Miksi en kelpaa puolisolleni, en ole koskaan
ollut tyyppiä kaunis tai hoikka kuin malli, ajauduimme vaan saman katon alle jostain syystä?
Olen aina hoitanut kodin, lapset jo nyt isoja, laitan ruan, siivoan teen kaikki, hän tekee oman ammattinsa työt, minun on silti nämä työt tehtävä, vaikka olen sairas, mies ai pyyyyytämättä maton reunaan kiinni ota, siis vanhanaikainen tyyli.
En kelpaa sänkyyn, koska olen ylipainoinen, mutta paikat on tiukat, kaksi sektiota takana, olisin jollekkin herkkua, mutta uskolisena vaimona olen tätä katsellut jo monta vuotta.
Miksi miehet on niin vaativaisia aisen ulkomuodon suhteen, siitä on kaikki kiinni, ja vaikka laihdutus onnistuisi yli odotusten, en silti olisi miehen kaipaama kolmekymppinen, odotanko vielä, vai laitanko hänet itse huolehtimaan itsestään täysin?
Kommentit (4)
Joillakin miehillä vaan on isoja ongelmia itsensä kanssa, eikä niille mikään riitä. Eivät osaa olla onnellisia siitä mitä on, vaan haluavat aina enemmän.
Vika ei ole sinussa vaan miehessäsi.
miehen passaaminen alkaakin olla kivikaudelta, itse en saa mitään, ei edes huomata, ylikään ei pääse kävelemään.
Mutta joo, miks jatkaa tällaista, ihan totta!
onnellisempi yksin. Jospa antaisit itsellesi luvan olla onnellinen.
Eli jätä se sika, ansaitset parempaa.
hyvä ihminen.Vai tiukka olet,no sekään ei kuule useimmiten riitä,niin kuin ei se laihdutuskaan.
Kysy itseltäsi mielummin miksi olet hänen kanssaan?