Oulu, Prisma perjantaina klo noin 17.00. Äiti hermostuu lapsen kiukutteluun

Totta on, että tukistaminen ja fyysinen kurittaminen ovat todellakin kiellettyjä, eikä niitä voi hyväksyä.

Mutta olen eri mieltä siitä, voidaanko niitä silti suoraan verrata parisuhdeväkivaltaan. Fyysinen rankaisu on silti aika monen aikuisen mielestä (yhä) kasvattamista, kun taas aikuisen ihmisen lyöminen ei ole sitä. Toisin sanoen moni perustelee kurittamista "suuremmalla hyvällä" eli päämäärällä kasvattaa lapsesta kelpo aikuinen. Keinovalikoima on vain minustakin väärä, muttan tarkoitus siis on hyvä.

Emme tiedä, mitä on edeltänyt tuota pinnan katkeamista, emmekä tiedä, mitä siitä myöhemmin seurasi. Juteltiinko asiasta kotona tms.

Tietenkään ei pinnan saisi katketa. Joskus se kuitenkin katkeaa. Jollain se katkeaa noin, jollakin toisella lopputulemana voi olla huutoa tai ilkeilyä. En ole varma siitä, mikä on pahinta lapselle: tukkapölly tai esimerkiksi sanallinen mitätöinti. Molemmat ovat pahoja, mutta kumpi on pahempaa...

Apua pitäisi todella saada, jos pinna katkeaa usein. Mistä sitä saisi, se onkin sitten iso kysymys. Kuntien psykiatrinen apu on likimain olematonta, kodinhoitajia ei saa lapsiperheisiin jne. Lastensuojeluun turvautuminen on vaikeaa, koska vanhemmat pelkäävät leimautumista ja huostaanottoa - vaikka satunnaisista tukistuksista ei takuulla lapsia otetakaan huostaan. Puuttuvat siis väliasteen tukimuodot.

Ap, paheksunta on ok, mutta hedelmällisempää voisi olla kampanjoida sen puolesta, että parisuhdeväkivaltaan olemassaolevia apuryhmiä ja tukitoimia laajennettaisiin myös tähän suuntaan.

että aikuisesta tuntuu vaan niin helvetin hyvältä satuttaa lasta, kun lapsi oikein raivoaa. Siksi ei riitä se että kannetaan kaupasta ulos.

Lapsen ja aikuisen välinen suhde on mielestäni vieläkin haavoittuvampi kuin kahden aikuisen ihmisen suhde. Lapsen psyyke ja minuus on vasta kehittymässä ja tekee tilanteesta lapselle paljon raskaamman.

...täydelllinen välinpitämättömyys ja lapsen kiukutteluun puuttumattomuus tai sitten se, että käydään käsiksi! Kyllä lasta voi japitää komentaa ja esim meillä tuollaisesta tulisi se, että mennään "jäähylle" autoon rauhoittumaan ja kauppaan palataan kun lapsi osaa käyttäytyä!

Milloinkaan ei ole tarvinnut käsiksi lapsiin käydä, vaan tilanteesta poistuminen, jäähy vaikka syrjemmässä puistonpenkillä, että istutaan yhdessä ja puhutaan miten pitää kaupassa olla, miksi kiukuttele,e mikä painaa lapsen mieltä tms tehoaa. Se voi viedä enemmän aikaa kuin tämä "tukistan, läpsäytän" tms mutta sitä lapsen kasvattaminen vaatii, aikaa ja panostusta vanhemmilta.

Ja kyllä, minulla on omia lapsia, kolme vilkasta poikaa ja näitä tilanteita on eteen tullut monia...

saa kiukutella ja kiristää??? Tuon ikäisen kanssa pitäisi jo keskustelemalla pystyä sopimaan asioista, en mäkään kiukunnut tuon ikäisenä kaupoilla ikinä :O Ja kuritus ei todellakaan kuulu kasvatustapoihimme, mutta tämä oli vaan tapaus jossa hermo meni. Ehkä olisi pitänyt vain lässyttää ja antaa terrorisoida muiden kauppareissua....eli olla välittämättä. Lapsia on erilaisia, toiset pääsevät helpommalla, toiset eivät ihan niiiin..... Muistanpa seuraavalla kerralla että annan rääkyä vaan enkä korvaani lotkauta, silloinkin saan varmasti paheksuvia katseita...

