Miksi Tampere on Suomen siistein mesta?
Mikä siinä on, että Tampere on siistimpi kuin Helsinki? Itse asun siis ulkomailla ja olen pk-seudulta kotoisin, en tamperelainen. Mutta siis kunseuraa Suomen tapahtumia, Tampereella tapahtuu kaikenlaista kivaa ja siellä asuu aika siistejä tyyppejä. Helsinki on sellainen suomalaisen steriili paikka, Tampere trendikäs. Vähän niinkuin Suomen Kallio.
Kommentit (46)
ja melko maalainen, huomaa kun katsoo mitä työeikäiset harrastaa ja missä käyvät.
Vuonna 85 musikaalikin on tehty tamperelaisille, ei siitä oikein ulkopuoliset iloa saa. Elokuva jatkaa puskafarssien perinnettä. Timo Koivusalo on varsin mutkattomasti täyttänyt Ere Kokkosen ja Spede Pasasen jälkeensä jättämän aukon suomalaisessa elokuvassa. Vaimon itkettäjä pääosissa ja kuten arvio sanoi: "komedian suurin ongelma on siinä, ettei se kamalan vaate- ja tukkamuodin esittelyä enempää kykene kertomaan mitään 1980-luvusta.
Kasariajan Tampere on pelkkä nostalginen kulissi tarinalle, jonka olisi yhtä hyvin voinut sijoittaa vaikkapa vuoden 2012 Nakkilaan.
Taustalla olisi voinut soida sama musiikkikin, sillä Eppujen, Popedan ja Juicen biisit eivät ole kadonneet radiosoitosta vieläkään. 1980-luvun yhteiskunnasta tai tamperelaisesta musiikkimaailmasta elokuva ei kerro mitään. Juppikauden nousuhuuma mahtuu yhteen sivulauseeseen."
Kiitettävän komea ristiriita on sekin, etteivät elokuvan tapahtumat liity musiikkiin juuri mitenkään.
Opiskelin Tamperella ja kyllä se vaan maalaiskylä on. Olen pikkupaikkakunnalta kotoisin ja kuvittelin muuttavani kaupunkiin, mutta eihän se oikeaksi kaupungiksi osoittautunut.
Tampere on sopivasti juntti. Sopii tällaiselle 18 vuotta sitten maalta muuttaneelle. Tarpeeksi on tekemistä ja kauppoja, mutta ei liian snobistista.
Mitä tuohon espoo-tyyliin tulee, niin olen ymmärtänyt, että se tarkoittaa:
- farmari-Volvo pihassa
- asutaan jossain uudella kyntöpellolla uusissa taloissa pienillä tonteilla
- lapset merkkivaatteissa
- juostaan Hulluilla Päivillä
- naiset pukeutuu Esprit-tyyliin ja tukka on polkka tai jotain. Meikki hillitty
- ollaan pirun keskiluokkaisia ja ahdasmielisiä
- isä insinööri tai DI, äiti opettaja tai hoitaja tai ekonomi
- farmari-Volvo pihassa
- asutaan jossain uudella kyntöpellolla uusissa taloissa pienillä tonteilla Lielahdella tai Raholassa
- lapset merkkivaatteissa Moloissa
- juostaan Hulluilla Päivillä Tampereen Stokkalla
- naiset pukeutuu Esprit-tyyliin ja tukka on polkka tai jotain. Meikki hillitty. Hiukset silmillä sanna-raipen tyyliin
- ollaan pirun keskiluokkaisia ja ahdasmielisiä
- isä insinööri tai DI, äiti opettaja tai hoitaja tai ekonomi
- ollaan joko Ilvestä tai Tapparaa, näääs
Tampere on jotenkin valittu Suomen maakuntakaupunkien parhaaksi. Silti mielestäni se ei erityisesti erotu muista maakuntakaupungeista erityisesti edukseen. Turku, Oulu, Jyväskylä ja ehkä Lahti ja Kuopiokin ovat mielestäni loppujen lopuksi aika lailla samanlaisia kuin Tampere. Keskikokoisia asutus- ja työpaikkakeskittymiä.
Muut kaupungit alkavat sitten ollakin pelkkiä provinssitaajamia ja todellisia pikkukaupunkeja.
No mikäs sitten Tampereesta tekisi oikein erityisen hyvän paikan asua? Miten se erottuu edukseen juuri vaikkapa Turusta tai Oulusta?
- Asuminen. Tampereella asuminen on toki halvempaa kuin PK-seudulla, mutta silti kalliimpaa kuin oikeastaan kaikissa muissa suurehkoissa kaupungeissa. Lisäksi kaupunkirakenne on aika hajanainen.
- "Rentous". Tosiaan, tekeekö murre rennoksi? Mielestäni ei tee. Ainakin oman kokemukseni mukaan peruspirkanmaalainen on kaukana rennosta; mielellään ilkeilevä ja selkäänpuukottava. Vähän vihamielinen. Sanna-Raipe tavoittaa jotakin manselaisten v-maisuudesta.
- Kulttuuri, urheilu, harrastusmahdollisuudet. Toki näitä löytyy. Silti ainakin kulttuurin osalta tilanne on se, että Suomen kulttuurikaupunkeja järjestykseen laitettaessa Tampere sijoittuu sijoille 6 tai 7. Turku ja Espookin ovat pykälän ylempänä, ja sijat 1-3 kuuluvat kaikki Helsingille...
- Työmahdollisuudet. Toki töitä Tampereelta ja sen ympäristöstä löytyy, mutta niin löytyy työn etsijöitäkin. Yliopistot ja korkeakoulut sekä muut oppilaitokset valmistavat ihmisiä jatkuvasti eri aloilta, ja moni muuttaa kaupunkiin töitä etsimään, joten työnhakijana saat tosiaan täälläkin yrittää erottua joukosta. Hanttihommiakaan ei ole kaikille halukkaille. Tampereen ongelma ainakin akateemisilla aloilla on se, että kaupungin opinahjoista valmistuu melkein kaikkien alojen maistereita, jotka haluaisivat töitä mieluiten jo tutuksi tulleesta kaupungista. Tämä sitten näkyy työpaikoista kilpailtaessa. Itse pääsin helpommalla kun muutin työn perässä sellaiseen maakuntakaupunkiin, jossa ei ole omalle alalleni valmistavaa korkeakoulua.
-Palkkataso. Tampereella maksetaan samanlaista palkkaa kuin muissakin maakuntakaupungeissa, PK-seudun palkkatasosta ei voi kuin unelmoida. Tosin väliaikaisratkaisuna saattaisi olla mahdollista käydä PK-seudulla töissä Treelta käsin, mutta pidemmän päälle se käy kyllä raskaaksi.
-Kaupunkikuva. Tamperetta pidetään kauniina kaupunkina Pispaloineen ja Pyynikkeineen, ja toki kauneutta sieltä löytyykin, mutta suurimmaksi osaksi se on ankea, 1960-70 -lukulaisten betonielementtitalojen kaupunki. Keskustakaan ei ole kaunis, siellä on jäljellä vain muutamia vanhoja rakennuksia tai rakennusryhmiä kaunistamassa kaupunkikuvaa. Pispalankin merkitystä mielestäni liioitellaan. Kaupungin sijaintia kahden järven välissä on hyödynnetty huonosti, keskustan tuo vesielementtiä vain Tammerkoski, joka on nykyisellään lähinnä padottu, likainen ränni.
Arkkitehtuuri on kaunista ja vanhaa ja keskusta paljon tyylikkäämpi kuin Turussa. Plus tuntemattomillekin hymyillään!