllä hyvin tuossa korostamaan mikä olet asemaltasi.
Itse tällä hetkellä ottaisin kiljuen vastaan pelkän asiantuntijapaikan; esimies työ ei tosiaankaan ole mitään herkkua. Aina on joku tiimistä naama rutussa; koskaan eikä ikinä ole kaikki tyytyväisiä. Ja isosta kuvasta kukaan ei käsitä mitään; ei nähdä että meidän tiimi ei ole maailman napa vaan yksi pieni tiimi 30000 ihmisen kansainvälisessä firmassa eikä suinkaan se ainoa, jolla on toiveita ja parannusehdotuksia.
Hyvänen aika, jos et osaa asiaa tuoda selväksi, sun pitää ottaa yhteyttä omaan esimieheesi ja hän pitää
esittelyn että sinä otat nyt vastuuta.
Lisänä voisi olla kirjallinen tiedote.
Tiedän ettet sitä ole, sillä ainakin minun palkkani on pitkälti enemmän kuin tuplat tuosta sinun kertomastasi.
Mutta asiaan, oma kollegani kuulostaa samanlaiselta kuin sinä, hän on jostain itselleen kehitellyt "vastuuta" jota hänelle ei ole annettu, kaapii johdon minulle antamia tehtäviä itselleen ja säheltää joka asian parissa "vastaten" niistä.
Itse aikaisemmin vaativissa johtotehtävissä toimineena (nykyisin asianatuntijatehtävissä) en voi kuin nauraa tuolle tyypille.
mutta MINÄ OLEN ESIMIES ja sinä olet MINUN APULAINEN :D tuntematta tapausta tarkemmin, niin esimiestehtävät kuulostavat enemmänkin oman egosi pönkittämiseltä..
Jos apulaisesi todella tekee työt päin mäntyä, niin voisitko esimieheni ehdottaa pientä palaveria jossa keskustelette, käytte asiat läpi ja kerrot myös mitä apulaiselta odotetaan/odotat esimiehenä. Jos kuitenkin apulaisesi hoitaa hänelle määrätyt työt omalla tavallaan, mutta hoitaa kuitenkin, niin kannattaisiko sinun esimiehenä keskittyä johonkin oleellisempaan?
- Selvität itsellesi, oletko esimies vai et.
- Käyttäydyt sen mukaisesti.
- Kannat tarvittaessa sen vastuun, mikä sinulle kuuluu.
- Ennen kirjallista varoitusta opettelet kirjoittamaan.