Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini oli aina narsisti-isäni puolella vaikka olisi miten
10.04.2012 |
kohdellut meitä lapsia väärin. Ýmmärtäisitkö noin toimivaa äitiäsi vai ärsyttäisikö sinua se että olisi aina isän puolella?
Kommentit (11)
minulla oli väkivaltainen narsisti isä, joka pieksi kaikkia (vaimoa ja lapsia) ja vaati ehdotnta totteliaisuutta. Laati omia sääntöjä, kuritti jos ei toteltu. Rangaistuksia ja väkivaltaa tuli ihan mistä vaan mielivaltaisesti eli itse ei voinut omalla käytöksellä sitä estää.
En ole ollut kotoa muuttamisen jälkeen juurikaan tekemisissä vanhempieni kanssa, nähtiin pari kertaa vuodessa. Kun sitten sain lapsia itse, tajusin vielä selvemmin miten järkyttävä rikos on tapahtunut ja miten minua on laiminlyötu ja kaltoinkohdeltu. Jouduin terpiaan ja sairastuin post-traumaattiseen stressihäiriöön.
Välimme menivät poikki, kun kerroin terapiasta ja sanoin että haluaisin puhua lapsuuden asioista. En siis vaatinut anteeksipyyntöä vaan olisin halunnut käsitellä tapahtumat. Isä veti tästä megaraivarit, teki kertalaakista perinnöttömäksi ja kielsi minut tyttärenään. Lisäksi vaatii minulta kirjallista anteeksipyyntöä :)
Äitini kiistää kaiken, vaikka on vierestä nähnyt satoja pahoinpitelyitä minuun ja sisaruksiini kohdistuen. Äiti väittää kirkkain silmin että isä ei ole ikinä tehnyt kenellekään mitään pahaa. Ja äidillä on ollut itselläänkin mustaa silmää ja irtirevittyä tukkaa ja ties mitä...
Äitini siis liittoutui isän kanssa ja seisoo isän rinnalla. Äitini jopa sanoi että isä puolisona on paljon tärkeämpi kuin lapset ja lapsenlapset.
Nyt välimme ovat olleet poikki jo vuosikausia, äitini ei ole nähnyt lapsiani eikä käynyt ristiäisissä eikä mitään muutakaan. Ei siis ole tavannut, ei osta lahjoja, ei laita korttia, emme soittele. Ei mitään.
En voi hyväksyä äitini toimintaa mutta voin ymmärtää häntä siinä, että ei hän itsekään tajua mitä tekee. Narsisti isä on häneltä vienyt kaikki itsekunnioituksen rippeet, kaikki valmiudet selvitä elämästä. Narsisti alistaa ja nujertaa. Äiti on isästä riippuvainen, ei osaa hoitaa pankki/laskunmaksu/autontakkaus/talonhoitoasioita vaan on kuin pieni lapsi joka pyytää puolisoltaan viikkorahaa.
Sairasta sakkia!
Ärsyyttää siis toki se että äitini valitsi isäni ja hylkäsi isäni pyynnöstä (käskystä?) lapsensa ja ainoat lapsenlapsensa. Mutta en voi sitä asiaa muuksi muuttaa ja siinä ei murehtiminen ja toivominen auta. Tämän opin terapiassa. Asia pitää vain hyväksyä ja ajatella että heidänpä on menetys. Omat lapseni eivät narsistisessa väkivaltaisessa isoisässä menetä yhtään mitään, mutta äitini olisi voinut olla edes "keskinkertainen" mummo. Meillä ei nyt oikein ole mummo ollenkaan koska anoppikan ei osallistu elämäämme (hänellä on tähän kyllä hyvät syyt). Joten ilman mummoa pärjätään kun on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uhrautuja-isä on aina loppujen lopuksi narsisti-äidin puolella, ja myös sotkee perheen lapset keskinäisiin riitoihinsa hakemalla ensin lapsiltaan myötätuntoa itselleen, ja lopuksi tilanne kääntyy niin että narsisti-äiti on raivoissaan lapselleen, joka joutui tahtomattaan taas johonkin pikkuasiasta syntyneeseen soppaan mukaan.
