lapseni sairastui pk.ssa oksennustautiin,hoitaja pisti lapsen
pukemaan itsensä ulos muiden lasten joukkoon ja sanoi,että oksenna hankeen jos oksennus tulee,musta on jotenkin käsittämätöntä,luulisi,että joku hoitajista olisi voinut jäädä lapsen kanssa sisälle ja lapsi olisi päässyt lepäämään siksi aikaa kunnes pääsin paikalle hakemaan häntä.
Kommentit (42)
Mahtavan empaattisia työntekijöitä niissä aianakin tämän ketjun mukaan työskentelee.
ainakin teidän lähtö kotiin nopeutui, kun lapsi oli jo valmiina pukeissa ja ulkona.
mistä sä tiedät tilanteen?
hoitajista voinu olla vajetta koulutuksen tai saikkujen takia
Eikä asiakkaille yleensä saa kertoa henkilökuntavajeesta. En usko tilanteen johtuneen ilkeydestä tai välinpitämättömyydestä vaan ratkaisuun on ollut jokin perusteltu syy mikä on nyt unohtunut kertoa lasta hakevalle vanhemmalle.
että pääsit nopeasti lapsen kanssa kotiin. Tuskin lapsi nyt niin huonossa kunnossa oli? Olettivat varmaan, että pyyhlllä tuotapikaa hakemaan lapsen.
ainakin teidän lähtö kotiin nopeutui, kun lapsi oli jo valmiina pukeissa ja ulkona.
Ap:han lähti heti kaahaamaan tarhalle kun sieltä soitettiin. Jospa henkilökunta aatteli, että lapsen on parempi ootella ulkona ja pääsevät heti lähtemään. Viileä ulkoilma voi sitäpaitsi helpottaa pahoinvointia.
Miksihän muuten oksuläjiä oli pitkin vessaa jos lapsi ootteli ulkona...
Äitiliinikkien ois vain hyvä se tajuta. Ei todellakaan päiväkoti ole paras paikka lapselle, mutta totuudelta suljetaan silmät, ettei tarvitse itse hoitaa lapsiaan.
ihan hyvin ois voinu tehdä niinku meidän päiväkodissa. tyttö sai patjan lattialle (sellaisen missä nukkuvat/lepäilevät lepohetkelläkin) ja oksensi ämpäriin jos tuli tunne oksentaa.! ei kai ketään laitetaan pihalle palelemaan ja oksentamaan. (sairaana palelee vaikka ois lämmin) huh huh mitä touhua
nopesti ja sen vuoksi lapsi oli pukeissa ulkona odottamassa. Parempihan se onkin hankeen oksentaa kuin sisälle lattioille. Lapsi oli varmaan ihan liikuntakykyinen.
että sairas lapsi laitetaan ulos! Itse työskentelen päiväkodissa ja meillä ei ikinä laiteta sairasta lasta ulos, vaan joku henkilökunnasta joustaa tarvittaessa. Korvauksen ylityöstä saa tunti tunnista. Vatsatautiin sairastunut laitetaan lepäämään ja ämpäri viereen.
nopesti ja sen vuoksi lapsi oli pukeissa ulkona odottamassa. Parempihan se onkin hankeen oksentaa kuin sisälle lattioille. Lapsi oli varmaan ihan liikuntakykyinen.
ihan hyvin ois voinu tehdä niinku meidän päiväkodissa. tyttö sai patjan lattialle (sellaisen missä nukkuvat/lepäilevät lepohetkelläkin) ja oksensi ämpäriin jos tuli tunne oksentaa.! ei kai ketään laitetaan pihalle palelemaan ja oksentamaan. (sairaana palelee vaikka ois lämmin) huh huh mitä touhua
on sellaisia äitejä jotka ovat soittaneet lapselle hoitajaa kotiin jotta pääsevät nopeeasti takaisin töihin, ja ihmettelevät että miksi muksua ei ole puettu vielä jotta saisi nopeesti heitettyä autoon ja kotiin.
Ja tämä on tosi tarina.
Jos tietää että vanhemmalla kestää yrittää varmaan tehdä lapsen olosta mahd mukavan, mutta jos oletuksena on että äiti on nopeasti paikalla puetaan jotta lapsi pääsee nopeasti sitten kotiin.
Ihmetyttää vaan että jos on aamupäivän tapahtuma, niin miten äiti ei ole ollenkaan aamulla huomannut että lapsi on kipeänoloinen.
yksi hoitaja joutuu katsomaan sitten koko ryhmää yksin, mikä on taas laitonta.