No eikö se oli riittänyt että kantaa ulos kaupasta? Mihin tarpeeseen se tukistaminen tuli?

Mutta en tajua tätä, että lapsi pitäisi viedä ulos kaupasta. Entäs ne ostokset? Täyteen kuormattu ostoskärry vaan jätetään sinne jonnekin ristironkkeliin keskelle käytävää ja sulloudutaan jonon ohi ulos. Mitäs se perhe sitten syö, kun ne ostokset on jätetty sinne kauppaan? Henkilökuntaa vituttaa, kun pitää sitten purkaa ne ostamatta jääneet tavarat takaisin hyllyyn (ja eri asia joku parin neliön lähi-Siwa kuin valtava Prisma). Lapsi kokee saaneensa periksi ja onnistuneensa tavoitteessaan, kun hän on ehkä kiukutellut juuri päästäkseen ulos kaupasta ja sitten pääseekin, kun tarpeeksi meuhkaa.

Kysyisin pikemminkin, että jos niitä vanhempia on kaksi, niin miksi niiden molempien pitää olla siellä kaupassa sen lapsen kanssa, jos mahdollisesti on jo ollut ennakoitavissa, että mekastukseksi menee? Miksei toinen voi jäädä lapsen kanssa kotiin tai minne vaan muualle siksi aikaa, että toinen saa tehdä ostokset rauhassa? Yksinhuoltajat tietty eri asia, tai muut tilanteet, ettei sitä toista vanhempaa ole siinä hetkessä paikalla, mutta en mitenkään käsitä, miten näitä kaksi vanhempaa ja rääkyvä lapsi -tilanteita edes päästetään tapahtumaan.

En oikein usko siihen, että lapsia pitää ihan ehdoitta opettaa olemaan missä vaan paikoissa. Miksi ihmeessä pitää raahata joka tapauksessa uhmaisessa ja kiukuttelevaisessa vaiheessa olevat lapsi kauppoihin, kirkkoon, kirjastoon tai ihan mihin vaan, missä kuuluu olla riekkumatta ja huutamatta? Eikö sellaisiin paikkoihin voisi opettaa sitten, kun voi olettaa, että se lapsi ei enää ihan rääkymisen ilosta rääy tai riehumisen ilosta riehu?

paljon vanhempiensa rakkautta ja kärsivällisyyttä kehittyäkseen tasapainoiseksi ihmiseksi. ´Se, että äitikään ei haltsaa tilanteita, ei taatusti kasvata lasta oikeaan suuntaan.

voi sitten vaan selittelee miksi pinna paloi taas sen seitsemännen kerran ja miksi kävi käsiksi, homma on pois päiväjärjestyksestä ja kaikki hyvin kun kerran on saatu tilittää mikä harmitti.



Tuollainen on mielestäni ok-käytöstä jollekin taapero-ikäiselle, mutta hei, eikö me äidit yritetä opettaa jo pienestä pitäen lapsillemmekin, ettei toisiin käydä käsiksi vaikka harmittaakin, kun naapurin Pekka vie hiekkalaatikolla lapion?

Miksi lapsien vääriä tekoja kitketään seuraamuksilla, mutta aikuisen vääriä tekoja ei seuraakaan mitään rangaistuksia - väkivaltaiset äidit jäähypenkille ja lelut pois viikoksi!

Miksi pitää mennä koko perheen voimin kauppaan? Luuletteko, että lapsi jaksaa aikuisen tavoin haahuilla lihatiskien välissä ja ostella tavaroita? ONko ihme, jos tulee kiukku.

Isä olis esim. voinut jäädä niitten mukuloitten kans kotiin.

VArsinaista perheen laatuaikaa käydä yhdessä kaupassa...

