Pienyrittäjän ahdistuspurkaus
Olen aloittanut oman yrityksen viime syksynä. Yritykseni valmistaa ja myy tuotteita eteenpäin jälleenmyyjille. Sain aluksi kolme asiakasta, jotka tekivät tilaukset. Yksi näistä ei halunnut maksaa tilaukseen liittyvää ennakkomaksua, joka on alalla käytössä, koska tuotteiden valmistuttamiseen menee kauan aikaa ja näin asiakas saadaan sitoutumaan tilaukseensa paremmin. Luotin kuitenkin, että asiakas on tosissaan tilauksensa kanssa, nimi on tilauslomakkeessa jne.
Muut kaksi maksoivat ennakkomaksut, mutta nyt kun olen toimittanut valmiit tuotteet heille, lopullista (isompaa) maksua ei ole kuulunut kummaltakaan. Tälle kolmannelle (joka ei siis ole vielä maksanut mitään) en ole vielä toimittanut tavaraa, vaan lähetin ensin laskun joka pitää maksaa ennen kuin tavara toimitetaan. Samalla tiedustelin muutamia käytännön asioita liittyen heille lupaamaani markkinointiapuun. Viestiin ei ole vastattu eikä laskua maksettu.
Näistä tilauksista koostuu puolen vuoden ajalta kaikki yritykseen sisään tuleva raha, joten ihan pikkuasioista ei ole kysymys.
Itse olen jo aiemmin maksanut tuotteiden materiaali-, valmistus- ja kuljetuskulut.
Raivostuttaa todella paljon alkaa karhuamaan näitä maksuja. Pelkään myös sitä, että tämä suurimman tilauksen tehnyt, jolla ei ole vielä lainkaan rahaa kiinni tilauksessaan, keksiikin yhtäkkiä että ei sittenkään halua tuotteita (muilta uskoisin saavani rahani tavalla tai toisella, vaikka sitten vaivaa näkemällä). Näin he eivät saa toimia, mutta pienyrittäjänä olen niin loputtoman kiireinen joka päivä, ja rahaakaan ei niin kovasti ole, että tuntuu hyvin vaikealta lähteä oikeusteitsekään rahoja perimään.
Olisiko linjoilla ketään pienyrittäjää, joka olisi kokenut vastaavaa?
Kommentit (18)
hoida yrityksesi vakuutukset kuntoon, koskaan et voi tietää mitä sinulle tai yrityksellesi tapahtuu. (vastuu/oikeusturva).
Pienyrittäjä on tässä maassa jonkin sortin hullu kun hommaan rupee ellei harrasta jotain veronkiertokuittukauppafirman pitoa :) Toivotaan parasta ja mene käymään paikan päällä näillä tilaajilla ja kysele, että missä maksu viipyy. Joskus kasvokontakti saa enemmän aikaan kuin persoonaton meili.
Onko sinulla jotain vakuutusta, oikeusturvavakuutusta tms. jonka turvin voisit riitauttaa nämä sopparit?
Itsekin yrittäjänä voin samaistua tilanteen aiheuttamaan ahdistukseen ja vitutukseen... Jos nyt jotain positiivista niin hyvä, että osasit ennakoida sen verran, että edellytit ennakkomaksua (vaikka yhdeltä sitä et saanutkaan).
Tsemppiä asian kanssa taisteluun!

Yksi asiakkaistani on ulkomaalainen, joten hänen luonaan en voi mennä käymään. Toinen puolestaan toimii Suomessa, mutta on itse tällä hetkellä ulkomailla. Kolmannen luona voisin mennäkin visiitille, hyvä neuvo sinänsä.
