kuin helppoa on huonon parisuhteen jälkeen löytää hyvä?

up

ja kohdalle sattuessa meinasin menettää sen hyvän omaa tyhmyyttäni, kun kyynisyys oli kasvanut jo niin suureksi. No onneks mies oli sitkeää sorttia ja nyt ollaan oltu yhdessä 6 vuotta joista naimisissa 3 vuotta :)

Ymmärrän, että defenssit iskee pintaan, jos on itse vaihtanut lennosta uuteen mieheen, mutta tuo kakkonen vastasi kyllä niin osuvasti ja niin totta.



Mulla itselläni myös ero harkinnassa, kun tuntuu, ettei yhteiselo vain suju vaikka päällään seisoisi. Mies on tyytyväinen, mutta minä en enää jaksa. Silti suurin helpotus ajatuksissa on siinä, että saisi vain olla rauhassa ja ilman miestä. Tottakai kaipaan parisuhdetta ainakin tällä hetkellä toisaalta, mutta olen varma, että se oikea tapa olisi olla yksin. Ja aivan totta: vain siten kunnolla "tutustua itseensä", niinkuin tuotta mainittiin. Toisen läsnäolo kuitenkin muokkaa omaa käytöstä ja ajattelutapaa, ja pitää huomioida toinen. Ja vanhoista huonoista tavoista eroonpääsy voi sekin olla vaikeaa.



Olen varma, että surutyö on pitkällinen, koska aina kun eron mahdollisuus tulee konkreettisesti eteen, hirveältähän se tuntuu, mutta yhteiselämä toisen kanssa on niin raastavaa ja aito rakkaus toisen persoonaa kohtaan on hukassa.



Eli olisihan se helppoa, jos voisi vain suin päin sännätä toisen lohdutettavaksi tästä ilman surun häivääkään, mutta jos ihmisellä on tunteet, ei se taida onnistua. Onhan pitkään suhteeseen panostettu niin paljon joka osa-alueella, ja uskottu, yritetty, eletty monen monta erilaista elämäntilannetta jne. ja ennen kaikkea saatu hyvääkin varsinkin silloin aikoja sitten. Mutta ihmiset muuttuu ja joskus toisen persoonaakin (ja sen parantumattomia ongelmakohtia) alkaa ymmärtää kunnolla vasta vuosien päästä.



t. toinen, jolla n. 15 vuoden suhde takana

Kyllähän surutyölle on oltava tilaa, mutta ei minusta kyllä voi sanoa, että joka välissä olisi uudelleen opeteltava tuntemaan itsensä. Kyllä ihminen voi myös ihan täydellä syyllä kokea, että tuntee itsensä varsin hyvin.



Itselläni oli useita seurustelusuhteita takana, vaihtelevin sinkkujaksoin, kun lopulta löysin elämäni miehen. En tosiaan jäänyt jahkailemaan; elämänkokemusta ja itsetuntemusta oli mielestäni jo ihan kivasti. Nyt olemme olleet naimisissa n. 14 vuotta, enkä tähän mennessä ole vielä huomannut mitään haittoja siitä, että aloitin tämän suhteen 4 kk edellisen loppumisen jälkeen. Mutta epäilemättä tämä on suurta itsepetosta ja olen oikeasti tosi onneton:-).



Eri asia jos olisin tuolloin eronnut esim. vasta ensimmäisestä suhteestani ja ollut itsetuntemuksessa muutenkin täysi keltanokka; silloin olisikin ollut syytä pysähtyä miettimään.

Kyllähän surutyölle on oltava tilaa, mutta ei minusta kyllä voi sanoa, että joka välissä olisi uudelleen opeteltava tuntemaan itsensä. Kyllä ihminen voi myös ihan täydellä syyllä kokea, että tuntee itsensä varsin hyvin. Itselläni oli useita seurustelusuhteita takana, vaihtelevin sinkkujaksoin, kun lopulta löysin elämäni miehen. En tosiaan jäänyt jahkailemaan; elämänkokemusta ja itsetuntemusta oli mielestäni jo ihan kivasti. Nyt olemme olleet naimisissa n. 14 vuotta, enkä tähän mennessä ole vielä huomannut mitään haittoja siitä, että aloitin tämän suhteen 4 kk edellisen loppumisen jälkeen. Mutta epäilemättä tämä on suurta itsepetosta ja olen oikeasti tosi onneton:-). Eri asia jos olisin tuolloin eronnut esim. vasta ensimmäisestä suhteestani ja ollut itsetuntemuksessa muutenkin täysi keltanokka; silloin olisikin ollut syytä pysähtyä miettimään.

No minä eroaisin ekasta suhteesta jos eroaisin...eli loputon aika sinkkuvuosia olisi edessä näköjään. =(

löytää itsensä ja oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin on?! Sen jälkeen on mahdollista löytää hyvä parisuhde.



Se, että miettii erotessaan jo seuraavaa, ei johda mihinkään pitkäikäiseen.

löytää itsensä ja oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin on?! Sen jälkeen on mahdollista löytää hyvä parisuhde.

