seksi ei kiinnosta enää, annanko miehelle luvan mennä vieraisiin?

Haluan vaan olla rauhassa. Mieheni haluaa seksiä.

Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta, ja olen aina ollut sitä mieltä, että seksi on aivan turhaa.

Itse voisin elää koko elämäni ilman seksiä.

Juuri noilla sanoilla...

Noin ei voi kumpikaan elää.

ei oikein voi jatkua. erota emme kuitenkaan 'voi', kumpikaan ei suostu 'luopumaan' lapsista. siinä olisikin sitten vuosien oikeustaistelut edessä, siitä pitäisi kyllä mies varmaan huolen. ap

Noin ei voi kumpikaan elää.

niin kyllä voi ihan hyvin noin elää. Kun lapsi on 2v ja tilanne jatkuu voi ehkä miettiä onko järkeä. Pikkulapsivaiheessa PITÄÄ KESTÄÄ lasten vuoksi kenen mitäkin. Vain lapsen tasolle itse jäänyt itsekeskeinen hölmö kuvittelee et tuossa tilanteessa pitää erota jos elämä ei suju. Olen ehdottomasti sitä mieltä että pari vuotta on hyvä aika tarkastella tilannetta. Ero tuo perheeseen paljon stressiä ja se on kaikki pois lapselta. ? isä ehkä jää taustalle kokonaan. Koettakaa jaksaa. Tuo on poikkeustila ja menee ohi.

Mitä läppää täällä! "Erotkaa!" "Jos pihtaat, mies pettää tai jättää!"



Ei oo oikeutta pettää tai jättää jos toisella on halut hukassa.



Ja eiköhän se rakkaus oo isompi motiivi yhdessäololle kuin seksi.

Jos puhumme naisista ja seksuaalisuudesta, eräs asia, mihin erityisesti he syyllistyvät, on seksin käyttäminen aseena. Sillä jos mies ei ole täyttänyt naisen ehtoja - unohtanut jonkin asian, ei ole peseytynyt kunnolla tai ei ole täyttänyt osuuttaan suhteessa - voi vaimo kostaa miehensä laiminlyönnin kylmyydellään eli kieltäytymällä seksistä. Hän saattaa kääntää selkänsä miehensä seksuaalisille tarpeille ja kieltäytyä täyttämästä niitä.



Jos sinä naisena olet käyttäytynyt edelläolevalla tavalla, on sinun hyvä kuitenkin huomata, että teet väärin ja olet tottelematon Jumalalle. Sillä Raamatun selvä opetus on, että kumpikin puolisoista on velvollinen täyttämään toisen seksuaaliset tarpeet kuten 1 Kor 7:3-5 osoittaa. Itseasiassa sinä vaimona naimisiin mennessäsi menetät hallintavallan omaan ruumiiseesi, ja siksi sinun tulee myös käytännössä antaa se kokonaan miehellesi. Tämä sama on tietysti totta myös miehen kohdalla:







- (1 Kor 7:3-5) Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.



4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.



5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.







Toinen huomioitava asia on, että sinun tulisi oppia suhtautumaan "velvollisuutesi täyttämiseen" myös ilolla eikä vain alistuneesti, velvollisuudentuntoisesti ja hampaat irvessä. Moni mies kaipaa nimenomaan sitä, että heidän vaimonsa olisi aktiivisempi - joka voi merkitä esim. reagoimista mieheen sekä kosketuksia ja hyväilyä - sekä osoittaisi enemmän myönteistä ja iloista suhtautumista koko asiaan. On kyllä totta, että tämä aluksi voi olla vaikeata, mutta jos rukoillaan Jumalalta oikeata asennetta tähän asiaan, voi hän antaa sen ihmiselle.

seksiinkö teidän suhteenne perustuu?

tuolla jakso aiheesta

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=19420

Avioliitto sairastuttaa? (varoitus,

Kirjoittaja Valtteri45 » 20 Syys 2007, 10:43



Tänä vuonna on tainnut olla yksi kerta ja viime vuonna vähän harvemmin.



Niin, tuo ei ollut vitsi vaan osa parisuhdettani. Toivottavasti tästä jutustani ei tule liian pitkä, mutta yritän tiivistellä.



