Miksi äidit eivät voi koskaan poiketa rutiineista?

ajatuksesta tai se ainainen omatunto perheen yhteisestä ajasta. itse olen jo viisastunut (olen käyttänyt noita selityksiä) ja tiedän et lapset ja mies eivät kuole parin tunnin poissaoloon.Tällaista se vaan on...

lähinnä päiväuniin.



Meillä toisen lapsen kohdalla piti pitää tarkkaan kiinni päiväunista. Jos hän ei niitä saanut nukkua, tai hän heräsi ennen aikojaan, tai hänet piti herättää - auta armoton sitä huutoa. Huusi jopa tunnin putkeen pää punaisena.

Eli päiväunet olivat se rutiini, josta emme voineet poiketa silloin kun hän oli vauva (alle 2 v). Toinen lapsi ei taas häiriintynyt, tapahtui päiväunille ihan mitä tahansa.

Tämän huutavan lapsen kohdalla on myös ollut tosi tärkeä pitää kiinni siitä, että lapsi saa kunnon ruokaa. Samasta syystä. Toinen voi taas olla vieläkin koko päivän suurinpiirtein syömättä häiriintymättä yhtään.



Minä en niinkään pidä kiinni rutiineista, mutta kykenen ymmärtämään tilannetta, että monena peräkkäisenä päivänä on ylimääräistä menoa. Seurauksena on päälle kaatuva pyykkivuori, kun sitä pesee illalla, niin ei ole kiva tietää joutuvansa valvomaan tavallista pidempään, että saa pyykin ripustettua.

Jos ei ehdi tehdä sitä makaronilaatikkoa etukäteen, niin voi monta päivää joutua syömään heikosti, kun ei ole aikaa tehdä ruokaa tai edes käymään kaupassa. Omatunto alkaa kolkuttaa, kun lapset syövät kalapuikkoja ja kananugetteja päivästä toiseen, kun ei kotoa muuta löydy.

Meinasin kirjoittaa, etta en ymmärrä kyllä sitä, joka pitää siivouksesta kiinni, mutta keksin sittenkin esimerkin. Jos tiedän, että huomenna tulee vieraita ja koti on kamalassa kaaoksessa. Niin sitä ei voi muuttaa tämän päivän menoja yhtäkkiä ja jättää siivoamatta. Joskus on nukuttavakin.

Oliko tarpeeksi vakuuttavia selityksiä?

Totuus olisi ollut se, että ei vaan huvita lähteä minnekään. Viikot on yhtä hulinaa, minä töissä, mies ehkä iltavuorossa, lyhyet illat, asioita hoidettavana ja pakollisia menoja... Viikonloput on meillä perheen yhteistä aikaa, jos vain mitenkään onnistuu. Miehellä on usein viikonloppuisin pelireissuja ja ne jäljelle jäävät vapaat viikonloput vietetään kyllä tiiviisti yhdessä. Perheenä voimme kyläillä ja käydä kaupungilla ja tapahtumissa, mutta yksikseen en halua mennä. En, koska sitä yhteistä aikaa on niin vähän. En, vaikka siinä menisi vain kaksi tuntia. Ehkä myöhemmin kun lapset on isompia niin lähden helpommin, mutta en nyt. Ja keksin tekosyitä, sillä se " haluan olla perheen kanssa" ei meinaa mennä läpi. Niin se vaan on. Perhe on minulle nyt ykkönen.

ettekö te toiset halua tavata ystäviänne koskaan? Mulla on parikin sellaista ystävää, joita en ole tavannut vuoteen, ja heiltä kuulee aina nämä kootut selitykset. Sitten kuitenkin samaan hengenvetoon valittavat, että kun on niin tylsää, kun ei ole vuoteen ollut kuin töissä ja kotona. Siksi minäkin ihmettelen, että haittaako se, jos totutut kuviot menevät pariksi tunniksi sekaisin kerran vuodessa?

Todellakin vaihtelu on aina tervetullut ja mies kyllä hoitelee lasten päiväunet sun muut sillä aikaa kun minä olen poissa.

Vierailija:

lähinnä päiväuniin.

Meillä toisen lapsen kohdalla piti pitää tarkkaan kiinni päiväunista. Jos hän ei niitä saanut nukkua, tai hän heräsi ennen aikojaan, tai hänet piti herättää - auta armoton sitä huutoa. Huusi jopa tunnin putkeen pää punaisena.

Eli päiväunet olivat se rutiini, josta emme voineet poiketa silloin kun hän oli vauva (alle 2 v). Toinen lapsi ei taas häiriintynyt, tapahtui päiväunille ihan mitä tahansa.

Tämän huutavan lapsen kohdalla on myös ollut tosi tärkeä pitää kiinni siitä, että lapsi saa kunnon ruokaa. Samasta syystä. Toinen voi taas olla vieläkin koko päivän suurinpiirtein syömättä häiriintymättä yhtään.