Se, että miettii erotessaan jo seuraavaa, ei johda mihinkään pitkäikäiseen.

mutta jos eroa on prosessoinut jo monta vuotta itsekseen..

ap

Itse olen ollut eläissäni 3:ssa pitkässä parisuhteessa, ja tullut jätetyksi kolme kertaa. Olen ollut joka suhteen välissä vuosia sinkkuna, nyt jo 6 vuotta edellisen jälkeen, mutta eipä löydy mitään. Alkaa jo toivo mennä, 40 ikävuotta alkaa tulla mittariin ja edelleen vanhapiika.

sillä, että olet jo prosessoinut ainoastaan valmistelee sinua erokriisiin.



Ero on aina raskas ja aikaa vievä prosessi, johon kuuluu monien käytännön asioiden järjestelyjä; muun muassa lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sopiminen sekä omaisuuden jako. Energiaa tarvitaan myös tilanteen jäsentämiseen ja sen suremiseen, että parisuhteessa epäonnistuttiin.



Ero on aina pieni kuolema, vaikka olisit kuinka valmis. Joudut käymään nämä tunteet läpi vielä sata kertaa: kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyntä.



Niin kauan kun olette olleet yhdessä, jaa se kahdella ja tiedät kuinka kauan suunnilleen kestää hyväksyä se, että perheenne hajoaa.



-2

Itse olen ollut eläissäni 3:ssa pitkässä parisuhteessa, ja tullut jätetyksi kolme kertaa. Olen ollut joka suhteen välissä vuosia sinkkuna, nyt jo 6 vuotta edellisen jälkeen, mutta eipä löydy mitään. Alkaa jo toivo mennä, 40 ikävuotta alkaa tulla mittariin ja edelleen vanhapiika.

yksin ei hyvä olla kuitenkaan...

ap

sillä, että olet jo prosessoinut ainoastaan valmistelee sinua erokriisiin.

Ero on aina raskas ja aikaa vievä prosessi, johon kuuluu monien käytännön asioiden järjestelyjä; muun muassa lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sopiminen sekä omaisuuden jako. Energiaa tarvitaan myös tilanteen jäsentämiseen ja sen suremiseen, että parisuhteessa epäonnistuttiin.

Ero on aina pieni kuolema, vaikka olisit kuinka valmis. Joudut käymään nämä tunteet läpi vielä sata kertaa: kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyntä.

Niin kauan kun olette olleet yhdessä, jaa se kahdella ja tiedät kuinka kauan suunnilleen kestää hyväksyä se, että perheenne hajoaa.

-2

pitäisi sinkkuna olla. Ou mai god!!

ap

olin yksin 10 vuotta pientä sutinaa lukuunottamatta ja tapailin muutamaa todella häiriintynyttä miestä. Nyt olen seurustellut vuoden ja ei minulla ole vieläkään mitään kiirettä minnekään.



Nyt osaan olla yksinkin... vaikka mies on ihana!



-2

sillä, että olet jo prosessoinut ainoastaan valmistelee sinua erokriisiin.

Ero on aina raskas ja aikaa vievä prosessi, johon kuuluu monien käytännön asioiden järjestelyjä; muun muassa lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sopiminen sekä omaisuuden jako. Energiaa tarvitaan myös tilanteen jäsentämiseen ja sen suremiseen, että parisuhteessa epäonnistuttiin.

Ero on aina pieni kuolema, vaikka olisit kuinka valmis. Joudut käymään nämä tunteet läpi vielä sata kertaa: kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyntä.

Niin kauan kun olette olleet yhdessä, jaa se kahdella ja tiedät kuinka kauan suunnilleen kestää hyväksyä se, että perheenne hajoaa.

-2

Älkää nyt kukaan vaan tuommoisia älyttömiä yleissääntöjä noudattako ja pilatko elämäänne odottaessaj otain ihme vuosimäärien täyteentuloa...

Eiköhän se kannata mennä vaan omien tuntemusten mukaan. Itse uskon myös, että siinä uudessa suhteessakin pystyy kyllä prosessoimaan myös vanhan suhteen asioita, eli jos itsestä tuntuu että haluaa suhteen ja sopiva löytyy, siitä vaan. Jos jää odottelemaan jotain mystistä täydellisen eheyden tilaa niin voi joutua odottamaan hautaan asti.

Erosssa menee, vähintään vuosi, mieluummin kaksi! Suruaika on normaalisti 3–5 vuotta eron jälkeen. Itselläni se kesti 5 vuotta, ja nyt olen mielestäni valmis uuteen suhteeseen. Suurin moka, jonka eronneet tekevät on se, että surutyö jää tekemättä, ja seuraukset no ne tiedetään. Eli viedään kaikki painolasti edellisestä suhteesta seuraavaan ja käsittelemättä jäävät juuri ne asiat, jotka johtivat siihen ensimmäiseen eroon.