Kukaan ei mene haluttoman kanssa yhteen, en minäkään. Mutta miksi sitten tahti on tuo, kuten alussa kirjoitin? Tämä on näitä elämän suuria mysteerioita, joihin ei ole ratkaisuja, ei apua, ei selitystä. Elämä vaan menee joskus niin. Ja sitten siitä saattaa seurata liiankin paljon.



Elämä on ollut tavanomaista, lapsia, työtä, rakentamista, normaaleja perhehuolia, pieniä parisuhdekriisejä, siis kuten keskimääräisellä perheellä, jo yli 30 vuotta. Aika taviksia oletan olevamme.



80-luvulla oli pakko hakea apua. Seksi oli hankalaa, vaimo torjui 95% toiveistani, joskus varmaan syystäkin, mutta kun siinä ei ollut mitään logiikkaa. Viikkoja ilman että tiesi edes joskus saavansa. Sen myötä moni muukin asia alkoi puristaa. Vai tuliko muna ennen kanaa, en pysty enää vuosien jälkeen sanomaan. Mutta avioliittoleiri ratkaisi monta pulmaa. Vaimo tajusi vasta sitten, mikä merkitys seksillä on avioliitossa. Nyt hän ymmärsi miksi mies tahtoo sitä jo pelkästään fyysisenäkin tarpeena, ja tietenkin myös mikä merkitys sillä on miehelle ja parisuhteelle henkisellä tasolla.



Asia korjaantui muutamaksi vuodeksi. Ainakin siten että pari kolme kertaa kuukaudessa tiesin saavani, ja siksi anominen ja pyytäminen jäi minulta pois. Helpotti hirvittävästi. Ruinaaminen jos mikä alistaa miestä. Ja sen myötä parisuhde kukoisti, saatoin koskettaa vaimoani, pitää hyvänä ja hän tiesi että se ei tarkoita lisäodotuksia vuoteessa.



Mutta eihän tuo tietenkään merkinnyt hänelle halujen löytymistä. Se oli vain suostumista toisen haluun ja tarpeeseen. Ja minulle pettymystä... miksi en voi tyydyttää toista, miksi hän ei halua minua, mitä vikaa minussa on? Ei seksi joka toinen pyhäaamu ole kuitenkaan ratkaisu. Tai ei minulle ainakaan. Olen kai perfektionisti ja en tyydy osaratkaisuihin.



Purin pettymystäni töihin. Oli helpompaa olla alkuyö töissä kuin tulla haluttoman vaimon viereen nukkumaan. Toki 90-luvun lama teetätti hirveästi töitä, jotta yleensä edes pärjäsi markkinatilanteessa. Yrittäjän osa ei ollut helppo. Mutta paine muutokseen kasvoi ja kasvoi. Vaimo hautautui omiin töihinsä. Kun hän avasi kotona suunsa, niin tiesin varmasti mitä sieltä tulee; työasioita, työasioita, työasioita. Ja en lainaa tässä Häkämiestä.



Aloin tehdä matkatöitä, se helpotti montaa asiaa. Kotona vaimo suostui puhumaan kotiasioitakin, kun emme päivittäin tavanneet. Mutta minun henkinen yksinäisyys vaan kasvoi. Ja ymmärrätte varmaan mitä seurasi. Tietenkin mies tapaa tässä vaiheessa NAISEN, siis tutustuu vieraaseen naiseen. Naiseen joka kuuntelee, antaa huomiota, jolle saa purkaa huolensa ja murheensa. Hän kuunteli ja ymmärsi.



Hälytyskellot soivat omassa päässäni ja tajusin joutuvani upottavaan suohon. Vaimon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella haimme apua Perheasiainkeskuksesta. Toki en voinut kertoi vaimolle nurkan takana väijyvästä vaihtoehdosta. Toki mitään fyysistä ei ollut tapahtunut. Noh suudelmia kylläkin, mutta muusta kieltäydyin, koska tajusin sen vievän avioliiton suoraan kaksivaiheeseen purkukäsittelyyn käräjäoikeuteen. Ja vaimoni olisi varmaankin romahtanut henkisesti tässä vaiheessa.