Noille ulkomailla oleville pitää varmaan sitten soittaa; kai se vastaa lähinnä sitä käymään menemistä. Jännitän vain jo etukäteen, että mitä sanon tälle isoimmalle tilaajalle, jos hän keksiikin ilmoittaa ettei olekaan kiinnostunut tuotteistani (hän on sellainen ihminen, että pidän tätä ihan mahdollisena). Poltanko avoimesti päreeni ja luettelen, missä kaikissa lehdissä hänet mainitaan tuotteitteni jälleenmyyjänä, vai säilytänkö diplomaattisen asenteen ja sanon.. niin mitä?
ap
Pienyrittäjille, etenkin uusille, on semmosia mentoreita, kokeneita yrittäjiä jotka neuvoo keltanokkia alun kompastuksissa. Ehkä joku tämmönen menestynyt vanha konkari osaisi neuvoa parhaat "fraasit" joilla lähteä hakemaan saataviaan ilman, että loukkaat tilaajia (ja pilaat ehkä maineesi), mutta siten, että saat kuitenkin rahasi.
Onko sinulla jotain vakuutusta, oikeusturvavakuutusta tms. jonka turvin voisit riitauttaa nämä sopparit?
Itsekin yrittäjänä voin samaistua tilanteen aiheuttamaan ahdistukseen ja vitutukseen... Jos nyt jotain positiivista niin hyvä, että osasit ennakoida sen verran, että edellytit ennakkomaksua (vaikka yhdeltä sitä et saanutkaan).
Tsemppiä asian kanssa taisteluun!
En tältä istumalta muista kuuluisiko kotivakuutukseeni myös oikeusturvavakuutus - tosin kattaakohan se enää yritystoimintaan liittyviä juttuja vaikka kuuluisikin..
Riitauttaminen on myös siksi hankalaa, että haluaisin toki ennemmin säilyttää asiakassuhteeni. Alallani ei niin hirveän monia mahdollisia asiakkaita ole, joten jos sukset menevät jonkun kanssa ristiin, se vaikeuttaa pärjäämistä tulevaisuudessa.
ap
Onko sinulla jotain vakuutusta, oikeusturvavakuutusta tms. jonka turvin voisit riitauttaa nämä sopparit? Itsekin yrittäjänä voin samaistua tilanteen aiheuttamaan ahdistukseen ja vitutukseen... Jos nyt jotain positiivista niin hyvä, että osasit ennakoida sen verran, että edellytit ennakkomaksua (vaikka yhdeltä sitä et saanutkaan). Tsemppiä asian kanssa taisteluun!
En tältä istumalta muista kuuluisiko kotivakuutukseeni myös oikeusturvavakuutus - tosin kattaakohan se enää yritystoimintaan liittyviä juttuja vaikka kuuluisikin.. Riitauttaminen on myös siksi hankalaa, että haluaisin toki ennemmin säilyttää asiakassuhteeni. Alallani ei niin hirveän monia mahdollisia asiakkaita ole, joten jos sukset menevät jonkun kanssa ristiin, se vaikeuttaa pärjäämistä tulevaisuudessa. ap
millään muotoa.
Kokemusta on huijariasiakkaista Suomessa. On asiakkaita, jotka ottavat vastaan jopa tilaamansa tavarat, mutta eivät sitten maksa laskua useista kehotuksista huolimatta. Paikalla käyntikään ei auta, kun vain lupaillaan, mutta maksua ei sittenkään tule. Nämä yrittäjät siis törkeästi varastavat toiselta pienyrittäjältä. Voisihan nämä jonkin perintätoimiston kautta yrittää saada, mutta laskut ovat sen verran pieniä, että ei kannata ja tuloskaan ei varma. Suomalainen yrittäjäkään ei ole rehellinen näemmä, on tullut koettua. Tämä on sitä yritystoiminnan riskiä. Onneksi suurin osa yrittäjistä on kuitenkin rehellisiä.

Minun laskuni eivät ole mitään ihan pieniä, varsinkaan tämä jonka maksuongelmia eniten epäilen. Joskus näkee niitä mainoksia, joissa laskunsa voi myydä toiselle firmalle, joka sitten hoitaa perinnän haluamallaan tavalla. Mietin voisiko sellainen sopia minulle ääritapauksessa, jos tulee niin paha riita että asiakassuhdetta ei voi enää pelastaa.
