Reino Nordin puheenaiheena - OV
Täällä jauhetaan nykyisin jatkuvasti tosta Reino Nordinista. Onko teille tullut mieleen, että se on tasan tietoinen siitä että esiintyy vaimonsa myötä Iholla-sarjassa ja koska hän on näyttelijä, hän tekee työnsä tunnollisesti niille kotikutoisille Maria-videoillekin? Siis näyttelee.
Hänen tehtävänsä on näytellä ja olla esillä ja herättää tunteita. Pariskunta Nordin on takuuvarmasti käsikirjottanut koko osallistumisensa siihen sarjaan alusta loppuun.
Kommentit (19)
Voi teitä, niinhän olisi tietenkin julkisuuskuvalle parasta, mutta luulenpa, että voit nukkua yösi turvallisesti vaikka kaikki olisikin totta. Ei maailma tähän kaadu.
Voi teitä, niinhän olisi tietenkin julkisuuskuvalle parasta, mutta luulenpa, että voit nukkua yösi turvallisesti vaikka kaikki olisikin totta. Ei maailma tähän kaadu.
Niin, ei varmasti kaadu muiden maailman kuin Marian ja lasten. Kun joskus varmaan lapset isoina näkevät tämän sarjan, niin eivät varmaan pidä siitä, miten heidän isänsä kohteli äitiään. Tai miten isä puhui omista lapsistaan. Että hah, hah vaan itsellesi.
Ap, toivoisin niin Reinon näyttelevän noissa pätkissä.
Mutta sen perusteella, mitä minulle on elämän aikana kertynyt ihmistuntemusta, hän ei valitettavasti taida näytellä.
Luulen, että Reino on uusille tuttavuuksille aluksi hyvinkin hurmaava. Pikkuhiljaa alkaa tuo huonosti kohtelu....
niin 2-vuotias Fidel ei sitä ymmärrä. Katsoo isästään mallia, että aijaa, tuolla lailla on ok puhua vaimolleen ja lapsilleen. Varmasti järkyttyy, jos näkee joskus isompana noita pätkiä. Isänsä on niissä täysi kusipää.
ei näyttelijäkään näyttele koko aikaa, ja mikä järki olisi näytellä paskiaista omaa perhettä kuvatessa?
ja lisäksi nordin on niin huono näyttelijä ettei se edes kykenisi piilottamaan omaa kusipäisyyttään. JOS se näyttelis, se olisi hurmaava kultapoika ja kohtelias aviomies.
kun mun entinen narsistipoikaystävä joka pilasi mun koko elämän ja itsetunnon.
Ihan samannäköisiäkin ovat!
Nyt kaksi vuotta eron jälkeen alan parantua normaaliksi ihmiseksi jolla on normaali itsetunto niin työ kuin vapaa-ajalla.
Kun mä katon tota reinoa ja sen puhetyyliä saan kamalia flashbackeja neljän vuoden painajaisesta.
Jossa mä silloin itse roikuin niin pahasti kiinni... Pettäjä,narsisti paska..hyi kamala
tiedä siis mitä on ollut ennen tuota kuvaamisen aloittamista, enpä niin tuomitsisi.
Aika haipakkaa on elämä varmaan ollut molemmilla. Mies luo uraa alalla, jossa aivan omituiset työajat, rakennetaan ekotaloa, asutaan tilapäiskämpässä, pieni lapsi ja toinen lapsi heti perään.
Kyllä siinä on jo yhtälö, jossa nuoret vanhemmat uupuu. Lempeäluonteinen äiti keskittyy pieneen lapseen, koittaa jaksaa pyörittää jonkintasoista arkea äitinsä nurkissa, jossa omaa rauhaa ja yksityisyyttä ei ole samalla lailla kuin omassa kodissa. Mies tekee keikkaa ja rakentaa taloa, vaimoa väsyttää raskaus ja pieni lapsi ja silti koittaa jaksaa montaa asiaa.
Nuoren isän suusta lentelee sammakoita, ärsyttää kun vaimosta on tullutkin vaan äiti. Anopin nurkissa asuminen rassaa, ehkä perhekin tuli perustettua liian aikaisin jne. Niin monet kuviot tuossa pariskunnan arjessa on ihan tuttuja monelle. Tuollaistahan se on kun perustetaan perhe ja kaikki on uutta eikä osata välttämättä ajatella mihin kaikkeen ne voimat oikeasti riittää. Kun ei sitä elämänkokemusta vielä ole.
En puolustele Reinon rumia sanoja ja tekoja mutta ymmärrän, että noinkin voi käydä. Ei ne isät heti osaa loistoisiä olla eikä ymmärrä mitä lapsen kuullen saa puhua ja mitä ei. Eikä ne aina ymmärrä lempeitä äitejä, jotka pyrkii olemaan hyviä vaimoja, äitejä ja hukkaavat ehkä itsensäkin noiden roolien alle. Minusta parasta antia tuossa sarjassa tuon perheen elämän seuraaminen.
Toiveita paremmasta näkyi jo viime jaksossa. Maria kysyi mitä tekisivät kun on vapaapäivä ja Reino vastasi, että katsellaan vauvaa. Ihana hetki. Usein se vaan miehille tulee hitaammin se kypsyys olla isä ja puoliso ja luopua ehkä osaksi itsekkyydestään ja tajuta henkinenkin vastuunsa perheestä. Varsinkin jos iso vastuu perheestä ja arjesta on vaimolla.