Ai, että lapset pitää sulkea ulkomaailmasta kokonaan pois kun ne ei osaa käyttäytyä! NO ei vissiinkään osaa kun ei opeteta!



Kyllä ne lapset saavat kuulkaa ihan rauhassa opetella siihen, että on arkisia asioita, jotka pitää osata suorittaa ilman sen suurempaa draamaa!



Jos on kiukkuamiset odotettavissa silloin ei noteerata lapsen kiukutteluja. Otetaan syliin ja kannetaan. Jos kovin huutaa, huomautetaan, että se on rumaa käytöstä.. Ei ole kovin vaikeaa yrittää edes. Ja ei tosiaankaan jätetä sitä ostoskärryä sinne keskelle kauppaa! Siinähän sitä vasta mallia annetaan! Jätetään vaan ostokset ostamatta ja annetaan lapsen päättää, kyllä ne kaupan orjat ne tavarat laittaa paikalleen! EI TODELLAKAAN!



Miksi pitää tehdä niin suuri draama kiukuttelusta? Antaa kiukutella, kovimmat huudot saa pois kun selittää, että kaupassa ei saa huutaa ja häiritsee muita. Jos ei katsekontaktilla, sylillä ja rauhallisella puhumisella saa lapsia rauhottumaan, niin on kyllä jo kumma!



On olemassa asioita, mitkä tässä maailmassa pitää oppia, käytöstavat! Kiukutella ja harmistua saa, mutta ei siitä tarvitse niin suurta tapahtumaa tehdä, että kaikilla on paha mieli!

sanonpahan vaan että nää puolisovertaukset on aika kaukaa haettuja.



Kuinka monen mies potkii, puree, lyö ja raapii vaimoaan kaupassa? Entä kuinka monen mies on heittäytynyt oluthyllyn eteen huutamaan kun ei saa mitä haluaa?



Mä YMMÄRRÄN että äideiltä menee joskus hermot, vaikka en HYVÄKSYkään fyysistä kurittamista. Ja sen lapsen luota kun ei voi vaan kävellä pois kuten miehen luota voisi.

mutta juuri kiukun pelossa yritämme jättää käynnit minimiin. Olemme menossa miehen kanssa kaksin häihin, koska emme halua että 2v ja 3v pilaavat tilaisuuden kiljumalla ja kiukkuamalla. Tulee siitäkin levottomuutta ja ääntä, jos joutuu lähtemään tilaisuudesta pois. Pieneltä lapselta ei voi odottaa eikä vaatia, että jaksaa olla hiljaa paikoillaan jossain kirkossa tms. Kaupassa, missä käynti on toiminnallisempaa, voi lasta yrittää ottaa osalliseksi ostosten tekoon ja saada raivarit näin vähenemään.

miksi raahata lapsia ja koko perhettä kauppaan! En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Nytkin kun on ollut niin ihania lämpimiä päiviä, on meillä toinen aikuisista käväissyt nopeasti kaupassa, ja lapset on jatkaneet juoksentelua pihassa. Etenkin jos päivä on mennyt kiukutellessa (lapsella) tai itse olen syystä tai toisesta pinna kireällä, en varmasti ota lapsia kauppaan mukaan. Lapset ensinnäkään jaksa olla siellä, ja toisekseen haluaa koko ajan jotain itselleen mitä näkevät.

3-vuotiaalle uhmaajalle ei todellakaan tehoa mikään järkipuhe, että yrittäisi siellä kaupassa sanoa että on rumaa käytöstä. Tervetuloa kokeilemaan meidän pojalle. Syliin ottaminen pahentaa asiaa, raivo vaan yltyy. Sama kaikissa raivareissa. Mitä tekisit itse, jos lapsi raivoaa niin, että koko kauppa raikuu ja lapsi suutuspäissään juoksee pitkin hyllyvälejä ja satuttaa jo itseään törmäillessään ihmisiin ja hyllyihin kun ei hallitse enää itseään?

