Lue keskustelun säännöt.
Ns. helpot lapset luovat valheellisen kuvan kotikasvatuksen kaippivoipaisuudesta
29.04.2012 |
Lasten käyttäytyminen julkisissa tiloissa ja kyläilytilanteissa ovat tunteita herättävää seurattavaa, ja ihmisillä on taipumus tehdä nopeasti johtopäätöksiä mm. vanhempien hyvyydestä tai huonoudesta kasvattajina näiden ohi menevien hetkien perusteella. Ja mikäs sinä; kun vilkas lapsi repii tavaroita hyllyiltä alas kaupassa ja väsynyt äiti huutaa vieressä pähkinä punaisena painokelvottomia sanoja, on ensimmäinen ajatus että tuolla vanhemmalla ei ole homma hanskassa.
Se mitä monet eivät tunnu tajuavan, on se että ns. kasvatuksellisin keinoin (kielloilla, kehuilla, opastuksella, läsnäololla jne) ei voida korjata ”häiriökäyttäytymistä”, jos sillä on neurologinen perusta. Ja väitän, että näitä ongelmia ei riittävässä määrin tunnisteta edes perheneuvoloissa tai vastaavissa viranomaistahoissa. Lapsella voi olla esim. aistimusten tulkintaan liittyvää ongelmaa, joka vaikuttaa vireyteen ja laittaa lapsen hakemaan voimakkaita aistiärsykkeitä keinolla millä hyvänsä. Ja nämä lapset voivat tsempata päiväkodissa tai koulussa lähes normaalisti, mutta repsahtaa kotioloissa vaikeasti hallittaviksi.
Olen ollut kahvipöytäkeskustelussa, jossa duunikaveri, kahden tytön äiti, valitteli sitä, kun perheravintoloissa on leikkipaikkoja, kun ravintolaruokailun ideana on se että syödään rauhassa yhdessä ja keskustellaan samalla asioista. Että lapset tulisi opettaa tällaiseen mutta nämä leikkipaikat eivät tue tavoitetta. Tuntui pöyristyttävältä, kun oma poika oli tuohon aikaan aivan mahdoton vipeltäjä ja ravintolaruokailut olivat aina, leikkipaikkaa tai ei, hirveän raskaita kokemuksia, mutta joskus ne näiden leikkipaikkojen avulla jotenkin onnistuivat.
Oma tarinamme on lyhykäisyydessään se, että meillä on nyt kouluikäinen poika, jonka käyttäytymisestä olemme olleet huolissamme 1,5 vuoden iästä lähtien ja hakeneet ammattiapua kahden vuoden iässä jo ensimmäisen kerran. Perheneuvolat, psykologit ym kokeiltiin ja heidän viitekehys oli epäsuorasti tai suoraan se, että ongelma olisi vanhempien ja lapsen kommunikaatiossa ja rajojen asettamisessa jne jne.
Sittemmin, omien ahkerien nettitutkimusten ja parin tutkimusjakson jälkeen, löysimme oikeanlaisen toimintaterapian jossa on puolentoista vuoden ajan tehty duunia ja tulokset ovat olleet hämmästyttävät. Ja ongelma näyttäytyi erityisesti kotona, päiväkodilla ei ollut huolta ja ihan normaalissa ryhmässä oli, kaikin puolin tavallinen poika lähes kaikkien mielestä. Sukulaiset, jotka enemmän elämäämme ovat nähneet, ovat nähneet aikanaan pojan haastavuuden mutta eivät ole voineet syytä ymmärtää. Tuhma poika, varmaan monen mielessä käynyt. Ongelmaa on ollut tavattoman vaikea selittää perheen ulkopuolisille, eikä sitä ole yritettykään ellei ole ollut tarvis.. Rajusti pelkistettynä kyse on siitä, että aivot eivät tulkitse aistien välittämää tietoa samalla tavalla kuin ns. tavallisilla lapsilla. Tämä panee lapsen hakemaan aistimuksia tavoilla, jotka tekevät vanhempien arjesta vaikean. Terapian avulla pyritään luomaan ”uusia kytköksiä” aivoissa ja siten mahdollistamaan normaalimman käytöksen. Nyt menee hyvin.