Tätä kun on toistunut sellainen reilut 40 vuotta, sitä kummasti "lapset" alkavat karttamaan kumpaakin vanhempaansa.
Joskus narsistin "uhri" on läheisilleen ihan yhtä paha ihminen, jollei jopa pahempi, kuin itse narsisti.
hei te muut narskuvanhemman/vnhempien aikuiset lapset, oletteko missään väleissä lapsuudenkotiinne?
Ja annatteko lapsenne ole sekuntiakaan kahden narsistin kanssa?
Minullahan siis ollut jo vuosia välit poikki, mutta jos välit olisi niin en uskaltaisi antaa lapsen olla sekuntiakaan kahden valvomatta isäni kanssa. Enkä oikein mielelläni valvotustikaan, sillä isä saattaa ilman syytä vetää kilarit ja raivoissaan käydä päälle (repii tukasta, kuristaa, vetää lattiaa pitkin, potkaisee). Joten ei todellakaan mikään sellainen mummola jossa olsi turvallista ja mukavaa käydä kylässä!
hei te muut narskuvanhemman/vnhempien aikuiset lapset, oletteko missään väleissä lapsuudenkotiinne?
Ja annatteko lapsenne ole sekuntiakaan kahden narsistin kanssa?
Minullahan siis ollut jo vuosia välit poikki, mutta jos välit olisi niin en uskaltaisi antaa lapsen olla sekuntiakaan kahden valvomatta isäni kanssa. Enkä oikein mielelläni valvotustikaan, sillä isä saattaa ilman syytä vetää kilarit ja raivoissaan käydä päälle (repii tukasta, kuristaa, vetää lattiaa pitkin, potkaisee). Joten ei todellakaan mikään sellainen mummola jossa olsi turvallista ja mukavaa käydä kylässä!
Olen väleissä, mutta mahdollisimman etäisissä. Nähdään max 2 kertaa vuodessa ja soitellaan pari kertaa kuussa kuulumiset päällisin puolin. Narsistinen-äiti ei anna olla rauhassa, joten vaihtoehto on lihava riita tai laiha sopu. Kun on tullut ikää, on helpompi hyväksyä heidät kuitenkin sellaisina vajavaisina ihmisinä kuin ovat, omien kokemustensa takia. (Sota-ajan lapsia, tunnekylmät vanhemmat jne)
En kuitenkaan anna lasten olla valvomatta mummolassa. Vaikka perheessämme väkivalta onkin ollut enimmäkseen henkistä, tiedän kokemuksesta ja veljeni lasten kertomuksesta että vanhempani osaavat olla todella ahdistavia pikkulapsille meidän vanhempien seläntakana.
Lapsilla on kuitenkin mielestäni oikeus tutustua isovanhempiinsa ja isovanhemmilla lapsenlapsiin. Minun tehtäväni on äitinä tehdä tilanteesta lapsilleni turvallinen.
hei te muut narskuvanhemman/vnhempien aikuiset lapset, oletteko missään väleissä lapsuudenkotiinne?
Ja annatteko lapsenne ole sekuntiakaan kahden narsistin kanssa?
Minullahan siis ollut jo vuosia välit poikki, mutta jos välit olisi niin en uskaltaisi antaa lapsen olla sekuntiakaan kahden valvomatta isäni kanssa. Enkä oikein mielelläni valvotustikaan, sillä isä saattaa ilman syytä vetää kilarit ja raivoissaan käydä päälle (repii tukasta, kuristaa, vetää lattiaa pitkin, potkaisee). Joten ei todellakaan mikään sellainen mummola jossa olsi turvallista ja mukavaa käydä kylässä!
Meillä isäni on se narsisti. Äitini hiljainen ressukka, joka lopulta on aina taipunut narskun tahtoon, kaikesta huolimatta. Siksi kai he yhä naimisissa ovatkin. Normaaleja he eivät ole silti kumpikaan: kukaan normaali-nainen ei olisi jäänyt tuollaiseen ympäristöön kiusattavaksi tai antanut lapsiaan kohdella niin kuin isäni kohteli.
