Lapsen mielikuvituskavereista, tajuaako lapsi jossain vaiheessa että ne eivät ole totta
tai pitäisikö se tiedostaa että ne ovat vain kuvittelua?
Ihan omalla kohdalla olen nyt aikuisena ruvennut miettimään, kun isä ja äiti erosivat kun olin tokalla luokalla ja muutettiin äidin kanss uudelle paikkakunnalle. Olin aikaisemmin pienessä maalaiskoulussa ja tässä isossa kaupunkikoulussa minua alettiin kiusaamaan heti ekana päivänä. Muistan että luokalla oli yksi poika, Juri, joka oli kaiketi virolainen ja oli ainut kaverini koulussa, hänen kanssaan kuljin aina kotiinkin.
No nyt on ruvennut ihmetyttämään kun jälkeenpäin olen puhunut luokkalaistemme kanssa, ei kukaan muu muista tälläistä poikaa olleen. Poika oli kai jonkun puoli vuotta luokallamme, ja siis kellään ei ole hänestä mitään muistikuvaa. Ole aina ajatellut että poika muutti takaisin viroon, koska yhtenä päivänä häntä ei enää näkynytkään.
Muistan myös kun kerran törmäsin isään koulumatkalla ja sanoin tälle pojalle että odota hetki, käyn moikkaamassa iskää. Sitten selitin isälle että olen juuri Jurin kanssa menossa koulusta kotiin ja kun olin näyttämässä missä Juri seisoo, ei siellä ollut ketään, ja ajattelin että hän sitten vissiin lähti odottamatta minua.
Sinällään ehkä olisi kaikki ainekset koossa luoda itselleen mielikuvituskaveri auttamaan alkuun vaikeassa tilanteessa, mutta voisiko tuon ikäinen todella kehittää virosta kotoisin olevan pojan. Muistan vielä elävästi miltä poika näyttikin.. Jälkeenpäin vasta aikuisiällä olen miettinyt että olikohan koko poikaa olemassakaan..
Kommentit (13)
ei mielikuvituskaverien kohdalla todellisuudentaju mitenkään häiriinny, kyllä lapset tietävät että se on kuvitelmaa eikä totta, mutta se on heidän mielestään SILTI kivaa.
Jos teidän luokalla on alakoulussa ollut puoli vuotta joku oppilas, niin ei ole ollenkaan ihme, että kaikki eivätmuista häntä. Meidän luokallakin oli kaksi sellaista. Toista en muistaisi itsekään, jollei hän olisi sattumalta ollut luokkakuvassa. Toisesta mulla on vain hämärä muistikuva. Ja meillä oli sentään hyvin pieni luokka, vain 9 oppilasta. Luulisi siitä joukosta muistavan - vaan ei. Varmaan varsinkin vähän hiljaisempi, ehkä toistuvien muuttojen takia aremmaksi jäänyt lapsi unohtuu helposti.
Uskomatonta ap! Kertomuksesi on kuin suoraan Cecelia Ahernin kirjasta Yllätysvieras.
Lue ihmeessä tuollaisen kokemuksesi jälkeen!
En usko kaikkeen hassuun humpuukiin, mutta koska niin monella lapsella on mielikuvitusystävä ja heidän tulisi periaatteessa ikänsä puolesta jo ymmärtää, ettei "mielikuvitusystävä" voi olla todellinen, olen todennut, että me emme vain tiedä kaikkea. Tälllaisia asioita on mahdoton tutkia. Ihmismieli, sielu, henget ym. eivät vain avaudu ihmisten ymmärryksen tasolla. Se ei silti tarkoita, etteikö niitä kaikkea voisi olla olemassa. Sitä ei ihan todella voi kukaan kieltää (ellei halua tehdä itsestään typerää).