Tämä tuli tänään mieleen, kun olin lasten kanssa liikenteessä eräässä lasten suosimassa nähtävyydessä ja huomasin ajatelleeni monta kertaa, miten helppoa meillä nykyään on ja millaista oleminen olisi esim. kolme vuotta aiemmin ollut.
Bottom line:
- haastavien lasten vanhemmat, vika ei ole aina teissä, vaikka parannettavaa varmaan aina löytyy. Kun on väsynyt ja ei saa selitystä oman lapsen poikkeavalle käytökselle, kattila kiehuu yli vanhemmillakin. Sosiaaliviranomaisten ja lääkäreiden tarjoamat analyysit ja adhd- ym diagnoosit voivat olla pielessä eikä niihin kannata nojata liikaa. Silti apua kannattaa hakea.
- helppojen lasten vanhemmat: se, mikä teidän arjessa toimii, ei toimi kaikilla. Ette välttämättä ole sen parempia kasvattajia kuin muutkaan. Iloitkaa toki arjen sujumisesta.
Ps. alkuun palatakseni, ei se lapsille huutaminen ole oikein, oli tilanne mikä tahansa!
Kommentit (54)
kannattaa tutustua Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoihin temperamentista ja sosiaalisuudesta... ehkäpä teidänkin lapsella on vaan ns haastava temperamentti joka sitten joutuu törmäyskurssille sekä teidän vanhempien että ympäröivän maailman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä että lapsi käyttäytyy huonosti, huutaa, tekee pahojaan tms.
Mutta siitä katson ihmisiä huonoiksi vanhemmiksi jos eivät puutu lapsen huonoon käytökseen ja edes yrittää lapsen ohjata käytöstä oikeaan suuntaan.
Näitäkin nimittäin on, kun vanhemmat eivät jaksa eväänsä liikauttaa kun Jamppa-Petteri menee kesken häissä kesken papin puheen alttarille juoksentelemaan tai Henna-Vehnänalkio rohmuaa kahvipöydästä 20 keksiä ja nuolaisee jokaista, mutta ei jaksa syödä. Ja vanhemmat istuvat vieressä perse penkissä eivätkä sano mitään.
Meillä toinen kahdesta pojasta on juuri kuvauksen kaltainen. Olemme tehneet paljon töitä sujuvan arjen puolesta, ja nykyisin (poika 7v) arki sujuukin melko mukavasti. Toinen poikamme on aivan eri maata. Olen onnellinen molemmista lapsistani, koska jos meillä olisi vain tämä "helppo" lapsi, olisin ollut varmasti paljon herkemmin neuvomassa muita vanhempia kasvatuksessa. "helpompi" lapsemme on myös antanut itsevarmuutta vanhemmuudellemme, joten ymmärrämme "haastavaa" poikaamme paremmin. Tsemppiä kaikille vanhemmille, joita lapsi/lapset eivät päästä helpolla!!
Toivottavasti moni lukee tämän ajatuksen kanssa ennen kommentointia.
yleistämään, ettei vanhemmissa olisi vika! Totta helvetissä on, 90% tapauksista on yksinomaan vanhempien vika. Useimmiten syynä on epävakaat kotiolot, vanhempien jaksamattomuus/curling-vanhemmuus tai muuten vaan kyvyttömyys lapsilähtöiseen kasvatukseen. Lapset ovat yksilöitä ja se, mikä sopii Jupiterille, ei välttämättä sovi Härälle. Silti täysijärkinen ja jaksava vanhempi saa kyllä lapsensa kasvatettua aikuiseksi ilman toimintaterapiaa tai ammattilaisten armeijaa. Ihan pärjää maalaisjärjellä, ei se rakettitiedettä ole. Huonoihin kotioloihin lapset reagoi kovin eri tavalla. Se on enemmän persoonallisuuskysymys Esimerkiksi tälläiseen perinteisesti huonoon (rikkinäiset suhteet, antisosiaalisuutta jne.) esimerkiksi aktiivisesta lapsesta tekevät häirikön ja hiljaisesta masentujan. Tai liian tiukka kuri tuhoaa aran lapsen, mutta sosiaalinen ja vilkas kestää sitä hyvin. Silti yhtä kaikki: Aivan älytön väite, että vanhemmat olisivat missään yleistyksen mittakaavassa syyttömiä kurittomiin kakaroihin.