On ollut aikoja, jolloin olen ollut äitiini pettynyt ja hänellekin kovin vihainen. Nyt vanhetessa olen kuitenkin ymmärtänyt, että äitini on vain rikkinäinen ihminen, jolla ei ole ollut muita keinoja selviytyä arjesta ja elämästä tuollaisen henkisesti sairaan tyrannin kansa. Olen antanut äidilleni anteeksi hänen heikkoutensa ja hänen pienuutensa. Näen hänet inhimillisesti: hän on kokemustensa muovaama ihmispolo, jolla ei ole mielestään ollut muita vaihtoehtoja. Ja uloshan hän ei tuosta tilanteesta ole koskaan pystynyt lähtemään.
Isääni vihaan ja halveksin. Hän on/oli se paha ja ilkeä p*skiainen, joka nauttii muiden satuttamisesta. Fyysisesti ja erityisesti henkisesti.
Sen verran olen tekemisissä lapsuudenkotiini, että äitiäni tapaan säännöllisesti, soittelemme ja voin aidosti sanoa meillä olevan hyvät, rakastavat välit. Isäni kanssa en halua olla missään tekemisissä, vain olosuhteiden pakosta joudun häntä silloin tällöin näkemään. En voisi edes kuvitella jättäväni lapsiani hänen hoitoonsa tai paikkaan, jossa hän on. Vihaan häntä syvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletteko oman äitiytenne myötä ymmärtäneet myös sen että äitinne oli ns. surkea äiti? Itse nimittäin lapsena luulin että perheemme tilanne oli normaalia menoa, kun en tietenkään tiennyt mistään paremmasta. Vasta teiniä aloin ihmettelemään, kun kavereita ei koskaan kuritettu/hakattu, heille isä oli kannustava ja ystävällinen, ja vanhemmat kehuivat ja sanoivat rakastavansa. Itse en ole saanut ikinä kuulla kertaakaan mitään kaunista vanhemmiltani, tyyliin rakastan sinua /olet tärkeä.
Äitini on siis isäni vaikutuksesta muuttunut myös aika ilkeäksi ja tunnekylmäksi. Äiti ei ollut ihan niin paha kun olin pikkulapsi, mutta vanhetessaan äiti on muuttunut paljon isän kaltaiseksi. Tai siis ainakin toistelee isän sanomisia kuin papukaija, latelee samoja loukkauksia ja haukkumisia minulle. Välillä kuulostaa ihan kuin isä puhuisi äidin suulla, ihan samat isän mielipiteet, kommentit ja päätelmät tulevat äidinkin suusta.
En varmaan koskaan voi oikein antaa anteeksi sitä äidilleni että hän valitsi isäni, ja hylkäsi minut ja perheeni ihan kokonaan. Noin vain katkaisi välit lapseensa ja tämän perheeseen! Mutta jos on sairas ja läheisriippuvainen, niin ei kai muuhun pysty.
Koska narsistissa ei ole mitään vikaa (eikä ikinä tunnusta osallistuuttaan mihinkään) on tämä vanhempieni tekemä välirikko esitetty muille niin, että olen paha tytär joka on ilkeyttään estänyt heiltä isovanhemmuuden ja joka on kiittämättömyyttään etäännyttänyt heidät lapsenlapsista jota "niin kovin rakastaisivat" jos saisivat.
Eli kulissit on aina pystyssä ja asiat esitetään niin, että eihän se narsku ole se paha vaan ne MUUT!
Voimia narskun kanssa painiville, varautukaa sitten siihen että kierrokset nousevat kolmanteen potenssiin kun narsku oikeasti vanhenee ja raihnaistuu. Narsismi vain pahenee vanhetessaan, ja fyysinen raihnaisuus saa narsistin usein vielä kovemmalla tasolla tekemään psyykkistä väkivaltaa (narsku tarvitsee aina sen tunteen että on voimakas, vallassa ja määrää kaikesta).
