Voiko nopeasti eron jälkeen alkanut suhde kestää?

on että voi. Tapasin mieheni samaan aikaan kun olin eroamassa entisestä miehestä (nuoruuden rakkaus, pitkä suhde, ei lapsia). Koska tapasin uuden miehen samaan aikaan kun kipuilin eroani tuomitsivat kaikki tietysti tämän "laastarisuhteeksi". Aloimme kuienkin tapailemaan yhä tiiviimmin ja myöhemmin (reilu 1v jälkeen) muutimme yhteenkin. Läpiiri oli tuomitseva puolin ja toisin, omat ystäväni pitivät miestä eksän korvikkeena ja miehen kaverit minua petollisena, epäluotettavana ja huonona naisena, olinhan eronnut. Luottamuksen rakentaminen ystäväpiirin kesken vei aikaa enemmän kuin varsinaisen suhteen rakentaminen. Nyt tuosta kaikesta on aikaa 12 vuotta. Olemme naimisissa ja meillä on lapsia. Edelleen olemme onnellisia yhdessä, en osaa kuvitella että eroaisimme vaikka toki kaikki on elämässä mahdollista.

Kirjallisuuden perusteella eron jälkeen alkaneet suhteet ovat "toipumissuhteita" tai "kasvattavia suhteita". Niissä ei pidä ajatella tulevaisuutta vaan elää siinä päivässä ja "toipua ja kasvaa" yhdessä. En osaa. Väkisinkin tulee tunteita mukaan ja alkaa miettiä voiko meistä tulla mitään. Ehkä minun on aika lopettaa kasvattava suhteeni ja jatkaa eteenpäin. Kokemuksia eron jälkeisistä ekoista suhteista !?

tuo tiettyjen terapeuttien lätinä että jotenkin eron jälkeen aina pitäisi mennä johonkin haavojaan nuolemaan ja olla NIIN rikki ettei voi pitkään aikaan sitoutua vakavasti. Tosiasiassa se ei aina mene ollenkaan niin, eikä kaikissa eroissa ole takana osapuolten henkisiä ongelmia joita pitäisi mennä yksinäisyyteen selvittelemään. Itse uskon myös että myös uudessa parisuhteessa voi jatkaa hiljaista myös eroon liittyvien asioiden selvittelyä samoin kuin muuta henkistä yksilökasvuaan.

Itse erosin exästä ihan järkisyistä eli havaitsimme että elämän isot tavoitteemme olivat liian erilaiset. Keskeisenä se että hän ei missään nimessä halunnut lapsia ja "keskiluokkaista perhe-elämää", ja minä taas kaipasin sellaista tavallista elämää. Ei me kumpiakaan oltu mitään ongelmakimppuja eikä suhde helvettiä, ja erokin hoitui ihan siististi. Viikon ehkä itkin ikävää ja sen jälkeen olin ihan ok. Kuukausi tuon suhtee päättymiesstä tapasin töissä miehen, rakastuttiin ja nyt ollaan oltu jo vuosikausia naimisissa. Eipä mitään ongelmia. Olisi kamala ajatus että tämä nykyinen, todellinen sielunkumppani, olisi voinut mennä minulta ohi jos olisin uskonut jotain höpinöitä että ei saa mitenkään sitoutua heti eron jälkeiseen suhteeseen!

on jatkunut jo 5,5vuotta eikä loppua näy!!! =)

riippuu niin paljon tilanteesta (esim. aiemman seurustelun/avioliiton pituus, miten loppui, ikä...), mutta näppituntumalla sanoisin että useimat eivät kestä.



Toisaalta, itse erosin aikoinaan 3-vuoden seurustelusuhteesta ja tutustuin 2 kk eron jälkeen mieheeni. Nyt olemme olleet yhdessö 14 vuotta ja naimisissa 10.

mutta tietysti voi.



Itsellä vaimon kanssa on alettu vehtaamaan alle vuoden riipaisevasta erosta.



Tiettyä jännitettä oli alkuaikoina mukana, kun itsellä oli suojamuurit korkealla.



Yksilökohtainen kysymys ja karenssiajat/toipumisajat yksilöllisiä. Jos tuo suhde olisi tullut vaikka 1 kk erosta, niin varmasti olisin sählännyt sen yrittämällä harjoitella olemaan kova miessika=ei olisi uskaltanut ottaa riskiä vakavasta suhteesta.

Itse kipuilin eron jo liiton aikana, eli kun muiden silmissä "erosimme" olin jo kaikki tuskat ja muut käynyt läpi.

Jokainen ihminen ja ero on erilainen. Toiset toistavat samat virheet suhteesta toiseen, eivätkä siksi ikinä onnistu ja toiset ottavat helpommin opikseen.