Sen sijaan se on totta, että on MARGINAALINEN ryhmä huonosti käyttäytyviä lapsia, joilla ongelma on neurologinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta ja jos kaikki olisivat niin kuin keskimmäinen, luulisin oikeasti olevani tooosi hyvä kasvattaja. Lapsen kanssa voi keskustellen saada toivotun lopputuloksen jne. No, esikoinen täysin erilainen, joten tiedän, mihin kasvatuksella pystyy ja mihin ei. En silti kiellä, etteikö kasvatuksella olisi merkitystä ja eri lapsia pitäisi ehkä kasvattaa eri tavalla. Mutta äitinä olen tietynlainen enkä aina osaa/jaksa mukauttaa metodeja lapsen mukaan vaikka ehkä pitäisi.
käytökselleen, mutta itse uskon, että suurin osa huonosta käytöksestä on vanhempien kyvyttömyyttä kasvattaa lapsiaan.
Meidän esikoinen oli todella vilkas lapsi. Ei pahantekijä, mutta aina oli vauhti päällä ja tapahtui paljon. Toinen lapsi oli ylirauhallinen, mutta esikoisen takia meillä oli tosi tiukka kuria ja säännöllinen elämä. Lapsilla oli pieni ikäero ja siksi eri säännöt eivät toimineet.
Kolmas on myös touhukas, mutta hyvin kiltti. Hän ei tarvitse kovin tiukkaa kuria, mutta toki puutumme heti huonoon käytökseen. Ilman esikoistyttöämme olisin helposti lipsunut säännöistä ja käytös voisi olla nyt mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.
Sittemmin, omien ahkerien nettitutkimusten ja parin tutkimusjakson jälkeen, löysimme oikeanlaisen toimintaterapian jossa on puolentoista vuoden ajan tehty duunia ja tulokset ovat olleet hämmästyttävät.
Ongelmaa on ollut tavattoman vaikea selittää perheen ulkopuolisille, eikä sitä ole yritettykään ellei ole ollut tarvis.. Rajusti pelkistettynä kyse on siitä, että aivot eivät tulkitse aistien välittämää tietoa samalla tavalla kuin ns. tavallisilla lapsilla. Tämä panee lapsen hakemaan aistimuksia tavoilla, jotka tekevät vanhempien arjesta vaikean. Terapian avulla pyritään luomaan ”uusia kytköksiä” aivoissa ja siten mahdollistamaan normaalimman käytöksen. Nyt menee hyvin.
Mutta voihan olla, että nuo kytkökset ovat puutteellisia, koska niitä ei ole huonosta kasvatuksesta johtuen koskaan päässyt syntymään.
Meillä on 2 lasta, toinen vaikea ja toinen äärettömän helppo. Vaikea tekee vaikean joka asiasta, on kateellinen siskolleen ja ei kestä ollenkaan pettymyksiä. Hän on kiittämätön ja tuntuu ettei mikään riitä hänelle.
Toinen taas tottelee ja haluaa miellyttää kaikessa, varmistaa monesti että enkös ole kiltti, tottelevainen hyvä jne. Tänään oltiin kaupoilla ja yhtään ei kinunnut mitään. Kiitti kauniisti mukavasta päivästä ja pikkujutuista mitä sai.
Kotona isosisko nosti haloon tarra-arkista jonka sisko oli saanut. Itki ja raivosi kun hän ei saanut mitään (paitsi vaatteita ja oli isän kanssa pyöräretkellä, puistoissa ja ravintolassa syömässä)
Nämä kaksi sitten saavat toisistaan todella esiin nämä äärimmäisyydet. Oikeasti en tiedä kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan. Tässä kyllä koen että kasvatuksella olisi pakko jotenkin pystyä vaikuttamaan asiaan. Yritän kehua tätä ärhäkkää pienemmistäkin hyvistä asioista, toinen saa glooriaa ihan vaan olemalla paikalla ja hymyilemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasit kärjekkäästi. En sanonut että vanhemmat ovat aina syyttömiä kurittomiin kakaroihin. Olipa syy mikä tahansa, vanhempia voidaan tietysti pitää vähintään osasyyllisinä jos eivät hae apua. Varsinainen pointti oli se, että ns. kotikasvatus ei ole aina se syy ongelmiin ja toisaalta se, että näitä häiriöitä tunnistetaan huonosti. Avun hakeminen ei välttämättä auta jos ongelma on tunnistettu väärin.