Paljonko se perintä sitten yleensä maksaa?
jos sinulla on asiakkaan nimi tilauspaperissa, asian pitäisi olla selvä. Eli jos haet laskulle oikeudesta tuomion, saat kyllä rahasi ellei velallinen ole konkassa. Ja jos velka on riidaton, ei ole käsittääkseni vaaraa että joutuisit maksamaan oikeuskulujakaan. Tässä on jotain infoa.
http://credlex.suntuubi.com/?cat=10
Itse olen toiminut niin, että olen viikon kuluttua eräpäivästä laittanut yritykselle muistutuslaskun, jossa viivästyskorko ja huomautuslisä. Laskuun olen laittanut tummennetulla tekstillä, että ellei maksua hoideta, annetaan se perintätoimistolle toimenpiteitä varten.
Muistutuslaskussa eräpäivä heti.
Ellei tämänkään laskun maksu ole saapunut viikon kuluessa tilille, olen vienyt laskun perintätoimistoon, joka hoitaa perimisen. Perintäkulut ja muut mahdolliset kulut perintätoimisto on perinyt tuolta asiakkaalta eli minä olen saanut viivästkorkoineen alkuperäisen laskun summan.
Jos maksaja ulkomainen yritys, kuten avauksestasi ymmärsin, on syytä antaa 2 viikkoa aikaa ja sitten muistari ja uusi 2 viikkoa. Ulkomaanmaksuissa menee vain aikaa enemmän.
Tsemppiä!
jos sinulla on asiakkaan nimi tilauspaperissa, asian pitäisi olla selvä.
Paperissa lukee myös viimeinen toimituspäivä. Olen suullisesti selittänyt asiakkaalle, että jos toimitus myöhästyy siitä, kauppa on mahdollista purkaa. Asiakas puolestaan on suullisesti toivonut, että toimitus ei olisi vielä niin aikaisin, joten olen sitten siirtänyt toimituspäivää eteenpäin tuosta paperissa lukevasta.
Mutta nyt asiakas voi tietenkin (jos ja kun on hyvin kiero) vaatia kauppaa purettavaksi sillä perusteella että tavaraa ei ole toimitettu paperissa mainittuna päivänä.
...Toisaalta laskussa lukee eräpäivän kohdalla "ennakkomaksu", joten voin ehkä vedota siihen että laskua ei ole maksettu. Mutta toisaalta en ole laskuakaan lähettänyt siihen mainittuun toimituspäivään mennessä.
No, aloitan varmasti nyt siitä, että soitan asiakkaalle ja kysyn hänen kantansa asiaan. Kokemuksesta tiedän, että siihenkin tulee menemään useampia työtunteja ja lukemattomia soittokertoja, että saan hänet ylipäänsä vastaamaan puhelimeen. Ja koko ajan pitäisi samaan aikaan hoitaa seuraavan kauden tuotteiden suunnittelua, valmistusta, markkinointia ja myyntiä. Tunnit loppuvat vuorokaudesta!
ap
Ja koko ajan pitäisi samaan aikaan hoitaa seuraavan kauden tuotteiden suunnittelua, valmistusta, markkinointia ja myyntiä. Tunnit loppuvat vuorokaudesta!
Kun edellisetkään laskutukset eivät ole sujuneet ongelmitta, enkä voi tietää kuinka iso riita tästä vielä tulee, on todella vaikea saavuttaa uusien tuotteiden tekemiseen tarvittava mielenrauha. Koko ajan pyörii mielessä, onko minulla enää yhtään luotettavia asiakkaitakaan, joille niitä uusia tuotteita myydä.
Olisiko teillä vinkkejä, miten yrittäjä pitää päänsä kasassa näissä tilanteissa?
ap
palkansaajaksi. Näin on paljon helpompaa.
