Mikä siinä on kamalaa, jos ei mene oman vanhempansa hautajaisiin?

ei mitään kamalaa, mutta valtaosa ihmisistä on kasvanut rakastavassa perheessä, täydellisessä pumpulissa, eivätkä he omaa mitään käsitystä millaista on olla juopon/narsistin/psykopaatin/mt-ongelmaisen lapsi. Jos siis rakastavassa perheessä eläneelle ihmiselle joku psykopaatin hakkaama ja kiduttama lapsi sanoo että "en aio mennä isäni hautajaisiin", niin tällöin tämä pumpulissa kasvanut pitää tätä lauseen sanonutta ihmistä kylmänä, tylynä, julmana ja kiittämättömänä lapsena.



Kukin tulkitsee toisen sanomisia aina omien lasiensa läpi. Rakastavassa ja turvallisessa perheessä elänyt ei tietenkään ikinä voisi hylätä vanhempiaan. Sadistisessa perheessä eläneenä olen itse katkaissut välit vanhempiini. Ja saanut kuulla puolitituilta olevani "julma ja kylmä". Mutta he eivät tiedäkään, miten isäni on minua kiduttanut, rääkännyt ja pahoinpidellyt.

Riippuu ihan vanhempi-lapsi suhteesta.

Jos ei ole ollut missään tekemisissä pariinkymmeneen vuoteen niin olisi tekopyhää mennä hautajaisiin siksi että "niin kuuluu tehdä".

Toki saa mennä jos itse haluaa mutta mikään pakko ei ole!

Jos vanhemmalla ja lapsella on tavallinen, lämpönen suhde niin silloinhan se olisi kumma jos ei hautajaisiin menisi.

Ei niinkään jos suhde on ollut huono tai olematon.



Ei kenenkään hautajaisiin kuulu mennä automaattina, ihmisiä haudataan vaikkei niissä olisi vieraita.

Tälläisiä yksinäisiä, köyhiä vanhuksia mm. on joita papit siunaa viimeiselle matkalle. Pointti ei ole että vieraille puhutaan vaan se on kuolleen viimeinen maallinen toimitus.



Jos ei tahdo mennä hautajaisiin niin minkä sille mahtaa. Mutta kyllä omia motiivejaan kuuluu vähän miettiäkin.



Siinäkin voi olla ripaus hyvää jos katki mennyt suhde viimeisellä matkalla tehdään yhdessä. Siis jos omainen tätä toivoo ja uskoo että se on hyväksi.

Mitään hyvää siitäkään ei tule että pakottaa itsesä johonkin vastentahtoaan tai ajattelee että tekee jonkun hyvän teon ja on sitä kautta parempi ihminen.

Ja kyse ei ole siitä ettei välittäisi vaan että välittää liikaakin. Sanoo ettei vain pystyisi. Olisi liian kamalaa ja haluaa surra yksin.

No mieli voi kyllä muuttua jos tilanne oikeasti tulee eteen. Mutta vanhemmilleen on sanonut asiasta (meillä on ollut paljon hautajaisia viime aikoina) ja heitä se ei haittaa.

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

tämä oli juuri sellainen pumpulissa kasvaneen rakkaudentäyteisen lapsuuden eläneen ihmisen kommentti. Tätä juuri tarkoitin omassa viestissäni, että sitten se lapsi joka ei mene vanhempansa hautajaisiin on "kylmä ja tunteeton".



Mietis nro 6 miten "kylmä ja tunteeton" isäni oli kun aloitti pahoinpitelyni heti synnytysosastolta kotiutuessani ja lopetti sen vasta 19v iässä? Ja tähän väliin mahtuu satoja tai tuhansia väkivallantekoja?



En minä isääni jaksa edes vihata enää, hän on vaan niin yhdentekevä. En lähde hautajaisiin teeskenetelemään että välittäisin. Eli olen sitten muiden silmissä se "kylmä ja tunteeton".

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

Mitä jos tunne on vain sama kuin jota kuta muutakin täysin vierasta ihmistä kohtaan?