Toiseksi, sillä hoitajalla voi ihan oikeasti olla meno. Vaikka oman lapsen haku päiväkodista ja ei jouda jäämään iltaan asti odottelemaan, että joku tekee assarihommissa ylitöitä muutaman tunnin ja olettaa, että kai siellä päiväkodissa joku joutava täti joutaa jatkamaan päivää muutaman tunnin.
Yksi hoitaja jää töihin ja muut lähtee kotiin. Vaihtoehtona jäädä sisälle koko ryhmän kanssa, myös sen oksentelevan, siivoat sisältä oksennuksia. TAI lähdet ulos ja lapsi oksentaa pihalle. Sen joka lähtee kotiin kun työaikansa päättyy, on täysi oikeus lähteä kotiin oksentavasta lapsesta huolimatta. Se päiväkoti on kuitenkin vain työpaikka.
jäisikin auttamaan, niin saisiko hän pitää nämä ylimääräiset tunnit joskus pois "plussasaldona"? (Tyyliin olisi tunnin ylimääräistä, saisi tunnin joskus takaisin?) Meinaan itse assarihommissakin joustan JATKUVASTI ihan vaan että joku juttu pitää saada syötettyä koneelle ja mielestäni se on kiireinen asia (kuten oikeasti onkin) ym. vastaavaa... plussasaldot tietty kertyy tästä - mutta ei niitä korvata mitenkään rahassa tai ekstraa, vaan vain "tunti tunnista", milloin nyt ehtii edes pitämään. Niin tuntuu oudolta ettei paljon tärkeämmässä hommassa - lasten hoidossa - löytyisi yhtään joustoa. Tietty jos ihmisellä on jotain tärkeää menoa niin on sitten pakko lähteä, mutta jos ei ole, niin luulisi että voisi jäädä auttamaan tiukassa tilanteessa, paitsi sitten se tietty on tylsää jos sitä ei huomioida mitenkään vaan on ihan ilmaiskeksi/lahjaksi tehtyä.
työvuoron päätteeksi ihminen. Minulla lukee listassa klo 15.00 työvuoron loppuminen ja lähden siihen aikaan.
Kas kun meillä on omakin elämä. Toiseksi, emme saa koskaan lisää hoitajia, jos sinunlaiset tekee kahta vuoroa koko ajan peräkkäin. Työnantaja käyttää kylmästi sinua hyväkseen.
ihmisten joustamattomuutta. Terv, sh joka joutuu tarvittaessa joustamaan työajoissaan että asiakkaat eivät jää hoitamatta.
on työntänyt supon perseeseen ja vienyt hoitoon. Nyt sitten vituttaa kun joutui hakemaan lapsen pois ja yrittää keksiä jotain haukuttavaa päiväkodista.
Todennäköisesti äiti on sanonut tulevansa heti ja lapsi on valmiiksi puettu. Lapsi on sanonut, että tekee pahaa ja täti on siihen sanonut, että äiti tulee kohta, jos oksennus tulee niin oksenna lumeen, ei ehditä sisälle takaisin.
Tämä voi olla tarinan toinen puoli. Jos lasta ei olisi puettu, äiti kirjoittaisi tänne, että lasta ei päästetty kipeänä kotiin ja hoitajat oli vain ulkona, eikä kukaan ollut kipeää lasta edes pukenut valmiiksi.
ihan hyvin ois voinu tehdä niinku meidän päiväkodissa. tyttö sai patjan lattialle (sellaisen missä nukkuvat/lepäilevät lepohetkelläkin) ja oksensi ämpäriin jos tuli tunne oksentaa.! ei kai ketään laitetaan pihalle palelemaan ja oksentamaan. (sairaana palelee vaikka ois lämmin) huh huh mitä touhua
on sellaisia äitejä jotka ovat soittaneet lapselle hoitajaa kotiin jotta pääsevät nopeeasti takaisin töihin, ja ihmettelevät että miksi muksua ei ole puettu vielä jotta saisi nopeesti heitettyä autoon ja kotiin. Ja tämä on tosi tarina. Jos tietää että vanhemmalla kestää yrittää varmaan tehdä lapsen olosta mahd mukavan, mutta jos oletuksena on että äiti on nopeasti paikalla puetaan jotta lapsi pääsee nopeasti sitten kotiin. Ihmetyttää vaan että jos on aamupäivän tapahtuma, niin miten äiti ei ole ollenkaan aamulla huomannut että lapsi on kipeänoloinen.
kun oksettaa ja on oksentanut.
Ulkona varmaan yksi hoitaja toivottavasti antoi aikaansa tälle yhdelle sairastapaukselle, sillä yksin jätetty huonvointinen lapsi on varmasti pelpossaan ja itkuinen, koska äiti tulee-kysymyksin. (Jos ulkona hoitaja on sairaan lähellä niin olisi kai voinut hoitaja olla sisälläkin...)