* jatkaisitko ostosten tekemistä ja jonottaisit kassalle samalla kun lapsi rimpuaa ja huutaa ja lähtee karkuun tai viskaa ostoksia maahan (jugurtit pitkin lattioita)? 15-kiloinen ei oikein mahdu enää kärryynkään istumaan ja pääsee kyllä sieltä pois jos haluaa ja sylissä tai kädestä pitäen rimpuaa vaan kahta kauheammin. Puheeseen ei siinä raivon vallassa reagoi

* kantaisit lapsen autoon jäähylle?

Ai, että lapset pitää sulkea ulkomaailmasta kokonaan pois kun ne ei osaa käyttäytyä! NO ei vissiinkään osaa kun ei opeteta!

Kyllä ne lapset saavat kuulkaa ihan rauhassa opetella siihen, että on arkisia asioita, jotka pitää osata suorittaa ilman sen suurempaa draamaa!

Jos on kiukkuamiset odotettavissa silloin ei noteerata lapsen kiukutteluja. Otetaan syliin ja kannetaan. Jos kovin huutaa, huomautetaan, että se on rumaa käytöstä.. Ei ole kovin vaikeaa yrittää edes. Ja ei tosiaankaan jätetä sitä ostoskärryä sinne keskelle kauppaa! Siinähän sitä vasta mallia annetaan! Jätetään vaan ostokset ostamatta ja annetaan lapsen päättää, kyllä ne kaupan orjat ne tavarat laittaa paikalleen! EI TODELLAKAAN!

Miksi pitää tehdä niin suuri draama kiukuttelusta? Antaa kiukutella, kovimmat huudot saa pois kun selittää, että kaupassa ei saa huutaa ja häiritsee muita. Jos ei katsekontaktilla, sylillä ja rauhallisella puhumisella saa lapsia rauhottumaan, niin on kyllä jo kumma!

On olemassa asioita, mitkä tässä maailmassa pitää oppia, käytöstavat! Kiukutella ja harmistua saa, mutta ei siitä tarvitse niin suurta tapahtumaa tehdä, että kaikilla on paha mieli!

sillä että selität ettei saa huutaa??

Voi jessus! Et taida todellakaan tietää mikä on uhmaikä.

Ai, että lapset pitää sulkea ulkomaailmasta kokonaan pois kun ne ei osaa käyttäytyä! NO ei vissiinkään osaa kun ei opeteta!

Kyllä ne lapset saavat kuulkaa ihan rauhassa opetella siihen, että on arkisia asioita, jotka pitää osata suorittaa ilman sen suurempaa draamaa!

Jos on kiukkuamiset odotettavissa silloin ei noteerata lapsen kiukutteluja. Otetaan syliin ja kannetaan. Jos kovin huutaa, huomautetaan, että se on rumaa käytöstä.. Ei ole kovin vaikeaa yrittää edes. Ja ei tosiaankaan jätetä sitä ostoskärryä sinne keskelle kauppaa! Siinähän sitä vasta mallia annetaan! Jätetään vaan ostokset ostamatta ja annetaan lapsen päättää, kyllä ne kaupan orjat ne tavarat laittaa paikalleen! EI TODELLAKAAN!

Miksi pitää tehdä niin suuri draama kiukuttelusta? Antaa kiukutella, kovimmat huudot saa pois kun selittää, että kaupassa ei saa huutaa ja häiritsee muita. Jos ei katsekontaktilla, sylillä ja rauhallisella puhumisella saa lapsia rauhottumaan, niin on kyllä jo kumma!

On olemassa asioita, mitkä tässä maailmassa pitää oppia, käytöstavat! Kiukutella ja harmistua saa, mutta ei siitä tarvitse niin suurta tapahtumaa tehdä, että kaikilla on paha mieli!

