Onko kukaan seurustellut psykologin kanssa?

Läheiseni on naimisissa psykiatrin kanssa ja tämä psykiatri on todella narsistinen ja vaikuttaa välillä siltä, että on todella pahasti sekaisin itsensä kanssa. Jos viestit, joita hän riidellessään puolisonsa kanssa lähettää tälle, näyttäisi työnantajalle, luulenpa vain, että ei saisi enää toimia virassaan...

Ne on kaikkein kivoimpia. :)

...ja oli kyllä hänkin aika erikoinen tapaus.



Hänen kanssaan piti mm. teeskennellä, että myyn hänelle koon 38 vaatteita, vaikka oikea koko oli 46. Toinen myyjä kun ei tätä tiennyt, nainen alkoi sättiä tätä hyvin rumasti ja kovaan ääneen, ja huusi sitten minulle: "Opeta sinä tätä tyttöä myymään!"



Muutenkin kyseessä oli erittäin hankala ihminen, ja yllätyin pahemman kerran saadessani eräänä päivänä hänen käyntikorttinsa, josta ammatti selvisi.

Ja kyllä hermo menee tämän tästä. Näkee sairautta kaikkialla ympärillään ja suhtautuu penseästi jos esim. itse en myönnä tarvitsevani terapiaa, koska sairaudentunnottomuushan se vasta sairasta onkin.. Itse on mielestäni pahiten sekaisin lähipiirini ihmisistä (sanon tämän kuitenkin ihan kaikella rakkaudella). Ammatti tuntuu edustavan hänelle oikeutusta tuomita muita ihmisiä sairaiksi. Ehkä se helpottaa hänen oloaan, että voi kokea tuon tuomitsemisen kautta olevansa itse jotenkin terveempi.. En tiedä. Myös poikansa on oppinut analysoimaan kaikkea mikä liikkuu, mutta siitä on kyllä meidän suhteessamme ollut myös hyötyä. Haittaa puolestaan on ollut kieroutuneesta kasvuympäristöstä, jonka vaikutuksia vieläkin mieheni kanssa perkaamme.

Mutta kaipa psykologitkin ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin, eivätkä kaikki ole ammatissaan itseään ylentääkseen. Kaikki psykologit eivät edes ole terapeutteja, vaan osa on ymmärtääkseni puhtaasti tutkijoita.

Se oli kova tuomitsemaan ja syyllistämään, ymmärrys sitten olikin heikompaa.

Itse tapailin joskus psykiatria pari kuukautta, mutta hän oli ihan pihalla kaikesta. Oli ihan olevinaan jotain suurta, mutta tunsin että hän syö itsetuntoani, enkä pystynyt olemaan oma itseni hänen seurassaan. Myöhemmin hän sai persoonallisuushäiriödiagnoosin itselleen. Että kyllä siinäkin ammattiryhmässä on jos jonkinlaista hiihtäjää...

Vapaa-aikanaankin analysoivat ihmisten käyttäytymistä ja kehittävät pikkuasioista vääristyneitäkin teorioita.



Toiset taas jättävät työminän työpaikalle ja suhtautuvat vapaa-ajalla muihin ihan tavallisesti.

Jos kotona esim. riidellään paljon, lapsesta tulee juristi. Jos vanhemmat ovat mielenterveydeltään epätasapainossa, lapsesta tulee terapeutti. Jne.



Jos tämä pitää paikkansa, on ymmärrettävää että juuri terapeuteilla on paljon omiakin ongelmia (vanhempiensa aiheuttamia).



t. 4

On kyllä tarkkanäköinen ihmisten (ja itsensä) suhteen, mutta ei mielestäni mitenkään häiritsevästi. Itsekin analysoin ihmisten käyttäytymistä jonkin verran.

se riippuu ihmisestä, mut oon tähän asti seukannut lähinnä ekonomien kanssa. Jännittävää :)

alkuperäinen

Ja kyllä hermo menee tämän tästä. Näkee sairautta kaikkialla ympärillään ja suhtautuu penseästi jos esim. itse en myönnä tarvitsevani terapiaa, koska sairaudentunnottomuushan se vasta sairasta onkin.. Itse on mielestäni pahiten sekaisin lähipiirini ihmisistä (sanon tämän kuitenkin ihan kaikella rakkaudella). Ammatti tuntuu edustavan hänelle oikeutusta tuomita muita ihmisiä sairaiksi. Ehkä se helpottaa hänen oloaan, että voi kokea tuon tuomitsemisen kautta olevansa itse jotenkin terveempi.. En tiedä. Myös poikansa on oppinut analysoimaan kaikkea mikä liikkuu, mutta siitä on kyllä meidän suhteessamme ollut myös hyötyä. Haittaa puolestaan on ollut kieroutuneesta kasvuympäristöstä, jonka vaikutuksia vieläkin mieheni kanssa perkaamme.



Mutta kaipa psykologitkin ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin, eivätkä kaikki ole ammatissaan itseään ylentääkseen. Kaikki psykologit eivät edes ole terapeutteja, vaan osa on ymmärtääkseni puhtaasti tutkijoita.

toiset on jopa naimisissa niitten kanssa.