Mun poikaystävät..

Ekasta sain kuulla serkulta, kuinka hän oli jokaisen yhteisen iltamme jälkeen vannonut "ei enää koskaan".

Yksi vei neitsyyteni, ja tuli luokseni aina kapakkaillan jälkeen. Asuin siis lähellä kapakkaa, hän syrjässä. Muutoin en hänestä kuullut. Kait se sitten oli kiva tulla panemaan alaikäistä, eikä taksiakaan tarvinnut maksaa.

Kolmas valehteli nimensäkin- sattumalta tunnistin hänen veljensä, joka kertoi veljensä oikean nimen, ja kihlatusta, joka oli raskaana. Sanoin tuolle miehelle, että olet "se ja se ja jne.", enkä nähnyt enää kuin perävalot autostaan, kun etsi seuraavaa uhria.

Seuraava olikin sitten kymmenen vuoden suhde. Mutta toisella paikkakunnalla tansseissa käydessämme joku hänen kaverinsa sanoi "sulla oli viimeksi eri nainen"

Ja vastaavat kokemukset ovat jatkuneet. Mua käytetään sumeilematta hyväksi.

Miksi mä olen tällainen, enkä koskaan löydä sitä rakkautta? Miten mä uskallan antaa lasteni elää, ja kokea tän kaiken paskan?