Ystäväpari fantasioissa
Vietämme paljon aikaa ystäväperheen kanssa, yleensä lapset ovat mukana, mutta joskus pääsemme ulos tai pienelle lomalle myös neljästään ilman lapsia.
Tämän pariskunan mies kerran yllättäen kehui saunassa lihaksiani, tatuointejani ja lopulta kaluni kokoa. Myöhemmin samana iltana olimme yhdessä ravintolassa ja jäimme hetkeksi rouvan kanssa kahden, hän siirsi vaivihkaa paitaansa alemmaksi ja toi muhkeat rintansa paremmin esille, keskustelun lomassa rouvan käsi vaelteli "vahingossa" reidelläni. Toisella kertaa rouva sanoi useamman viinilasin jälkeen koko porukan kuullen, että tykkäisi kovasti, jos "painaisin kunnolla". Kaverini vaimo on ulkoisesti oman puolisoni vastakohta, lyhyt ja todella kurvikas, oma vaimoni on pitkä ja hoikka, jopa poikamainen.
Eräänä iltana sitten kaverini tunnusti (useamman tuopin jälkeen), että minä olen ollut pariskunnan fantasioiden kohde jo pidemmän aikaa. Samalla ymmärsin monien katseiden ja kommenttien merkityksen paljon paremmin.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? En ole kaverini vaimoa himoinnut, enkä nytkään himoitse, mutta jostain syystä tilanne saa minut todella kuumaksi. Haluaisin vain jakaa tämän vaimoni kanssa ja tehdä tästä jollain tavalla osan myös meidän fantasioitamme.
Ehkä vaimonikin jotain arvaa, mutta en ole aivan varma, että miten hän suhtautuisi asiaan. Pelkään , että mustasukkaisuus astuisi mukaan kuvioon, enkä haluaisi menettää ystäviämme, lapsemme ovat saman ikäisiä ja viihtyvät myös mainiosti keskenään. Joskus taas epäilen, että naiset keskenään ovat jakaneet fantasiansa jo kauan sitten.
Tutuista ihmisistä fantasioiminen on tosiaan kiihottavaa... Tyttöystäväni näki kerran mökkireissulla kaverin kulkevan alasti uimaan, huomasin katseen viipyvän isolla kalulla ja illalla kysyin, tykkäsikö hän katsella tuota isoa kyrpää. Rakastelimme kiihkeästi ja myöhemmin olen usein kuiskinut tyttöni korvaana tuosta mahtavasta kalusta. Tästä innostuneena myös tyttöystäväni alkoi puhua minulle ystävättärensä isoista tisseistä, joista myös itse kiihottuu. "Saisinpa nuolla sun spermat Ellin isoilta tisseiltä, imeä sen nännejä ja nuolla niiden väliä". Tyttöystäväni myös tietää minun runkanneen Ellin vessassa hänen rintaliivejään (E-kuppi) nuuhkien, samaan aikaan tytöt joivat kahvia olohuoneessa. Kivoja fantasioita, mutta ei tulisi mieleenkään toteuttaa niitä.