Tupakoitsijat ovat jatkuvasti poissa työstä flunssien vuoksi
Olen nyt seurannut vuoden ajan tätä hoitoalan työpaikassani. Tupakalla käyvillä on selkeästi enemmän flunssia. Nuhaa, yskää, kurkkukipua johon joskus liittyy myös kuume. Ovat poissa työstä 4-8 kertaa vuodessa tämän vuoksi.
Ei tupakoitsevat ovat harvoin pois. Ehkä 1-2 flunssaa vuodessa.
Kommentit (19)
Olen ainoa keski-ikäinen nainen töissä, joka polttaa. Ei yhtään sairaslomaa kolmeen vuoteen. Yksi sikalentsu oli mutta silloinkin tein etänä kiireisimmät. Yksi norminuha vuodessa mutta se ei estä työntekoa mitenkään.
Tiesitkö ettei se sinulle kuulu pätkääkään kuka on pois, kuinka usein on pois ja minkä.
Tuollaisesta kyylästä ilmoitin meillä kerran ja varoituksen sai niin, että heilahti.
Itse olen työssä, jossa hyvin harvat polttavat, mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että ihan tämä oma fysiologia on syynä. En siis tupakoi, mutta saan helposti flunssia ja kun ne iskee, ovat minulla myös "vakavampia" kuin normi-ihmisillä. Syynä on liimakorvat edelleen näin aikuisena.
työpaikassani olen ollut 10 vuotta, enkä kertaakaan poissa flunssan takia. 2 mahatautia olen sairastanut ja yhden angiinan tänä aikana.
Kyllä, tupakoitsijat ovat enemmän poissa työpaikoilta. Piste. Tupakoitsijat tulevat kalliiksi työnantajalle. Piste.
http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/hyvinvointikunta/savuton%20kunta…
Juu juu, niin tulevat ylipainoisetkin, mutta tässä puhutaan nyt tupakoitsijoista.
Ei tupakointi tee ihmisestä huonoa työntekijää.
Itse olen harvoja tupakoivia toimihenkilöitä tässä konttorissa ja taisin olla ainoa, joka ei ollut edellisen flunssa-aallon takia sairaslomalla. Miksikö? Koska syön hyvin, ulkoilen ja pidän muuten huolta kunnostani. Olen todella harvoin sairas.
Tilastollisesti hyvä onnesi silti tuskin kestää koko työuraasi. Keuhkoahtaumatautia odotellessa.
Itse olen harvoja tupakoivia toimihenkilöitä tässä konttorissa ja taisin olla ainoa, joka ei ollut edellisen flunssa-aallon takia sairaslomalla. Miksikö? Koska syön hyvin, ulkoilen ja pidän muuten huolta kunnostani. Olen todella harvoin sairas.
Meillä tupakoimattomilla huomattavasti enemmän sairaslomapäiviä.
Milloin flunssaa,mahatautia,kuumetta tms.En todellakaan ole ap:n kanssa samaa mieltä.
Meidän työpaikalla tämä näkyy selkeästi poissaolojen syynä. Joukossa on toki muutama tupakoija jotka eivät ole pois työstä, mutta flunssaoireet kuuluvat ympäristöön. Enkä väitä ettei osa ei tupakoitsevista ole saikulla myös jatkuvasti. Omalla työpaikalla on yksi tälläinen, jonka syynäkyllä laiskuus tulla töihin.
ap
Toinen saikku olikin sitten vuonna 2009 ja silloin oli mennyt selkä, 15 vuotta olen ollut työelämässä.
T:Jatkuvasti saikulla makaava tupakoitsija.
Kyllä, tupakoitsijat ovat enemmän poissa työpaikoilta. Piste.
Aivan, mä poltan ja just olin sairaslomalla kun murtui käsi. Kai se sitten johtui tupakoinnista..? Flunssa on viimeksi ollut kai kolmisen vuotta sitten.
...että he taitavat OIKEASTI uskoa, ettei tupakoinnilla ole terveysvaikutuksia. Eli he eivät ymmärrä sitä, että vaikka juuri nyt oma terveys olisikin ihan ok, hyvä onni ei välttämättä kestä loppuikää. Kyllä, jokaiselle tulee ennen pitkää sairauksia ja kuolemakin on kokolailla vakio, mutta onhan se sata ja tuhat kertaa todistettu, että tupakoitsijoille niitä tulee enemmän. Ja tässä tapauksessa kyse on omasta valinnasta.
Hieno homma, ettei teillä nyt ole mitään sairauksia. Toivon, että tilanne jatkuukin niin. Mutta on täysin todennäköistä, että loputtomiin tuo tilanne ei tule jatkumaan noin. Oma isänikin oli töissä ilman sairauksia pari vuosikymmentä ja röökasi kuin korsteeni. Sitten se hyvä onni loppui - kerralla.
Ei tupakointi tee ihmisestä huonoa työntekijää.
Itse olen harvoja tupakoivia toimihenkilöitä tässä konttorissa ja taisin olla ainoa, joka ei ollut edellisen flunssa-aallon takia sairaslomalla. Miksikö? Koska syön hyvin, ulkoilen ja pidän muuten huolta kunnostani. Olen todella harvoin sairas.
Meidän työpaikalla tämä näkyy selkeästi poissaolojen syynä. Joukossa on toki muutama tupakoija jotka eivät ole pois työstä, mutta flunssaoireet kuuluvat ympäristöön. Enkä väitä ettei osa ei tupakoitsevista ole saikulla myös jatkuvasti. Omalla työpaikalla on yksi tälläinen, jonka syynäkyllä laiskuus tulla töihin. ap
kuka on pois ja mistä syystä eikä varsinkaan onko hän tupakoitsija vai ei.
Toki jos olet esimiesasemassa, sinulla on nämä tiedot saatavailla ja nähtävästi tiedot tarkkaan kuka teillä tupakoi ja kuka ei.
Ja vaikka sinulla on ne tiedot saatavilla et saa kategorisoida ihmisiä henkilökohtaisten asioiden takia.
Mihin sä tätä tilastotietoa käytät?
t. 4
Siis tokihan kaikki työntekijät noudattavat samanlaista ruokavaliota, harrastavat saman verran liikuntaa, käyttävät saman verran alkoholia, kärsivät saman verran stressistä ja nukkuvat kaikki saman verran? Silloin voit vetää johtopäätöksiä yhden yksittäisen tekijän (tupakointi) perusteella.
Poltan mut flunssaa en sairasta kuin hyvin hyvin harvoin. Edes keuhkoputken tulehdusta mulla ei ole ollut koskaan,mutta niillä jotka ei polta niitä tuntuu olevan.
Flunssa mulla joskus harvoin kun olen kesälomalla ja sehän ketuttaa..joskus menee vuosia ettei edes yhtä räkätautia.
kunnon diagrammi-esityksen. Näytät sitten johdolle miten asiat ovat!
Muutama saikkutykki on noin 20 henkilön työyhteisössä, ja nämä eivät tupakoi. Muuten kyllä valivalivalittavat aina jostain.