Lisään vielä että toinekin lapsi meillä on, ja hänessä ei ole mitään yllä kuvaamaani erityisyyttä. Molemmat ovat tietysti rakkaita. Välillä vaan harmittaa, kun poika on dominoinut tahtomattaan perhe-elämäämme niin, että pikkusisko on ajoittain saattanut jäädä vähemmälle huomiolle.
Kuopuksemme, nyt 6 v on todelle kiltti ja suorastaan ujo tapaus. Viime kesänä mökkinaapurimme, jota emme tapaa kauhean usein, oli viikonlopun vierailumme jälkeen kysynyt äidiltäni onko pojallamme joku ylivilkkaus tms. taipumus. Äiti oli ollut aivan äimänä, koska oma kokemus lapsesta jo 5 vuoden ajalta oli ihan päinvastainen. Ilmeisesti pojalle oli tässä kohtaamisessa serkkunsa kanssa iskenyt joku show-vaihde tms. päälle ja oli syntynyt mielikuva hyvinkin vilkkaasta "adhd" lapsesta. Itse en ollut tuolloin paikalla ja se on ainoa kerta ikinä kun olen kuullut tällaista ja olin jopa suorastaan iloinen että tämä ujopiimä uskaltaa ja osaa siis myös vähän irroitella ja hölmöillä kun sopiva tilanne ja seura (mahtavan sosiaalinen serkkupoika) osuu kohdalle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmeen hyväjäytöksisiä tenavia!
Järjetöntä vastuunpakoilua väittää muuta!
riehuvia, huonokäytöksisiä lapsia, harvemmin myöskään uskonnollisissa piireissä, joissa kotikasvatus on tiukka.
Enkä suinkaan väitä, että tuo linja olisi se oikea, mutta sanonpa vaan, että kyllä lapsista hyväkäytöksisiä saadaan kasvattamalla.
Liika "ymmärtäminen" n myrkkyä vahvan temperamentin omaaville lapsille. Parempi olisi näyttää kaapin paikka jo pienenä....
Suosittelen Supernanny-sarjan seuraamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudessa koulussani oli tyttö, joka oli ns. "Tyttö Täydellinen". Hän oli hyvä kaikessa, käyttäytyi mallikkaasti, oli "uskottavat vaatteet", kaunis, kaikille ystävällinen, opettajien suosikki jne. Silloin hän ei ollut ystäväni ja muistan, kuinka kuvittelimme muiden tyttöjen kanssa, että hänellä on täydellinen koti ja vanhemmat jne.
Teini-iässä ystävystyin tytön kanssa. Ei kaikki ollutkaan niin kuin kuvittelin. Hänellä oli alkoholisti-isä ja äiti oli kylmä ja etäinen. Ilmeisesti hän yritti hakea jonkinlaista hyväksyntää tuolla täydellisellä käytöksellään. Teininä hän myös sairasti anoreksian.
riehuvia, huonokäytöksisiä lapsia, harvemmin myöskään uskonnollisissa piireissä, joissa kotikasvatus on tiukka.
Enkä suinkaan väitä, että tuo linja olisi se oikea, mutta sanonpa vaan, että kyllä lapsista hyväkäytöksisiä saadaan kasvattamalla.
Liika "ymmärtäminen" n myrkkyä vahvan temperamentin omaaville lapsille. Parempi olisi näyttää kaapin paikka jo pienenä....
Suosittelen Supernanny-sarjan seuraamista!
Kuinka monessa Afrikan kylässä olet käynyt tutkimusta tekemässä?
Ja "hyväkäytöksisyyteen" vielä: tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja. Monet meistä eivät halua alistaa ja musertaa lasta vain sen vuoksi, että he istuisivat hiljaa paikallaan.
