Mun mies ei puhu mun sukulaisille tai kavereille
Että ottaa taas päähän, kun toi mies on niin puhumaton. Olimme pääsiäisenä vanhempieni luona käymässä. Siellä kävi myös kyläilemässä muita sukulaisia ja päiväkävelyllä tapasimme naapuritkin. Mies ei puhunut koko reissun aikana kahta sanaa pidempiä lauseita. Kahvipöydässä istui mykkänä ja heti kun sai kupin tyhjäksi sulkeutui makuuhuoneeseen pelaamaan kännykällään tai kuuntelemaan ravituloksia. Sama toistuu, jos meillä on kylässä minun kavereitani. Hän ei juurikaan suostu puhumaan heidän kanssaan. Erityisesti nolotti, kun päiväkävelyllä niille naapureille ei sanonut edes päivää, vaan kääntyi selin metsää tuijottelemaan siksi aikaa, kun minä vaihdoin kuulumisia. Naapurit ovat siis minulle tuttuja jo lapsuudestani, eli ei ihan mitä tahansa hyvän päivän tuttuja.
Olen kysynyt, että miksi näin, ja hän vain vastaa, että ei ole mitään puhuttavaa. Että ei hän osaa outojen ihmisten kanssa alkaa puhumaan. Joo, tässä on ollut pian 10 vuotta aikaa tutustua! Hävettää, kun sukulaisetkin aina kyselevät, että miksi mies ei puhu mitään. Ovat hekin loukkaantuneita.
Omien sukulaistensa kanssa kyllä juttua riittää, samoin niiden omien kavereiden. Kai se on niin, että hän ei vaan voi sietää sukuani ja taustojani. Ihan suomalainen olen kuitenkin.
Kommentit (11)
...niin ei kai siinä sitten mitään. Mutta aika juntturalta mies kyllä vaikuttaa.
Ex mieheni oli niin kateellinen ihminen että ei hyväksynyt sitä että minulla oli ystäviä. Myös se että ystävillä oli esimerkiksi isompi talo tai auto kuin meillä sai hänet vetäytymään nurkkaan.Lopulta hän alkoi nukkumaan vieraspaikan sohvalla koko vierailun ajan. Oikein kuorsasi. Ai että hävetti mutta se taisi olla hänen tarkoituskin.
että miten kohtelee sua muuten?
Mä en kestäisi tuollaista ja jos mies ei opi mun pyynnöstä edes alkeellisia käyttäytymistapoja, niin voisi olla että jäisi entiseksi mieheksi.
Ollaan tunnettu 10 vuotta ja jotkut eivät ole puhuneet mulle kertaakaan.
joskus? Mun mies on antanut sukulaistensa haukkua mua kahvipöyässä, eikä olen puolustanut mitenkään. En suostu enää olla missään tekemisissä heiän kanssaan.
Minulla myös samankaltainen mies ja häpeän omien sukulaisteni ja ystävieni edessä. Kysyin mieheltäni, että onko vaikeaa sanoa edes "terve", "päivää" tai jotain muuta tervehdyksen kaltaista. Mieheni sanoi ettei hänen ole pakko sanoa kenellekkään mitään, jos ei halua.Olen vuosien varrella oppinut hyväksymään ja ymmärtämään mistä on kyse. Mieheni on vain sosiaalisissa suhteissa auttamattoman ujo. Työkseen hän ajaa trukkia joten työkin on aika yksinäistä. Itse puhun kuin papupata ja mieheni kyllä kuulee/kuuntelee mitä puhun. Hyvin harvasanainen hän on minunkin kanssa mutta 4vuotiaan poikamme kanssa hän on aivan loistava puhumaan. Ei miehen tarvitse aina olla sellainen kuin me haluamme heidän olla. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja ollaan naiset onnellisia itse elämästä. ps. Mieheni kohtelee hyvin minua ja minä häntä, tai en aina ; )
on samanlainen,pidän häntä yksinkertaisena ja huonon kasvatuksen saaneena.
Mieheni työ siis sisältää paljon neuvottelemista ja ihmisten kanssa asioimista muutenkin. Pärjää käsittääkseni siellä töissä uusien ja outojenkin ihmisten kanssa. Kotonakin puhuu, varsinkin jos olemme kahden.
Lapset ovat onneksi puheliaita ihan kaikkien ihmisten kanssa, joten isänsä mykkyys ei ole heille periytynyt. Mieheni vetoaa usein siihen, että on kotoisin Varsinais-Suomesta, jossa ei puhuta niin paljon kuin meillä Savossa. Mutta ei kai nyt pelkkään heimo-ominaisuuteen voi aikuinen mies aina vedota?
Jokaisella vain on omat tapansa; minkäpäs noille mahtaa. Ketään ei voi muuttaakaan; ei ne komentamalla /neuvomalla toisenlaiseksi muutu....
Joudut vain kestämään asiaa; puremaan hammasta; selittelemään nolona sukulaisillesi sen käytöstä...
Jos/kun teillä on lapsia; yritä opettaa ainakin niille, etteivät ota juuri tuosta luonteenpiirteestä mallia isistä ja ettei niistä tule samanlaisia tollukoita.......