Pikku siskoni

Pikku siskoni, vajaa vuoden vanha, sairastui keuhkokuumeeseen. Lääkäri

kävi lähes päivittäin. Äitini ja mummoni valvoivat vuoro öin vauvan

vieressä. Hänet oli nostettava ylös yskänpuuskan tullessa ja pidettävä

vatsallaan, jotta lima valuisi ulos. Eihän hän vielä osannut sitä sylkeä

suustaan, vaan olisi tukehtunut siihen paikkaan. Lääkäri oli illalla

käydessään sanonut yön olevan ratkaisevan. Äiti tuli viereeni nukkumaan

ja mummo valvoi. Heräsin tunteeseen, että joku tuli huoneeseen. Katselin

pimeässä huoneessa ympärilleni ja silloin sängyn päätyyn osui valoja.

Siihen ilmestyi valkea enkeli. Hän sanoi: Tyttö paranee. Viipyi vielä

hetken ja oli sitten poissa. Taputin äidin kättä. Kerroin näkemästäni,

mutta äiti torui, hän halusi vain nukkua. Aamulla kuume oli laskenut ja

vauva nukkui rauhallisesti. Joskus saattoi rinnasta vielä kuulua

rohinaa. (Nainen, n. 80).



Tekijä ei voi jättää tämän yhteydessä mainitsematta, että hän noin 23

vuotta takaperin näki muutaman lapsen, jonka voi asettaa kaikkein n. s.

riisiruntelemain eduskuvaksi. Hän oli jo pienestä pitäin luiston

muunnosten kautta rumentunut mitä surkuteltavimmaksi, eikä kyennyt 9

vuotiaana edes kävelemään. Lapsi oli kuitenkin viisas ja ajatteleva

tyttö, jonka vanhempina oli – veli ja sisar!



Isoisä.



Isoisä oli tullut vanhksi. Hän makasi tavallisesti uunin päällä. Kerran

hän ei enää jaksanut nousta uunin päällä. Pikku Eero, joka oli tuvassa,

rupesi nauramaan.



Häpeä, Eero. Se ei ole naurun asia, että isoisä on vanha ja heikko.

Mutta se on paha, että pojanpoika on nuori ja tuhma.





Ruokarukous.



Kädet ristiin liittäin sua rukoilemme, sydämestä kiittäin eessa einehemme.



Siunaa joka muru, armas antajamme. Poista puute, suru, köyhyys kodistamme.



Monta joutui lasta mieron taipaleelle, tulkoon taivahasta tarpeet

myöskin heille.





Isäni sai sydänkohtauksen. Noin kahden päivän kuluttua tapahtuneesta

mummini soitti äidilleni. Hän kertoi nähneensä kaksi pelottavaa unta

isästäni ja kysyi, miten isäni jakselee. Mummini asui hyvin kaukana,

emmekä olleet kertoneet isän sairauskohtauksesta knellekkään. (Nainen)



Tämä kertomani tapahti pikkusiskolleni. Olimme menettäneet mummumme

aivan äskettäin. Pikkusiskoni oli tuolloin noin 2-vuotias. Eräänä

päivänä ollessamme ulkona hän sanoi äidilleni: "Mä nään mummon tuol

taivaalla". Sen sanottuaan hän oli kuvaillut mummun ulkonälöä hyvin

tarkasti. (Nainen).



Olin joitakin vuosia sitten korjaamassa autoani kotipihallani. Yhtäkkiä

havahduin siihen, että käyttämäni kulkmahiomakone pysähtyi. Tutkittuani

asiaa tarkemmin huomasin, että rippilahjaksi saamani ristiriipus oli

jäänyt laikan ja rungon väliin. Onneksi, sillä en ollut lainkaan

huomannut, kuinka lähellä koneen terä oli poskeani. (Mies).



Tyttäreni ollessa 3-vuotias hän juoksi eräänä päivänä minun ja isänsä

luokse kertoen, että Make-setä tulee kohta kylään. Ihmettelimme, mistä

hän voi sen tietää. Samassa huomasimme, että kyseinen mies todellakin

kaarsi autolla pihaamme. Hän on tyttäreni kummisetä, mutta ei ole

vieraillut luonamme mitenkään säännöllisesti, tai usein. (Nainen).



Perheeseemme syntyi poika syyskuussa 1965. Lapsen ollessa muutamaa

päivää vaille puolivuotias hän sairastui ripulimyrkytykseen ja joutui

sairaalaan. Sairaus alkoi illalla noin kello 23. Menetimme hänet tasan

vuorokauden kuluttua. Pestessäni häntä illalla puin hänelle valkoiset

potkuhousut ja valkoisen nutun. Sanoin miehelleni: "Katso, lapsi on kuin

enkeli ja kuitenkin hänet otettiin meiltä pois". En tiedä, miksi sanoin

näin. Poika oli ollut aina terve, nauravainen ja hyvin kehittynyt. Hän

oli jo ottanut ensi askeleensakin. Kolmen viikon kuluttua lapseni

kuolemasta enkeli tuli luokseni. Asuimme silloin pienessä

omakotitalossa. Näon enkelin kiertävän talomme ja astuvan sisälle

ulko-ovesta. Sillä oli yllään pitkä, valkea vaate, mahtavat siivet ja

kullanväriset hiukset. Enkeli sanoi: "Älä itke, lapsesi on hyvä olla".

Sen sanottuaan enkeli poistui ovesta häviten jonnekin. Tämä kokemani

olen muistanut jo 40 vuotta ja uskon vahvasti enkeleiden olemassaoloon.