Täällä jauhetaan nykyisin jatkuvasti tosta Reino Nordinista. Onko teille tullut mieleen, että se on tasan tietoinen siitä että esiintyy vaimonsa myötä Iholla-sarjassa ja koska hän on näyttelijä, hän tekee työnsä tunnollisesti niille kotikutoisille Maria-videoillekin? Siis näyttelee.
Hänen tehtävänsä on näytellä ja olla esillä ja herättää tunteita. Pariskunta Nordin on takuuvarmasti käsikirjottanut koko osallistumisensa siihen sarjaan alusta loppuun.
Uskallan veikata, että jos hänestä EI puhuttaisi mitään tuon sarjan puitteissa (tai muuten), niin ei hän siitäkään tykkäisi. Antaisi taatusti kuulla itsestään silloinkin ja valitusta riittäisi "muista ihmisistä" yhtälailla. Niin tai näin, aina väärin päin. =D
Joku entinen puutyöope, joka osallistui tangomarkkinoille muutama vuosi sitten, mutta nykyään siivoo Siljan laivoja ja toimii lasten futisjoukkueen valmentajana.
Veti jossain itäsuomessa karaokea välillä.
niin, että koska vaimo ei ollut keikalla mukana niin johonkinhan se laulujen tulkintojen tunnelataus piti purkaa.. ja vaimo uskoo näköjään ihan kaiken.. ja nyt tämä viimeisin kysymys vaimolle jolla on muutaman ikäinen vauva, että haluatko sä että mä tanssin jonkun toisen kanssa kun tää meidän perhesuunnittelu on niin perseestä.
Ihan oikeasti on kyllä todella narsistinen luonne ja vaimo on ihan vietävissä. Ihan surkeeta katsottavaa. Mä en IKINÄ sulattais mieheltäni tollaista paskanjauhamista vaan sanoisin että turpa kiinni kakara!!
ihan eri ääni kellossa kuin vaimolleen. Ei näyttele, perusluonne on selän jatkeesta ja syvältä.
mäkin olen kyllä ollut aika vittumainen sellaisia miehiä kohtaan, joita en ole kunnioittanut ja joita olen pitänyt todella ärsyttävinä, ymmärrän siis miten joku voi ärsyttää pelkällä olemassaolollaan vaikka ei tekisi mitään pahaa. En kuitenkaan ole perustanut perhettä näiden miesten kanssa, sitä en tuossa kuviossa tajua. Kaipa ne kuitenkin sitten oikeasti rakastaa toisiaan.
. Mies tekee keikkaa ja rakentaa taloa.
Kuka mies? Lauriko? Eiköhän siellä ole ihan rakennusmiehet jotka rakentaa.
naistenlehden haastattelussa kysyttiin, mikä on kauneinta, mitä Reino voi vaimolleen sanoa. Reino vastasi: "räplää ittes märäks sillä aikaa, kun mä käyn paskalla". Hieno mies.
niin, että koska vaimo ei ollut keikalla mukana niin johonkinhan se laulujen tulkintojen tunnelataus piti purkaa.. ja vaimo uskoo näköjään ihan kaiken.. ja nyt tämä viimeisin kysymys vaimolle jolla on muutaman ikäinen vauva, että haluatko sä että mä tanssin jonkun toisen kanssa kun tää meidän perhesuunnittelu on niin perseestä.
Ihan oikeasti on kyllä todella narsistinen luonne ja vaimo on ihan vietävissä. Ihan surkeeta katsottavaa. Mä en IKINÄ sulattais mieheltäni tollaista paskanjauhamista vaan sanoisin että turpa kiinni kakara!!
Vaimo sanoi MeNaisissa, että hänen espanjalainen puolensa ymmärtää Reinoa. Jumalauta!
on ollut niin paljon puhetta kys. pariskunnasta.Täytyy sanoa, että onhan tuo Reino aika törkeä vaimolleen. Toisaalta välillä Maria on kyllä aika lapsellinen ja esim. kun odottelivat hinausautoa, otto vauvan pois turvaistuimesta vaikka Reino yritti sanoa, että on riski, että joku ajaa perään. Mitäs Maria siihen; mä pidän vauvaa kiinni...todella ajattelmatonta! Tuntui, että Reino ajattelee enemmän asioita ja miettii, mutta tuo ne ajatuksensa vaimolleen tosi rumasti. Maria vain velloo omassa kuitumoppimaailmassaan miettien mitenhän tänään leikkisi kotia. Kyllä ymmärrän ja sympatiseeraan myös Reinoa.
En pidä Reinon tavasta puhua ja kohdella vaimoaan, mutta tuskin hän narsisti on.. narsistisia luonteenpiirteitä kylläkin löytyy, todella itsekäskin tuntuu olevan, kaikki on häneltä pois.
Luulenpa että jos Maria joskus pistäisi vastaan ja kunnolla ja tuolla Reinon tyylillä, niin muuttuisi ääni miehen kellossa. Ehkäpä löytäisi pientä kunnioitustakin vaimoa kohtaan.
Sääli kyllä Mariaa, ansaitsisi miehen joka arvostaisi häntä omana itsenään.
No tätä minäkin olen vähän miettinyt. Nimittäin näkee selvästi kohtauksista, että hän tiedostaa kameran olemassaolon, katsoo suoraan kameraankin joskus. Silti total asshole, ja jos yhtään ajattelis julkisuuskuvaansa, niin tasan tarkkaan ei mäkättäisi joka ikinen minuutti.
Suorastaan toivon, että tuo paljastetaan olevan suurta teatteria!