eron kokeneet lapset kokevat sen aina traumana

viitaten toiseen ketjuun, jossa eronnut äiti puolustelee eroa sillä ettei lapsissa näy mitään oireita. niin sanonpa että kyllä lapsi miettii sitä miksi omat vanhemmat eivät ole yhdessä. nämä asiat saattavat tulla esille vasta myöhemmin. turhaa selitellä että lapsissa ei mitään näy ulkopuolelle.

ei viitsi yleistää.

tai siis äidit ei ajattele lapsia lainkaan, kunhan pääsee ite pois tylsästä suhteesta johonkin kivempaan ja jos vielä voi lapsilla pelata eksää vastaan niin tuplaorkku on taattu mammalle.

myös olin tavattoman helpottunut. Olin ehtinyt toivoa vanhempieni eroa jo pitkään, ja kun se lopulta tapahtui, olin vain äärimmäisen helpottunut ja iloinen. Kuten olen vieläkin aikuisena.

aikuisena tai nuorena sitä sitten saattaa ymmärtää ne syyt jotka johti vanhempien eroon ja traumasta selviää, ei kaikki varmaan mutta mulle kävi näin.

mutta vieläkin mietin että miksi ihmeessä isäni ja äitini ovat olleet naimisissa. ja mikä on saanut heidät vihaamaan toisiaan niin paljon..



nämä ajatukset ovat nostaneet päätään vasta nyt kun itse menin naimisiin ja sain lapsia.



omille lapsilleni en halua koskaan tehdä sitä että eroaisimme.



ap

Alkoholismista tai henkisestä/fyysisestä väkivallasta johtuvat erot. T. ohis

niin hän menisi metsään ja tappaisi itsensä.

Trauma on, jos molemmat vanhemmat on hyviä.

Mies ilmoitti juuri lähtevänsä ja ottavansa avioeron.. Pelkään ihan hirveästi kuinka 5-vee tyttäremme reagoi? On varsinainen isin tyttö eikä varmasti ymmärrä, vaikka miten yritettäisiin selittää...

kun isi ja äiti eroaa kun heillä oli tylsää keskenään.

Palstamamma oli lapsena onnellinen kun äiti vihdoin löysi lähipubista Joren, jonka kanssa se oli rakastunut pari kuukautta. Sitten palstamamman äiti kyllästyi arkeen taas ja erosi ja löysi Penan, joka pisti sitä turpiin välillä, mutta oli silti oikea mies.

Palstamamma ei ole koskaan miettinyt noin vaikeita asioita, mitä ap selittää, sillä palstamamma oli lapsena vain onnellienn kun isi ja äiti vihdoin erosi. Näin hän voi ajatella, että hänenkin lapset on onnellisia kun hän eroaa kun mies ei olekaan kolmen lapsen jälkeen sellainen kuin hän kuvitteli. Kun se tuli sen kolmannen jälkeen ihan yllätyksenä puskan takaa.

mutta vieläkin mietin että miksi ihmeessä isäni ja äitini ovat olleet naimisissa. ja mikä on saanut heidät vihaamaan toisiaan niin paljon..

nämä ajatukset ovat nostaneet päätään vasta nyt kun itse menin naimisiin ja sain lapsia.

omille lapsilleni en halua koskaan tehdä sitä että eroaisimme.

ap

eron kokeneet lapset kokevat sen aina traumana

Faija ja äiti eros joskus 70-luvun alussa. Olin suhteellisen pieni silloin. En muista asiasta mitään.

Ei mulle mitään traumoja tullut. Nyttemmin äiti on kuollut, ja ollaan välilöissä faijan kanssa; en koskaan kokenut mitään negiksiä faijaa kohtaan, vaikka faija ei ollut osallisena elämässäni noin 20 vuoden ajan.

ja kyllä mieheni usein puhuu asiasta ja pohtii vanhempiensa liittoa. Eli työstää asiaa samalla kun puhumme omasta liitostamme.

Ja ikää miehellä on 52 vuotta.