En osaa sanoin kuvailla, kuinka ihana tuo näky oli. (Nainen).



Viime marraskuulla kysyi muuan huolestunut äiti minulta neuvoa 13

kuukaiden vanhalle turmeutuneelle pojalleen, joka aina viiden

kuukautisesta saakka oli tehnyt itsensä syylliseksi itsesaastutukseen.

Asiaa koetettiin heti. Niin pian kun poika oli käynyt seljälleen,

viskasi hän paikalla todellisen intohimon haltioissa oikean reitensä

vasemman yli, kihnuttaen siten niiden välissä olevaa kalua kunnes se

alkoi kangistua, hengitys käydä kiihkeämmäksi, posket punottaa ja katse

saada omituisen jäykän, kiiltoisen ilmeen. Poika näytti, samoin kuin

vanhempansakin (isä koulunopettaja) terveeltä ja reimakalta eikä hänessä

tutkittaessakaan löytynyt mitään sairaaloisuuden merkkejä. Suolikaisia

ei ollut huomattu ulostuksessa eikä niissä mikroskoopillakaan voitu

huomata niitten munia. Käytettyä bromikaalia muutamia viikkoja, hävisi

taudintaipumus.





Tunnen erään rakastettavan vanhan rouvan, joka vaikka hän olikin

kakhdeksankahdeksatta vuoden ikäinen, yhä omaa kaikki terveyden ja

hilpeän mielialan siunaukset oikein käytetyn elämän hedelmänä. Näiden

seikkain puheeksi joutuessa, sanoo hän: "Rouva tohtorinna, mikä on syynä

siihen, että tyttäreni Jane, Rebecka ja Mary Ann eivät jaksa tehdä

mitään? Heidän isänsä ei koskaan ollut kipeä. Oma terveyteni ja voimani

ovat olleet kaikkein ihmettelyn aiheena. Kolme tytärtäni eivät kykene

yhteensä toimittamaan sitä, minkä minä heidän ijällään tein yksin.

Nyajan tytöt eivät kelpaa miksikään. Kun minä heitä kannoin, toimitin

säännöllisesti jokapäiväiset askareeni, lypsin lehmät, valmistin voita

ja juustoa. Sen lisäksi keritsin lampaani, pesin villat, karttasin ja

kehräsin ne, kudoin ja neuloin niistä vaatteita. Jaksoin astua

kaksipeninkulmaisen taipaleen kirkkoon. Unta sain aina mainiosti ja

ruokahaluni oli oivallinen. Huonosti olisi meidän arvatenkin käynyt, jos

olisin ujunut aamupuvussa ja tohveleissa, ahtaen apteekin

tavaraa vatsaani niinkuin tyttäreni nyt tekevät"? Jumala siunatkoon

häntä, tuota hyvänsuopaa vanhusta! Juuri sentähden että hän raatoi

liiallisesti, hänen tyttärensä eivät voineet vetää hänelle vertoja. Hän

riisti heiltä heidän perintönsä, haaskaamalla elinvoimansa kuluttavassa

työssä ja hänen asemestaan lapset saavat kärsiä äitinsä

ymmärtämättömyydestä.



Seuraelämän lukuisiin huvituksiin antautuva nainen riistää yhtä suuressa

määrin kuin ylenmäärin työtä tekevä lapseltaan sen elinvoiman. Hän käy

huveissa vaatetettuna pukuun, joka kaikin puolin on ristiriidassa

luonnon vaatimusten kanssa, oleskelee huonosti tuuletetuissa huoneissa,

ottaa osaa sulamattomista ruuista valmistettuihin ilta-aterioihin ja

vaivaa siten hermostoaan viimeiseen asti. Vaikka hän on väynyt, heikko

ja vaivaantunut kuluttaa hän siitä huolimatta seuraavan päivän käymällä

vieraissa ja vastaanottamalla vieraita ja päättää päivänsä teaatterissa

taikka oopperassa. Jos ennen aikainen synnytys ei tästä seuraa, niin

kuinka kumminkaan järjellinwn nainen saattaa odottaa, että hänen

lapsensa sellaisissa oloissa voipi tulla elinvoimaiseksi ja väkeväksi?

Kukoistava terveys on lapsen oikea perintö. Voi sitä isää tai äitiä,

joka lapseltaan riistää tämän sen oikeudellisen perinnön!



Eräänä aamuna minut kutsuttiin erään herra B:n, hilpeän ja varakkaan

liikemiehen vaimon luo. "Rouva tohtorinna, - minun tietoni eivät riitä,

olen pakotettu kääntymään ylemmän aukrotiteetin puoleen". "Minkä

ttaudinmäärityksen olette tehneet"? "Viisikuukautinen hermotaudillisten

kohtausten seuraama raskaus, hän on entisestään isosti muuttunut,

muuttunut ärtyisäksi, oikulliseksi ja juroksi; häntä vaivaa unettomuus

ja hän on kiukkuinen lapsille ja ja palvelijoille". Tämä ei ole

mitenkään harvinanen kohtaus. Rouva B. asui komeassa kolmekerroksisessa

uhkeasti kalustetussa talossa. Kaikki oli upeata jka ylellistä. Hänen

vartalonsa oli hento ja heikko, erittäin herkkä kaikenlaisille

vaikutuksille. Hänen lapsensa olivat eloisia, meluavia ja sangen

vaateliaita. Siinäkös hälinätä ja hätiköivää sekamenoa ne myöhäiden

aamiaisen perästä pääsivät lähtemään kouluun. Saapuessani äidin luo, oli

hän hillitsemättömän itkunpuuskan vallassa ja nähtävästi syvästi

murheellisena. Tartuin hänen käteensä kysyen: "Mikä teidän on, lapsi

raukka"? "Voi; soisin pääseväni itsestäni, elämä ei ansaitse elämistä".