Eikä se todellakaan tee kenestäkään kylmää tai kovaa ihmistä jos lopulta todella isojenkin kipujen jälkeen valitsee rakentavan oman elämän, että valitsee rakentavat ja niin sanotusti riittävän normaalit välittävät ja lämpöiset ihmissuhteet tervetulleina elämäänsä vaikka jossakin ihan todella kaukanakin sieltä surkean pahoinvoinnin alkulähteiltä, sen sijaan että toistuvasti jäisi asetelmaan joka on vain ja ainoastaan haitallinen joka rikkoo aina vain lisää, jollei sieltä koskaan tajuaisi riuhtaista itseään pois.



On tässä maassa todella sellaisiakin vanhempia jotka eivät millään tavoin ansaitse lapseltaan lopulta enää edes mitään vähäistäkään välittämistä. Lopulta hyvissä lopputuloksissa lapsi tajuaa kyllä päästää lopullisesti irti, eikä siinä minun nähdäkseni ole edes kyse vihasta tai katkeruudesta kuten tuo joku suuressa onnekkaassa tietämättömyydessään väitti, vaikka varmasti paljon niitäkin raskaita tunteita on noissa tapauksissa ihminen joutunut tuntemaan ja käsittelemään suhteessaan haitalliseen vanhempaansa/vanhempiinsa.

tämä oli juuri sellainen pumpulissa kasvaneen rakkaudentäyteisen lapsuuden eläneen ihmisen kommentti. Tätä juuri tarkoitin omassa viestissäni, että sitten se lapsi joka ei mene vanhempansa hautajaisiin on "kylmä ja tunteeton".

Mietis nro 6 miten "kylmä ja tunteeton" isäni oli kun aloitti pahoinpitelyni heti synnytysosastolta kotiutuessani ja lopetti sen vasta 19v iässä? Ja tähän väliin mahtuu satoja tai tuhansia väkivallantekoja?

En minä isääni jaksa edes vihata enää, hän on vaan niin yhdentekevä. En lähde hautajaisiin teeskenetelemään että välittäisin. Eli olen sitten muiden silmissä se "kylmä ja tunteeton".

elämäni on ollut kaikkea muuta kuin pumpulissa kasvamista. Vartuin alkoholistiperheessä, jossa isältä tuli selkään tämän tästä. Viimein teini-iässä äitini ymmärsi jättää isäni. En tavannut isääni yli vuoteen ja lopuksi isä tappoi itsensä. Kyllä minä olisin halunnut saada asiat kuntoon isäni kanssa, jutella, ymmärtää miksi elämä on mennyt miten on mennyt. Siihen ei vain koskaan tullut tilaisuutta, oli liian myöhäistä. Olen surrut asiaa jo yli 20 vuotta. Että se siitä pumpulista.

ja ketä ei. Eli ei mitään merkitystä meneekö vai ei. Joku voi haluta surra yksinään. Ja suotakoon se hänelle.



Olen itse esittänyt toiveen, kun joskus kuolen, niin ei hautajaisia. Polttohautaus ja uurnan lasku ilman mitään ruokia ja kahvitteluja. Ja tämän voi toimittaa yksi ihminen esim. puoliso tai joku lapsista. Kuka nyt sattuu olemaan elossa.

Rahoja ei kannata tuhlata ylettömään "juhlintaan".

En edes tiedä onko elossa vai kuollut.Enkä edes välitä. En rakasta, en kaipaa enkä vihaa. Hän on ollut minulle jo parikymmentä vuotta täysin yhdentekevä ihminen.

En toki mitään kostoakaan ole milloinkaan hautonut, tunteeni ovat täysin samat, kuin jos en tlisi tuntenut tätä ihmistä milloinkaan.

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

Mitä jos tunne on vain sama kuin jota kuta muutakin täysin vierasta ihmistä kohtaan?

Mistä aina nuo viha-katkeruuskortit vedetään esille? Ihan niinkuin lapset jäisivät loppuiäkseen hautomaan jotain vanhempiensa puutteita ja heiltä saamaansa kohtelua. Ehei!