Itse ole nyt suhteessa mieheen, jonka erosta oli vajaa 6 kk, kun aloimme seurustella. Emme tietysti ole olleet yhdessä kuin kaki vuotta, joten en yiedä millainen laastari hänelle olen, mutta itse ainakin olen tyytyväinen suhteeseemme ja niin näyttäisi hänkin olevan. Ehkä hän hetken joutui käsittelemään kanssani suhdettaan ja eroaan, mutta samalla meidän tuli keskusteltua siitä, mitä kumpikin tältä suhteelta haluaa ja mihin edelliset suhteet olivat kaatuneet. Näin voimme molemmat reagoida jo nopeasti, mikäli lipsumme vanhoihin kaavoihin (tosin siltä ei näytä, sillä suhteemme on mielestäni erittäin tasapainoinen ja onnistunut).

Olen varmasti lukenut liikaa Fisherin "Jälleenrakennus" -kirjaa. Sen mukaan uudet suhteet ovat vain pakoa yksinäisyydestä ja siitä että ei ole halua ja voimia "kasvaa ihmisenä". Siinä on kyllä perää. Erosta toipuminen on raskasta ja ihmisenä kasvaminen myös. Uusi suhde rasittaa tätä kasvamisprosessia. Kun ajattelen, että uusi suhteeni on päättymässä (joitakin riitoja), niin huomaan että vanhan suhteen päättymiseen liittynyt kipu (pettäminen) palaa taas ja joudun takaisinpäin toipumisprosessissani. Erosta reilu vuosi.

Enpä ole lukenut tuota Fisheriä ja kuulostaa kyllä niin päättömältä että en varmasti ikinä luekaan! Minusta jo tuossa lyhyessä kuvaukessa kirjoittajan ajatuksista on paljon mihin en itse usko lainkaan:

- Pako yksinäisyydestä nähdään huonona asiana. Minusta se ei ole sitä lainkaan. Ihminen on sosiaalinen eläin ja hänellä on ihan normaalisti tarve olla rakastettu ja useimmilla pariutuakin. Ei siinä mitään vikaa ole.

- Halu ja voimat kasvaa ihmisenä. Öö tuota, miki pitäisi jotenkin kasvaa ihmisenä, eikö se riitä että vaan elää. Itse uskon että kasvu tapahtuu ihan itsestään kun elää sen verran kuin on tapahtuakseen eikä tarvitse asiasta mitenkään erikseen stressata. Lisäksi en usko että yksinäisyys mitenkään edesauttaa tätä kasvua - itse olin eron jälkeen 8 vuotta totaaliyksinäinen sinkku enkä silti ole mitenkään erityisen kasvanut yksilö melkeinpä päinvastoin, minulle olisi ollut henkisesti parempi olla vähemmän yksinäinen.

- "Kun ajattelen, että uusi suhteeni on päättymässä (joitakin riitoja), niin huomaan että vanhan suhteen päättymiseen liittynyt kipu (pettäminen) palaa taas ja joudun takaisinpäin toipumisprosessissani." Niin, ihmisen mieli toimii assosiatiivisesti, erotilanteet herättävät samantyyppisteen koettujen toisten tilanteiden muistoja. Ei tämä ole mitään huolestuttavaa tai pelättävää tai merkki mistään kauheasta. Tuo koko "toipumisprosessi" on muutenkin jotenkin aika vastenmielinen termi minusta, varsinkin kun siihhen jotkut puoskarit alkavat asettaa aikarajoja ja sääntöjä - se on niin yksilöllistä ja tilannekohtaista...

Kirjallisuuden perusteella eron jälkeen alkaneet suhteet ovat "toipumissuhteita" tai "kasvattavia suhteita". Niissä ei pidä ajatella tulevaisuutta vaan elää siinä päivässä ja "toipua ja kasvaa" yhdessä. En osaa. Väkisinkin tulee tunteita mukaan ja alkaa miettiä voiko meistä tulla mitään. Ehkä minun on aika lopettaa kasvattava suhteeni ja jatkaa eteenpäin. Kokemuksia eron jälkeisistä ekoista suhteista !?

tuo tiettyjen terapeuttien lätinä että jotenkin eron jälkeen aina pitäisi mennä johonkin haavojaan nuolemaan ja olla NIIN rikki ettei voi pitkään aikaan sitoutua vakavasti. Tosiasiassa se ei aina mene ollenkaan niin, eikä kaikissa eroissa ole takana osapuolten henkisiä ongelmia joita pitäisi mennä yksinäisyyteen selvittelemään. Itse uskon myös että myös uudessa parisuhteessa voi jatkaa hiljaista myös eroon liittyvien asioiden selvittelyä samoin kuin muuta henkistä yksilökasvuaan.