"Älkää puhuko niin. Sanokaa minulle kaikki, niin saamme nähdä eikö

vaivanne ole huojennettavissa". Keiltämötöntä on, että taakka oli liian

painava hänen voimilleen, vaikka hän olikin rakastettu vaimo. Hänen

irlantilainen kyökyrinsä, vaikka muuten lansas ja kelvollinen, oli

tavattu siitä, että hän jakeli talon varoja eräälle kipeälle

ystävälleen. Toisen palvelijan luona kävi joka ilta ihastelima, joka

viipyi niin kauvan hänen luonansa, ettei hän jaksanut tehdö askareitaan

seuraavana päivänä. Rouva oli sen vuoksi ärtyisä ja kärty lapsille ja

huolimaton töissään. Nuorimalle lapselle oli juuri tulossa hampaita ja

se kaipasi hoitoa läpi vuorokauden. Vaikka häntä ympäröi kaikki

mukavuus, jonka hellä rakkaus voipi keksiä, vaivaantui hän kumminkin

liiaksi. Myöhemmin samana päivänä tuli hänen miehensä luokseni. "No,

mikä on teidän taudinmääräyksenne, rouva tohtorinna", hän kysyi. "Hän on

vaivaantunut yli moimainsa; hänen hermostonsa on kuittiin

kulunut". "Vaan saahan hän niin paljon apua kuin koskaan haluaa eikä

hänen itsensä tarvitse tehdä mitään". "Aivan niin; mutta sen

parantamiseksi, joka hänet on kuluttanut, ei ole mitään tehty. Ei kukaan

kykene äidin sijaa täyttämään. Lapset ovat tulleet liian taajaan. Hän on

tunnollinen äiti, joka tahtoo antaa joka lapselle huolellisen hoidon. Ja

siihen vaaditaan, että talous on erinomaisen hyvin järjestettu.

Voidakseen menestyksellä hoitaa taloutta, niin että kaikki nykyajan

parannukset on otettu varteen, siihen kysytään sotapäällikön ja

valtiosihteerin yhdistetyt kyvyt". "No mitä säädätte, rouva tohtorinna"?

"Viekää hänet pois koko paikkakunnasta". "Minne"? "Joko hänen äitinsä

luo tahi johonkin hygieeniseen laitokseen, taikka ettö ehken - joka

olisi paljoa parempi - voisi hankkia itsellenne vähäistä lomaa ja

matkustaa hänen kanssaan. Se virvoittaisi häntä suuresti. Pankaa toimeen

toinen häämatka; sallikaa hänen nähdä ja kuulla sitä, minkä häntä enin

miellyttää ja saatte nähdä että palkintonne on oleva

runsas". "Tosiaankin! En vielä koskaan ole tullut ajatelleeksiaa siltä

kannalta. Taidatte todella olla oikeassa. Ensi viikolla voin päästä

vapaaksi. Hänen äitinsä tulee siksi aikaa lapsia hoitamaan. Se sopii

mainiosti".



Kuva 4: Kovasti epämuodostunut vajaasydäminen päätön (kaksois)epäsikiö

Heidelbergin kokoelmista.

Kuva 40: Epäsikiö, jolla sydänalan seuduilta riippuu epätäydellinen

loisruumis raajoinen.

Kuva 65: Epäsikiö, jonka molemmat alaraajat ovat sulautuneet toisiinsa

parittomaksi epämuodostuneeksi raajaksi; värttinäluu puuttuu kummastakin

yläraajasta.



Kun pikkulapsi on ulkona.



Ensin on meidän tutkittava, koska lasta saa viedä ulos. Meidän kylmässä

ja raa´assa ilmanalassamme ei nimittäin ole syytä jyrkästi vaan määrätä:

joka päivä vuoden ympäri, niinkuin Tanskassa ja etelämaissa. Täällä on

meidän ensin tarkastettava ilmaa. Vastasyntynyttä lasta ei meillä saa

pitää ulkona, ennenkuin se on tottunut ulkoilmaan ensi alussa jonakin

lämpimänä kesäpäivänä sekä sittemmin jokaisena kauniina päivänä niin

myöhäiseen talveen kuin mahdollista. Mutta useimmissa paikoissa medän

kylmässä maassamme on lapselle parempi, jos pidetään sitä hyvästi

tuuletetuissa huoneissa, kuin jos sitä kuljetetaan ulkona. Jos ilma on

jääkylmä ja raaka, niin eivät lapsen hennot sisäelimet sitä siedä,

vaikka sen pieni ruumis olisikin ulkonaisesti hyvin suojattu. "Emmehän

voi pukea vaatteita limakalvojen päälle", on eräs lääkäri sanonut. Eräs

tunnetuimmista lastenlääkäreistämme sanoo: "Enemmän kuin 5-6

pakkasastetta Celsiusta (4 R.) ei juuri ole hyvä pikkulapselle". Ha hän

lisää: "Krtistiaanilaisilla on vanha sääntö: niin kauan kuin lumi pysyy

sulamattomina Egebertin vuorella, niin kauan ovat pikkulapset pidettävät

sisässä". Ikkunan ulkopuolelle kiinnitetty lämpömittari on hyvä turva,

mutta sen ohessa on sinun vielä otettava huomioon tuuleeko kovasti,

sillä silloinhan on pakkasen vaikutus paljon suurempi, tai jos ilmassa

on epäterveellistä sumua tai jostakin tehtaasta tulvivaa hiilensavua

(jossa on suorastaan myrkkyä), tai jos ilma jostakin muusta syystä

sattuu olemaan huono. Sinähän viet lasta ulos siinä tarkoituksessa, että

se saisi raitista ja hyvää ilmaa. Muutenhan se voi yhtä hyvin olla

sisässäkin ja sinä voit säästää vaivojasi. Kello 12 ja 2:den välinen

aika on tavallisesti sopivin kylminä kuukausina. Kesällä, jolloin ilma

on yhtä lämmin sisällä kuin ulkona, voi lapsi tietysti olla ulkona

kaikkina aikoina päivästä, ei kuitenkaan auringonlaskun jälkeen.