Mutta mikään ei auttanut. Seksuaaliterapeutti ei löytänyt ongelmiimme ratkaisuja. Minä tein kaikkeni tuossa vaiheessa kotona ja parisuhteessa. Ja ehkä vaimonikin yritti. Mutta etsiä sitä, mitä ei ole koskaan tuntenut? Tuo aikaisempi lohduttaja sai tyytyä satunnaisiin puheluihin ja maileihin. Etsin tosissani apua! Vajaan vuoden kuluttua tajusin että mikään ei tule muuttumaan.



Romahdin. Täydellinen black out. Psyyke ei enää pysynyt pystyssä. Noh vaimo välitti kuitenkin minusta niin paljon, että toimitti valkotakkisten kanssa minut sairaalaan. Sille puolelle missä seinät ovat "pehmustettuja". Lepoa, sairausloma, kuntoutustukea. Ja töihin paluu parin vuoden jälkeen. Nyt vaimo oli huolissaan minusta ja terveydestäni. Siitä kiitos hänelle. Ja kyllä hän ymmärsi henkiset paineet ja ristiriidat, missä olin elänyt. Mutta vaiheet tuon NAISEN kanssa pysyivät omana tietonani. Ajattelin että ei minulla ole oikeutta kaataa sitä hänen niskaansa. Kestän itse omat hölmöilyni. Ja jos en kestä, niin omapahan on syyni.



Puoli vuotta tuosta ja ehdotin vaimolle sairastumisen vuoksi keskeytyneen parisuhdeneuvonnan jatkamista. Hänen vastauksensa oli selkeä... on meillä nyt tässä suurempiakin murheita hoidettavana. Menin moneksi päiväksi aika hiljaiseksi. Mitäpä tuohon oikein olisi voinut enää sanoa?



Lähes neljän vuoden kuluttua tuosta romahduksesta kirjoitin vaimolleni pitkän kirjeen. 30-40 sivua, siis pieni novelli. Purin siinä hänelle vaiheitani, kriisejäni ja käsitykseni siitä miksi olin siinä tilanteessa. Hän murtui, itkikin, ehkä tajusi jotain mitä sisälläni oli tapahtumassa ja oli jo tapahtunut. Samaan aikaan yritykseni palata töihin kävivät yhä tuskaisemmiksi, en enää pystynyt niihin. Masennus sai yliotteen.



Muutama viikko tuon kirjeen jälkeen palasi kylmyys vuoteeseen. Ja muutenkin parisuhteeseen. Vaimon vei työ mennessään ja minä jäin yksin. Parahdin tuskani ulos ja sitten räjähti pommi, josta en enää ole toipunut. Vaimo kertoi äitinsä ainoana ohjeena olleen avioliittoon, että "miehellä on suuret halut ja vaimon tehtävä on hillitä niitä". Toki hän jatkoi että ei hän ole halunnut niin toimia, mutta ei ole pystynyt muuhunkaan. Ja jotain hän jatkoi löytyneestä seksuaalisuudestaan ja että hän ei siihen minua tarvitse. Tarkkaan en enää tuota viestin loppuosaa kuullut tai ymmärtänyt, niin sokissa olin.



Meni pari kuukautta. Tuo vaimon tokaisu kaikui päässäni jatkuvasti ja tajusin tulleeni petetyksi. Miksi hän ei kertonut tuota asiaa silloin kun olimme hakemassa parisuhdeapua. Tai miksi hän ei kertonut tuota minulle silloin kun kriisit alkoivat ahdistaa. Tai oikeastaan, miksi hän ei kertonut tuota minulle ennen avioliittoa, jotta olisin voinut etukäteen tajuta mitä voisi olla odotettavissa. Seurusteluaikana hän ei (kuten en minäkään) tahtonut pysyä "housuissaan". Mikään silloin ei viitannut siihen, mitä oli tulossa. Näyttelikö hän silloin, ehkä. Tai sitten seksuaalinen puoli havahtui hänessä eloon, mutta katosi heti tavoiteltuun avioon pääsyn jälkeen.



Parin kuukauden jälkeen olin toista kertaa psykiatrisella. Nyt siellä meni monta viikkoa. Ja päälle pitkä sairausloma, kuntoutustuki ja lopulta sairaseläke. Paljastin tällä sairaalakeikalla jotain avio-ongelmista ja loppuhaastattelussa osastonhoitaja suositteli minulle ja vaimolleni hakeutumista uudelleen parisuhdeneuvontaan. Minä kieltäydyin ehdottomasti. Vaimo olisi kai halunnutkin, mutta minulle tuli mitta täyteen. Ei enää yhtään pettymystä tai joudun psykoosiin ja loppuelämäkseni holhottavaksi.