Meillä kyllä ehditään pakostakin irroittamaan yksi hoitaja tarvittaessa, joskus lapsi täytyy lähteä viemään esim. haavan saatuaan liimattavaksi.
Vanhemmalle tietenkion soitetaan joka yleensä lähtee työstään lääkäriin, ei päiväkodin kautta. Hän saa lapsen sieltä ja mahdollisesti jo liimattuna jne. riippuen tapauksista.
Entä jos lapsi tulee kuumeiseksi juuri ennen ulosmenoa? Esim. huomataan päikkäriltä herättyä?
Lämpöä vaikka 39 niin viedäänkö vaan ulos kun muutenkin oltaisiin menossa? Vanhempi soitettu hakemaan, mutta ei työmatkan takia pian pääse.
Mitä ohjeita annatte...
Usein lukee täältä kuinka päiväkodin pihalla on alimitoitus työntekijöitä lapsilukuun nähden. Kai sitä sitten voisi sairaan lapsen takia alimitoittaa 0-60min kun kerran muutenkin kuuluu olevan...
Lapsi tarvitsee aikuisen tuomaa turvaa sairastuttuaan äidin tai isän ollessa muualla.
Toiseksi, nyt on flunssaa liikkeellä ja ihmisiä on sairauslomilla todella paljon. Nyt jo pyöritään laittomuuden rajalla, koska sijaisia ei saa. Ylitöitä on tehty niin paljon, että ensi kuussa ei montaa päivää tarvitsisi töissä olla jos kaikki saisi pois.
kun oksettaa ja on oksentanut. Ulkona varmaan yksi hoitaja toivottavasti antoi aikaansa tälle yhdelle sairastapaukselle, sillä yksin jätetty huonvointinen lapsi on varmasti pelpossaan ja itkuinen, koska äiti tulee-kysymyksin. (Jos ulkona hoitaja on sairaan lähellä niin olisi kai voinut hoitaja olla sisälläkin...) Meillä kyllä ehditään pakostakin irroittamaan yksi hoitaja tarvittaessa, joskus lapsi täytyy lähteä viemään esim. haavan saatuaan liimattavaksi. Vanhemmalle tietenkion soitetaan joka yleensä lähtee työstään lääkäriin, ei päiväkodin kautta. Hän saa lapsen sieltä ja mahdollisesti jo liimattuna jne. riippuen tapauksista. Entä jos lapsi tulee kuumeiseksi juuri ennen ulosmenoa? Esim. huomataan päikkäriltä herättyä? Lämpöä vaikka 39 niin viedäänkö vaan ulos kun muutenkin oltaisiin menossa? Vanhempi soitettu hakemaan, mutta ei työmatkan takia pian pääse. Mitä ohjeita annatte... Usein lukee täältä kuinka päiväkodin pihalla on alimitoitus työntekijöitä lapsilukuun nähden. Kai sitä sitten voisi sairaan lapsen takia alimitoittaa 0-60min kun kerran muutenkin kuuluu olevan... Lapsi tarvitsee aikuisen tuomaa turvaa sairastuttuaan äidin tai isän ollessa muualla.
NIITÄ HOITAJIA SEISOI RIVI SIELLÄ PIHALLA,YKSIKÄÄN EI OLLUT VIELÄ LÄHDÖSSÄ KOTIIN,KOSKA NE SAMAT HOITAJAT SEISOIVAT SIELLÄ EDELLEEN KUN OLIN OLLUT LAPSENI KANSSA SISÄLLÄ N.1/2H!!!!! JA NIITÄ HOITAJIA OLI MYÖS SIELLÄ SISÄLLÄ ELI TÄSTÄ PÄÄTELLEN KENENKÄÄN EI TARVINNUT JOUSTAA TYÖAJASSAAN
AP
ip ulkoilu oli kyseessä,menivät aikaisin koska oli hieno ilma.Ei ollut oksennuspussia eikä ämpäriä.Riisuin lapsen ja lapsi okseni vessassa useasti ennen kotiin lähtöä,autoon kannettava tapaus oli ja tiedoksi on kuumeessa ja oksentaa eelleen
ap
Tätä mäkin hämmästelin että missään ei kyllä lukenut, että kukaan oli töistä kotiin lähdössä. Joku keksi tän ketjun alkupäässä ja kanat meni laumana mukaan =D niin perus täällä...
Mut caps lockilla teet Ap itsestäs vaan ääliön.
hoitajista voinu olla vajetta koulutuksen tai saikkujen takia