Viedessäsi lasta ulos kylmemmällä ilmalla, on sinun katsottava, että

sillä on tarpeeksi vaatteita, lämmin vaippa, joka ei saa olla liiaksi

avonainen kaulasta, lämmin lakki, joka peittää korvat jne, ja että se

makaa tai istuu hyvästi ja lämpimästi, lämmin peitto ympärillään ja

kuomi ylhäällä. Jos ilma on oikein lauhkea ja tyyni, voi kuomi olla

alhaallakin, mutta pikkulapselle on parempi, jos se on ylhäällä, niin

tuulenpuuskan tullessa voit heti kääntää sen vastatuuleen. Mutta verhoja

et tarvitse vetää eteen - täytyyhän lapsen toki saada ilmaa, kun se

kerran on ulkona! Sinun täytyy niin paljon kuin mahdollista oleskella

auringonpaisteessa lapsen kanssa, mutta elä aseta vaunua niin, että

aurinko käy lapsen silmiin. Käännä aina vaunua niin, että aurinko tulee

siihen takaa tai sivulta. (Emme me aikuisetkaan kernaasi istu niin, että

aurinko paistaa suoraan silmiin! Mutta moni lapsentyttö luulee, että

lapsen tulee saada aurinkoa juuri kasvoihinsa, mikä on suuri erehdys).

Voiko lapsi nukkua ulkona? Se on suuri kysymys. Ennen pidettiin sitä

kerrassaan vaarallisena, mutta nyt mennään taas toiseen liiallisuuteen

vaatimalla, että lapsen tulee nukkua ulkona niin paljon kuin

mahdollista. Keskitie on tässä, niinkuin usein muulloinkin, varmaankin

paras. Sääntönä on pidettävä, että lapsen tulee nukkua sisässä (hyvästi

tuuletetussa huoneessa), sekä valvoa, olla iloinen ja virkeä ulkona.

Mutta jos se sattuisi nukahtamaan teidän ulkona ollessanne, niin elä

sitä säikähdä eläkä koeta voimiesi takaa pysyttää sitä hereillä

puuhaamalla ja puhelemalla sille tai nostelemalla sitä sinne tänne. On

kerrassaan kiusallista nähdä nukkuvia pikkulapsia siten asettuina

epäluonnollisiin asentoihin, pää heiluen milloin eteen, milloin sivulle.

Ei, - jos huomaat, että lapsi on joutunut unen valtaan, niin aseta se

hyvästi ja huolellisesti pitkälleen, laita vaan tyynyt ja peitot

paremmin sen ympärille, sillä nukkuva kaipaa enemmän peitettä, nosta

kuomu ylös ja anna sen rauhassa nukkua, siksi kun tulet kotiin. Mutta

elä pidä sitä kovin kauan ulkona kylmällä ilmalla sen nukkuessa.

Ilmanlaadusta, lapsen iästä ja vahvuudesta yms. riippuu, kuinka kauan

sitä säännöllisesti on pidettävä ulkona. Mutta parempi hiukan liian

vähän kuin hiukan liian kauan. Koettele ovatko sen kädet kylmät. Jos

sillä on vilu, on se heti vietävä sisään. Jos se huutaa, niin on sillä

myöskin joku vaiva ja sinun on riennettävä kotiin sitä tutkimaan.

Muutamat jatkavat kylmäverisesti kulkuaan, vaikka lapsi kuinka huutaisi

vaunuissaan - niin ei sinun pidä tehdä! Jos ei siitä ole apua, että

korjaat lapsen asentoa ja puhelet sille, niin on sinun kiirehdittävä

kotiin. Sillä on joko kylmä tai on neula joutunut sen vaatteisiin tai on

joku muu seikka hullusti. Muistakaamme, mitä edellisessä luvussa

sanottiin ja vakuuttakaamme vielä kerran, ettei pikkulapsi koskaan huuda

kiukuissaan, vaan ainoastaan sentähden, että sillä on joku vaiva, mikä

yhtä hyvin voi olla vakavaa laatua kuin jotakin "aivan vähäpätöistä".

Ainakin saattaa tapahtua, että se pian voi muuttua vakavaksi, ellet

ajoissa sitä auta. (Muista äitiäm josta kerroin, joka ottaessaan lapsen

syliinsä huomasi sen ihon pahasti sierttyneen).



Tiltun elämäntarina.