Eli ei nyt varsinaisesti mitään traumaa, mutta asiaa pohti kovasti varsinkin silloin kun aloimme seurustelemaan ja suunnittelimme naimisiinmenoa. Mietti paljon avioliiton merkitystä ja sitä, mitä hän on isänä.

Omat vanhemmat erosivat kun olin n. 5-vuotias. En muista tästä ajasta yhtään mitään. Olen elänyt äidin ja sisaruksen kanssa, ja käynyt isän luona joka toinen viikonloppu. Hyvät välit molempiin ja isä on rakas myös vaikka harvemmin nähtiin kuin äitiä.

En äkkiseltään koe, että mua olis harmittanut vanhempien ero. En myöskään osaa ikinä kuvitella tai en muista ikinä toivoneeni että vanhemmat palaisivat yhteen, sen verran epäsopivia toisilleen ovat. Elin onnellisen lapsuuden ja rakastin/rakastan molempia vanhempiani.

Kysymys kuuluukin; voiko olla, että minulle on jäänyt joku trauma, jota en tiedosta, siis jotenkin alitajuntaisesti?? Siis tästä heidän erostaan.



Omassa avioliitossani pidän hyvin tärkeänä sitä, että pysymme ONNELLISINA yhdessä miehen kanssa, suunnilleen ikuisesti. :D Olisko tämä jotain sieltä lapsuudesta heijastelevaa sitten?

Muistan kyllä sen, että yksinhuoltajaäidilläni ei vaikuttanut olevan kovin helppoa, ja ainakin rahasta oli tiukkaa. Koen tämän kuitenkin hyvänä sikäli, että nykyään arvostan kaikkea pientäkin todella paljon.



Hmm. Mielenkiintoista, tällaisia sitä alkaa aikuisiällä, itsekin äitinä ja aviovaimona mietiskelemään.

..jos nyt vanhempi ei ollut ihan kaista seko alkkis

eron kokeneet lapset kokevat sen aina traumana

Faija ja äiti eros joskus 70-luvun alussa. Olin suhteellisen pieni silloin. En muista asiasta mitään. Ei mulle mitään traumoja tullut. Nyttemmin äiti on kuollut, ja ollaan välilöissä faijan kanssa; en koskaan kokenut mitään negiksiä faijaa kohtaan, vaikka faija ei ollut osallisena elämässäni noin 20 vuoden ajan.

Tottakai se mietityttää, ja todennäköisesti suurin osa erolapsista kuuleekin siihen selityksen, ettei tarvitse yksin pähkäillä asiaa. On kuitenkin eri asia onko traumaattisempaa se, että omat vanhemmat eivät elä yhdessä kuin se, että kotona on ahdistavaa ja vanhemmat eivät tule toimeen keskenään. Kummastakin tulee traumoja, ja koska olemme vain ihmisiä, aina ei yhteiselämää saa niin auvoisaksi että olisi kenenkään kannalta järkevää elää samassa taloudessa.



Omat lapseni ovat traumatisoituneet riitelystämme, sen näkee jo nyt. En vain pysty muuttamaan tilannetta mitenkään muuten kuin eroamalla, koska yritetty on elää sovussa vuosikaudet. Toistaiseksi en ole eronnut, mutta pelkään pahoin että olisi pitänyt jo vuosia sitten.

eron kokeneet lapset kokevat sen aina traumana

Faija ja äiti eros joskus 70-luvun alussa. Olin suhteellisen pieni silloin. En muista asiasta mitään. Ei mulle mitään traumoja tullut. Nyttemmin äiti on kuollut, ja ollaan välilöissä faijan kanssa; en koskaan kokenut mitään negiksiä faijaa kohtaan, vaikka faija ei ollut osallisena elämässäni noin 20 vuoden ajan.

Entä sitten? Ei haitannut elämääni.

Mutta jos olet hyvännäköinen bööna, niin voin kyllä tunnustaa sulle vaikka mitä traumoja, kunhan vaan saan nuolla vittuasi.

ja seitsemän ikäinen kun vanhempani erosivat. Ja minä olin pelkästään helpottunut kun se vihdoinkin tapahtui! Eikä siitä todellakaan jäänyt mitään traumoja eli älä viitsi yleistää!