Hämmentävä Jesse Kaikuranta
Olenko ainoa, jonka mielestä Jesse Kaikuranta on homomainen?
Kommentit (97)
Itse Jesse jossain haastattelussa kertoi olleensa joitanin vuosia sitten vuosikausia suhteessa ihan naisen kanssa. Sanoi myös, että häntä sanotaan homoksi ulkonäkönsä takia, mutta se ei häntä hetkauta niin paljoa, että hän muuttaisi tyyliään.
Jesse on musta ehdottomasti paras laulaja tällä hetkellä Suomessa. Tykkään ihan hirveesti hänen tulkinnastaan ja hänestä muutenkin. Järjetön rakkaus kolahtaa sattuneesta syystä lujasti.
minusta on tyhmää kun jesseä luullaan homoksi vaikkei se olisi.. et todellakaan ole ainoa. mutta minun mielestä Jesse ei ole yhtään homomainen. eikä minua kyllä se kiinnostakkaan onko se vai ei. ei se kuulu meille mitenkään mikä on hänen seeksuaalinen suuntautuminen. niinhän hän on itsekkin todennut.. kuulin myös että hän olisi sanonut olevansa hetero ja että häntä ärsyttää paljon ku jotkut luulee häntä homoks..
Minä en kyllä yhtään hämmästyisi, vaikka Jesse olisikin ollut nainen aiemmin. Laulamisen kanssa sillä ei sitten olekaan mitään tekemistä, tyyppi laulaa hyvin oli housuissa mitä tahansa :)
Kuinka paljon voi ulkonäöstä päätellä :D Ja mitähän Jesse vaimoineen ja lapsineen näistä keskusteluista olisi mieltä.
Oi hui ihmetystä, jos joku ei olekaan muotissa, jossa ulkoa pystyy kertomaan, mitä ihminen on sisällään. Oi hui, jos ei heti tiedäkään, onko joku mies, nainen, homo, ollut mies tai nainen, tykkää samasta sukupuoleta, tai vain samasta sukupuolesta, tai jopa kaikista monista sukupuolista. Mikä on "heteronnäköinen", "homonnäköinen" tai "aseksuaalinoloinen"? Kuuletteko te sen, miten absurdeja nuo sananne ovat?
Aki ei ole yli 40 vaan 39, believe it or not! Ja Jessen tiedän seukanneen yhden tytön kanssa, homosteluista en ole kuullut. Samalta paikkakunnalta ollaan kotoisin. Ollut aina "outolintu"
kovin pitäviä. Tunnen muuten sekä Akin että Jessen ja Jessen viimeaikaisia kuvioita:)
Aki ei ole yli 40 vaan 39, believe it or not! Ja Jessen tiedän seukanneen yhden tytön kanssa, homosteluista en ole kuullut. Samalta paikkakunnalta ollaan kotoisin. Ollut aina "outolintu"
kovin pitäviä. Tunnen muuten sekä Akin että Jessen ja Jessen viimeaikaisia kuvioita:)
Nähtiin jesse joululomalla lontoon heathrowin-lentokentällä. Sitten ku ohjelmaa tuli tv:stä huomattiin et se on se uggi-mies lontoosta :)
kaikkien olla kunnon ihmisiä ja Normaaleita tai hämmennyn!!!11!
...tai sitten voisi antaa kaikkien olla sellaisia kuin haluavat olla.
ihan ehdottomasti!! Minä olen häntä seurannut jo aikoja sitten, kun aloitti oman soolouransa. Täytti vähän aikaa sitten 40v.
Juoksen metsään kun vastaan tulee eipä taida juosta kiinni on niin vaan kauhistus huh huh!
Olen kuunnellut tehosekoittimen oman live-esityksen + muiden artistien live-esitykset tuosta Hetken tie on kevyt-biisistä ja kyllähän Jesse laulaa nuotilleen ja kauniisti.
Ajattelen, että hän hakee vielä tyyliään mutta minusta hänelle sopii tuollainen erikoisempi pukeutuminen. Lävistykset ottaisin korviksia lukuunottamatta pois. Miehen meikkaaminen ok: moni mies näyttäisi paremmalta jos ihonväri olisi tasaisempi ja silmissä vähän tummuutta.
kisaajaa jatkossa: Kim ja Jesse.
mitä samanlaista niissä muka on?
Aivan eri tyyppiset.
Jesse,ihanan erikoinen persoona.Hampaat tekee siihen osansa.Kiva nimikin laulajalle Kaikuranta.
Pääsee varmaan pitkälle juuri tuollaisena.
Jokainenhan meistä on vähän homo, kuten Jukka Takalo laulaa. :D
Ihan sama, onko tuo Jesse homo, vai ei... Kunhan jokainen on rehellisesti sitä, mitä on, siinä ei pitäisi olla mtn. ihmeellistä.
Nykyään joka paikassa on vähintäänkin yksi kiintiöhomo, mitä väliä, vaikka hän olisi se VOF;n kiintiöhomo.
Vaatii rohkeutta pukeutua noin naisellisesti julkisuudessa. Veikkaan, että Jesse ilmoittaa sukupuolenkorjauksestaan vuoden pari sisällä.