Tiltu oli 8-vuotias katutyttö, kun poliisi otti hänet talteen ja

toimitti hänet Sortavalan diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Tyttö

saatiin kiinni, kun hän raivokohtauksen huumamana oli juoksemassa

merenrantaa kohti ja kun oma koti oli perin kurja, oli lapsiraukalle

saatava hoitoa muualta. Tiltu lienee syntyessään ollut samanlainen kuin

muutkin lapset. Mutta kerran kun tyttö oli äidin sylissä, löi isä

juovuspäissään äitiä ja siitä toisella ikävuodellaan oleva pienokainen

säikähti niin, että silloin lienee saanut sen vamman, joka loppuijäksi

teki hänestä ruumiillisest ja henkisesti viallisen lapsen. Sekä tauti

että huono ympäristö turmelivat tytön pienestä pitäen. Jo

kahdeksanvuotiaana oli hänellä kehittyneet katulasten tavat. Tiltu

valehteli ja varasteli, kuleksi ja kerjäili, ja rivossa puhetavassa hän

veti vertoja vanhoille katusankareille. Ei ollut tytön kesyttäminen

uudessa kodissa helppoa. Kadulla opitut tavat eivät hevillä hänestä

lähteneet, semminkin kerjääminen. Väsymätön hän oli ahdistamaan

pyynnöllään: "Antakaa viis´penniä". Alussa oli hän myös paha

karkailemaan ja varsin itsepäinen. Kummastellen uusia tapoja hän kerran

kysyikin: "Pitääkö Sortavalassa totella heti"? Erittäin olivat

pienokaisessa kehittyneet leipähuolet. Aina hän pelkäsi ruuan

loppumista, ja kun pelko näyttäytyi turhaksi, hän kerrankin kimakalla

äänellään lausui ilmi ihmettelynsä: "Asuuko Sortavalassa vain rikkaita

ihmisiä, kun ei ruoka koskaan lopu"? "Saako täällä ruokaa ilman

kerjäämistä"? - Kerran kun hänen luokseen laitoksen yläkerrasta tuli

Antti niminen toinen hoidettava, kysyi Tiltu tiukasti pojalta, mitä hän

sinne tuli. "Tulin sinua kattoon (katsomaan), oli sinua niin ikävä",

virkkoi Antti. "Vai minua kattoon - tänne tulit elätettäväksi", oli

tytön halveksiva vastaus. Rusinasoppa ja paisti oli parasta, mitä Tiltu

tiesi. Kun sitä saatiin sunnuntaina, saattoi hän maanantaista alkaen

joka päivä kysyä: "Joko se sunnuntai tulee, että saisi rusinasoppaa,

saanko viis´vaterkkaa"? Uudessa kodissa puhuttiin Tiltulle taivaasta.

Sen hän käsitti omalla tavallaan. "Saako siellä viis´ vaterkkaa

rusinasoppaa? Saako siellä paistia? Saako?", utelee tyttö. Ja nyt aina

hokemaan taivaasta. "Täti, ottaako Jumala taivaaseen, jos minä pyydän"?

"Ottaa". Nyt tyttö kiertämään pihaa, ääneen rukoillen: "Hyvä Jumala,

olekee Työ niin hyvä ja ottakee minua taivaaseen. Hyvä Jumala, olekee

Työ niin hyvä" jne. yhtämittaisesti toistaen ehkä tuntikauden. Pihalla

odotteli ajuri, ja hartaaksi kävi tämänkin mieli, hänen kuunnellessaan

lapsen yksinkertaista pyyntöä. Oikein tätien hermot pantiin koetukselle,

kun tyttö lakkaamatta ahdisteli kysymyksiiään samoista asioista,

semminkin taivaasta ja rusinasopasta. "Täytyy ensin kuolla, ja sitten

pannaan kirstuun, niinkuin Kallukin pantiin", selittää täti. Tämäpä jäi

Tiltun mieleen. Eräänä päivänä on Tiltu kadonnut. Ei löydetä mistään,

vaikka kuinka etsittäisiin. Lopulta oli muutamalla hoitajalla asiaa

kellarikäytävään. Tänne oli työhuoneesta tuotu valmistunut pieni

ruumisarkku. Arkussa on kansi väällä, mutta kannen raosta pistää esiin

heiluva käsi. Hoitaja säikähtää niin outoa näkyä, ettei tohdi mennä

perille, vaan huutaa toisia avuksi. Ja kun joukossa avataan kansi, on

arkussa - Tiltu. Eikä ymmärrä tyttöparka ollenkaan vaatimusta tulla pois

arkusta, kun juuri on selitetty, että sitä tietä taivaaseen mennään.

Mutta Tiltun ruumiillinen vamma oli sitä laatua, ettei hänen tarvinnut

kovinkaan kauan odottaa taivaaseen pääsyä. Pitkä ja vaikea oli kuitenkin

kuolintauti. Yhdeksättä kuukautta oli oltava vuoteen omana. Monta

miellyttävää kohtausta on kerrottu tältä kovalta ajalta. Mainittakoon

vain pari. Joku Tiltun entisistä hoitajista oli lähettänyt hänelle parin

ruskeita villasukkia - ja tästäpä jotain tuli! Minkä ilon nuo sukat

Tiltulle valmistivatkaan. Tuntui melkein kuin olisi viikatemieskin

viivähtänyt hetkeksi tuota kuvaa katsahtamaan. Rakkaat sukat riippuivat

vuoteen laidalla, ja suuret, loistavat lapsensilmät niitä säteillen

katselivat. "Onko ne Tiltun omat? - oikein ihka omat? Antaako Jumala

taivaassakin niitä pitää? Pyydän Jumalan panemaan ne päällekin! Hyvä on

- oikein omat!" niin livertelee lapsonen, ja pieni, valkoinen kätönen

silittämistään silittää rakkaudenlahjaa. Verrattain valoisaa aikaa oli

Tiltulle ollut laitoksessa olo. Mutta oli sielläkin hänen mielessään

puutteensa. Poistunevatko ne taivaassa? Siinä mielessä hän eräänä

päivänä kysyi; "Tuleeko Allikin taivaaseen"? Alli oli potilasraukka,

joka oli paha lyömään. Tiltuparka pelkäsi, että tuo kiusoittelija

mahdollisesti hänkin pääsisi taivaaseen sielläkin rauhaa häiritsemään.

