En enää ollenkaan kadehdi nuorempia ja kauniimpia!
En olisi uskonut, mutta nyt puolivälissä neljääkymmentä olen alkanut tajuta, millaista seksi voi oikeasti olla!
Olen aivan liian lihava, minulla on järkyttävät raskausarvet, enkä mitenkään muistuta seksin papitarta.
Mutta salarakkaani kanssa olen kokenut sellaista intohimoa ja halua, että alan tajuta, etten nuorena ymmärtänyt seksistä mitään. Onneksi en ole enää parikymppinen, silloin ulkomuodosta ja kasvojen säilyttämisestä huolehtiminen olivat päällimmäisenä! Kaiken avain on kai tässäkin suhteessa se, että minä olen miehen silmissä täydellinen, en joudu peittelemään itseäni tai halujani.
Yllättäen olen huomannut nauttivani myös lievästi väkivaltaisesta seksistä... oih...en tiennyt, että minussa on tällainenkin puoli.. Onneksi sallin itselleni tämän syrjähypyn, minulle aukeni kokonainen maailma!
jotka sivusuhteilla etsivät pönkitystä itsetunnolleen. Huono itsetunto saattaa tietenkin olla myös puolison syytä, esim. ap:n oma mies lienee ollut " vähemmän arvostava" vaimoaan kohtaan.
Onneksi minun mieheni pitää minua kauniina, ihanana ja haluttavana naisena, ja kertoo sen minulle usein. Ei todellakaan ole tarvetta salarakkaille!