Minä en niinkään pidä kiinni rutiineista, mutta kykenen ymmärtämään tilannetta, että monena peräkkäisenä päivänä on ylimääräistä menoa. Seurauksena on päälle kaatuva pyykkivuori, kun sitä pesee illalla, niin ei ole kiva tietää joutuvansa valvomaan tavallista pidempään, että saa pyykin ripustettua.

Jos ei ehdi tehdä sitä makaronilaatikkoa etukäteen, niin voi monta päivää joutua syömään heikosti, kun ei ole aikaa tehdä ruokaa tai edes käymään kaupassa. Omatunto alkaa kolkuttaa, kun lapset syövät kalapuikkoja ja kananugetteja päivästä toiseen, kun ei kotoa muuta löydy.

Meinasin kirjoittaa, etta en ymmärrä kyllä sitä, joka pitää siivouksesta kiinni, mutta keksin sittenkin esimerkin. Jos tiedän, että huomenna tulee vieraita ja koti on kamalassa kaaoksessa. Niin sitä ei voi muuttaa tämän päivän menoja yhtäkkiä ja jättää siivoamatta. Joskus on nukuttavakin.

Oliko tarpeeksi vakuuttavia selityksiä?

alunperin ajattelin arkea, mutta huomansinkin nyt, etta kyse on viikonlopusta. No, joo, on se mies kotona viikonloppuna. Ruokaa hän ei osaa tehdä (paitsi paistaa niitä kalapuikkoja) ja vaatteita en anna pestä (riski liian suuri).



Kaipa nämä kaikki ovat tekosyitä. Jos ei huvita lähteä, niin sitten keksii näitä. Sitten on näitä, jotka eivät kykene lähtemään nopealla varoitusajalla, vaan tarvitsevat varoituksen hyvissä ajoin. Ja sitten on vielä näitä, joiden miehet eivät anna lähteä...Syitä aina on, ja vielä enemmän tekosyitä.

Itsekin joskus naureskelen näille rutiineihin sidotuille äideille, mutta mutta.... Olen sen huomannut että itse pääsen paljon vähemmällä kun teen asiat saman kaavan mukaan.



Kyllä mä totta kai käyn silloin tällöin ystävien kanssa ulkona: elokuvissa, syömässä tms. Mutta varsinkin kun kuopus oli vielä imetysiässä, niin en lähtenyt iltaisin klo 18 jälkeen mihinkään. Esikoisen pystyi jättämään isälle, koska söi myös pullosta. Kuopus oli toista maata: pulloa ei huolinut ja koko ajan klo 18-21 oli rinnalla. Mies olisi ollut helisemässä naama punaisena ja nälkäisenä huutavan pojan kanssa ja itsellä olisi ollut edessä repaleinen yö, kun ilta olisi jo ollut huono. En ehdoin tahdoin halunnut itseäni tuohon tilanteeseen asettaa.



Ja nyt kun poika on jo isompi en halua sekoittaa päiväunirymiä. Isosisko ei välittänyt rytmeistä mitään, kaupassa tai muualla pystyi käymään milloin vaan. Veikka jos ei nuku silloin kun on tarve niin kiukuttelu on valtava. Säästän siis itseäni siltäkin ja en päiväuniaikaan lähde mihinkään.

Mulla on äitiystävä joka monesti pyytää suurin piirtein samana päivänä, ja sitten olisi lähdettävä melkein heti . Usein olen lähtenytkin kunhan tieto tulee ajoissa, hienoa jos olisi viikkokin aikaa.. Jotenkin vaan haluan että päiväohjelma on aamulla selvä ja mulle tuottaa stressiä jos pitää yhtäkkiä alkaa vaihtamaan kaikki suunnitelmat. Sitä paitsi nautin kotonaolosta sellaisina päivinä kun koko perhe on kotona.

Muutenkin on hulinaa ja kiirettä ympäri viikon, ei vält. kaipaa mitään ylim. menoja eikä oikeen kehtaa sanoo et ei huvita lähtee mihinkään.

puhuvat usein, että olisipa kiva lähteä jonnekin ilman lapsia, elokuviin, kahville, näyttelyyn tms. kun eivät kukaan käy koskaan missään. Sitten kun alan ihan oikeasti kysyä, että sovittaisiko päivä, kukaan ei haluakaan enää lähteä mihinkään, kun menee oma arki sekaisin. Tottavie se menee minullakin, onhan itsellä suuri perhe, mutta ei sillä ole väliä, piristäähän se kummasti, jos saa jonkun ystävänsä kanssa jutella ihan rauhassa edes kerran puoleen vuoteen. En minäkään ihan tunnin varoitusajalla halua lähteä, mutta jos menon tietää jo viikkoa etukäteen, eikös niitä ruokia voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana ja pyykit pestä samoin pois, valmistella sitä lähtöä hiukkasen. Ei kai pari tuntia kenenkään päätä voi sekoittaa???

minne mennään ? mies on vielä tunnin kotona ennenkuin lähtee töihin, joten tässähän ehtis päiväoluella tai -kaffella käydä ? missä asut ap ?

:-)