Myöskin tuumitteli lapsi, otetaanko taivaassa pois ohimossa oleva suuri

kuhmu, joka varsinkin taudinkohtausten aikana tavattomasti pingottui. Ei

katkennut vähällä heikko elämänlanka. Kauhea oli kuolinkamppaus. Kahtena

vuorokautena oli kohtauksia lakkaamatta, ensin viiden minuutin väliajoin

ja sitten vain kolmen. Viimeisinä päivinä ei ollut yhtään kohtauksia. Ja

kun silmä oli kuoloon ummistunut, painui samassa pelätty kuhmu aivan

olemattomaksi. Turha oli ollut Tiltun huoli. Hautausmaalla oli

laitoksella varsin kauniissa rauhallisessa metsikössä oma osastonsa.

Tänne kätkettiin Tiltun tomumaja. Juhlallinen oli hetki, kun pappi

haudalla johdatti mieleen Tiltun vaiheet. "Nälkää, sairautta, tylyyttä,

armottomuutta, ilotonta elämää - siinä Tiltun lapsuus. Katu oli kouluna.

Kerjuu, valehtelu, rivot sanat opittavana Ja pian Tiltu siinä koulussa

kehittyi. Uusi päivä nousi Tiltu-poloiselle, kun hän pääsi tänne uuteen

kotiin, hellien tätien hoitoon. Nyt ei tarvinnut talven tuiskuun ja

pakkaseen lähteä kerjäämään, eikä ruoka kesken loppunut. Vieläpä Tiltu

sai täällä kuulla kolmannesta kodista, jonka tädit sanoivat olevan hyvän

Jumalan luona taivaassa. Vähän Tiltu siitä ymmärsi. Siitä hän vain

tahtoi tulla vakuutetuksi, ettei siellä ole kipua eikä ruuanpuutetta". -

- "Nyt saa Tiltu kasvoista kasvoihin nähdä Jeesuksen ja kokea, että

taivaassa on paljon parempaa ja ihanpaa kuin hän koskaan osasi

kuvitellakaan", päätti pappi puheensa.



Aili hyppii varpaillaan kuin lintu. Juoppo isä läksi lapsen 6 viikon

vanhana ollessa Amerikkaan, eikä sen jälkeen ole pitänyt huolta

perheesrään. 3 vuoden vanhana tyttö alkoi lyödä päätään esineitä vasten,

oli kovin levoton, eikä nukkunut paljon ensinkään. Äidin täytyi yöt

päivät kanneksia häntä, kunnes ei enää jaksanut; lopulta hän sai kunnan

suostumaan lähettämään lapsen Sortavalan laitokseen. Aili on perin ovela

ja kiusallinen, on varsin paha lyömään ja puremaan mitä eteen sattuu,

ihmisiä, esineitä ja itseään.



Huugo esiintyy myöskin kuvassa 15 halonkantajana. Hän onkin jo vankka

poika. Neljävuotiaana laitokseen tuotaessa hän oli hervoton kuin

lankavyyhti, kalpea ja surkea, ei pystynyt jaloilleen eikä puhunut.

Mutta niinpä oli hänen entinen hoitonsakin ollut senmukaista. Äiti oli

naimaton tylsämielinen talontytär. Huugoa oli syysmyöhään pidetty yksin

kylmässä aitassa ja sittemmin tuvannurkkaan tehdyssä karsinassa. Isoäiti

vuodostaan kirosi sekä äitiä että lapsia. Huugolla oli nim. lisäksi yhtä

avuttomassa tilassa oleva nuorempi veli, kitukasvuinen Kallu. Tämä eli

näöltään tajutonta elämää pienessä sängyssään, mutta huomattiin kerran

kaikkien ihmeeksi hyräilevän kuulemaansa laulunvirttä. Kallu on jo

kuollut.



Unto ei ole hänkään enää laitoksessa. Kun hän oli 4 kuukauden ikäinen,

alkoivat hänen jäsenensä pehmetä. 2-vuotiaana hän rupesi määräaikoina

huutamaan ja puremaan itseään.



Natu on keskellä kuvaa olevan tytön nimi. Äitinsä on Suomalainen, mutta

isä Vienankarjalainen laukunkantaja. Lapsi on hauskannäköinen, mutta

kuuromykkä ja ja tylsä. 9-vuotisena laitokseen tuotaessa oli hän niin

rampa, että aina vain istuskeli kyyryssä paikallaan, ja hyvin epäsiisti.

Laitoksessa hän oppi kävelemään ja siistiksi. Mielitekonsa oli

huopapeitteistä ja sukista repiä langanpätkiä, jotka imeskelemällä

liotettiin päistä ja sitten erinnäisellä taidolla heitettiin kattoon ja

seiniin niin että tarttuivat niihin kiinni. Höyhenen hän taas saattoi

puhaltelemalla pitää pitkät ajat ilmassa. Natu oli hyvin kiivas ja

itsepäinen. Tovereilleen hän ei olisi suonut mitään leikkikaluja, mutta

itse hän osasi tuohesta valmistaa joitakin leluja.