Tänä vuonna on tainnut olla yksi kerta ja viime vuonna vähän harvemmin. Tuokin kerta olisi minun puolestani voinut jäädä väliin. Se oli kai vaimon puolelta enemmänkin testausta siitä, että toimiiko minulla vielä alakerta. Toimiihan se. Ja joskus tarvitaan käsitöitä, jotta suurin fyysinen paine helpottaa. Mutta henkinen orpous siinä vain syvenee.



Niin eroko? Mielestäni seksin puutteen vuoksi ei pitäisi erota. Periaatteessa. Okei, ymmärrän että on monia perusteltuja syitä avioeroon. Seksikin voi olla sitä. Mutta minun periaatteisiini se ei kuulu. Eikä tuo vaimokaan ole sitä ehdottanut ongelmiimme. Nyt sitten odotellaan elämän ehtoopuolta Reinot jaloissa ja sitä kultaista vanhuutta kiikkustuolissa. Noh, tein HS:n deadline-testin ja kuolema näköjään odottaa minua jo muutaman vuoden kuluttua. Pääsyynä sairaudet, jotka masentumisen myötä sain itselleni.



Voiko seksin puutteeseen kuolla? Voi, joko masentumisen ja oman käden kautta. Tai sitten hitaasti kiduttaen, kuten minä. Katkerako? En mielestäni. Elämä vaan joskus menee toisella tapaa kuin sen itse oli suunnitellut. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Terveys ei palaa. Töihin en enää kykene puuttuvan keskittymiskyvyn ja olemattoman stressin sietokyvyn vuoksi. Ja parisuhdekaan ei enää tästä voi koskaan muuttua siksi, millaiseksi avion alussa sen kuvittelin tulevan.



Säälipisteitä? kiitos ei!



Valtteri 45

Haluan vaan olla rauhassa. Mieheni haluaa vähintään kerran päivässä seksiä.



Ehdotin jo vuosia sitten, että hän hankkii rakastajattaren. Kuvittelin, että se olisi vastaus hänen seksin tarpeeseensa.

Mieheni vastasi saman tien, että ei hän vain seksiä halua vaan hän haluaa seksiä juuri minun kanssani. Että häntä ei kiinnosta seksi jonkun muun kanssa, vaan hän haluaa seksiä minun kanssani.



Ratkaisu oli meillä lopulta se, että suostun seksiin kolme kertaa viikossa vaikka ei kiinnosta pätkääkään. Joten mieheni joutuu vetämään käteen neljä kertaa viikossa.

Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, ja olen aina ollut sitä mieltä, että seksi on aivan turhaa.



Monesti mietin, miksi en juossut karkuun ja lujaa kun jo seurusteluaikana kävi selväksi, että mieheni tarvitsee seksiä vähintään kerran päivässä.

Itse voisin elää koko elämäni ilman seksiä.

ennenpitkää ja pettää/lähtee. Jos annat luvan kanssa mennä voi jäädä sille tielleen jonain päivänä. Mutta ilmankaan ei voi pitää itsellään.



Nyt noi tietty on hormoonihuuruja mutta kyllä mun mielestä joku kompromissi olisi parempi. Eli vaikkei aina haluttaisikaan voi suostua toisen mieliksi ja voihan ne halut siinä touhutessa herätäkin?? Käsihoitoa, suuhoitoa, rakastelua - saatko tarpeeksi hellyyttä mieheltäsi herättämään haluja??

yksi ongelma, kun mies ei koskaan koske ilman ajatusta seksistä. harmi kun en alussa sitä ymmärtänyt..no, ei nyt voi katuakaa mitään kun kaksi ihanaa lasta on kuitenkin...mutta kyllä se on rasittavaa kun joskus haluaisi halata mutta se johtaa aina ärsyttävään hiplailuun...huoh..ap

voit varautua siihen, että lähtee sit kokonaan toisen matkaan. Saattaa löytää sellaisen joka haluaa ja vielä rakastuakin siihen toiseen.

Luonto määrää, että sinun pitää nyt pitää jälkeläinen hengissä eikä pyllistellä urokselle. Jutelkaa miehen kanssa!