Erosssa menee, vähintään vuosi, mieluummin kaksi! Suruaika on normaalisti 3–5 vuotta eron jälkeen. Itselläni se kesti 5 vuotta, ja nyt olen mielestäni valmis uuteen suhteeseen. Suurin moka, jonka eronneet tekevät on se, että surutyö jää tekemättä, ja seuraukset no ne tiedetään. Eli viedään kaikki painolasti edellisestä suhteesta seuraavaan ja käsittelemättä jäävät juuri ne asiat, jotka johtivat siihen ensimmäiseen eroon.

Mä tiedän miksi huono suhde loppuisi. Koska se olisi huono. Turha itseä syytellä toisen virheistä tai teoista. Ei toisesta ole vastuussa vaan vaan itsestään. Virhe olisi ollut mennä yhteen väärän henkilön kanssa ja se tapahtunut jo nuorena sinisilmäisenä. Niin ja siitä on kasvettu ja paljon. Miten se nyt olisi painolastina toisessa suhteessa jos edellinen kerran huono? Jos löytäisi vaikka heti hyvään miehen mihin en itse usko mutta jos. En ymmärrä että pitää vuosia olla sinkkuna vastoin tahtoaan.

Mut ehkä vaan tarkoitettu parisuhteeseen.

ap

sillä, että olet jo prosessoinut ainoastaan valmistelee sinua erokriisiin.

Ero on aina raskas ja aikaa vievä prosessi, johon kuuluu monien käytännön asioiden järjestelyjä; muun muassa lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sopiminen sekä omaisuuden jako. Energiaa tarvitaan myös tilanteen jäsentämiseen ja sen suremiseen, että parisuhteessa epäonnistuttiin.

Ero on aina pieni kuolema, vaikka olisit kuinka valmis. Joudut käymään nämä tunteet läpi vielä sata kertaa: kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyntä.

Niin kauan kun olette olleet yhdessä, jaa se kahdella ja tiedät kuinka kauan suunnilleen kestää hyväksyä se, että perheenne hajoaa.

-2

Erosssa menee, vähintään vuosi, mieluummin kaksi! Suruaika on normaalisti 3–5 vuotta eron jälkeen. Itselläni se kesti 5 vuotta, ja nyt olen mielestäni valmis uuteen suhteeseen. Suurin moka, jonka eronneet tekevät on se, että surutyö jää tekemättä, ja seuraukset no ne tiedetään. Eli viedään kaikki painolasti edellisestä suhteesta seuraavaan ja käsittelemättä jäävät juuri ne asiat, jotka johtivat siihen ensimmäiseen eroon.

tiedän monia eronneita jotka ovat aloittaneet suhteen aika lailla samantien tai jopa edellisen suhteen aikana ja oikein hyvin on mennyt uudessa parisuhteessa. Miehissä näitä on vielä enemmän kuin naisissa, naiset tuppaavat uskomaan kaikenmaailman lässyterapeutteja ja jäävän vatvomaan asioita loputtomiin.

että kun tuntee itsensä, pystyy aidommin kohtaamaan toisen ihmisen.



ja ero on kriisi, myös jättäjälle, usko nyt vaan!

tiedän monia eronneita jotka ovat aloittaneet suhteen aika lailla samantien tai jopa edellisen suhteen aikana ja oikein hyvin on mennyt uudessa parisuhteessa. Miehissä näitä on vielä enemmän kuin naisissa, naiset tuppaavat uskomaan kaikenmaailman lässyterapeutteja ja jäävän vatvomaan asioita loputtomiin.

minä taas tiedän monia lennossa vaihtaneita, joiden kakkosliitto on päättynyt (tosin vuosien jälkeen) täsmälleen samanlaisella tavalla kuin ensimmäinen. eli käsittelemättä on asioita jäänyt.

Erosssa menee, vähintään vuosi, mieluummin kaksi! Suruaika on normaalisti 3–5 vuotta eron jälkeen. Itselläni se kesti 5 vuotta, ja nyt olen mielestäni valmis uuteen suhteeseen. Suurin moka, jonka eronneet tekevät on se, että surutyö jää tekemättä, ja seuraukset no ne tiedetään. Eli viedään kaikki painolasti edellisestä suhteesta seuraavaan ja käsittelemättä jäävät juuri ne asiat, jotka johtivat siihen ensimmäiseen eroon.

Heti eron jälkeen pelkäsin yksinäisyyttä niin että toivoin päätyväni uuteen suhteeseen pian, mielellään heti. Kuvittelin myös kuten ap että eron prosessoiminen ennen eroa riittäisi asian käsittelemiseen.

Tein kuitenkin hyvän päätöksen opetella elämää ilman parisuhdetta. Nyt erosta on kulunut jo 5 vuotta ja tuntuu että vasta nyt alan olla päässyt siitä yli ja saavuttanut asian lopullisen hyväksymisen. Olen tottunut itsenäisyyteeni niin että en kaipaa tai tarvitse enää parisuhdetta.

Suosittelen yksinoloa jokaiselle eronneelle, niin vastenmieliseltä kuin ajatus siitä aluksi tuntuukin.