Sigurd on jo kuollut. Hän oli tylsä, sokea, mykkä ja rampa. Hänh huusi

usein, löi itseään ja kaivoi tyhjiä silmäkuoppiaan, jotka olivat syvällä

pään sisässä. Kun hänet tuotiin laitokseen, oli koko iho ruvessa, ja

pysyi se edelleen aina punaisena. Sigurd parani huomattavasti, oli

hyvällä tuulella ollessaan niin iloinen, että naureskeli oikein

sydämestään. Paljon hän piti hyväilemisestä.



Kalle oli sokea, kuuromykkä ja tylsä, eikä kyennyt kävelemään muuten

kuin taluttamalla, istui muutoin aina paikallaan. Millään keinoa ei

häntä saatu muuta syömään kuin leipää ja maitoa. Puuhevoseensa hän oli

niin mieltynyt, ettei hennonnut jättää sitä yöksikään, joten monesti yön

hiljaisuudessakin saattoi kuulua Kallen hevosen kolahdukset sängyn

laitaa vasten.



Väinö on kotoisin kaukaa Lapin rajoilta, kuulee, mutta ei puhu, on hyvin

epäsiisti ja älytön. Hyppien yhdessä kohdon hän käsillään lakkaamatta

tekee tahdottomia liikkeitä silmäin kohdalla. Tovereistaan välittämättä

hän elää vain omaa hiljaista elämäänsä.