Kun ennen ruumiillinen kuritus oli se sallittu ja hyväksi katsottu tapa kasvattaa lapsi, niin varmasti oli paljonkin niitä, jotka turvautuivat selkäsaunan antamiseen harkitusti, johdonmukaisesti ja kasvatukselliset tavoitteet mielessä. Nykyinen lapsen nippailu, tukistelu tai muu väkivalta taas harvoin palvelee mitään kasvatuksellisia tavoitteita. Tavoite on vain ja ainoastaan purkaa omaa turhautumista lapseen ja alistaa tämä.

Jälkikäteen oma hermojen palaminen sitten selitetään ihan samoilla perusteilla kuin parisuhdeväkivaltakin. "Se kerjäsi sitä", "ei tuollaista kukaan jaksais katsella", "mulla vain pinna katkes, mitä ärsytti" tai "se oli sille ihan oikein, oppiipahan." Erona on, että parisuhdeväkivallan kohdalla tekijä usein edes näön vuoksi pyytää anteeksi ja esittää katuvaa, koska se hakattu puoliso ei ole yhtä avuton kuin lapsi vaan voi oikeasti häipyäkin tilanteesta ja että ympäristö tuomitsee parisuhdeväkivallan.

En sano, että tukitoimia kuritusväkivaltaan sortuville ei tarvittaisi. Ilman muuta tarvittaisiin. Mutta nykyisessä ilmapiirissä lapsiin kohdistuva väkivalta on niin hyväksyttyä, että tuskinpa niille tukitoimille paljon olisi käyttäjiä, koska väkivaltaa käyttävät eivät myönnä toimivansa väärin. Silloin ei pelkkä toisten ihmisten ymmärrys riitä, vaan jotenkin pitäisi saada ensin viesti perille, että he toimivat väärin ja vahingollisesti. Etenkin äitimyytti on niin vahva, että äitien on äärettömän vaikea myöntää negatiivisia tunteita lastaan kohtaan, vaan itsekunnioituksensa säilyttääkseen on kaikki hermojen menettämiset ja lapsen vahingoittamiset pakko kääntää niin, että oikeasti teki vain hyvää lapselleen tai ainakaan se, mitä tapahtui, ei ollut vanhemman syy (vaikka lapsella sitten olisikin olkapää sijoiltaan, kierremurtuma käsivarressa tai aivovamma ravistelusta, puhumattakaan vähäisemmistä vammoista.)

Totta on, että tukistaminen ja fyysinen kurittaminen ovat todellakin kiellettyjä, eikä niitä voi hyväksyä.

Mutta olen eri mieltä siitä, voidaanko niitä silti suoraan verrata parisuhdeväkivaltaan. Fyysinen rankaisu on silti aika monen aikuisen mielestä (yhä) kasvattamista, kun taas aikuisen ihmisen lyöminen ei ole sitä. Toisin sanoen moni perustelee kurittamista "suuremmalla hyvällä" eli päämäärällä kasvattaa lapsesta kelpo aikuinen. Keinovalikoima on vain minustakin väärä, muttan tarkoitus siis on hyvä.

Ei muuta kuin syliin tiukasti ja siinä pysyy. Ja kyllä meillä näyttää tehoavan järkipuhe. Hiljaa on kun pahimmat kiukut on ulos päästetty. Jos kiukku tulee jostain, ettei saa, selitetään silmiin katsoen, miksei saa. Sitten jos kiukuttelu jatkuu, sanotaan EI! Ja jatketaan matkaa..



Näin meillä toimitaan joka tilanteessa, selitetään miksei ja sitten jatketaan matkaa ja unohdetaan koko juttu.



Johdonmukaisuutta sinne kotikasvatukseen jos jogurttipurkitkin lentelee. Ei oo taidettu todella lapselle opettaa käytöstapoja! Järkyttävän rumaa käytöstä! heitteletkö itse tavaroita kun suutut? Jostainhan se on täytynyt oppia? Meillä ei anneta missään nimessä heitellä tavaroita, ikinä, missään!



Itsehillintää pitää lapsellekin opettaa..

jos ei sen vertaa lihasta löydy, että pitää uhmiksen sylissä!



Jogurttipurkkejakin aivan pääsee siitä vielä heitteleen! Ei hitto mitä kauhukakaroita! Kurin puutetta!

