Miten olette selvinneet vanhempanne kuolemasta?

se tunne normaali, että ei usko että tämä on tapahtunut ja kohta joku sanoo, että kaikki on väärinkäsitystä-

Miertin pitkään elämän tarkoitusta ja opinnot kärsi. Olin sitten vuoden töissä ja palasin opiskelemaan. Jotenkin opin tajuamaan, että isäni muisto ja tapa katsoa maailmaa elää mussa. Aluksi jos vaikka näin jotain, jonka tiesin olis kiinnostanut isääni, tuntui pahalta etten sitä enää voinut kertoa hänelle. Mutta sitten tajusin, että katsoin maailmaa isäni silmin. Sitten saatoin kaivata ilolla, eli tajusin, että isä tavallaan aina elää minussa.

ajan kanssa se helpottaa.

luona hänen kuollessaaan, joten kuoleman todellisuus iski silloin. Mutta vuosia näin unia, joissa isäni eli. esim näin unta että muutimme äitiäni vanhaan kotiimme, koska isä olikin elossa.

ajan soittamassa isälle ja sitten ymmärrän että en voikaan..Tapanamme oli soittaa päivittäin.

Sulla on ilmeisesti ollut läheinen suhde vanhempaasi, muista sitä ilolla ja ole onnellinen. Anna surulle tilaa ja aikaa.



Mulla ei ollut surua kun isä kuoli viisikymppisenä viinaan. En ollut sitä edes tavannut vuosiin. Surua tunsin vain siitä hämärästä muistosta mikä minulla oli hänestä sellaisena kuin hän oli ollessani pieni. En ymmärtänyt hänen sairauttaan enkä antanut anteeksi ennen kuin nyt kun olen sairastunut samaan.

meillä oli kyseessä täysin yllättävä tapahtuma. Kaikki jäi kesken, ei näe tulevaa lastani ja oli siitä niin iloinen

Oman isäni kuolema tulee olemaan ilo ja helpotus sillä joudun isäni väkivallan uhan takia asumaan 600km päässä kotipaikkakunnastani. Sinne jäi ystävät, suku ja muut, mutta oman turvallisuuden takia oli pakko muuttaa pois. Isä on pahoinpidellyt minua jo vauvana, jatkoi lapsena ja nuorena, ja ikävä kyllä pahoinpitelyä tapahtui aikuisenakin. Lapseni saatuani laitoin pelin poikki, ja isäni on uhannut kostaa ja vahingoittaa perhettäni. Hullu mikä hullu. Kun kuolee, ostan parasta shampanjaa ja juhlin!!!

Mutta ap, sinulla oli ilmeisesti rakkaat vanhemmat, joten aika auttaa ja henkisen kirjallisuuden lukeminen.

se tunne normaali, että ei usko että tämä on tapahtunut ja kohta joku sanoo, että kaikki on väärinkäsitystä-

ja tunnen vieläkin välillä samalla lailla kuin sinä. Kuolema tuli yllättäen; vielä puolitoista viikkoa ennen poismenoa meistä kukaan ei eds tiennyt vakavata sairaudesta, ei äitinikään.

Toisen vanhemman kuolema toi elämän monelle muulle.

Vaikea on uskoa, että se ihan totta on lopullista, en näe isää enää koskaan. Kuolemasta on puolisen vuotta ja isä kuoli viinaan. En nähnyt häntä moneen vuoteen, kunnes sitten kuolleena. Suren juurikin sitä isää, joka minulla oli lapsena. Onneksi hyviäkin muistoja on mitä muistella. Ja vaikka isä oli mikä oli, hänen viimeiset sanansa minulle oli rakastan sinua :,( Niitä on hyvä muistella, ja toisaalta kuolemasta kuuleminen oli ihan lohdullistakin, kaikki tuskat on häneltä poissa.