Jaksamista sinulle ap, toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi.
ettei vakiasiakas maksanut vaikka lähetin karhun. Sitten tajusin ettei tämä ole leikkiä ja annoin laskun ILMAISELLE perintätoimistolle. Ovat niin ammattitaitoisia, että sain rahani. Ja jos en olisi saanut ei perintätoimisto olisi velottanut minulta mitään.
Päätin, että heti jos joku ei maksa karhun jälkeen se on perintätoimisto, joka sen hoitaa eteenpäin. Laskutus on myös ammattitaitoa ja kertoo miten vakaa yritys on!
Älä vaan rupee liirumlaarua lauleleen bisness asioissa!!
Olen aloittanut oman yrityksen viime syksynä. Yritykseni valmistaa ja myy tuotteita eteenpäin jälleenmyyjille. Sain aluksi kolme asiakasta, jotka tekivät tilaukset. Yksi näistä ei halunnut maksaa tilaukseen liittyvää ennakkomaksua, joka on alalla käytössä, koska tuotteiden valmistuttamiseen menee kauan aikaa ja näin asiakas saadaan sitoutumaan tilaukseensa paremmin. Luotin kuitenkin, että asiakas on tosissaan tilauksensa kanssa, nimi on tilauslomakkeessa jne.
Muut kaksi maksoivat ennakkomaksut, mutta nyt kun olen toimittanut valmiit tuotteet heille, lopullista (isompaa) maksua ei ole kuulunut kummaltakaan. Tälle kolmannelle (joka ei siis ole vielä maksanut mitään) en ole vielä toimittanut tavaraa, vaan lähetin ensin laskun joka pitää maksaa ennen kuin tavara toimitetaan. Samalla tiedustelin muutamia käytännön asioita liittyen heille lupaamaani markkinointiapuun. Viestiin ei ole vastattu eikä laskua maksettu.
Näistä tilauksista koostuu puolen vuoden ajalta kaikki yritykseen sisään tuleva raha, joten ihan pikkuasioista ei ole kysymys.
Itse olen jo aiemmin maksanut tuotteiden materiaali-, valmistus- ja kuljetuskulut.
Raivostuttaa todella paljon alkaa karhuamaan näitä maksuja. Pelkään myös sitä, että tämä suurimman tilauksen tehnyt, jolla ei ole vielä lainkaan rahaa kiinni tilauksessaan, keksiikin yhtäkkiä että ei sittenkään halua tuotteita (muilta uskoisin saavani rahani tavalla tai toisella, vaikka sitten vaivaa näkemällä). Näin he eivät saa toimia, mutta pienyrittäjänä olen niin loputtoman kiireinen joka päivä, ja rahaakaan ei niin kovasti ole, että tuntuu hyvin vaikealta lähteä oikeusteitsekään rahoja perimään.
Olisiko linjoilla ketään pienyrittäjää, joka olisi kokenut vastaavaa?
LAita lappu luukulle, huomasin itsekkin, että tälläinen puuhastelu yritys kannata.
----Olen suullisesti selittänyt ----Asiakas puolestaan on suullisesti toivonut---No, aloitan varmasti nyt siitä, että soitan asiakkaalle ja kysyn hänen kantansa asiaan----
ollenkaan yrittäjäjäsen??? Näyttää toi sun toiminta harrastukselta ja kaveeraamiselta!! Etkö sinä tiedä, että kaikki sovitaan sähköpostin kautta, että jää meili todisteeksi. Suomen yrittäjissä on sitten ilmainen lakipalvelu!
ja aina säännöllisesti tulee luottotappioita. Eivät vaan maksa laskujaan. Saattaa olla pitkäaikainenkin asiakas, joka lopulta pettää. Harmittaahan se pienyrittäjää... No, yksi oli kyllä ihana, kun kävi erikseen maksamassa konkurssin keskellä laskun miehelle, kun sanoi, että ei halua pilata vanhaa kaveruutta.
Toki ap:n tilanne tuntuu tosi oudolta,kun kukaan ei maksa. Harmittavaista.