Sanoisitko lapselle (8 v) että ikävöit

kertoisin, että oli hirveä ikävä ja onpa ihana taas nähdä. Matkan aikana puhelimessa keskittyisin siihen kivaa, mitä reissussa on tapahtunut.

Meillä ikävöiminen koetaan hyvin positiiviseksi jutuksi, lapsi on mielissään siitä että äiti ikävöi, koska sehän tarkoittaa sitä että lapsi on äidille tärkeä ja rakas.

Tosin jos ikävöimisen ilmaus tehdään kovin dramaattisesti ja surumielisesti ja epätoivoiselta kuulostaen, niin ehkä se ei ole niin hyvä juttu...

Paska temppu isällekin saada lapsi alakuloiseksi matkan aikana :-/

toki lapsellekin saatta tulla ikävä ja pahamieli...







eli sanoisin , että rakastan häntä ja iloisena toivottaisin mukavaa lomaa tms





eli positiivinen asenne

mutta kyllä oikeesti lapselle voi/pitääkin kertoa kaikista tunteista



lapsi voi muuten jopa ihmetellä, ettei äitiä yhtään kiinnosta onko hän kotona tai pois, et ei äiti välitä, tai jopa et äiti on vaan tyyyväinen kun hän poissa

muun jutustelun lomassa, että hänellä on ikävä omaa kultaansa? Esim. että kiva kuulla, että olette isän kanssa tehneet sitä tai tätä, odotan että saan kuulla kaikista kivoista jutuista sitten kun tulet kotiin, ja mulla on sua jo nyt kauhea ikävä, mutta onneksi nähdään pian, terveiset isille ja pitäkää hauskaa. Miksi lapsi tällaisesta tulisi alakuloiseksi, jos äidin äänensävy olisi reipas?

kertoisin, että oli hirveä ikävä ja onpa ihana taas nähdä. Matkan aikana puhelimessa keskittyisin siihen kivaa, mitä reissussa on tapahtunut.

Omat lapseni ainakin ovat niin tunteellisia ja herkkiä, että loppumatka menisi varmaan äidin puolesta murehtiessa. Samanlainen lapsi olen ollut itsekin ja siis kokemuksesta tiedän, ettei ikävän tunnetta kannata ruokkia.

Eri asia tietysti on, jos lapsi jo soittaessaan on siinä pisteessä, että ikävöi kamalasti ja itkettääkin. Silloin kerron rauhallisesti, että äidilläkin on ikävä, mutta meillä kummallakaan ei ole mitään hätää, koska ihan kohta nähdään taas.

vonkui ikäväänsä lapsille ensimmäisinä pitkinä lomina, kun lapset olivat meillä. Tästä seurasi sitten mm. sitä, että loma keskeytettiin lapsen yhtäkkiä heränneen valtavan ikävän takia (joka alkoi siis välittömästi äidin puhelun jälkeen).



Mielestäni tässä on kyseessä vain ja ainoastaan äidin itsekkyys ja tarve korostaa omaa erinomaisuuttaan.



t. se lapsen alakuloisuudesta kirjoittanut

kertoisin, että oli hirveä ikävä ja onpa ihana taas nähdä. Matkan aikana puhelimessa keskittyisin siihen kivaa, mitä reissussa on tapahtunut.

Omat lapseni ainakin ovat niin tunteellisia ja herkkiä, että loppumatka menisi varmaan äidin puolesta murehtiessa.

Meillä taas tullainen toteamus olisi positiivinen, kiva, kun äiti välittää ja arvostaa. Kumpikaan lapsista ei ottaisi sitä sellaisena, että äidillä on kurjaa ja surullista.

Tietysti ei kannata korostaa sitä, miten kurjaa on, kun lapsi on pois, vaan tosiaan toeta, että kaipaa. Ja sen voi ihan hyvin jättää paluuhetkeenkin, jos arvelee, että lapsi jää sitä miettimään. EI näissä mitään yleisiä ohjeita ole, lapsen mukaanhan se on mentävä.

Ikävän ruokkimisen välttämiseen liittyy meillä myös se, etten koskaan itse soita lapsille ilta-aikaan, jos he ovat pois kotoa (meidän tapauksessa siis mummolassa). Iltaisin kun se ikävä tuppaa tulemaan normaaliakin herkemmin. Jos lapsille itselleen tulee tarve soittaa, niin sitten tietysti puhutaan, mutta jos lapset ovat hyvillä mielin iltapuuhissa isovanhempien kanssa, niin on parempi, ettemme me vanhemmat "kaiva verta nenästä" tahallamme.



Ja kerrottakoon nyt vielä, että meidän lapset menevät yökylään mummolaan lähes yksinomaan omasta aloitteestaan, eivät koskaan väkisin, vaikka kovia ikävöimään välillä ovatkin. Minä taas kannustan heitä siihen, jottei heistä tulisi yhtä "läheisriippuvaisi" kuin itse olen lapsena ollut. Monta kivaa retkeä ja kyläilyä jäi väliin siksi, etten itse uskaltanut olla äidistä erossa.

kun lapset ovat olleet reissussa. Kun ovat kotona, niin olen halaillut ja kertonut kuinko kova ikävä mulla on ollut jne. Vaikka lapsi olisi reipaskin, niin se äidin ikävä voi aiheuttaa ikävää myös lapsessa ja halun tulla kotiin, vaikka reissussa olisi kuinka hauskaa tahansa.

kovaa koti-ikävää, mikä ei ole hänelle hyvä asia, eikä isälleenkään mukavaa.



Kerro vasta lapsen palattua, että sinulla oli häntä kova ikävä ja onpa mukavaa, että hän on taas kotona ;-)

Pojalle en voisi sanoa noin, että äitillä on jo kova ikävä, pitäkää hauskaa ja ihana sitten taas reissun jälkeen nähdä. Pojalle tulisi itku ja reissu menisi ainakin vähäksi aikaa ihan pieleen. Poika on kovin tunteellinen, pohtiva. Empaattinen. Jos tietäisi, että minä ikävöin, niin surisi mun puolesta. Toki reissun jälkeen voitais jutella kummankin ikävästä, mutta ei reissun kuluessa.



Tyttö taas on ihan erilainen, rempseä, hetkessä mukana oleva. Häntä ei painaisi mamman ikävä, pitäisi vain hauskaa :)