Katkeroidun miehelleni, mikä avuksi?

Ei tämä ole tietenkään ehkä ihan paras paikka käsitellä asioita, mutta joskus täällä on ihan fiksujakin kommentteja. Olen huomannut muuttuneeni hieman katkeraksi miestäni kohtaan ja empatian löytäminen on yhä vaikeampaa. Suhde on muuttunut tunnetasolla aika arkipäiväiseksi. Ongelmien syy on mieheni pitkään jatkunut taloudellinen tilanne. Hänen ammattinsa on kausiluontoista, mutta sellaisiakin on joilla on töitä pitkin vuotta. Hänen työnsä väheni n. 8 vuotta sitten kun yksi hyvä työllistäjä kuoli yllättäen. Olen siis perheemme pääelättäjä, meillä on kolme lasta ja hoidan oikeastaan kaikkia velvollisuuksia enemmän kuin mieheni, teen töitä enemmän, teen kotiaskareita enemmän, hoidan laskut, kaupassa käynnit ym. Mieheni on kyllä pahoillaan tilanteesta ja tekee myös kaikkea em. Hän tekee kyllä kaikki kotityöt mitä toivon ja on lapsille ihan mahtava aktiivinen isä, joka jaksaa rakennella majoja, kerroilla satuja ym.ym. Ongelma on siinä etten koe että hän kuitenkaan tekee parhaansa minun hyväkseni, olen usein valittanut väsymystä töistä ja rahahuolista, mutta koska häntäkin tilanne häiritsee, hän kokee että minun turhaumiini ei tarvitse se enempää paneutua. Nykyään huomaan että jos hän ottaa iPad illalla kouraansa ja rupeaa pelaamaan jotai peliä, mua vituttaa aina vaan enemmän. Hän pelaa usein illalla yömyöhään ja seuraavana päivänä sitten tarvitseekin päiväunet, ja minä teen kuitenkin aina väsyneenä työt ja kotityöt, että ottaa päähän tuollainen "lomalla" olo. Seksiä meillä ei ole käytännössä ollenkaan, en jaksa innostua yhtään. Rakentavia neuvoja toivoisin. Avioero ei ole tässä kohtaan nyt paras neuvo..