Lapsi ei kerro ongelmistaan
Mitä pitäisi tehdä, kun 6v lapsi ei kerro mikä on hätänä? Usein jos esim. loukkaa itsensä, niin ei kerro ja jos on pahaolo tms., niin ei kerro.
On ihan erilainen kuin veljensä, joka kertoo heti kaiken. Onko tuo vain luonnekysymys vai mitä? Todella turhauttavaa, kun saa aina lypsää irti, että mikä on hätänä.
Kommentit (7)
On juuri tuollainen, että menee yksin haavojaan nuolemaan. Olen ajatellut, että onko kasvatuksessa mennyt joku pieleen, mutta mielestäni yhtä lämmöllä ollaan kasvatettu kuin veljensäkin, joka asioista kertoo...
ap.
sama aihe, sillä meillä myös tyttö 6v eskarilainen ei kerro mielellään jos jokin on pielessä. Joskus jos osaa vetää oikeasta narusta, niin saa jotain selville.
Minulla on myös huono omatunto, että olenko tehnyt tai sanonut jotain väärin, että hänestä on tullut sellainen. Pikkuveli 4v on taas erilainen.
Onko lisää kokemuksia / kommentteja aiheesta?
hän ei jotenkin osaa kertoa. Hänen mielenliikkeitään on vaikea tulkita ja hänestä on vaikea saada irti vastauksia. Ikään kuin lapsi luisuisi sormieni lävitse.
Toinen tyttö meilläkin on erilainen, eli kertoo ja on jotenkin läpinäkyvä. Hän on myös luonteeltaan hyvin samanlainen kuin minä, joten häntä on helppo ymmärtää puolesta sanasta. Toisin on siskon kanssa - en välillä tajua häntä ollenkaan ja kieltämättä se ahdistaa/pelottaa. Joskus tulee mieleen, onko hänellä jotain kamalia salaisuuksia tai joutuuko hän elämässään vaikeuksiin.
Monesti käy niin kun lapsi kertoo jostain vaikka mitä on tehnyt väärin/pahaa niin vanhemmat alkavat nuhtelemaan ja tulevat vihaiseksi. Siitä lapsi oppii ettei kannata kertoa.
Meillä tehty niin, että on pienestä pitäen sovittu lasten kanssa, et jos ovat tehneet jotain pahaa niin jos tulevat itse asiasta kertomaan niin heille ei suututa. Lapsi siis tulee luokse ja sanoo suoraan, et muistat kai äiti et meil on se sopimus et jos kerron jotain niin et suutu ja minä sanon muistavani ja muistutan taas että en suutu. Sitten lapsi saa vapaasti kertoa asian ja minä vain kuuntelen. Olen ajatellut sen niin, että siihen ei enää motkotusta tarvitse koska lapsi tietää jo itse että väärin on tehnyt. Haluaa vain synninpäästön koska omatunto kolkuttaa. Tämä mahdollistaa sen et lapsi uskaltaa aina kertoa asiansa.
Hyvä pointti edellinen kirjoittaja!
voi olla luonnekysymys, voi olla, että vanhemmat tarkoittamattaa ovat muokanneet lapsen luonnetta sellaiseksi, ja voi olla ihan tosiaan vanhempien syytä, vaikka kuinka mielestään on tehnyt kaiken oikein.
Se, että on kohdellut kahta lasta samalla tavalla ei ole mikään tae, että he toimivat samalla tavalla, koska ovat voineet kokea saman kohtelun hyvin eri tavalla. Ja siihen että lapsi sulkeutuu kuoreensa eikä kerro ei tarvita välttämättä kuin yksi puolihuolimaton kommentti, vaikka naapurin Liisasta, joka on vaikuttanut lapseen sillä tavalla. Olennaista on auttaa lasta nyt tuntemaan, että voi kertoa mitä vaan ja myös auttamaan sanottamaan niitä asioita. Joskus lapsi ei kerro, koska ei tiedä miten aloittaa tai ei osaa tuoda asiaa oikealla tavalla esiin.
Itse olin lapsena samanlainen, joku vaisto sitä kai käski tuskan tullen mennä yksinäisyyteen haavoja nuolemaan ja peittää kivut muilta. Tämä koski sekä fyysisiä loukkaantumisia että esim. vuosia jatkunutta koulukiusaamista josta en koskaan kertonut vanhemmille enkä kellekään muulle.
Ymmärrän kyllä että voi olla ongelma jos lapsesta joutuu arvailemaan onkohan hän esim. kipeä tai satuttanut mutta toisaalta, eiköhän tuonluontoiset yleensä ole aika sitkeää ja itsevarmaa väkeä näin hyvänä puolena, sellaisia jotka uskovat etät minä itse pärjään.