Kyllä se vaan menee monesti niin, että kun ne välit omaan vanhempaan laitetaan hyvästä syystä poikki niin aikansa käydään läpi erilaisia tunteita. Ja jossain vaiheessa huomataan että ei niitä enää sitä toista ihmisteä kohtaan ole. Ei vihaa, ei katkeruutta, ei rakkautta, ei kapausta, ei surua, ei mitään.

Siinä vaiheessa ihmiset voivat keskittyä tähän päivään ja tulevaisuuteen: omaan perheeseensä, työhönsä, harrastuksiinsa ja muihin arvokkaisiin asioihin.

Mitä kauheaa siinä on, että kauhea vanhempi on jäänyt menneisyyteen eikä enää aiheuta kiusaa lapselle tai tämän läheisille?

Aika kammottavia me kamalien vanhempien lapset olisimme lähipiirillemme, jos olisimme jääneet vanhempiemme vaikutuspiiriin ja jos he vielä merkkaisivat meille yhtään mitään.

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

Jos vanhempana on ollut täysin epäsopiva ihminen, niin mitä sille pitäisi sanoa muistosanoiksi?

Pitäisikö esittää surevaa vai olla oma itsensä ja sanoa, vihdoinkin pääsin eroon?

Vierailija kirjoitti:

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

Isäni on ollut TÄYSIN välinpitämätön minua kohtaan, miksi minä hänestä, lähes ventovieraasta ja pahasta miehestä välittäisin?

Mä en halua mennä kenenkään hautajaisiin. Ne ahdistavat. En halua nähdä sukulaisia.

Biologinen isäni ei ole koskaan ollut isäni.

Isäni roolin on hoitanut aivan toinen henkilö.

Biologisen isäni elämä on minulle yksi ja sama. Isäni elämä on se mitä olen aina ollut osa ja se on ollut ja on osa minun elämääni.

Isäni hautajaisiin menisin mutta biologisen en. Se ei ole ollut isä minulle ikinä.

Up

Vierailija kirjoitti:

se on vain niin kauhean surullista, että joku kantaa niin suurta vihaa ja katkeruutta sydämessään ettei edes hautajaisiin voi mennä saattelemaan viimeiselle matkalle. Ymmärrän kyllä, että joillakuilla on ollut hirveä lapsuus, mutta jotenkin ajattelen niin, että soisi katkerankin henkilön saada rauha sydämeensä edes kuoleman hetkellä. Tuntuu niin kauhealta, että joku voi olla täysin välinpitämätön omalle vanhemmalleen.

Mitä jos tunne on vain sama kuin jota kuta muutakin täysin vierasta ihmistä kohtaan?

Mistä aina nuo viha-katkeruuskortit vedetään esille? Ihan niinkuin lapset jäisivät loppuiäkseen hautomaan jotain vanhempiensa puutteita ja heiltä saamaansa kohtelua. Ehei!

Kyllä se vaan menee monesti niin, että kun ne välit omaan vanhempaan laitetaan hyvästä syystä poikki niin aikansa käydään läpi erilaisia tunteita. Ja jossain vaiheessa huomataan että ei niitä enää sitä toista ihmisteä kohtaan ole. Ei vihaa, ei katkeruutta, ei rakkautta, ei kapausta, ei surua, ei mitään.

Siinä vaiheessa ihmiset voivat keskittyä tähän päivään ja tulevaisuuteen: omaan perheeseensä, työhönsä, harrastuksiinsa ja muihin arvokkaisiin asioihin.

Mitä kauheaa siinä on, että kauhea vanhempi on jäänyt menneisyyteen eikä enää aiheuta kiusaa lapselle tai tämän läheisille?

Aika kammottavia me kamalien vanhempien lapset olisimme lähipiirillemme, jos olisimme jääneet vanhempiemme vaikutuspiiriin ja jos he vielä merkkaisivat meille yhtään mitään.

Itsekkin olen väkivaltaisen tyhmentävän kasvatuksen uhri ja koen tämän ennemmin uudistumisena, ettei seuraa vaan isäänsä ja hakkaa taas omia lapsiaan, koska "Näin minutkin kasvatettiin"

Mädätköön...