Lempi Viteli 12.9.1909-11.10.1922

Pentti Viteli 1.1.1912-1.11.1921

Hely Sisko Amanda Viteli 3.1.1927-2.3.1927

Pentti Rantamaa 16.12.1916-3.11.1926

Kauko Rantamaa 28.12.1919-23.12.1930

Tuula Anneli Salonen 31.12.1944-5.3.1945

Martti Rikhard Salonen 28.2.1932-31.1.1943

Toni Antero Mononen 6.7.1980-18.10.1980

Leif Allan Palmroth syntyi ja kuoli 2.11.1980

Lauri Lepistö 20.10.1995-23.10.1995

Pasi Tapani Leppänen syntyi ja kuoli 29.5.1974

Saku-Pekka Saarinen 4.10.1969-1.1.1974

Jari Marko Tapio Hämelahti 14.6.1969-10.8.1974

Jani Marko Räntilä 6.3.1974-24.4.1974

Kai-Petri Kärkinen 6.1.1966-20.1.1972

Katri Johanna Lehtinen 10.12.1967-22.3.1973

Susanna Katariina Kossi 8.6.1990-30.4.1993

Reija Anneli Repo syntyi ja kuoli 12.2.1957

Ritva Anneli Äikäs syntyi ja kuoli 30.11.1956

Maarit Lepistö 30.11.1955-30.9.1956

Jaakko Albert Jaakkola 20.3.1927-10.1.1928

Matti Kalle Jaakkola 26.7.1924-28.8.1930

Marcus Johan Korri 31.12.1981-28.12.1986

Mikko Olavi Ruissalo 22.11.1944-6.1.1945

Mirja Elina Ruissalo 9.2.1946-21.11.1947

Seppo Kalevi Ruissalo 21.11.1947-21.5.1948

Aino Jauhonmaa 7.5.1905-11.4.1921

Aune Jauhonmaa 12.1.1911-11.4.1921

Bruno Jauhonmaa 17.10.1908-11.4.1921

Hanna Martikainen syntyi ja kuoli 12.6.1976

Vilma Kuoppamäki syntyi ja kuoli 14.3.2003

Tyttö Salonen syntyi ja kuoli 29.2.2004

Poika Salonen syntyi ja kuoli 1.10.2004

Samuli Markunpoika Mikkolla syntyi ja kuoli 12.10.2004

Sari Helena Lehtinen 26.9.1980-3.12.1981

Tomi PetriRautiainen 10.3.1973-15.4.1989

Paula Tuulikki Uotila 30.10.1942-30.8.1943

Jorma Juhani Tamminen 18.7.1947-13.6.1951

Onerva Anna Kaarina Levälahti 12.5.1918-15.12.1927

Lauri Virta 30.10.1922-30.11.1922

Kari Aarne Sakari Korpela 14.1.1953-21.12.1956

Mikko TapioJärventausta 6.10.1976-16.3.1981

Senja Susanna Järventausta 26.2.1982-4.3.1982

Raimo Paavo Kalevi Koivula 25.1.1949-14.9.1949

Anna-Maija Helena Rajala 1.5.1928-25.6.1932

Tarmo Ojala 4.4.1947-30.4.1949

Erkki Ojala 21.12.1952-2.1.1953

Aki Armas Korkeela 28.12.1951-29.12.1951

Seppo Kärki 5.12.1942-18.7.1955

Sinikka Tuulikki Pitkänen 17.4.1947-28.2.1948

Urho Honkkanen 8.4.1937-26.12.1937

Seppo Honkkanen 23.2.1947-8.5.1947

Erkki Antero Moisio 25.3.1933-9.9.1947

Toivo Matias Peltonen 12.7.1949-27.12.1949

Markku Juhani Viteli 5.5.1949-27.5.1947

Sisko Raili Vanhanen 22.9.1948-27.1.1949

Pauli Olavi Kellari 20.1.1948-11.5.1948

Saima Lainetar Salomäki 16.2.1927-18.7.1929

Anni Inkeri Salomäki 20.9.1931-29.9.1931

Erkko Mäkelä 23.10.1910-15.11.1912

Toivo Saarman 13.6.1901-14.6.1903

Laina Saarman 8.4.1904-26.4.1904

Hilja Saramäki 27.10.1905-25.12.1906

Vilho Saramäki 26.12.1907-26.3.1908

Impi Ilona Koskinen 23.4.1893-24.9.1895

Ulla Marjatta Lehtinen 11.3.1917-15.3.1917

Lyyli Salovius 25.7.1910-14.5.1912

Bodis Schuschin 24.6.1895-2.2.1896

Vilma Hörtsänä 13.12.1881-6.3.1884

Hanna Koivisto syntyi ja kuoli 26.5.1879

Hulda Koivisto 8.3.1885-26.1.1899

Martti Koivisto 9.2.1888-26.1.1899

Anna Koivosto 29.1.1890-24.2.1899

Josef Koivisto 9.2.1893-22.1.1899

Naima Koivisto 9.2.1893-1.2.1899

Herman Koivisto 9.1.1896-21.12.1896

Vilho Koivisto 19.12.1897-18.1.1899

Hanna-Leena Koivisto 21-4-1948-5.7.1948

Arvo Gunnar Ahonen 3.6.1888-14.5.1889

Anders Fritiof Alarik Ahonen 15.4.1887-14.2.1892

Amon Abraham Ahonen 18.1.1895-26.1.1896

Alli Armida Ahonen 4.1.1898-18.11.1900

Pekka Valdemar Nikkilä 12.9.1925-23.10.1926

Emmi Perttula 21.7.1909-26.12.1909

Martti Perttula 19.11.1932-14.6.1936

EinoRudolf Iso-Pohjola 1902-1904

Martti Pohjola 17.1.1907-28.1.1907

Jorma Olavi Timonen 8.1.1940-16.4.1944

Kari Olavi Kirjavainen 3.12.1944-4.12.1944

Seppo Sakari Kirjavainen 4.1.1946-10.5.1951

Tuomo Reino Vanha Eskola 11.2.1943-26.4.1944

Maija Tuulikki Aho 25.2.1945-17.10.1945

Leena Marjatta Järvinen 11.7.1939-28.6.1945

Väinö Juhani Väyrynen 6.3.1942-11.5.1945

Inkeri Helena Astrid Salonen 21.3.1943-8.12.1945

Mirja Sinikka Koivunen 20.2.1943-16.1.1946



Onko pikkulapsen hyvä syödä leivoksia ja hedelmiä?



Siihen ei voida vastata ainoastaan ei tai kyllä. On olemassa

terveellisiä ja epäterveellisiä leivoksia sekä hyviä ja huonoja

hedelmiä.



On olemassa leivoksia, joita vaaratta voidaan antaa yksivuotistenkin

lasten nakertaa (jälkiruoaksi) - s.o. jos niitä ei anneta liian paljon.

Semmoisia ovat esim. sokerileivät, eräät keksit, semmoiset hunajakakut,

joissa ei ole mausteita, yms. Mutta on myöskin olemassa koko joukko

vahingollisia leivoksia. Useimmat leivoslajithan ovat maustettuja tai

rasvaisia; monissa on mantelia, korintteja ynnä muita aineita, jotka

ovat sulamattomia ja vahingollisia lapsille.



Hedelmiä ei pikkulapsille yleensä pidä juuri antaa, ennenkuin he ovat

parin vuoden vanhoja. Ja silloinkin aikoastaan vähän ja kernaimmin

keitettyinä, niinkuin esim. omenapuuroa tai paistettuja omenoita, joista

kuoret ja siemenkodat ovat poistetut, keitettyjä luumuja, joista sekä

kalvo että kivet on otettu pois, mustikkakiisseliä,

karviaismarjakiisseliä, mehukiisseliä sekä hyvää mehusoppaa. Mutta elä

koskaan anna näitä aineita kovin paljoa, varsinkaan alussa.



"Raakoja hedelmiä ei minun ajatukseni mukaan yleensä pitäisi antaa

pikkulapsille", sanoo lääkäri. "Jos niille kumminkin tahdotaan antaa

marjoja tai hedelmiä, niin on ainakin katsottava, että ne ovat puhtaita,

josta seikasta ei voida olla varmoja, jos ne ostetaan torilta tai

kaupoista, sillä silloin ovat ne olleet monien likaisten käsien

kosketeltavina". (Siis: huuhdo aina marjat ja hedelmät monessa vedessä).



Suuremmat lapset voivat luonnollisesti syödä hedelmiä - näemmehän kuinka

he ahmivat marjoja kesällä sekä omenoita ja päärynöitä syksyllä! Mutta

usein he myöskin sairastuvat niistä. Kypsymättömät hedelmät ovat

vaarallisia, varsinkin raa´at omenat, luumut ja päärynät. Puolimädät

hedelmät ovat myöskin kovin vaarallisia. Hyvät, kypsät hedelmät,

varsinkin jos niitä syödään aterioilla, ovat sitävastoin terveelisiä

suuremmille lapsille. Terveellisimpiä lienevät kypsät, pehmeät omenat

(lasiomenat) tai keitetyt hedelmät. - Pähkinät, mantelit, raa´at luumut,

rusinat yms. vaikeammin sulavia hedelmiä. Erittäinkin on vahingollista

vatsalle, jos niitä syödään yhtä mittaa.



"Jos me ahmisimme hedelmiä sopivina ja sopimattomina aikoina, niinkuin

te täällä Norjassa teette syksyllä, niin joutuisimme hyvin pian koleran

uhriksi", sanoi eräs herra, joka oli oleskellut useita vuosia Espanjassa

ja Portugalissa. - "Me sillä emme koskaan uskalla syödä hedelmiä muuten

kuin muun ruoan kanssa, jälkiruokana aterioilla, ja ainoastaan vähän

kerrallaan". Tämä on sinun pidettävä mielessäsi, sillä se on hyvä

sääntö, kun on kysymys lapsista.