Voimia narskun kanssa painiville, varautukaa sitten siihen että kierrokset nousevat kolmanteen potenssiin kun narsku oikeasti vanhenee ja raihnaistuu. Narsismi vain pahenee vanhetessaan, ja fyysinen raihnaisuus saa narsistin usein vielä kovemmalla tasolla tekemään psyykkistä väkivaltaa (narsku tarvitsee aina sen tunteen että on voimakas, vallassa ja määrää kaikesta).
Fyysinen heikentyminen saattaa myös saada paatuneenkin narsistin yrittämään saada jonkinlainen sopu sukulaisiinsa, eikä kovin sairaana jaksa enää olla niin ärhäkkänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nro 3 tässä vielä, olen tätä asiaa tutkinut paljon, ja kyllä tutkimukset puhuvat selkeästi siitä että raihnaistuessaan narsistin on pakko kompensoida fyysinen voimakkuus ja alistamisen kyky jollain muulla, eli henkinen väkivalta lisääntyy.
Tämä väite siis koskee väkivaltaisia narsisteja jotka hallitsevat väkivallalla ja pelolla/uhalla.
Naisten narsismi on erilaista, mutta ei sekään vanhetessaan yleensä vähene!
Ainoat tapaukset missä vanheneva narsisti voi vähän parantua on se, että tulee äkillinen sairaus (syöpä tms) ja sitä myöten kamala kuolemanpelko, jolloin ehkä tajuaa rajallisuutensa ja voi vielä haluta korjata välejä. Mutta pesunkestävä narsisti ei kyllä parane koskaan. Vanhainkodeissa näitä hulluja löytyy, kiusaavat ja haukkuvat hoitajiaan, huonetovereitaan, muita vanhuksia. Ja tietenkin lapsiaan - tosin monet lapset eivät käykään vanhainkodissa narsistia katsomassa.
Aina kun valitetaan niistä omaisista, jotka hylkäävät vanhuksensa laitokseen, niin lähes aina siihen on joku todellinen SYY. Itse en aio vierailla tai vanhempiani hoitaa, enkä myöskään aio kuunnella siitä hoitohenkilöstän syyllistämistä. 20 vuotta sitä väkivaltahelvettiä ja lopun elämäänsä koettavaa pelkoa riitti kyllä siitä ihmisestä, ei kiitos enää mitään velvollisuutta auttaa vanhana ja olla "kiitollinen".
on keronut välillä uskomattomia kauhujuttuja narsistivanhuksista.... (ei tietenkään nimellä kertoen mutta yleisellä tasolla) ja osaavat olla _todella_ uskomattoman julmia ja ilkeitä vielä kuolinvuoteellakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun valitetaan niistä omaisista, jotka hylkäävät vanhuksensa laitokseen, niin lähes aina siihen on joku todellinen SYY. Itse en aio vierailla tai vanhempiani hoitaa, enkä myöskään aio kuunnella siitä hoitohenkilöstän syyllistämistä. 20 vuotta sitä väkivaltahelvettiä ja lopun elämäänsä koettavaa pelkoa riitti kyllä siitä ihmisestä, ei kiitos enää mitään velvollisuutta auttaa vanhana ja olla "kiitollinen".
Tismalleen samaa mieltä!
Kyllä siihen useimmiten on jonkinlainen syy vaikka ulkopuoliset eivät sitä tietäisikään.
Omaa äitiäni olen varautunut hoitamaan, isäni saa puolestani lojua ulosteisissa vaipoissaan vaikka koko loppuelämänsä. Siitäpä saa paha vihdoin palkkansa. Osoitan hänelle vanhetessaan tismalleen yhtä paljon rakkautta ja hyvyyttä kuin hän on minua kohtaan elämäni aikana osoittanut.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä miten suhtautuisin. Itsellänikin hieman samanlainen kokemus. Äiti oli hissukka, joka antoi isän tehdä pahuuksia juurikaan niihin puuttumatta.
Ehkä se oli vain sun äitisi selviytymiskeino siitä kauheudesta? Menikö äitisi ihan konkreettisesti isäsi puolelle vai käänsikö vain päätään ja oli ns. näkemättä asioita?