Oletko ap selvittänyt varmasti tuon Jurin tapauksen, siis ettei sitä "oikeasti" ollut teidän luokalla? TO-DEL-LA mielenkiintoista.
mä otin oikeasti ihan asiakseni selvittää mihin tää kyseinen poika katosi, koska mulla jäi siitä niin hyvät muistot että se oli ainut joka oli mun kaveri ja autto mut uuteen alkuun ja olisin halunnut tietää mitä hänelle kuuluu nykyään. Iha tenttasin jokaisen luokkalaisen läpi, tarkastin luokkakuvat (luokkakuvat otettiin heti syksyllä kun menin uudelle luokalle, periaatteessa pojan olisi siinä pitänyt näkyä, mutta ei ollut..) ja soitin jopa kouluun ja kyselin sieltä, mutta eipä sieltä paljoa irronnut. Muistan vielä tarkemmin sen kun näin viimeisen kerran sen pojan, meidän piti luokan kanssa lähteä tutustumaa poliisilaitokselle ja itse en osannut vielä uudessa kaupungissa kulkea ja sinne olisi pitänyt selvitä omatoimisesti. Juri lupasi ruokailussa että mennään yhtä matkaa ja nähdään pihalla kun ollaan syöty. Istuin ja odottelin siellä pihalla koko sen poliisivierailun ajan, mutta eipä se poika ikinä sitten enää tullut, eikä tullut kouluunkaan enää sen jälkeen.
Seuraavana päivänä meidän luokalle tulikin sitten uusi tyttö josta tuli kaverini, ja tämä tyttö on ainakin ihan todellinen koska on edelleen kaverini:D
mutta kiitos kirjavinkistä, pitääkin etsiä käsiini se!
-ap
sieltä löydy joku muutama vuosikymmen sitten kahdeksanvuotiaana kuollut juri-poika, joka on sitten ilmaantunut sua lohduttamaan koulukiusaamisen takia.
hehee, tää on ihan kuin jostain puolivillaisesta parapsykologiatositeeveestä
entä jos aikuisella on mielikuvitusystävä?
entä jos aikuisella on mielikuvitusystävä?
Kyllä muistan itsellänikin olleen alle koulu-ikäisenä mielikuvituskaveri, mutta tiedostin kyllä että hän ei ole olemassa.
entä jos aikuisella on mielikuvitusystävä?
Ei siitä ole kyse nyt.
entä jos aikuisella on mielikuvitusystävä?
se on jeesus/jumalaluokkaa niin jotkut pitävät moista ihan normaalina jopa....
Ajattelin, että jos olet vain muutamalta luokkakaverilta kysynyt asiasta niin voi hyvin olla, että he eivät vaan muista jos poika on ollut luokallanne noin vähän aikaa. Joillakin on tosi hatarat muistikuvat vielä jostain alaluokilta.
Mutta jos olet ihan perusteellisesti selvittänyt ettei tuollaista poikaa ole tosiasiassa ollut, niin aika mielenkiintoinen juttu... Jotenkin erikoiselta kuulostaa sekin, että tokaluokkalaiselle menisi "ihan täydestä" oma mielikuvitusolento, mutta kai se mahdollista on.
entä jos aikuisella on mielikuvitusystävä?
se on jeesus/jumalaluokkaa niin jotkut pitävät moista ihan normaalina jopa....
Ei ole jeesus tai vastaava.
...8-vuotialla olisi mielikuvitusystävä. Mun pojalla oli mielikuvitusystävä 3-4-vuotiaana, joka sitten aikanaan hävisi kuvioista ja poika tietää nyt 5-vuotiaana, että oli siis vain mielikuvitusta. Vitsailemme joskus tästä tyypistä, ja poikanikin vitsailee mielikuvituskaveristaan nimellä. Hauskoja muistoja :) mutta en kyllä mitenkään pysty kuvittelemaan, että meidän tokaluokkaisella olisi mielikuvitusystävää, tulkitsisin sen siinä tapauksessa psykoosioireeksi :/