Eihän koulu voi vaatia, että olen paikalla?
Eli itselläni alkaa äitiysloma 18.4 ja 24.4 meillä olisi opinnäytetöiden esitys.
Eihän koulu voi vaatia, että olen tuolloin paikalla? Jos en ole niin koulullahan ei ole oikeuksia, siirtä esitystäni ensi syksyyn?
Kommentit (40)
se olisi itsesi kannalta järkevintä olla siellä paikalla? Itseäsihän varten sinä opiskelet etkä koulua! Miten sinun mielestäni koulun pitäisi toimia tapauksessasi?
Miksi haluat siirtää tuon jonnekin tulevaan? Onko hommat siis jääneet tekemättä?
niin todennäköisesti siirretään syksylle. Ethän sä voi esitystä pitää kotoa käsin?
Eli opintosuoritus jää vajaaksi jos et sitä tee. Idioottiahan ois se jättää tekemättä. Toki koulu voi sen siirtää itselleen sopivaan ajankohtaan jos ei sulle annettu aika sulle sovi. Noille on yleensä varattu tietty viikko lukukaudesta.
Ei varmaan voi VAATIA, mutten kyllä mäkään ymmärrä miksi et menisi?
Mä opiskelin esikoista odottaessa ja menin vielä laskettuna aikana tekemään tenttiä, koska musta olisi ollut typerää siirtää sen tekemistä ja lorvia kotona.
eli siellä pystyy vastaamaan kriittisiin kysymyksiin, kertomaan lisätietoja ja osoittamaan tietonsa. Esitys on melko tärkeä osa opinnäytetyötä ja sinunhan pitää varmaan myös lukea jonkun toisen opiskelijan työ ja kyetä antamaan siitä kritiikkiä. Jos et tuolloin pääse paikalle, siirtynee opinnäytetyösi esitys syksyyn ja sitä myöten valmistumisesi myöhemmäksi. Suosittelen todellakin, että käyt tuon pari tuntia koululla. Eihän sun pakko ole, mutta jos haluat valmistua ja hoitaa opinnäytetyösi valmiiksi, niin tuolla olisi hyvä käydä.
Mun mielestä opiskelijana sä voit ihan itse katsoa mitä ja mihin sä pystyt. Jos sä haluat luistaa opinnäytetyöstä nyt, niin onhan se toki edessä sulla jossain vaiheessa. Onko se ajankohta silloinkaan sopiva?
Ethän kuitenkaan synnytä vielä nyt jos äitiysloma vasta alkaa. Syksyllä on sitten "vaikeampaa"kun on jo pieni vauvakin ja on paljon muutakin tekemistä. Kyllä varmasti se siirtyy syksyyn mutta en näe siinä mitään järkeä siirtää. Parempi tehdä alta pois.
Miten koulu voi sen muka vaatia? Jos jäät töistä pois äitiyslomalle niin eihän pmokaan vaadi että nämä ja nämä asiat sun on tultava hoitamaan tai muuten..
Kärsin paniikkikohtauksista (todettu on) ja vein koulu on tietoinen asiasta, mutta pelottaa että yrittävät silti pakottaa mua esittämään.
Ja mä TIEDÄN etten pysty menemään yksin koko luokan eteen esittämään yksin mun työtä.
Ajattelin kysyä näin etukäteen, että mitä koulu voi oikeasti vaatia minulta tuossa tilanteessa. Olen mammalomalla ja kärsin paniikkikohtauksista, jotka estävät esityksen pitämisen.
Ihan ilomielin voi mennä kouluun sinä päivänä kuuntelemaan muiden esityksiä, mutta omaa en pysty esittämään.
Eihän koulu voi laillisesti vaatia paikallaoloani?
Ja olen kyllä jo palauttanut kirjallisen osion opinnätetyöstä aikoja sitten. Kyse on vaan sen esittämisestä.
Esitys on yhtä iso osa työtä kuin sen kirjallinen raportointikin. Siinä peilataan, että osaat asian, etkä vain kopioinut jostain. Ainahan voit jättää valmistumatta, ei kukaan pakota.
Jos mulla on näppiskammo niin saanko jättää kirjallisen osuuden tekemättä? Haloo :D
koska olet ä-lomalla mutta JOSKUS sun on se esitettävä, et muuten valmistu. Ymmärrrä jo että se kuuluu opintovaatimuksiin etkä voi luistaa siitä millään.
tuosta paniikkiasiasta, äippälomalla ei ole mitään merkitystä.
Äitinä sä et voi enää keksiä mitään tekosyitä. Sä vaan et voi saada paniikkikohtausta lapsesi kanssa ollessasi.
hänen ei tarvinnut esittää opinnäytetyötään.
Esim. käyt kaksin jonkun open kanssa työtä läpi.
se on esittää ennemmin tai myöhemmin, et muuten valmistu. Moni jännittää noita esiintymisiä, et ole ainoa. Kerran se vaan kirpasee ja pääset sitten nauttimaan äitiyslomastasi ja vielä valmistutkin!
Siihen kirjoitetaan sen kommentin nimi tai ap, jolle kirjoitetaan. Nyt olet allekirjoittanut kommenttisi otsikossa, ja se näyttää siltä, että joku muu kohdistaa kommenttinsa sinulle, ap.
Allekirjoitus pannaan tänne loppuun, näinikään:
- henkilö, joka toivoisi sinun korjaavan tuon tapasi, koska se vaikeuttaa ymmärtämistä -
että se esitetään, niin silloin se jää sinulta kesken. Äitiysloma ei tietenkään kerrytä suorituksiasi millään tavalla. Opinnot jäävät "jäihin" ja jatkan niitä joko lomasi päätyttyä tai sen mukaan kuin pystyt.
Äitiysloma on tavallaan verrattavissa sairauslomaan (ja useimmilla oppilaitoksilla taitaa olla säännökset asian varalle - muistan lukeneeni muinoin lukioni järjestyssääntöä jossa todettiin että "raskaana oleva oppilas on poissa koulusta lääkärin määräämän ajan - tänä aikana on oikeus osallistua suullisiin ja kirjallisiin kokeisiin)
(olet nyt tainnut kuvitella että pääset siitä pelottavasta esiintymisestä kuin koira veräjästä...)
Se paniikkihäiriö on ihan erillinen asia, ja sinun on erikseen selvitettävä voitko sen perusteella saada oikeuden hoitaa asian jotenkin muuten kuin julkisella esityksellä.
et ole vielä synnyttänyt.