Lue keskustelun säännöt.
Mun lapseni täytti eilen 4vuotta taivaankodissa.
24.03.2012 |
Kuoli 3,5v sitten kätkytkuolemaan. Ikävä on kova mutta en saanut edes haudalle mentyä. Ahdistaa.
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä on siellä hyvä olla.
Mun lapsi selvisi vaikeasta syntymästään mutta elelee nyt vaikeasti vammaisena. Hän on nyt 5-vuotias oma erityiseni
Koskettaa siksikin erityisesti kun oma lapseni vietti myös eilen ensimmäistä syntymäpäiväänsä...
tai potea huonoa omaa tuntoa. Mulla on kuollut niin omat vanhempani, siskoni, ainoa lapseni ja elämäni rakkaus, enkä ole kertaakaan käynyt yhdenkään haudalla. (okei vanhemmat ja lapsi haudattukin muistolehtoon, eli ei edes ole varsinaista hautaa). Mä muistelen heitä sellaisena kun eläessään olivat, muistelen arkitouhujen keskellä, merkkipäivinä tietysti vielä enemmän. En saa siitä hautakiven tuijotuksesta itselleni mitään muutakun pahan mielen ja muiston kuolleesta, en siitä henkilöstä.
Kätkytkuolema on ehkä siitä eri asia, että sitä lasta ei välttämättä osaa niin ajatella sielä arkitouhujen keskellä. Tai no, en tiedä miten selittäisin. Mutta mulla kuoli 9-vuotias, ja arkitouhuissa ajattelen mitä hän aina sanoi, miten suuttui, miten lauloi, ja sellaisia asioita, mitä ei tietenkään vauvana kuolleesta voi ajatella. 9-vuotiaana kuolleesta on helppo nyt muutaman vuoden jälkeen myös ajatella miten hän toimisi ja olisi nyt 12-vuotiaana. En sitten tiedä kumpi on helpompi tai vaikeampi, varmaan lapsen kuolema on aina yhtä kamalaa iästä riippumatta, tarkoitan vain, että en osaa eläytyä sun ajatuksiis kun itse ajattelen sellaisia asioita, mitä voi olla vaikea ajatella vauvanakuolleen kohdalla.
Merkkipäivät on aina pahoja. Mulla on edelleen huono omatunto siitä, etten rakkauteni eläessä ikinä muistanut hänen syntymäpäiväänsä, mutta nyt hänen kuoltuaan, kun haluaisin unohtaa, muistan sen aina.
Otan osaa. Jaksamista ja valoisaa kevättä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoli 3,5v sitten kätkytkuolemaan. Ikävä on kova mutta en saanut edes haudalle mentyä. Ahdistaa.
sehän on KUOLLUT!!
Kuoli 3,5v sitten kätkytkuolemaan. Ikävä on kova mutta en saanut edes haudalle mentyä. Ahdistaa.
sehän on KUOLLUT!!
Ap:lle osanotot..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kuoli puolen vuoden iässä monista syistä johtuen. Hän täyttäisi 3 vuotta kesällä.
Pari vuotta sitten muutimme 200km päähän haudasta ja toisinaan poden huonoa omaatuntoa etten pääse haudalle niin usein. Ikävä kulkee aaltoina, välillä tulee itkuna voimakkaasti. Ja välillä menee tasaisemmin.
Jaksamista ap
Ap, pyydä lapsesi näyttäytymään unessasi. Voi olla, että näet soman 4-vuotiaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä mä synttäreiden viettämisestä kyllä sinänsä edes puhunut mutta kiva juttu kun jolain on otsaa tulla tälläiseenkin ketjuun vittuileen.
T:Ap
enkä mä synttäreiden viettämisestä kyllä sinänsä edes puhunut mutta kiva juttu kun jolain on otsaa tulla tälläiseenkin ketjuun vittuileen.
T:Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole juurikaan kohdannut ihmisiä jotka aukovat päätään kun kyseessä on lapsen kuolema.
koska aiemminkin täällä on voinut keskustella vakavasti tälläisestä asiasta en ole juurikaan kohdannut ihmisiä jotka aukovat päätään kun kyseessä on lapsen kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pikkuiseni täyttää kohta 3,5v, siellä taivaassa hänkin on.
Kyllä av:lla on ennenkin ollut asiallista keskustelua myös lapsen kuolemasta, mutta kai sitä jokaiseen ketjuun pitää jonkun tulla oksentamaan. Tämmöstä tää on.
tai potea huonoa omaa tuntoa. Mulla on kuollut niin omat vanhempani, siskoni, ainoa lapseni ja elämäni rakkaus, enkä ole kertaakaan käynyt yhdenkään haudalla. (okei vanhemmat ja lapsi haudattukin muistolehtoon, eli ei edes ole varsinaista hautaa). Mä muistelen heitä sellaisena kun eläessään olivat, muistelen arkitouhujen keskellä, merkkipäivinä tietysti vielä enemmän. En saa siitä hautakiven tuijotuksesta itselleni mitään muutakun pahan mielen ja muiston kuolleesta, en siitä henkilöstä.
Kätkytkuolema on ehkä siitä eri asia, että sitä lasta ei välttämättä osaa niin ajatella sielä arkitouhujen keskellä. Tai no, en tiedä miten selittäisin. Mutta mulla kuoli 9-vuotias, ja arkitouhuissa ajattelen mitä hän aina sanoi, miten suuttui, miten lauloi, ja sellaisia asioita, mitä ei tietenkään vauvana kuolleesta voi ajatella. 9-vuotiaana kuolleesta on helppo nyt muutaman vuoden jälkeen myös ajatella miten hän toimisi ja olisi nyt 12-vuotiaana. En sitten tiedä kumpi on helpompi tai vaikeampi, varmaan lapsen kuolema on aina yhtä kamalaa iästä riippumatta, tarkoitan vain, että en osaa eläytyä sun ajatuksiis kun itse ajattelen sellaisia asioita, mitä voi olla vaikea ajatella vauvanakuolleen kohdalla.
Merkkipäivät on aina pahoja. Mulla on edelleen huono omatunto siitä, etten rakkauteni eläessä ikinä muistanut hänen syntymäpäiväänsä, mutta nyt hänen kuoltuaan, kun haluaisin unohtaa, muistan sen aina.
on sinua kyllä koeteltu liikaa!! noin monta menetystä.. :(
Rukoilen puolestasi ja voimia jaksaa eteenpäin. Sun ikioma rakas pikkuinen on todellakin Taivaankodissa, hänellä ei ole mitään hätää. Meillä täälä maanpäällä se on vaikeaa. Mun rakas pikkuveli kuoli pian 4v. sitten ja ikävä on raastava.
Siunausta sinulle ja kaikkea hyvää.
mutta taivaassa hänkin.
haudalla tulee käytyä todella harvoin, ajatuksissa päivittäin.
Itse olen niitä sairaita itsekkäitä, jotka lähjtisivät lapsensa mukana. Joka on väärin.
Itse olen niitä sairaita itsekkäitä, jotka lähjtisivät lapsensa mukana. Joka on väärin.
Mulla on kolme. Mitä se tekisi niille kahdelle jäljelle jäävälle, jos äiti tappaisi itsensä, kun jo sisarus on menetetty? Tai puolisolle?
Muutenkaan tuollainen suhtautuminen lapseen ei ole tervettä. Ei lapsen pidä olla vanhemman elämän tarkoitus, vaikka tärkeä osa sitä onkin.
Ikävä on sinun sydämessäsi, samoin lapsesi, ei se haudalle meno mitään tee toiseksi.
Otan osaa suruusi, en osaa edes kuvitella niin suurta ikävää ja kaipuuta.