Kyllä kiukutella saa, muttei siihen kuulu, että saa purra, repiä, heitellä tavaroita jne.



Täysin vanhempien syytä jos lapsi kiukutellessaan turvautuu väkivaltaan tai purkaa turhautumisen MAKSAMATTOMIIN tavaroihin..



Ja kyllä pitää 2,5 vuotiaalla olla jo käsitys mikä on oikein ja mikä väärin! Mikä on rumaa ja mikä hyvää käytöstä!



Laiskuutta syyttää uhmaikää tai väittää lapsen olevan niin pieni, ettei ymmärrä!

niin, että iso osa noista tukistuksista ON tosiaan pinnan pettämistä. Mutta se pettää isosti juuri siksi, että lapsi ns. pettää odotukset eli ei muilla keinoin tottele/noudata yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä. Taustalla on vanhemman käsitys siitä, millaista käytöstä yhteiskunta odottaa lapselta ja häneltä, eikä hän kykene täyttämään tuota mallikuvaa. Se ei minusta ole täysin verrattavissa parisuhdeväkivaltaan - vaikka molemmat siis tietysti ovat väärin.

Minusta lasten kurittaminen koetaan kyllä nykyään jo aika hyvin vääräksi ja tuomittavaksi, joten veikkaan, että palveluille olisi käyttöä, JOS niihin voisi turvautua ilman pelkoa huostaanotosta ja leimautumisesta. Totta kai sitä paheksuntaa on syytä laajentaakin - mutta toisaalta liiallinen tuomitseminen voi nostaa kynnystä avunhakuun, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Kun ennen ruumiillinen kuritus oli se sallittu ja hyväksi katsottu tapa kasvattaa lapsi, niin varmasti oli paljonkin niitä, jotka turvautuivat selkäsaunan antamiseen harkitusti, johdonmukaisesti ja kasvatukselliset tavoitteet mielessä. Nykyinen lapsen nippailu, tukistelu tai muu väkivalta taas harvoin palvelee mitään kasvatuksellisia tavoitteita. Tavoite on vain ja ainoastaan purkaa omaa turhautumista lapseen ja alistaa tämä.

Jälkikäteen oma hermojen palaminen sitten selitetään ihan samoilla perusteilla kuin parisuhdeväkivaltakin. "Se kerjäsi sitä", "ei tuollaista kukaan jaksais katsella", "mulla vain pinna katkes, mitä ärsytti" tai "se oli sille ihan oikein, oppiipahan." Erona on, että parisuhdeväkivallan kohdalla tekijä usein edes näön vuoksi pyytää anteeksi ja esittää katuvaa, koska se hakattu puoliso ei ole yhtä avuton kuin lapsi vaan voi oikeasti häipyäkin tilanteesta ja että ympäristö tuomitsee parisuhdeväkivallan.

En sano, että tukitoimia kuritusväkivaltaan sortuville ei tarvittaisi. Ilman muuta tarvittaisiin. Mutta nykyisessä ilmapiirissä lapsiin kohdistuva väkivalta on niin hyväksyttyä, että tuskinpa niille tukitoimille paljon olisi käyttäjiä, koska väkivaltaa käyttävät eivät myönnä toimivansa väärin.

ei ole rahkeita kovin arvostella. Esim. mä menetin hermoni poikani kanssa Prismassa myöskin, tätä oli edeltänyt koko pvn kiukuttelu aivan naurettavasta asiasta, tyyliin äiti käveli auton väärältä puolelta ja avasi postilaatikon väärällä kädellä :P Kun sitten kaupassa raivosi ja kiristi että jos saan sitä ja tätä niin sit olen kiltisti... Hermo meni, ja kannoin kainalossa pois kaupasta ja taisin vähän tukistaa. Vaikka tasainen ja kiltii luonne muuten olenkin, kaikkea ei tarvitse sietää edes äidin.

Miten olisit itse toiminut tilanteessani? Taputtanut päähän ja antanut riehua???

vähästä on pakko tukistaa.