Itse erosin exästä ihan järkisyistä eli havaitsimme että elämän isot tavoitteemme olivat liian erilaiset. Keskeisenä se että hän ei missään nimessä halunnut lapsia ja "keskiluokkaista perhe-elämää", ja minä taas kaipasin sellaista tavallista elämää. Ei me kumpiakaan oltu mitään ongelmakimppuja eikä suhde helvettiä, ja erokin hoitui ihan siististi. Viikon ehkä itkin ikävää ja sen jälkeen olin ihan ok. Kuukausi tuon suhtee päättymiesstä tapasin töissä miehen, rakastuttiin ja nyt ollaan oltu jo vuosikausia naimisissa. Eipä mitään ongelmia. Olisi kamala ajatus että tämä nykyinen, todellinen sielunkumppani, olisi voinut mennä minulta ohi jos olisin uskonut jotain höpinöitä että ei saa mitenkään sitoutua heti eron jälkeiseen suhteeseen!

Seurustelin kuusi vuotta avomieheni kanssa, ei lapsia. Eroon ei liittynyt mitään dramatiikkaa, tulevaisuudensuunnitelmamme olivat aika erilaisia. Tunteet olivat hiipuneet ja klassisesti sanoen olimme kasvaneet erilleen. Minä halusin lapsia ja olla kotiäitinä, hän halusi lapsia aina vain "sitten joskus" eikä ne olisi saaneet elämää muuttaa. En vieläkään ymmärrä, mitä hyvää meidän yhteiselomme jatkumisesta olisi koitunut. Lehdestä luin, että mies meni naimisiin vuosi eromme jälkeen. Minä löysin nykyisen mieheni pari kuukautta eron jälkeen. Olin selvittänyt millaista suhdetta ja millaista miestä etsin, oli oikein "täsmähaku", heh. Mutta kyllä se rakkauskin todella roihahti ja avioliitto on edelleen vakaalla pohjalla, tunnettu vähän yli 11 vuotta ja on lapsia. Mieheni oli eronnut exästään vuotta aiemmin. Onneksi en lukenut terapiakirjoja! Miehellä on lapsia ekasta liitostaan ja voin myös sanoa, että onneksi en lukenut uusperheoppaita! Kaikki on mennyt hyvin maalaisjärjellä ja sydämensivistyksellä :)

Itselläni tällainen suhde kestänyt kohta 6 vuotta ja naimisissa ollaan ja lapsi on tulossa. Tosin vaikeaa on ollut välillä ja ollaan oltu lähellä erota, mutta ollaan päästy ongelmista eroon ja nyt kaikki näyttää hyvältä. Ikinä ei tietysti voi tietää, miten lopulta käy, mutta uskoisin, että tällaiset pian eron jälkeen alkaneet suhteet voivat kyllä kestää, jos niiden eteen on valmis tekemään töitä ja jos vain se toinen ihminen on sinulle juuri se oikea.



Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle, ap!

Olen varmasti lukenut liikaa Fisherin "Jälleenrakennus" -kirjaa. Sen mukaan uudet suhteet ovat vain pakoa yksinäisyydestä ja siitä että ei ole halua ja voimia "kasvaa ihmisenä". Siinä on kyllä perää.



Erosta toipuminen on raskasta ja ihmisenä kasvaminen myös. Uusi suhde rasittaa tätä kasvamisprosessia. Kun ajattelen, että uusi suhteeni on päättymässä (joitakin riitoja), niin huomaan että vanhan suhteen päättymiseen liittynyt kipu (pettäminen) palaa taas ja joudun takaisinpäin toipumisprosessissani. Erosta reilu vuosi.

Minulla alkoi nelisen kuukautta sen jälkeen, kun edellinen (seurustelu)suhde päättyi. Naimisissa oltu pian 13 vuotta ja arki aurinkoista. Ehkä uskaltaisin vastata kysymykseesi kyllä?

Yleensähän miehen ryntäävät samantein uuteen suhteeseen. Naiset ovat yksin vähän pidempään.



Etenkin jos on lapsia tämä selittyy myös sillä, että naisella ei ole vapaa-aikaa niin paljon kuin etäisällä.



Ystväni paskamies jätti hänet. Ystäväni tapasi nykyisen miehensä 4 kk eron jälkeen. Heillä on omakotitalo, perheyritys, kaksi lasta ja kolmas tulossa. Veeery happy.



Mutta en usko, että näin onnellisesti aina käy. Eron jälkeen olisi TODELLA hyvä käydä tunteensa läpi, jotta ei tee samoja virheitä kuin ensimmäisessä liitossa.

Tarkoitan suhteita, jotka alkavat n. vuoden sisään edellisen (sitoutuneen) suhteen päätyttyä. Itselläni uusi suhde alkoi myös 4 kk eron jälkeen.