Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten sitoutumiskammosta eroon?
30.04.2012 |
On ollu jo 8-9vuotta tämä ongelma. En yksinkertaisesti pysty heittäytymään suhteeseen. En ole mustasukkainen muista naisista, mutta pelko siitä kun/jos rakastun, minua satutetaan jollain tapaan.
Minulla on ollut ihania miehiä, luotettavia kumppaneita, mutta en yksinkertaisesti vain pysty heittäytymään. Siksi kaikki menee aina pilalle.
Nyt minulla on taas todella ihana, hellä ja rakastava mies. mutta samat ongelmat taas nousevat pintaan. Hän sanoi tekevänsä mitä tahansa, että tämä toimii, mutta miten tämä voi toimia jos ajatukset pyörii näissä typerissä ajatuksissa ja kun tiedän, että ei hän satuta minua ainakaan tahallaan, tai ainakin luulen niin.
Olen avoimesti kertonut hänelle ongelmistani ja hän on ollut todella ymmärtäväinen ja hellä.
Mutta... En tiedä mitä tehdä.
Pitääkö minun mennä terapiaan avaamaan ajatusten solmut ja saada väärät kuvat mielestä pois?
Kommentit (8)
niin että ymmärrät todellakin, että niin kuin olet ennen tätä miestäkin pärjännyt ilman häntä, niin tulet pärjäämään jatkossakin, jos pahin sattuu. Kyllä se sattuu ja itkettää jos niin käy, mutta ei siihen todellakaan kuole eikä siitä vammaudu pysyvästi henkisesti.
Mitä itse ajattelet että sinulle tapahtuisi jos heittäytyisit ja kävisi huonosti, mitä itse asiassa siinä pelkäät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselleni enkä kellekkään muulle. Tätä menoa kuolen yksin ja katkerana. Enkä todellakaan sitä halua.
Halua on paljon, haluan heittäytyä hänen syliinsä ja suudella puhki, mutta jokin voima vetää pois tilanteesta, jolloin olen taas se yksinäinen ja ahidstunut ihminen joka huutaa sisäisesti, miksi minä?!
En osaa sanoa, Pelkään kai sitä, että en jaksa enää nousta surusta. Koen sen niin voimakkaasti, että en kykene enää mihinkään. Luulen, että suru vie mukanaan koko ihmisyyteni ja katoan pimeyteen.
Sekavaa? Kyllä vain.
ap
itselleni enkä kellekkään muulle. Tätä menoa kuolen yksin ja katkerana. Enkä todellakaan sitä halua.
Halua on paljon, haluan heittäytyä hänen syliinsä ja suudella puhki, mutta jokin voima vetää pois tilanteesta, jolloin olen taas se yksinäinen ja ahidstunut ihminen joka huutaa sisäisesti, miksi minä?!
En osaa sanoa, Pelkään kai sitä, että en jaksa enää nousta surusta. Koen sen niin voimakkaasti, että en kykene enää mihinkään. Luulen, että suru vie mukanaan koko ihmisyyteni ja katoan pimeyteen.
Sekavaa? Kyllä vain.
ap
Pelkäät kipua ja yksinäisyyttä niin paljon, että tämä pelko uhkaa paradoksaalisesti johtaa siihen että jäät tosiaan yksin, koska karkotat erotuskan pelosta kumppanit läheltäsi pois.
Jos et itse pysty jotenkin omassa mielessäsi käsittelemään asiaa esim. sen kautta että rationaalisesti ajattelet että nykyisellä tielläsi jäät varmasti yksin, ja sillä toisella pelottavalla on sentään toivo muustakin, ja oppimaan kohtaamaan voimakkaita tunteita kuten surua, voisi jonkun terapeutin kanssa keskustelu olla oikeasti hyvä idea. Omien ajatusten umpikujasta on joskus vaikea päästä ulos itse, ja voi auttaa että näitä asioita ammatikseen kuuleva ja pohtiva tuo uutta näkökulmaa.
Itselläni on taas käynyt iän ja lukuisten erojen jälkeen vähän toisin päin. Olin joskus nuorena herkkä ja tuntui että maailma kaatui kun parisuhde loppui. Minä kuitenkin olen luonteeltani sellainen että valitsen aina mieluummin rakkauden vaikka sen mukana tulisi tuskaakin, kuin olisin ilman rakkautta vaikka sillä välttäisin tuskankin. Olen siis rakastunut palavasti ja eronnut tuskaisasti useat kerrat. Minulla lopputulos vaan ei ole sitoutumiskammo vaan tunnekylmyys ja välinpitämättömyys. Jo suhteen alkaessa ajattelen kylmän kyynisesti että jaa, mitenköhän tämäkin loppuu, varmaan huonosti, mutta mitäpä siitä, nautin sen hetken kuin se kestää. Eikä ne erotkaan enää niin kauheasti hetkauta, viimeksi kun itkin eroa katselin itseäni kuin ulkopuolelta siinä itkemässä ja ajattelin, että itke vaan, viikon päästä on taas kaikki hyvin, eipä mitään.
Minulla on todella ahdistava olo, en halua, että mies koskee minuun, minua jopa alkaa kuvottaa ajatus siitä, että joudun elämään miehen kanssa, haluan vain pois tilanteesta ja teen "kaikkeni", että minun ei tarvitse olla siinä tilassa.
yleensä olen jättänyt miehen ja jättämisen jälkeen tuntuu kuin taakka olisi pudonnut harteilta, mutta kuitenkin on tyhjä ja masentava olo.
En haluaisi luovuttaa tämän nykyisen miesystävän kanssa, koska pidän hänestä todella ja haluan että meidän suhde toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ollut myös tuollaista. Jossain vaiheessa suhteen alkua alkaa ahdistamaan ja haluan vain juosta karkuun pois tilanteesta.
Mutta yritä jatkaa, se menee kyllä ohi. Ei varmaan lohduta tässä tilanteessa, mutta yritä. Mies kuulostaa kuitenkin aika ihanalta...
tsemppiä
Mikä sai sinut tajuamaan, että tässä ei ole järkeä ja pystyit elämään ja myöntämään, että tämä on ihanaa ja voit heittäytyä suhteeseen ilman, että tarvitsee pelkää mitään.
Mistä ihmeestä saan voimaa siihen, että jos jotain sattuu, se ei ole maailman loppu?
ahdistavaa!
Alue: Aihe vapaa
Osaatko päättää kumpi tuntuu pahemmalta, yksinäisyyden tunne vai sitoutumiskammo?