Kehottasin vielä lopuksi tutkimaan supernannyn kasvatustapojen saamaa kritiikkiä. Osaat varmaan googlea käyttää kun tunnut tietävän niin paljon Afrikastakin.
itse 3 "helpon" lapsen äitinä pakko todeta että sen helponkin lapsen saa pilattua jos on omat kyvyt vähän hukassa. Kyllä lapsi on kotinsa kuva, ja lukuunottamatta niitä muutamia joilla on jokin neurologinen tm syy huonoon käytökseen, sanoisin kuitenkin että lapsi reagoi sellaisiinkin asioihin huonolla käytöksellä joita ei ehkä ihan heti tule ajatelleeksi: allergia, vaativa ilmapiiri, aikuisen oma sotkuinen mielentila, stressi. Luulen että suuri syy nykylasten häiriökäytökseen on liika sokeri, liika sähköinen viihde ja liian vähän unta, ulkoilua ja järkevää fyysistä toimintaa. Omat lapseni ovat jo murrosiässä mutta kyllä ne lapsuuden rajat, teot, terveellinen ruoka, riittävä uni ym näkyvät vieläkin, ei ole mitään ongelmia esim. päihteiden, koulun yms kanssa.
Voi myös olla että vanhempi joka yrittää olla niin kovin täydellinen vanhempi, aiheuttaa lapselle tunteen siitä ettei äidillä/isällä oikeasi ole homma hanskassa ja että tällainen vanhempi tiedostamattaan vaatii lastakin olemaan täydellinen.
Ap:n kirjoitus oli kyllä hyvä ja olen asian itsekin tiedostanut.
Voisitko kertoa hiukan enemmän tuosta terapiasta? Miten luodaan "uusia kytköksiä"? Mitä kotona tehdään?
riehuvia, huonokäytöksisiä lapsia, harvemmin myöskään uskonnollisissa piireissä, joissa kotikasvatus on tiukka.
Enkä suinkaan väitä, että tuo linja olisi se oikea, mutta sanonpa vaan, että kyllä lapsista hyväkäytöksisiä saadaan kasvattamalla.
Liika "ymmärtäminen" n myrkkyä vahvan temperamentin omaaville lapsille. Parempi olisi näyttää kaapin paikka jo pienenä....
Suosittelen Supernanny-sarjan seuraamista!
Kuinka monessa Afrikan kylässä olet käynyt tutkimusta tekemässä?
Ja "hyväkäytöksisyyteen" vielä: tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja. Monet meistä eivät halua alistaa ja musertaa lasta vain sen vuoksi, että he istuisivat hiljaa paikallaan.
Kehottasin vielä lopuksi tutkimaan supernannyn kasvatustapojen saamaa kritiikkiä. Osaat varmaan googlea käyttää kun tunnut tietävän niin paljon Afrikastakin.
näkee kasvatuksen alistamisena, ja toiselle juuri se, että lapset oppivat istumaan hiljaa ruokapöydässä ja nauttivat ateriasta muiden perheenjäsenten kanssa on merkki onnistuneesta perhe-elämästä.
Kaikilla perheenjäsenillä on hyvä olla, kun lapset eivät terrorisoi ja määrää, missä mennään, vaan ottavat huomioon myös muut perheenjäsenet.
Kasvattaminen on omassa mielessäni aivan eri asia kuin rankaiseminen ja alistaminen. Kasvattaminen alkaa hienovaraisella ohjaamisella, ja selvien rajojen asettamisella, siitä hetkestä lähtien kun lapsi tähän maailmaan syntyy.
Mitä tulee Supernanny-sarjaa, niin siinä ohjelmassa käsittääkseni seurataan juuri niiden perheiden arkea, joissa kasvatus on syystä tai toisesta epäonnistunut.
Voisitko kertoa hiukan enemmän tuosta terapiasta? Miten luodaan "uusia kytköksiä"? Mitä kotona tehdään?
Sensorisen integraation toimintaterapia on kyseessä. Googlettamalla löytyy tietoa asiasta. Kirjojakin löytyy: Tahatonta tohellusta on perusteos aihepiiristä ja toinen hyvä on Aistimusten aallokossa.
olen sellaisen helpon pojan äiti, mutta näkökulmasi avarsi minua.